Olympialaiset 1940 jäivät kisaamatta, kun kansat valitsivat urheilun sijaan sodan

Jaa artikkeliTilaa Seura
Helsingin olympiatadionia ryhdyttiin laajentamaan vuonna 1938, kun Helsinki sai järjestettäväkseen vuoden 1940 olympiakisat. Puiset lisäkatsomot ja koko itäkatsomo valmistuivat vuonna 1939.
Helsingin olympiatadionia ryhdyttiin laajentamaan vuonna 1938, kun Helsinki sai järjestettäväkseen vuoden 1940 olympiakisat. Puiset lisäkatsomot ja koko itäkatsomo valmistuivat vuonna 1939. Kuva: Lehtikuva
Tokion piti järjestää vuoden 1940 kesäolympialaiset. Se joutui perumaan kisat. Tokion korvasi Helsinki, mutta sekin joutui luopumaan kisoista. Kovin olivat kummalliset vuoden 1940 olympiakiemurat.

Muutama vuosi ennen kisojen alkua maailmassa näytti siltä, että vuoden 1940 olympialaiset käytäisiin erittäin rauhattomassa maailmassa.

Japania hallitsi 1930-luvulla sotakiihko. Heinäkuussa 1937 japanilaiset aloittivat täysimittaisen sodan Kiinaa vastaan. Peking kukistui kolmessa päivässä.

Sota laajeni nopeasti. Elokuussa japanilaiset sotalaivat tulittivat Shanghain kiinalaiskortteleita. Muutamien viikkojen aikana he toivat maihinnousualuksilla Shanghain rintamalle lähes 200 000 miestä.

Japanilaisten sodankäynti oli julmaa ja raakaa. Maaseudun asukkaita terrorisoitiin verilöylyillä ja joukkoraiskauksilla. Kylien nuoret miehet surmattiin ketään säästämättä.

Joulukuun 13. päivänä 1937 neljä japanilaista divisioonaa hyökkäsi Nankingin (nyk. Nanjing) kaupunkiin. Lähes saman tien sotilaat surmasivat yli 50 000 Jangtsejoen yli kaupungista karkuun yrittävää kiinalaista siviiliä.

Oli alkanut kuuden viikon pituinen joukkomurha. Nankingin kaduilla tungeksivia väkijoukkoja ammuttiin täysin summittaisesti kiväärein, tykein ja panssarivaunuin. Ihmisiä raiskattiin ja hukutettiin, haudattiin elävältä ja poltettiin, katkottiin kauloja.

Seuraavan vuoden heinäkuussa Tokio ilmoitti luopuvansa vuoden 1940 kesäolympialaisista, sillä Japani kävi edelleen sotaa Kiinan kanssa. Antiikin olympiakisoihin oli aina liittynyt ekekheiria, jumalrauha, joka edellytti, että kaikki sotilaalliset vihollisuudet lopetettiin. Japani valitsi mieluummin sodan kuin olympialaiset.

Nimimerkki Valan tekemä Helsingin vuoden 1940 olympialaisten mitaliehdotuksen kipsiluonnos arviolta loka­kuussa 1940.

Nimimerkki Valan tekemä Helsingin vuoden 1940 olympialaisten mitaliehdotuksen kipsiluonnos arviolta loka­kuussa 1940. Kuva: Hede-Foto / Lehtikuva

Olympialaiset sytyttivät urheilukuumeen

Heti Tokion luopumisen jälkeen saatiin yllätystieto. Kansainvälinen Olympiakomitea (KOK) tarjosi kisoja Helsingille. Jo seuraavana päivänä – 18. heinäkuuta vuonna 1938 – Helsingin kaupunginhallitus vastasi myöntävästi. Helsinki oli ollut Tokion kovin kilpakumppani vuoden 1940 olympiaisännyyttä haettaessa.

Olympiakuume valtasi Suomen. Helsingin kaduilla myytiin riemuitsevia sähkösanomia. Lehdet kertoivat uutisesta sivunlevyisin otsikoin.

Hakkapeliitta-lehti kirjoitti, että ”kun suuret valtamerijättiläisetkin jo pääsevät Helsingin rantaan asti ja maa on kahdelta puolelta meren saartama, voimme odottaa tänne kansanvaellusta kauempaakin kuin vain Itämeren rannoilta.”

Laulaja Frederikin isä Ilmari Sysimetsä suunnitteli virallisen kisajulisteen.

Laulaja Frederikin isä Ilmari Sysimetsä suunnitteli virallisen kisajulisteen. Kuva: Skoy

Pessimismiin taipuvainen entinen suurjuoksija Paavo Nurmi totesi Olympia-lehdessä, että ”Koska tieto kisoista saatiin vasta äskettäin, ei niitä jo vuonna 1940 pidettävinä enää saatane erikoisen onnistuneesti järjestetyiksi.”

Rahantarkkana miehenä Nurmi totesi myös, että ”kansallisvarojamme ei ole turhuuksiin tuhlattava. Ei ole syytä pyrkiä samaan propaganda­loistoon, jonka merkeissä pari viimeistä järjestäjämaata, molemmat suurvaltoja (Yhdysvallat ja Saksa), tehtävänsä suorittivat.”

Pankinjohtaja J. W. Rangellin johtama järjestelytoimikunta ei vitkastellut. Kisaohjelma laadittiin nopeasti, ja kisakutsu lähetettiin Kansainväliseen Olympiakomiteaan kuuluneille 64 maalle.

Ulkomaalaisten kisaturistien majoittamiseksi varattiin muun muassa 21 valtamerilaivaa, ja pääsylippujen myynti alkoi.

Ulkomaalaisten kisaturistien majoittamiseksi varattiin muun muassa 21 valtamerilaivaa, ja pääsylippujen myynti alkoi. Suomessa niitä myytiin seuraavan vuoden maaliskuun alkuun mennessä yli 200 000.

Saksan postiministeriö tarjoutui auttamaan televisioinnissa – Suomessahan ei vielä televisiotoimintaa ollut. Tarkoitus oli antaa loppuunmyydyltä stadionilta televisio­lähetyksiä 140 x 140 metrin alueelle rakennetuissa teltoissa, joihin olisi mahtunut yhteensä 10 000 katsojaa. Niin oli tehty edellisissä Saksan järjestämissä vuoden 1936 olympialaisissa.

Aino Lehtisen urakka

Olympialaiset saivat rakennusmiehet töihin ja kilpailupaikkoja alettiin rakentaa kiireisesti. Useimmat niistä ovat edelleen olemassa. Niin on myös helsinkiläisten nykyään suosima uimastadion varsinaisen olympia­stadionin kupeessa. Talvisodan aikana sitä käytettiin juuresvarastona.

Käpylään nousi velodromi ratapyöräilyn tarpeisiin. Maantiepyöräilyn reitti kulki pohjoisempaa tietä myöten Sipoon kautta Porvooseen ja eteläisempää myöten Östersundomin kautta takaisin Helsinkiin. Maan parhaat maantiepyöräilijät olivat tuolloin porvoolaisia.

Ratsastusstadion valmistui Laakson sairaalan viereen, ampumarata Malmille, soutustadion Taivallahteen aivan nykyisen suositun kahvila Regatan tuntumaan. Silloinen messuhalli, nykyinen kisahalli, kunnostettiin voimistelun, painin, nyrkkeilyn ja painonnoston tarpeisiin.

Erikoisuutena kisojen ohjelmaan sisältyi myös purjelento, jonka kilpailupaikaksi oli valittu Jämijärvi lähes 200 kilometrin päässä Helsingistä.

Uimastadionin rakennustyöt olivat kiivaimmillaan kuumana kesänä 1939.

Uimastadionin rakennustyöt olivat kiivaimmillaan kuumana kesänä 1939. Kuva: Roos R/Helsingin kaupunginmuseo

Päänäyttämö oli kuitenkin jo kesäkuussa 1938 Töölön Tivolinmäellä käyttöön vihitty stadion. Rakennustyöläinen Aino Lehtinen oli kantanut yksin kaiken tornin ulkorappauk­sessa tarvitun kalkkilaastin.

Kesällä 1986 hän kertoi Seura-lehden toimittajalle Hannu Holvakselle, että ”ensin minä täytin yksi­sakaraisen kontin laastilla, nostin sen selkääni ja lähdin sitten kapuamaan torniin. Rapparin luona kumarruin ja kaadoin laastin pääni yli astiaan. Tein sen kymmeniä kertoja päivässä.”

Kontti painoi lähes 40 kiloa.

Stadionista piti tulla suurten suomalaisten voittojen näyttämö. Parhaan asiantuntijan SimoSimeoniKolkan mukaan Suomi olisi voinut yltää kolmoisvoittoon 5 000 ja 10 000 metrin juoksussa, esteissä ja keihäänheitossa. Mitali olisi ollut tarjolla myös moukarinheitossa, kolmiloikassa, korkeushypyssä ja maratonilla.

Tunteellinen tapahtuma

Tokio joutui luopumaan kisoista sodan takia, jonka Japani oli itse aloittanut. Sodan takia joutui kisoista luopumaan myös Helsinki, vaikka ei ollut sotaa aloittanutkaan. Sota oli talvisota, joka päättyi 13. maaliskuuta 1940. Tuolloin Suomella olisi ollut vielä runsas neljä kuukautta kisojen alkuun.

Talvisodassa oli kaatunut tai kadonnut yli 27 000 suomalaista sotilasta, ja yli 400 000 ihmistä oli joutunut rauhanteossa jättämään kotiseutunsa. Olympiakisoista oli pakko luopua. Ei ollut voimavaroja niiden järjestämiseen. Huhtikuun 23. päivänä KOK:lle lähetetty ilmoitus sisälsi myös viittauksen käynnissä olevaan maailmansotaan – ”vallitsevasta kansainvälisestä tilanteesta johtuen.”

Helsingin olympia­stadionin katsomot tuntuivat puoli­tyhjiltä Kaatuneiden urheilijoiden muistokilpailuissa, vaikka avajaisten virallinen yleisömäärä oli yli 30 000 – mahtuihan stadionille näet kaikkiaan 62 000 katsojaa.

Helsingin olympia­stadionin katsomot tuntuivat puoli­tyhjiltä Kaatuneiden urheilijoiden muistokilpailuissa, vaikka avajaisten virallinen yleisömäärä oli yli 30 000 – mahtuihan stadionille näet kaikkiaan 62 000 katsojaa. Kuva: Hede Foto/SKOY

Maailmantilanne olikin täysin kaoot­tinen. Saksa oli hyökännyt sekä Tanskaan että Norjaan huhtikuussa ja valmistautui hyökkäämään Belgiaan, Alankomaihin ja Ranskaan. Eivät tuohon tilanteeseen rauhanomaiset kamppailut kuten olympialaiset sopineet.

Vaikka olympialaiset saivat odottaa, Helsingin stadionilla kilpailtiin kuitenkin heinäkuussa 1940. Kaatuneiden urheilijoiden muistokilpailuja seurasivat stadionin katsomossa muun muassa presidentti Kyösti Kallio ja marsalkka Mannerheim. Katsomo oli hiirenhiljaa, kun Suomen liput tekivät kaatuneille kunniaa puolitankoon laskeutuen. Näyttelijä Eino Kaipainen lausui Yrjö Jylhän juhlarunon Vaienneet voittajat:

”Te ette turhaan taistelleet, te ette turhaan kaatuneet, te saitte voiton suurimman: te voititte veljen veljelleen, te löysitte kansan eksyneen, te airuet aamunkoiton.”

Takakaarretta reunustanut lähes sadan pyörätuoleissaan istuneen talvisodan invalidin rivistö kyynelöitti katsojien silmät.

Runsas vuosi myöhemmin Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Urho Kekkonen vetosi kirjeitse pääministeri J. W. Rangelliin, että huippu-urheilijat vapautettaisiin etulinjan taisteluista. Jatkosota oli alkanut, veri virtasi jälleen:

”On todelle murheellista, jos mies, joka valloittaisi kultamitalin, sanokaamme (Matti) Järvinen tai (Yrjö) Nikkanen, saisi jonkun kirgiisin ampuman kuulan kalloonsa. Pyydän, Veli, että teet tässä asiassa kaiken, minkä voit.”

Lähdeteokset: Antony Beevor: Toinen maailmansota; Helge Nygren-Markku Siukonen: Suuri olympiateos 2; Hannu Pelttari: Simeonin silmäkulmasta; Voitto Raatikainen: Meidän kaikkien stadion.

Lue myös: Talvisota ja olympiakisat

Lue myös: Olympiakomitea ei sallinut naisten juosta pitkiä matkoja: ”Naiset vanhenevat ennen aikojaan”

X