Nemo Pajula halvaantui ja ammattilaisura jääkiekkoilijana jäi haaveeksi – ”Kaveri laittoi puhtaan taklauksen, kävi vain huono tuuri”
Kun Nemo Pajula halvaantui jääkiekko-ottelussa, ensin mureni hänen haaveensa NHL:stä. Sitten selvisi, ettei hän ehkä koskaan kuntoudu käveleväksi. Kaiken keskellä Nemo tunnetaan ihmisenä, joka luo ympärilleen valoa ja iloa.
Nemo Pajula valittiin alkuvuodesta Vuoden tamperelaiseksi yleisöäänestyksessä. Vakavan vammautumisen keskellä hänen asenteensa on positiivinen.
On vaikea sanoa tarkkaan, mistä Nemo Pajulan, 18, tie jääkiekkomaailman valopilkuksi sai alkunsa. Ehkä kyseessä oli hetki, jolloin hän 3-vuotiaana meni isänsä kanssa ensi kerran ulkojäille. Tai ehkä silloin, kun hän neljävuotiaana aloitti Ilveksen kiekkokoulussa.
Vai oliko tarinan alkuhetki syksyinen aamupäivä vuonna 2022, kun Nemo lähti tavalliseen tapaan jääkiekkopeliin, josta oli tarkoitus palata kotiin vielä iltapäivällä.
Kukaan ei arvannut, että 17-vuotias Nemo palaisi vasta kahden kuukauden kuluttua pyörätuolissa.
Ykköspakkiparissa ottelun aloittanut Nemo oli jäällä, kun juniorisarjan peliä Oulun Kärppiä vastaan oli ehditty pelata vasta parikymmentä sekuntia.
Se oli tavallinen tilanne maalin takana.
Nemo laittoi kiekkoa liikkeelle pitkin laitaa niin kuin oli tehnyt satoja, ellei jo tuhansia kertoja peleissä aiemminkin. Silmänurkastaan hän huomasi, että samalla hetkellä vastustajan pelaaja lähestyi viistosti takaa.
”Kaveri laittoi puhtaan taklauksen, ei siinä mitään. Kävi vain huono tuuri, luistimeni terä tökkäsi jäähän ja kaaduin ja lensin voimalla selkä edellä laitaan.”
Siitä Nemo ei enää noussut.
”Nyt varmaan kävi jotain vakavampaa”
”Yritin taklauksen jälkeen pystyyn, mutta en saanut jalkoihin mitään kontaktia. Samalla alaselässä tuntui hirveä kipu. Ei auttanut kuin pötkötellä ja katsella Hakametsän hallin kirkkaita kattovaloja.”
Nemo makasi jäällä noin viisitoista pitkää minuuttia.
”Mietiskelin siinä, että mitähän siellä meni rikki. Mieleen hiipi, että nyt varmaan kävi jotain vakavampaa.”
Yhden joukkuekaverin äiti on työskennellyt sairaanhoitoalalla ja oli paikalla pelissä. Hän saapui jäälle Nemon viereen, puheli rauhoittavasti ja muistutti hengittämään.
Sitten ambulanssi saapui, ja ensihoitajat nostivat pelaajan mukaansa. Tampereen yliopistollisen sairaalan ensiavussa odoteltiin muutama tunti leikkausta. Siihen saakka Nemo pysyi tajuissaan.
Teho-osastolta Hatanpään kuntoutuskeskukseen
Leikkauksen jälkeen Nemo Pajula heräsi teho-osastolta, jossa hän vietti seuraavan viikon. Sieltä hän siirtyi seitsemäksi viikoksi Hatanpään kuntoutuskeskukseen.
Pian loukkaantumisensa jälkeen Nemo oli täynnä tarmoa kuntoutukseen ja uskoi pääsevänsä jalkeille.
Hän ajatteli positiivisesti, teki kaiken juuri niin kuin fysioterapeutti ohjeisti ja treenasi kuntosalilla.
Kuukausien edetessä kuitenkin valkeni, ettei kävelykyky ehkä palaa.
”Nyt on 99-prosenttisen varmaa, että vaiva jää tällaiseksi. Lantioon saakka kaikki toimii normaalisti ja pystyn jonkin verran heiluttamaan lonkkia ja reisien lihaksia – mutta siinä se.”
Voisi olla murskaavaa tajuta, ettei ehkä koskaan enää kävele. Nemo pääsi kuitenkin nopeasti asian yli. Yksi kantava syy oli ystävien vankkumaton tuki, toinen oma toimeliaisuus.
”Olin koko kuntoutusjakson ajan totutellut elämään pyörätuolin kanssa ja huomannut, että pystyn tekemään todella paljon asioita. En jäänyt kotiin pyörimään ja odottamaan kuntoutumista, vaan jatkoin elämää kavereiden kanssa.”
Yhteisö tukena
Vammautumisensa Nemo on hyväksynyt täysin.
”Olen aina ollut sellainen ihminen, että elämässä tapahtuu mitä tapahtuu, ja sitten mennään sen mukaan. Olen ajatellut niin, että tämä on urheilussa tullut loukkaantuminen. Kuntoutetaan se niin hyväksi kuin pystytään, sitten mennään eteenpäin, niin kuin Timo Jutila sanoisi.”
Nemon ajattelussa tulevaisuuteen on parempi katsoa positiivisin mielin ja nähdä siellä mahdollisuuksia. Stressaamisesta ei olisi sen enempää iloa kuin hyötyäkään.
Vaikka Nemoa on kohdannut vastoinkäyminen, hän on halunnut ottaa aktiivisen auttajan ja tukijan roolin. Ehkä siksi, että hänelle itselleenkin on vyörynyt tukea joka suunnasta: perheeltä, kavereilta, terveydenhuollon ammattilaisilta ja omalta jääkiekkoseura Ilvekseltä.
Ilves järjesti ensin Nemon hyväksi pienkeräyksen, jonka ylärajaksi poliisiviranomaiset määrittelivät 10 000 euroa. Kiekkoyhteisö lähti voimalla mukaan, ja raja tuli täyteen puolessatoista vuorokaudessa. Muutaman päivän päästä Ilves käynnisti toisen pienkeräyksen, ja silloin maksimisumma tuli täyteen vuorokaudessa.
Samaan aikaan järjestettiin Nemon tukiotteluksi nimetty liigapeli, johon hänet kutsuttiin pudottamaan ottelun avauskiekko. Kuusituhatta ihmistä huusi Nemon nimeä, kun joukkuekaverit työnsivät Nemon pyörätuolissa jäälle.
Lisäksi Ilves perusti Nemon innoittamana kelkkajääkiekkojoukkueen, joka osallistuu ensi syksynä miesten mestaruussarjaan.
Erityisen kiitollinen Nemo on fysioterapeutti Eveliina Markovaaralle, joka on loukkaantumisesta saakka kulkenut Nemon rinnalla ammatillisena tukena ja apuna sekä nyt myös kelkkalätkävalmentajana ja joukkueenjohtajana.
”Hän on ollut todella tärkeä apu monessa asiassa. Sekin auttaa, että hänellä on itsellään jääkiekkotaustaa.”
Kun Tampereella ei ollut parajääkiekkojoukkuetta eli kelkkalätkää, Markovaara otti yhteyttä Ilvekseen ja ehdotti joukkueen perustamista. Seura lähti ideaan heti mukaan.
Tähtäin MM-kisoissa
Ennen loukkaantumistaan Nemolla oli selvä näkemys siitä, että hän tekisi uran ammattilaispelaajana.
”NHL:ssä pelaavat maailman parhaat pelaajat. Olisin halunnut joku päivä olla yksi heistä.”
Nemo on melko varma, että kyvyt olisivat jossain vaiheessa riittäneet ainakin SM-liigaan.
”NHL oli tietysti ihan pikkupojasta alkaen unelmani, mutta ajattelin, että jos sinne ei pääse, niin ainakin Euroopan huippusarjoihin.”
Nyt Nemon urheilulliset tavoitteet ovat siirtyneet kelkkalätkään, jonka SM-liigaa Nemo on jo kuluvalla kaudella pelannut Riihimäen Kiekko-Nikkareissa. Ilveksen joukkue on keskittynyt tämän kauden harjoitteluun, mutta ensi kaudella joukkue on mukana pelaamassa Suomen mestaruudesta.
Ykköshaave elämässä liittyy edelleen urheiluun.
”Hienointa olisi, jos Suomen parajääkiekkomaajoukkueen kanssa päästäisiin olympialaisiin ja A-sarjan MM-kisoihin. Se on sekä haave että tavoite. Sanoisin, että realistinen tavoite.”
Tamperelaisten rakastama
Kaikkein tärkeimmältä matkalla loukkaantumisesta aina tähän päivään saakka on tuntunut kavereiden ja joukkuekavereiden tuki. Aikuisuuden kynnyksellä olevat nuorukaiset ovat pysyneet veljellisesti Nemon lähellä. Kun Nemo oli sairaalassa, kaverit kävivät katsomassa häntä lähes joka päivä.
”Totta kai se on hienoa, kun kaverit ovat sanoneet, että sillä ei ole väliä, oletko pyörätuolissa vai et. Samalla lailla teemme juttuja yhdessä kuin ennenkin. Käydään kahvilla, syömässä, kuntosalilla, kaupungilla ja vähän ajellaan autoilla.”
Juuri ajokortin saaneelle Nemolle oma auto onkin selvästi tärkeä asia, kuten muillekin ikätovereilleen.
”Helpottaahan se valtavasti, kun meikäläisenkään ei tarvitse liikkua taksilla joka paikkaan, vaan voin ajaa itse.”
Tammikuun lopussa Nemo Pajula valittiin vuoden tamperelaiseksi. Kaikille avoimen äänestyksen ovat toteuttaneet muun muassa Yle Tampere ja Tamperelainen-lehti.
Vuoden tamperelaisen äänestyksessä Nemoa kuvailtiin positiivisen elämänasenteen ja peräänantamattomuuden sanansaattajaksi.
”En juuri ajattele, että mitä tuli tehtyä tai jätettyä tekemättä menneisyydessä. Ainoa, mihin voin vaikuttaa, on tulevaisuus. Siksi keskityn siihen.”
Kisan monivuotisen historian aikana ei ole koskaan aiemmin annettu niin paljon ääniä kuin tällä kertaa. Mukana oli kymmenen henkilöä, ja kolmannes kaikista äänistä meni Nemolle.
Se yllätti ja ilahdutti nuorukaista melkoisesti. Myös valintailtaan kaverit liittyivät olennaisesti, sillä kaksi läheistä ystävää kutsui Nemon ravintolaillalliselle peritamperelaiseen tapaan siipiä syömään. Kaverit olivat mukana juonessa, jonka tarkoitus oli yllättää Nemo.
Se onnistui, kun kesken aterian paikalle saapui toimittajia mukanaan vuoden tamperelaisen palkinto.
”Älyttömän upea juttu! Olen palkinnosta todella otettu. Pidän itseäni ihan tavallisena jantterina vain, joten onhan tuo todella hieno titteli.”
Kova halu töihin
Kun merkonomitutkinto on takataskussa, Nemo Pajula aikoo töihin myyntialalle. Ehkä.
”On ollut puhetta esimerkiksi Ilveksen kanssa, että minulle voisi olla käyttöä myynnissä. Olen puhelias kaveri, ja siinä olisi myytävänä tuttu asia. Uskon, että pärjäisin siinä hommassa.”
Toisena vaihtoehtona Nemo pyörittelee ajatusta liikunnanohjaajan opinnoista.
”Sillä puolella kiinnostaisi vertaiskuntouttajan työ, eli saisin työskennellä ihmisten kanssa, joilla olisi ehkä samantyyppistä vammaa. Luulen, että olisi annettavaa silläkin puolella.”
Vaikka eivät nekään ainoat mahdolliset tulevaisuuden urapolut ole.
”Mä olen nuori kaveri vielä. Mitä tahansa voi tapahtua.”