Jaksaako Eddie opiskella? Katulapsena Ruandassa elänyt Eddie pääsi kouluun suomalaisten avulla

Jaa artikkeli
Eric (oik.) etsi Eddielle koulun, joka on riittävän kaukana houkutuksista. Hän vahtii, että Eddie myös pysyy siellä. ”Täällä hän on turvassa.” © Pekka Holmström/Otavamedia
Ruandalainen Eddie pääsi kadulta kouluun suomalaisten avulla. Opiskelu ei sujunut toivotulla tavalla.

Käsiala on kaunista. Ruutuvihkoon on piirretty työkaluja ja viereen kirjoitettu niiden englanninkieliset nimet. Kokonaisia lauseita – pitkiäkin– on sivukaupalla. Edmond Nduwumuremyi, 17, ei tiedä, mitä hänen kirjoituksensa tarkoittaa. Hän on kopioinut tekstit malleista.

Eddie ei osaa lukea tai kirjoittaa kunnolla edes äidinkielellään, kinyarwandaksi. Mutta hän aikoo edelleen oppia.

”Nyt hän tietää, että opiskeluun on suhtauduttava vakavasti”, uskoo Eric Ndayishimiye, 20.

Eric pitää itseään Eddien isoveljenä ja on ottanut tehtäväkseen valvoa hänen edistymistä.

”Emme ole biologisesti sukua. Meidät yhdistää veljiksi rakkaus”, hän selittää.

On toinenkin syy.

”Minä sain mahdollisuuden. Eddiekin ansaitsee sen.”

Seura kertoi Eddien elämän vaiheista joulunumerossa 2014. Alkuvuodesta 2016 tapasimme hänet uudelleen ja tutustuimme Ericiin.

Kaksi kohtaloa

Äiti kuoli, kun Eddie oli alle vuoden ikäinen. Joitakin vuosia myöhemmin isä häipyi paremman elintason perässä, mutta alkoholisoitui ja sai hiv-tartunnan. Eddie jäi asumaan isoäitinsä luokse, missä riittämättömän ruoan jakoivat myös hänen sisarensa ja kaksi tätiään lapsineen.

Eddie oli seitsemänvuotias, kun hän vuonna 2007 lähti kotoaan pakoon toisen tätinsä toistuvia pahoinpitelyjä. Hänestä tuli yksi Butaren kaupungin kaduilla elävistä lapsista. Hän oppi hankkimaan elantonsa varastamalla sekä turruttamaan tunteensa alkoholilla ja huumeilla.

Myös Ericin elämä muuttui vuonna 2007. Hän oli yksitoistavuotias, kun äiti jätti hänet sekä 9-, 14- ja 17-vuotiaat veljet solmiakseen uuden avioliiton. Veljesten isä oli kuollut, kun Eric oli muutaman vuoden ikäinen.

”Meillä oli asunto, joten emme joutuneet kadulle. Ongelma oli löytää ruokaa”, Eric kertoo.

Ei ollut todennäköistä, että Eric ja Eddie ikinä tapaisivat toisensa. Eiväthän he edes asuneet samassa paikassa.

Kummankin elämän suunnan käänsi rikosylikomisario Thomas Elfgren, joka asui Ruandassa pitkiäkin aikoja vuosina 2007–2011 tutkiessaan Suomessa asuneen ruandalaispastorin osuutta vuoden 1994 kansanmurhaan. Hän päätyi adoptoimaan kuusi ruandalaista nuorta, joiden avulla myös muiden lasten auttaminen oli mahdollista.

Thomas Elfgren tutustui Ericiin käydessään työtehtävissä tämän kotikylässä Nyakizussa ensi kerran vuonna 2007. Poika erottui muiden ympärillä pyörineiden lasten joukosta. Hän tapasi pojan seuraavillakin kerroilla. Vähitellen Elfgren ja hänen kasvanut perheensä alkoivat pitää yhteyttä Ericiin kohtaamisten välillä.

Eddien Thomas Elfgren kohtasi kadulla vuonna 2010. Ryysyisestä ulkonäöstä huolimatta pojassa oli jotain vetoavaa. Hänestäkin tuli Thomas Elfgrenin perheen suojatti.

”Brothers by love” (Rakkauden veljekset), tiivistää Eric.

Eddie pääsi opiskelemaan Kigalissa sijaitsevaan sisäoppilaitokseen vuoden 2011 alussa. Eric kävi koulua kotikylässään, kunnes muutti pikkuveljensä Alexin kanssa niin ikään Kigaliin vuonna 2013.

Veljen vastuu

Eric pääsi lukiosta luokkansa parhaana oppilaana vuoden 2014 lopulla ja opiskelee parhaillaan hotellialaa. Pikkuveli Alex, 17, on niin ikään lukioluokkansa priimus.

Sen sijaan Eddien ei ollut helppo sopeutua kurinalaiseen sisäoppilaitoselämään kaduilla viettämiensä vuosien jälkeen. Hän haaveili lentäjän ammatista ja urasta jalkapalloammattilaisena. Hän arvosti puhtautta ja rakasti kenkiä. Hän myös kaipasi vapautta määrätä itse tekemisistään ja ajankäytöstään.

Kolmessa vuodessa Eddie ei oppinut lukemaan tai kirjoittamaan kuten siinä ajassa olisi pitänyt.

”Jälkikäteen arvioiden hän ei suhtautunut opiskeluun riittävän vakavasti”, kiteyttää Thomas Elfgren.

Eddie ansaitsi opetuksen. Vuoden 2015 alkaessa Thomas Elfgren päätti, ettei Eddie saa palata sisäoppilaitokseen, vaan jää asumaan Ericin kanssa.

”En ollut onnellinen, koska en opiskellut”, Eddie toteaa.

Hänellä ei ollut tekemistä eikä rahaa. Mitä ajankulua kuusitoistavuotias keksii, kun muut käyvät koulua?

Eddien hymy sulattaa sydämiä. Mutta totta hän ei aina puhu.

Eddie väittää tehneensä kotitöitä, kierrelleensä toisinaan kaupungilla ja pelanneensa jalkapalloa.

Todellisuudessa Eddie yhä useammin viihtyi kaveriporukassa, jossa kulutettiin alkoholia ja tupakkaa. Usein Eddie kutsui kavereita kotiinkin juhlimaan. Kahden huoneen asunnossa Ericin oli kovin vaikea keskittyä opintoihinsa.

Eric alkoi etsiä Eddielle uutta opinahjoa. Sen piti olla riittävän kaukana.

”Kigalissa hänen kaverinsa ovat liian lähellä. Hän keskittyy enemmän heihin kuin opiskeluun.”

Koulun löytäminen oli vieläkin vaikeampaa kuin ensimmäisellä kerralla. Suurin osa kouluista testaa pyrkijät eikä Eddie selviydy ikäistensä kokeista.

Lopulta Eric onnistui. Eddie aloitti opinnot 53 kilometrin päässä Kigalista olevassa sisäoppilaitoksessa tammikuussa 2016.

Kurittamiseen keppiä

Struggle for progress. Se on Eddien uuden opinahjon, Kayonzan kaupungissa sijaitsevan Bright Light Academy -oppilaitoksen tunnuslause. Edistyäkseen on tehtävä töitä.

Eddien luokalla, ala-asteen neljännellä, on 52 oppilasta. Heistä suurin osa on yksitoistavuotiaita. Eddie erottuu jo kokonsa vuoksi.

”Tärkeintä on, että hän keskittyy omiin opintoihinsa, eikä vertaa itseään muihin”, toteaa Eddien luokan opettaja Mudenyo Musa.

Mudenyo Musa on kotoisin Ugandasta, kuten koulun muutkin opettajat. Kukaan heistä ei puhu kinyarwandaa, mikä edesauttaa oppilaiden englannin kielen omaksumista. Eddien kielitaito on kehittynyt jo kuukaudessa.

Mudenyo Musa näkeekin Eddien tulevaisuuden valoisana. Nuorukainen tarvitsee ainoastaan aikaa kehittyäkseen.

”Ja kuria”, Mudenyo Musa lisää.

Kuria arvostaa myös Eric.

”Ilman sitä Eddie tekee, mitä haluaa. Hänen kanssaan on oltava tiukka.”

Eric ei hätkähdä, kun Eddie näyttää sääressään olevia ruhjeita. Ne ovat jälkiä kepillä kurittamisesta. Rangaistuksen syynä oli huolimattomuus. Eddie oli jättänyt puseronsa pesemättä, unohtanut käyttää kouluasua ja hukannut reppunsa.

”Kuritus ei tarkoita, että Eddietä vihattaisiin, vaan päinvastoin. Se ohjaa häntä oikealle tielle”, Eric vakuuttaa.

Tulevaisuutta varten

Eddien koulumaksu on 405 000 Ruandan frangia eli noin 480 euroa vuodessa. Sen lisäksi tulevat vaate-, terveydenhoito- ja vakuutusmaksut, jotka jopa kolminkertaistavat summan. Thomas Elfgrenin lisäksi Ericin ja Eddien elämää tukee taloudellisesti joukko suomalaisia yksityishenkilöitä.

Lukuvuosi jakaantuu kolmeen osaan, joista jokaisen päätteeksi oppilaan edistymistä testataan kokein.

Eric valvoo Eddietä tarkemmin. Hän soittaa kouluun kerran viikossa kuullakseen, kuinka opinnot ovat sujuneet.

”Koulutus on vahvin ase tulevaisuutta varten”, hän alleviivaa.

Eddie toivoo siirtyvänsä vuoden päättyessä päiväkouluun Kigaliin. Eric ei pidä sitä mahdollisena.

”Hän on turvassa täällä ja minä voin keskittyä omiin opintoihini. Ei ole helppoa huolehtia toisesta koko ajan.”

Eric luottaa myös, että Eddien kunnianhimo kasvaa vuoden kuluessa.

”Näen hänessä jo nyt uudenlaista halua rakentaa tulevaisuuttaan.”

X