Kymenlaaksolaiset perustivat hiihtokerhon, joka pitää tiiviisti yhtä 37 vuoden jälkeenkin: ”Vanhetaan yhdessä vielä lisää!”
Kun kymenlaaksolaiset vaimot lähtivät vuonna 1986 hiihtoreissulle, siitä alkoi jo 37 vuotta kestänyt ystävyys. Ryhmä on kutistunut alkuperäisestä puoleen, mutta jäljelle jääneille ”hiihtojaosto” on kullankallis.
Kymenlaaksolaisten hiihtojaosto 114. kertaa yhdessä. Päiväkahveilla Matti Harjula (vas.), Irene Kymäläinen, Reijo ja Kaarina Suurnäkki, Tuula ja Teuvo Nuuttila sekä Oili Harjula. © Arto Wiikari
Vieraat saavat käydä pöytään. Kouvolalainen Irene Kymäläinen, 86, on laittanut olohuoneen pöydälle virkatun pöytäliinan ja kaapista ne paremmat kahvikupit, lautaset, ottimet ja lusikat.
Ystävien tapaaminen on yksin asuvalle Kymäläiselle hartaasti odotettu ja herkistävä juhlahetki.
”En tiedä, miten minun kävisi ilman näitä ystäviäni”, hän sanoo.
Kymäläisen luo ovat ajaneet haminalaiset Reijo Suurnäkki, 90, ja hänen vaimonsa Kaarina, 87, kouvolalaiset Teuvo Nuuttila, 90, ja hänen vaimonsa Tuula, 85, ja haminalaiset Matti Harjula, 86, ja hänen vaimonsa Oili, 84.
Seitsikko on tuntenut toisensa peräti 37 vuotta. Kokoontuminen Kymäläisen kotiin Kymijoen tuntumaan on porukan 114:s tapaaminen.
Epäviralliseen Hiihtojaosto-yhdistykseen kuului alussa 14 jäsentä, mutta viisi heistä on jo kuollut. Kaksi on tätä nykyä palvelukodissa.
Vaikka hiihtojaostolaisten määrä on vähentynyt, porukka pitää tiukasti yhtä.
”Hiihtojaosto lakkaa olemasta vasta sitten, kun viimeinenkin meistä on kuollut”, Kymäläinen sanoo.
Kiitollisuutta ystävien seurasta
Hiihtojaosto alkoi syntyä 2. päivä huhtikuuta vuonna 1986, kun joukko nykyään Haminan kaupunkiin kuuluvia vehkalahtelaisia lähti hiihtomatkalle Ylitornion Karemajoille. Mukana oli myös ihmisiä nykyään Kouvolan kaupunkiin kuuluvasta Elimäen kunnasta.
”Olihan se outoa majoittua samaan tupaan”, Oili Harjula muistelee.
”Mietin, osaisinko edes haastella elimäkeläisten kanssa. Mutta hyvin me tulimme juttuun keskenämme.”
Kun nyt kahvitellaan Irene Kymäläisen olohuoneessa kattokruunun alla. Yhteistä muisteltavaa hiihtomatkan jälkeen on kertynyt paljon: hyttysentappotalkoista, jänisten metsästyksestä ja Lemin särän syömisestä erilaisiin esityksiin ja naamiaisiin.
Muistelut naurattavat, mutta kirvoittavat myös kyyneleitä. Kymäläisen aviomies Esko Kymäläinen kuoli neljä vuotta sitten. Heidän poikansa oli kuollut jo aikaisemmin.
”Surun hetkellä tukevat ja auttavat ystävät ovat korvaamattomia”, Irene Kymäläinen sanoo.
”Toisilla ei ole yhtään ystävää. Me olemme rikkaita, koska meillä kaikilla on ainakin kuusi ystävää. Olemme hyvin kiitollisia toisistamme.”
Tästä se alkoi huhtikuussa 1986. Oili Harjula (vas.), Kaarina Suurnäkki, Raili Luoma ja Helka Luoma hiihtoretkellä Lapin Karemajoilla.
Ruskaretkellä vuonna 1999. Keskellä Kaarina Suurnäkki (4.vas.), Oili Harjula, Helka Luoma, Tuula Nuuttila, Raili Luoma ja Armi Ihalainen. © Arto Wiikari
Kahvilla 1998 Esko Kymäläisen Kymijoelle järjestämän veneretken jälkeen. ”Kesä oli kauneimmillaan, tuoksuvaa ja vihreää”, kirjoitti Oili Harjula Hiihtojaosto-muistelmiinsa. © Arto Wiikari
Sama aatemaailma
Nuuttilat ovat olleet naimisissa jo 65 vuotta, kuten myös Suurnäkit ja Harjulat.
”Kukaan meistä ei polta tupakkaa eivätkä viina, vieraat naiset tai miehet eivät ole koskaan ollut ongelma”, Oili Harjula sanoo.
Seitsikko otaksuu, että heitä yhdistää samanlaisen aatemaailman lisäksi myös se, että he kaikki ovat eläneet maaseudulla ja saaneet toimeentulonsa maanviljelystä. Toki Matti Harjula on ajanut päätoimekseen taksia peräti 50 vuoden ajan.
”Yhden kyydin jälkeen kävin lypsämässä lehmät, ja sitten lähdin ajamaan toista kyytiä.”
Oili Harjula kertoo eläneensä anoppinsa kanssa samassa taloudessa peräti kolmen vuosikymmenen ajan.
”Kyllä sen kesti, kun minulla on ollut niin hyvä mies.”
Hiihtojaostolaiset sanovat pystyvänsä puhumaan keskenään miltei kaikista asioista.
Matti Harjula kertoo, että seitsemällä ihmisellä on erilaisia mielipiteitä, joista keskustellaan joskus vilkkaastikin. Mutta riitaa ei hiihtojaostolaisten välille ole koskaan syntynyt.
”Nykyään juttelemme etupäässä siitä, mitä pillereitä kukin syö.”
Nyyttikestejä porukalla
Hiihtojaos on retkeillyt eri puolella Suomea. Irene Kymäläinen vei aikanaan jaossisarensa Oili Harjulan, Karina Suurnäkin ja Raili Luoman Kanariansaarille saakka.
”Matkalla Irene opetti minulle, että karderoopi tarkoittaa vaatekaappia”, Harjula kertoo.
Yhdessä on opittu paljon muutakin.Kun hiihtojaos oli kesäretkellä Kotkassa, jaoksen naiset tilasivat ravintolassa päivällisekseen riimihärkää.
”Se oli pelkkä alkuruoka, eivätkä vatsat tulleet täyteen”, Irene Kymäläinen kertoo.
”Minun piti sitten tilata daameille perunoita lisukkeeksi.”
Yleensä hiihtojaoslaisten tapaamiset ovat kuitenkin nyytti- ja kahvikestejä jonkun jaoslaisen kotona tai kesämökillä. Irene Kymäläinen myöntää, että hän odottaa kutsua hiihtojaoston tapaamisiin vähintään yhtä malttamattomana kuin pikkutyttönä joulua.
Kymäläinen asuu nykyään yksin.
”Sen lisäksi, että tapaa ystäviä, heille voi soittaa. Tai heitä voi vain ajatella, kun on yksin illalla kotona. Sekin on paljon, kun tietää ystävien olevan olemassa.”
Kylät hiljenevät
Tuula Nuuttila on tuonut Hiihtojaoston nyyttikesteille voileipäkakun. Oili Harjula on leiponut täytekakun, Kaarina Suurnäkki piparkakut ja Irene Kymäläinen karjalanpiirakat.
Herkkuja notkuvan pöydän ääressä käy vilkas puheensorina, kun hiihtojaostolaiset intoutuvat muistelemaan edellisiä tapaamisiaan.
Oili Harjula ottaa esille valokuva-albuminsa ja näyttää kuvia, joissa hiihtojaoslaiset pitävät formulakilpailuja pienoisautoradan äärellä, ovat pukeutuneet tontuiksi, seisoskelevat Pyhtään Strukan sulkujen äärellä ja Ukko-Kolin huipulla.
”Ongella olemme käyneet kerran Nuuttilan ojassa, jossa ei ollut varmaan muuta kuin sammakoita”, Harjula kertoo.
Entisten muistelujen lisäksi seitsikko hieman päivittelee nuorempien ihmisten elämänmenoa. Nuuttilasta on käsittämätöntä, että lapset ovat saaneet pitää puhelimiaan oppitunneilla.
”Nykyään tapahtuu paljon asioita, joille ei voi kuin nauraa, koska niitä ei ymmärrä.”
Hiihtojaoslaiset ovat hieman surullisia siitä, että väki maaseudulta ja myös heidän kotikyliltään on vuosien myötä vähentynyt.
”Koulut on suljettu, kun ei niihin ole riittänyt oppilaita. Eivätkö ne nykyään osaa enää lapsia tehdä”, Matti Harjula kysyy.
Herkkyys kasvaa
Hiihtojaoksella on pitkä sairaslista. Syöpä on koitunut usean edesmenneen jaoslaisen kohtaloksi, mutta muutama heistä on siitä myös toipunut. Jaoslaisille on tehty lonkkaleikkauksia ja asennettu kuulokojeita sekä sydämen tahdistimia.
Sairauksista huolimatta porukka on jaksanut pitää yhtä. Palvelutalossa asuvia Ihalaisia – 90-vuotiasta Hannua ja 88-vuotiasta Armia – käydään tervehtimässä.
Oili Harjula sairasti syövän vajaat parikymmentä vuotta sitten. Hän kertoo, että ystävien muistamisella oli valtava merkitys hänen toipumisessaan.
”Sain puheluita ja postikortteja, ja minulle tuotiin rieskaa, hapankaalia ja pipo raskaista hoidoista kaljuuntuneeseen päähäni. Tärkeimpiä olivat kuitenkin ystävieni rukoukset.”
Hiihtojaoslaisilla on liuta lapsenlapsia ja nykyään myös lapsenlapsenlapsia. Matti Harjula myöntää, että hänestä tuntuu haikealta kokea, miten elämä ikääntymisen myötä muuttuu.
”Ystävät ja tuttavat vähenevät, mutta se on elämän kulkua. Se täytyy hyväksyä.”
Irene Kymäläisestä ikääntyminen ja siitä johtuvat ”krempat” ovat toisinaan tuntuneet lannistavilta. Ystävien tapaamissa vanheneminen on kuitenkin leikinlaskun aihe. Yhdessä hassutellessa vaivat ja surut unohtuvat.
”Minunkin sisälläni on yhä se leikkivä ja naurava pieni tyttö”, Kymäläinen sanoo.
”Vaikka ikää tulee koko ajan lisää, herkkyys elämälle ei ihmisestä katoa, vaan se jopa lisääntyy.”
Saman katon alle?
Seitsemän hengen seurue vetäytyy auringolta suojaan rantasaunan terassin pöydän äärelle. Kymijoki liplattaa törmän takana.
Hiihtojaoslaisia naurattaa, kun he muistelevat vanhaa suunnitelmaansa yhteisen rivitalon rakentamisesta.
”Asuisimme saman katon alla ja vanhenisimme yhdessä vielä lisää”, Oili Harjula kertoo.
Suunnitelmaa ei ole kuitenkaan vielä toistaiseksi ruvettu toteuttamaan, koska rivitalon paikasta ei ole päästy yksimielisyyteen.
Haminan vehkalahtelaiset haluavat sen Haminaan, elimäkeläiset kotikonnuilleen.
Saa nähdä, kummalle paikkakunnalle rivitalo nousee.
Kesäkuussa 2023 uusia retkiä suunnittelemassa: Kaarina Suurnäkki, Matti Harjula, Oili Harjula, Tuula Nuuttila, Reijo Suurnäkki, Irene Kymäläinen ja Teuvo Nuuttila. © Arto Wiikari
Juttu on julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 7/2023.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti