”Maaria ei ole kasvanut talossa, jossa on neljä palvelijaa” – Suomalais-intialaisessa liitossa on paras mukautua kulttuurieroihin

Työ vei Maaria Ajangon, 31, Chennaihin, rakkaus sitoi hänet sinne. Hän ja Santhosh Jacob, 39, törmäävät jatkuvasti kulttuurieroihin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Työ vei Maaria Ajangon, 31, Chennaihin, rakkaus sitoi hänet sinne. Hän ja Santhosh Jacob, 39, törmäävät jatkuvasti kulttuurieroihin.
(Päivitetty: )
Teksti: Jukka Heinonen

Kirurgi Santhosh Jacob kaataa lasiinsa kylmää valkoviiniä ja retkahtaa vaimonsa viereen porontaljojen peittämälle sohvalle. Heidän kotiovensa ulkopuolella hehkuu Chennai, kuuma ja kostea miljoonakaupunki Intian niemimaan lounaisrannikolla.

”Rakastan ilmastointia”, hän sanoo.

Isäntä ottaa esiin valokuvan, jossa aurinko laskeutuu mereen. Etualalla on mökkilaituri, näkymästä aistii viilenevän suomalaisen kesäillan.

”Intiassa maisemat voivat olla jopa vielä kauniimpia, mutta niistä ei pysty nauttimaan ulkona.”

Ei siis ihme, että mies viihtyy Suomessa käydessään.

Mutta kaikella on hintansa.

”Kun meidät vihittiin viime kesänä Turun maistraatissa, niin vihkijä sanoi, että meidän pitää kohdella toisiamme yhdenvertaisesti. Sanoin Maarialle, että kuuntele edes häntä.”

Pariskuntaa naurattaa. Mutta lohkaisussa on totta toinen puoli: suomalais-intialaisessa liitossa pitää sopeutua kulttuurieroihin, puolin ja toisin.

”Maaria ei ole kasvanut talossa, jossa on neljä palvelijaa”, Santhosh kiteyttää.

Intia tyrmäsi

Kevättalvella 2014 ekonomiopiskelija Maaria Ajanko sai tarjouksen, josta oli vaikea kieltäytyä. Suomalainen mekaniikan ja elektroniikan sopimusvalmistaja Stera pyysi häntä business controlleriksi konsernin tehtaalle Chennaihin.

Maarian luvut Turun yliopistossa olivat loppusuoralla, joten vakituinen työ kiinnosti.

Kun työnantajakin oli tuttu, hän sanoi kyllä.

Ennen komennuksensa alkua Maaria kävi tutustumismatkalla. Ensi kosketus Intiaan oli tyrmäävä.

”Kaikkialla oli hemmetisti porukkaa, ja liikenne yhtä kaaosta. Kulttuurishokki oli niin täydellinen, etten pystynyt moneen päivään rekisteröimään muuta kuin järkytykseni.”

Kun hän aloitti työt Chennaissa kuukautta myöhemmin, kaikki sujui jo paremmin.

”Aivoni olivat kai alkaneet mukautua”, Maaria arvelee.

Maarian esimies palasi pian Suomeen, ja Maaria peri tältä paitsi kalustetun asunnon, myös sisäkön.

”Ensin ajattelin, että teen ruokani itse. Mutta pomoni muistutti, ettei sisäköstä haittaakaan olisi ja työllistäisin niin yhden ihmisen.”

Ratkaisu oli oikea.

”Oli ihanaa, kun hän valmisti ruuat eikä pyykeistä tarvinnut huolehtia.”

Maaria Ajanko ja Santhosh Jacob

Suomen talvinen harmaus ei hätkähdytä Santhoshia. Helsingissä Maaria vei hänet Senaatintorille. MAARIAN JA SANTHOSHIN KOTIALBUMI

Ulkomaalaisena Intiassa

Kun Maaria saapui töihin, hänet otti vastaan elefanttikasvoinen Ganesha. Hindujen rakastaman jumalan patsas lepäsi alttarilla koristeellisen katoksen alla tehtaan edustalla.

”Joka perjantai se pestiin, sille vaihdettiin vaatteet ja annettiin ruokaa.”

Maarian tehtävänä oli valvoa, että yli 100 työntekijän tytäryhtiössä asiat sujuivat, kuten piti.

”Olin Suomeen palanneen pomoni silmät ja korvat, joskus myös suu.”

Hänet ylennettiin kehitysjohtajaksi.

Lounaansa Maaria sai syödä yksin – työpaikalla ei muodostunut ystävyyssuhteita. Intia on luokkayhteiskunta, ja Maaria poikkesi työtovereistaan asemansa puolesta.

”Myös elämäntyylimme olivat erilaiset.”

Sen sijaan Maaria tutustui expateihin, kaupungin ulkomaalaisiin.

Todelliseksi henkireiäksi osoittautui Hash, brittiupseerien Malesiassa 1930-luvulla perustama yhteisö, joka on levinnyt maasta toiseen yhdistämällä liikunnan ja hauskanpidon. Ilman Hashia Maaria olisi tuskin jäänyt Intiaan. Reilut pari vuotta sitten Maaria nimittäin lähti erään kerhoon kuuluneen Julian kanssa Chennain yöhön.

Vaivalloinen ystävällisyys

”Santhosh oli vetovoimainen”, Maaria muistelee ensi kohtaamista baarissa.
Tosin hän oli myös varattu.

”Kun tapasin Maarian ensimmäistä kertaa sinkkuna, hän oli todella viehättävä – tämä on varmaan viisain tapa vastata”, Santhosh sanoo.

He rakastuivat ja muuttivat yhteen Santhoshin asuntoon.

Ennen pitkää nuoripari teki ensimmäisen matkansa Suomeen.

”Kaikki tuntui heti aivan mahtavalta, jopa harmaan eri sävyt, kun ajoimme lentokentältä Turkuun 22. joulukuuta”, Santhosh muistelee.

Mutta suomalaisista ei ollut helppoa saada otetta.

”Ihmiset tuntuivat epäystävällisiltä. Sitten ymmärsin, että he olivat ujoja.”

Myöhemmät reissut ovat valaisseet ilmiötä lisää.

”Suomalaisilla ei ole pakkoa olla ystävällinen”, Santhosh kiteyttää.

Hänen mukaansa ystävällisyyden osoittaminen näyttäisi vaativan suomalaisilta usein vaivannäköä.

”Joten kun kohtaan ystävällisyyttä, ponnistelen siksi itse kaksin verroin vastatakseni siihen.”

Mikä Maariassa on suomalaisinta?

”Häntä ja kaikkia tapaamiani suomalaisia yhdistää ylpeys siitä, keitä te olette. Te tunnette itsenne, ja vaikka se omakuva olisi vähän tylsäkin, te ette häpeä sitä. Tämä piirre on hyvin viehättävä ja osoitus kansakunnan omanarvontunnosta.”

Rakkausliitto yhä poikkeus

Maarian työnantaja sulki Chennain tehtaan 2018. Nyt hän etsii töitä.

Viisumiongelmien välttämiseksi pariskunta virallisti suhteensa jo viime vuonna, mutta hääjuhlat ovat vielä edessä, niin Intiassa kuin Suomessa.

Maarian ja Santhoshin rakkausavioliitto on harvinaisuus Intiassa, jossa yhdeksän liittoa kymmenestä on vanhempien järjestämiä. Tosin keskiluokka on irtautumassa perinteestä.

”Puolet ystävieni liitoista on rakkausliittoja”, Santhosh arvioi.

”Mutta esimerkiksi sisareni toivoi järjestettyä liittoa. Hän näki miehensä ensimmäisen kerran 15 minuuttia ennen avioitumispäätöstä. En käsittänyt sitä silloin, mutta ymmärrän häntä nyt. He ovat onnellisesti naimisissa ja heillä on kaksi lasta.”
Toisin kuin monet intialaiset naiset, Santhoshin sisar ei jäänyt kotiin.

”Hän on tekniikan tohtori ja professori. Eli näinkin koulutetut ihmiset voivat hyväksyä järjestetyn liiton ja onnistua siinä.”

Maaria Ajanko ja Santhosh Jacob

Chennain rannalla on pakahduttavan kuuma jopa pilvisenä päivänä. H. K. Rajashekar

Verhotut reidet

Maaria ei ole naimisissa aivan tavallisen intialaisen kanssa.

Santhosh on maan kastijärjestelmän ulkopuolella, koska hänen isänisänsä kääntyi kristinuskoon. Jacobien suku kuuluu piskuiseen sadantuhannen evankelisluterilaisen vähemmistöön yli miljardin asukkaan maassa.

Poikkeuksellista on sekin, että Santhosh on toista kertaa aviossa – Intiassa vain yksi liitto sadasta päättyy eroon. Ensimmäisestä liitostaan hänellä on 8-vuotias poika, joka asuu myös Chennaissa.

Lisäksi Santhosh on opiskellut Euroopassa ja hänellä on ollut länsimaisia tyttöystäviä.

Silti kulttuurierot ovat parisuhteessa läsnä päivittäin.

”Jos menemme ravintolaan, Santhosh ei juuri välitä saapua ajoissa. Sillä ei tosin ole niin väliä, jos meitä odottavat ovat intialaisia”, Maaria kertoo. ”Eikä tämä piirre harmita minua enää niin kuin ennen.”

”Hoputat jo aika ystävällisesti”, Santhosh nauraa.

”Intiassa muita kohtaan osoitetaan arvostusta kuittaamalla lasku, ei niinkään saapumalla ajoissa”, hän lisää.

Maarian arki Chennaissa on hyvin erilaista kuin Suomessa. Autolla ajamisesta kaoottisessa liikenteessä ei kannata haaveilla. Lenkille on viisainta lähteä caprihousuissa.

”Reiden puolivälin näyttäminen olisi jo vähän liikaa”, Maaria sanoo.

”Rakastan katsella naisia bikineissä eikä minulle olisi ongelma, jos heitä näkyisi Intiassa. Mutta sellainen pukeutuminen ei sovi useimmille intialaisille miehille”, Santhosh sanoo.

”Olen nähnyt, kuinka suomalaisnaiset nauttivat vapaudesta kävellä öisin ja riisuutua sukulaistensa edessä saunaan mennessään. Tuntuu pahalta, etten voi tarjota Maarialle Intiassa sellaista.”

Oma palvelija lapsena

Pariskunnan palveluksessa on sisäkkö ja autonkuljettaja, mutta tavaransa heidän tarvitsee järjestää itse.

”Maaria on kasvatettu siivoamaan jälkensä. Kun itse olin lapsi, minulla oli henkilökohtainen palvelija, joka toi ruokapöytään maljan vettä, jotta saatoin pestä käteni”, Santhosh muistelee.

Ennen 2000-luvun talouskasvua työvoima Intiassa oli aivan erityisen halpaa.

”Isäni oli virkamies, emmekä olleet valtavan rikkaita. Mutta meillä oli kaksi palvelijaa hallituksen puolesta ja kaksi omasta takaa.”

”En sano, että on oikein olla laittamatta tavaroita paikalleen, mutta en vain tottunut siihen lapsena, koska joku teki sen aina puolestani. Sama on jatkunut siihen asti, kunnes tapasin Maarian, ja osittain sen jälkeenkin.”

Santhosh katsoo edistyneensä.

”Jo se oli iso askel, että opin muutamien esineiden sijainnin kodissani. Nyt olen järjestänyt kahden huoneen tavarat.”

Myös Maaria on sopeutunut.

”En enää räjähdä joka kerta, kun Santhosh jättää jotain tekemättä. Joskus vain annan asioiden olla.”

Suomessa kaikki on toisin.

”Pidän aikatauluista kiinni ja elän muutenkin paikallisten normien mukaan”, Santhosh sanoo.

Mitä se tarkoittaa?

”Hänen pitää siivota”, Maaria sanoo.

X