Ritva Jaakkola ui ulkoaltaassa Helsingin olympialaisissa vuonna 1952 – Suomalainen kilpauinti oli silloin vielä harrastelua
Uimari Ritva Jaakkola muistaa Helsingin olympialaiset iloisena tapahtumana, joka muutti Suomen. Silti hän joutui todistamaan kisoissa myös rotusortoa.
Uimastadionilla Helsingin olympialaisissa kilpaillut Ritva Jaakkola muistaa kisat ensisijaisesti Suomen naisuimareiden hyvästä yhteishengestä. Neljä elossa olevaa uimaria pitää edelleen yhteyttä.
”Tunnelma Uimastadionilla oli mahtava. Meillä oli todella kiva viiden naisen tai tytön joukkue, jossa oli hyvä yhteishenki ja jossa viihdyin. Olimme ystäviä urheilun ulkopuolellakin, ja olemme itseasiassa pitäneet yhteyttä tähän päivään saakka”, kertoo uimari Ritva Jaakkola, joka muistetaan Helsingin olympialaisista tyttönimellään Järvinen
Järvinen ja muutkin suomalaisuimarit tulivat kaukana kärjestä.
”Eihän meitä olisi mihinkään olympialaisiin lähetetty, jos kisat eivät olisi olleet Suomessa. Vaikka olimmekin Suomen parhaat uimarit, maailman kärki oli aika kaukana.”
Se ei tietysti ole ihme, koska harjoittelu oli nykynäkökulmasta katsoen vähäistä.
”Nykyään on tavallista, että kilpauimarin päiväharjoitus on kymmenen kilometriä. Me uimme maajoukkueleireillä tuhat metriä päivässä, jos vesi oli sen lämpöistä, että pystyi uimaan.”
Suurin osa Helsingin olympialaisten ulkomaisista kilpailijoista ja katsojista saapui kaupunkiin laivoilla. He näkivät ensimmäisenä Kauppatorin alueen, jonka profiili ei ole muuttunut merkittävästi. © Helsingin kaupunginmuseo
Kisat uitiin ulkovesissä
Urheilu 1950-luvun alussa oli Jaakkolan mukaan tyystin erilaista kuin nykyään.
”En oikein ymmärrä tätä nykyistä ajattelua urheilussa, kun kaikki on niin hirveän vakavaa. Muistan, että meillä oli kisoissa aina hauskaa.”
Kisat uitiin Helsingin Uimastadionilla, eli ulkona, kun nykyään olympiauinnit ovat aina uimahalleissa.
Kilpauimareiden tilannetta vuonna 1952 on nykynäkökulmasta vaikea hahmottaa. Vuonna 1952 Suomessa oli yksi uimahalli Helsingin Yrjönkadulla, mutta kilpailut käytiin avovesissä. Harjoittelu uimahallissa oli harvinaista. Eikä tilanne muissa Pohjoismaissa ollut juuri parempi.
”Kerran olimme Tanskassa Pohjoismaisissa kisoissa ja uin 400 metriä 12,5-asteisessa merivedessä. Jälkeenpäin kun ajattelee, niin nehän olivat ihan hulluja aikoja.”
Ritva Järvinen tuli Helsingin olympialaisiin hallitsevana Suomen mestarina ja teki urallaan useita Suomen ennätyksiä useilla eri matkoilla. Suomen mestaruuksia hän kahmi uintiurallaan kaikkiaan viisitoista.
Olympiakisojen päätöspäivänä 2. elokuuta Jaakkola täytti 20 vuotta.
Nyt Ritva Jaakkola sanoo voitoistaan ja ennätyksistään huolimatta uintiuraansa harrastukseksi.
”Emmehän me ikinä saaneet rahaa urheilusta, matkat ja majoitukset sentään maksettiin. Tanskaan ja Ruotsiin matkustettiin kilpailemaan laivan halvimmalla kansipaikalla ja loppumatka junalla.”
”Olympialaisten viimeisenä päivänä olimme todella yllättyneitä, kun saimme kisoista päivärahat, ei kukaan meistä tytöistä osannut sitä edes odottaa.”
Ostokortit jäivät historiaan
Vuotta 1952 Ritva Jaakkola muistelee muutoksen vuotena.
”Olympiakisoista alkoi uudenlainen aika. Siihen saakka moni asia oli ollut ostokorteilla säännösteltyä, mutta kisojen jälkeen kortit alkoivat kadota. Elämä alkoi muutenkin tuntua vapaammalta ja mahdollisuuksien määrä kasvoi.”
Helsingin olympialaisissa Jaakkola pääsi maistamaan ensimmäisen kerran Coca-Colaa.
”Olihan se erilaista kuin mikään muu siihen saakka. Eikä se nyt ehkä ensimmäisellä kerralla ollut niin hyvääkään, mutta ajan myötä siihen tottui. Ja myöhemmin sitä alkoi tehdä toisinaan mielikin.”
Uimastadion tarjosi vuonna 1952 tavallista paremman kilpailupaikan, sillä Ritva Jaakkola oli tottunut kisaamaan järvi- ja merivesissä. © Jaakkolan kotialbumi
Ilmiselvä rotusorto tuohdutti
Olympiakisoissa moni suomalainen urheilija tapasi tummaihoisia ihmisiä ensimmäisen kerran elämässään.
Kerran Jaakkola istui yksin urheilijoita kuljettaneen bussin etuosassa, kun sisään tuli joukko yhdysvaltalaisia uimareita. Yksi heistä oli havaijilainen Evelyn Kawamoto, jota muut eivät ottaneet istumaan joukkoonsa. Kawamoto saavutti Helsingin olympialaisissa kaksi pronssimitalia.
”Huomasin, että ne muut jenkkilikat sorsivat tätä yhtä, joka kysyi, että voisiko istua minun vieressäni. Vastasin, että totta kai. Ei meillä kauheasti ollut yhteistä kieltä, mutta saatiin kuitenkin keskusteltua.”
Sen lisäksi, ettei Ritva Jaakkola ollut aiemmin juuri nähnyt muita kuin pohjoismaisia ihmisiä, hän ei myöskään ollut tullut ajatelleeksi rotujen välistä epätasa-arvoa.
”Olin aivan tyrmistynyt, että saman joukkueen jäsentä kohdellaan sillä lailla eriarvoisesti. Loukkaannuin hänen puolestaan niin kovasti, että menetin kiinnostukseni koko Amerikkaan sen jälkeen.”