Arkkiatri Risto Pelkonen löysi kaarnasta harrastamisen riemun: ”Veistämisen ilo kumpuaa siitä, että hahmo voi olla minkälainen tahansa”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Risto Pelkonen
Arkkiatri Risto Pelkonen on nykyään ITE-taiteilija, jonka käsissä syntyy kiehtovia ”kaarnalaisia”. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA
Arkkiatri Risto Pelkonen käyttää puukkoa taitavasti. Hänen veistämänsä ”kaarnalaiset” häärivät puuhakkaina 50-luvun itäsuomalaisessa kylässä.

Maalari Aimo Äimäsellä on tikapuut olallaan. Hänen vaimonsa Hilppa Akuliina Äimänen pitelee kädessään vasta leipomaansa leipää.

Maalari Äimänen joutuu pitelemään pensseliä vasemmassa kädessään, koska hänen oikea kätensä on hieman surkastunut.

Nyt maalari ei kuitenkaan maalaa eikä hänen rouvansa käy leikkaamaan leipää.

Äimäsen pariskunta suljetaan olohuoneen kaappiin.

Arkkiatri Risto Pelkonen, 87, on veistänyt Äimäset kaarnasta, samoin kuin yli 100 muuta hahmoa.

”Kutsun niitä figurinoiksi ja kaarnalaisiksi”, Pelkonen sanoo.

Kaarnalaiset asuvat kuvitteellisessa, itäisessä Suomessa sijaitsevassa Tuohelan kylässä. Kylän ihmisistä ja heidän vaiheistaan Pelkonen on julkaissut kaksi kirjaa: Tuohelan kylän väki (2011) ja Kohtalon voimaa − elämää Tuohelassa tänä syksynä.

”Veistäessä hahmolle syntyy oma tarinansa. Nykyään tarinat ovat minulle jopa tärkeämpiä kuin hahmot.”

Arkkiatri Risto Pelkosen veistämät kaarnahahmot

Arkkiatri Risto Pelkosen veistämät kaarnahahmot ovat Tuohelan kyläläisiä. Tässä tuohtunut kolmikko. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA

Nukkeja leikkeihin

Kaarnalaisten veistäminen alkoi parikymmentä vuotta sitten, kun Pelkosen lastenlapset tarvitsivat asukkaita nukkekotiin.

”Veistin myös Aku Ankan, Viivin ja Wagnerin ja muita sarjakuvahahmoja, mutta ne päätyivät vahingossa roskiin”, Pelkonen kertoo.

Lastenlasten kasvettua heitä ei nukkekoti kiinnostanut. Mutta Pelkosen kesäpaikalla Saimaan saaressa syntyy yhä uusia hahmoja.

Mikä veistämisessä kiehtoo?

+ Mahdollisuus luoda omin käsin jotain uutta ja ennen näkemätöntä.

+ Veistäminen on harrastuksena rentouttavaa joutilaisuutta. Veistämiseen keskittyminen vapauttaa luovuuden.

+ Veistäessä käden taidot karttuvat ja ajatukset avartuvat.

Pelkonen on elänyt lapsuutensa kesät sukunsa tilalla, nykyään Venäjään kuuluvalla Sorolan saaressa Jaakkiman pitäjässä. Nuoruutensa kesät Pelkonen vietti Parikkalassa ja opiskeluaikoinaan hän perehtyi Lapin ihmisten elämään Enontekiöllä.

Veistäessään Pelkonen kuvitteli ”kaarnalaistensa” kotipitäjäksi Tuohelan, jossa on piirteitä kaikista kolmesta hänelle tärkeästä pitäjästä.

Tuohelassa eletään 1950-lukua. Mennyt maailma viehättää Pelkosta. Ajallinen etäisyys jättää sijaa tarinoille.

”Kylän elämäntyyli on sama, jota itse elin nuorena. Tuohelassa muistot kohtaavat mielikuvituksen.”

Arkkiatri Risto Pelkosen veistämät kaarnahahmot

Kaarnahahmojen tarinoista on syntynyt jo kaksi kirjaa. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA

Kaarnalaiset näytillä

Tuohelan järjestystä valvoo konstaapeli Salomon Rauhanen. Nimensä mukaisesti poliisi suhtautuu ymmärtäväisesti jopa pontikankeittoon. Rauhanen ei ole viinan perään, mutta jos pontikan laatu on hyvä ja hinta kohdallaan, pontikankeittäjät eivät joudu vaikeuksiin.

”Se on tuohelalainen Salomonin tuomio”, Risto Pelkonen toteaa.

Salomon Rauhanen ja koko joukko ”kaarnalaisia” on näytillä Suomen metsämuseo Lustossa Savonlinnan Punkaharjulla. Tuohelan väki on näyttäytynyt myös Venäjällä ja Saksassa. Suurin osa kylän asukkaista on sijoitettu ITE-taidetta esittelevään K.H. Renlundin museoon Kokkolaan.

Veistäminen on Pelkoselle vapauttavaa joutilaisuudessa elämistä.

Arkkiatri Risto Pelkosen kaarnahahmot

Maalari Aimo Äimänen on yksi Pelkosen uusimmista hahmoista. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA

”Hahmot eivät synny väkisin. Veistäminen vaatii oman mielentilansa. Sen saavuttaa usein ulkona istuessa ja lintujen laulua kuunnellen.”

Kun Pelkonen ottaa kilpikaarnan palan toiseen ja lyhytteräisen puukon toiseen käteensä, hän harvoin tietää, minkälainen hahmo on syntymässä.Tuohelalaiset saavat muotonsa vasta veistettäessä.

”Veistämisen ilo kumpuaa siitä, että hahmo voi olla minkälainen tahansa. Parhaimmillaan se tuntuu vielä valmistuvan itsestään.”

Tarinoita sepittäessään Pelkonen tuntee olevansa yksi Tuohelan asukkaista.

”Kukin meistä luo itse oman tarinansa. Voi jopa sanoa, että koko elämä on tarina.”

Näin pääset alkuun

Kaarnan veistossa käytettävää kilpikaarnaa ei voi ostaa, se on haettava metsästä. Kaarna saadaan kaadetusta tai kaatuneesta männystä. Eläviä puita ei saa vahingoittaa.

Veistämiseen tarvitaan hyvä ja käteen sopiva puukko. Veistäminen voi olla synnynnäinen taito, mutta veistämistä oppii myös harjoittelemalla.

Puukon käytössä on oltava aina varovainen. Puukon lisäksi voi käyttää muitakin sopivia veistovälineitä.

Tyyli on veistettäessä vapaa. Kukaan muu kuin veistäjä ei tiedä, milloin hänen työnsä on valmis.

Kaarnasta on perinteisesti veistetty veneitä, mutta kaarnasta syntyy myös esineitä ja hahmoja veistäjän halun ja taitojen mukaan. Vain mielikuvitus on kaarnaveistäjän rajana.

Koirankarvoja hiuksiin

Äimästen naapurissa Tuohelassa asuu ompelijaperhe Neulaset. Heidän Aliisa-tyttärensä on topakka nuori nainen, kun taas Äimästen poika Valtti Väinämö on haaveilija.

”Arvelen, että Aliisa ja Valtti Väinämö löytävät aikanaan toisensa ja perustavat Äimänkäki-nimisen ompelimon”, Pelkonen sanoo.

Hän kiistää, että Tuohelan väkeen olisi kopioitu todellisten ihmisten näköä tai luonteenpiirteitä, vaikka osa Pelkosen yli 20 serkusta on ollut tunnistavinaan itsensä Tuohelan raitilta.

”En ole myöntänyt heidän olleen oikeassa, mutta en ole myöskään kiistänyt, että he olisivat väärässä.”

Veistovälineitään arkkiatri kutsuu instrumenteiksi. Hän säilyttää niitä kassissa, ”lääkärinlaukussa”.

Kaarnalaisten ”synnytykseen” käytetään kaarnan lisäksi tuohta, puukkoja, pihtejä, saksia, liimaa, tappuraa ja joskus koirankarvoja hiuksiksi.

Arkkiatri Risto Pelkosen kaarnahahmot

Kaarnahahmot syntyvät paksusta kilpikaarnasta. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA

Pelkonen ei halua käyttää valmistukseen mitään ostettua materiaalia.

”Siinä mielessä Tuohelassa on myös ekologinen näkökulma.”

Harva tietää, että Tuohelan väki on kulttuurihenkistä porukkaa. Taiteellinen rouva Helga Vihinen ehdotti kylän kevätjuhlassa, että Tuohelaan perustettaisiin oma kesäteatteri. Tuumasta ryhdyttiin toimeen, ja tuohelalaiset esittivät yksinäytöksisen huvinäytelmän Kohtalon voimaa.

Kun kuuntelee Pelkosen tarinoita Tuohelasta, alkaa tuntua, että tarinat ovat tosia. Pelkosta hymyilyttää.

”Tuohelassa mikään ei ole totta, mutta kaikki, mitä Tuohelassa tapahtuu, voisi olla totta.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 1/19.

X