Frivolité-pitsin teon Pipsa oppi edesmenneeltä mummoltaan ja nyt hän vaalii ranskalaisten linnanneitojen sukkulapitsien perinnettä
Into tehdä käsitöitä polttelee yhä uusia sukupolvia. Pipsa Pikkutupa oppi frivolite-pitsin teon jo lapsena.
Pipsa Pikkutupa on on opetellut tekemään frivolite-pitsiä, joka taipuu vaikka tiaraksi.
Ensimmäinen frivolite-pitsi Pipsa Pikkutuvalta syntyi viitisentoista vuotta sitten. Pitsejä yhdistelemällä hän suunnitteli kirjanmerkin, joita innostuksen vallassa tuli tehtyä pienessä ajassa sata. Osan hän myi.
Myöhemmin hän suunnitteli korvakorut, joita oli kohta taas sata.
Tamperelainen Pipsa tekee nykyään myös ranne- ja kaulakoruja sekä tiaroja hääpukuihin. Sormus on suunnitteilla. Korujen teosta on tullut jo puoliksi työ.
Kun Pipsa aloitti, hän ei tiennyt juuri ketään, joka olisi harrastanut frivolite-pitsin tekoa. Kirjakaupasta hän löysi yhden ohjekirjan.
”Nykyään frivolite-pitsi on sellainen nouseva trendi. Itsekin olen pitänyt aiheesta muutamia kursseja.”
Frivolite-pitsi eli käpypitsi
Frivolite-pitsin historia ulottuu ainakin 1600-luvun Ranskaan. Linnanneidot koristelivat sillä lakanoita ja nenäliinoja.
”Kun miehet lähtivät sotaan, he saivat housunlahkeisiinsa ja hihansuihinsa pitsireunuksen”, Pipsa sanoo.
Frivolite-sana on ranskaa ja tarkoittaa turhuuksia, turhamaisuuksia. Sara Pihlaja / Otavamedia
Frivolitea suosi erityisesti rokokoo. Tällöin kullasta ja helmistä valmistettujen sukkuloiden kauneudella kilpailtiin.
”Onhan se hienoa ajatella, että linnanneidot ovat tehneet samanlaista pitsiä kuin minä”, Pipsa nauraa.
Hänelle taito on periytynyt edesmenneeltä mummolta.
”Mummo opetti minua, kun olin seitsemän. Istuimme vierekkäin, ja minä tein kieli keskellä suuta. Välillä olisi tehnyt mieli heittää pyyhe kehään, mutta sitkeinä jatkoimme, kunnes sujui.”
Mummo opetti taidon myös Pipsan serkulle. Lapsina tytöt osasivat tehdä pitsiä mummon opastuksessa, mutta eivät yksinään. Myöhemmin pitsin teko unohtui heiltä vuosikymmeniksi.
Mummon neuvot
Isovanhempien kuoltua Pipsa ja serkku päättivät elvyttää pitsintekotaitonsa.
”Pelkistä mummon jättämistä kirjallisista ohjeista ja valmiista töistä emme olisi tekniikkaa oppineet. Mutta muistelemalla mummon neuvoja taito alkoi karttua.”
Pipsan äidistä ei ollut neuvojaksi, sillä suvun käsityöinnostus on hypännyt äidin yli.
Pipsa Pikkutupa tekee frivolite-pitsistä koruja juhlaan ja arkeen mummon vanhassa ompelutuolissa. Sara Pihlaja / Otavamedia
Pipsa asui tuolloin Vammalassa ja serkku Kouvolassa. Kummastakaan kaupungista ei sukkuloita löytynyt. Naiset hakivat niitä Vaasasta asti. Toisinaan kummitäti toimi kuriirina.
Nykyään sukkuloita saa käsityöliikkeistä ja internetistä.
Tekniikan opettelua
Sukkulaa eli käpyä pujotellaan sormen ja kovakierteisen puuvillalangan välistä niin, että tulee puolikas solmu. Solmu kiristetään ja käännetään. Viereen tehdään toinen puolikas solmua peilikuvaksi. Solmuista muodostetaan kaaria ja renkaita. Virkkuukoukulla kuviot liitetään yhteen.
Kuulostaako monimutkaiselta?
© Sara Pihlaja / Otavamedia
”Tekniikan haltuunotto voi olla alussa hankalaa. Opettelu vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.”
Parasta on tehdä kaikki kerralla oikein, sillä frivolite-pitsiä on työlästä purkaa. Toisaalta virheen huomaa Pipsan mukaan nopeasti, koska langat juoksevat joutuisasti vain oikealla tavalla tehdessä.
Kun ideasta pääsee jyvälle, sukkulapitsiksikin kutsuttua käsityötä voi tehdä Pipsan tapaan missä vaan: bussissa, junassa tai vaikka luentoa kuunnellessa.
Paras paikka hänelle on kuitenkin mummon vanha ompelutuoli. Siinä syntyy pitsi toisensa perään.
Pipsan käsitöitä pääset kurkkaamaan Prokädentaitajien sivuilta.
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 2/19.