Saria kiusattiin koulussa – eikä hän ollut turvassa kotonakaan: ”Lapsuuteni oli hyvin rikkinäinen – olin vahinkolapsi ja isäni oli väkivaltainen alkoholisti”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Koulukiusattu
© ISTOCKPHOTO
Sari, 46, oli koulukiusattu, ja kotonakin oli pahoja ongelmia. Aikuisena Sari vietti pitkiä aikoja suljetulla osastolla. Lue, miten psykoterapeutti Päivi Maaranen tukee Saria.

Sari: Minua kiusattiin koulussa koko ala- ja yläasteen ajan. Olin erilainen lapsi, en kuulunut joukkoon. Se jätti minuun syvät jäljet.

Koulukiusaamiseni alkoi kakkosluokalla nimittelyllä ja naureskelulla. Ja minut suljettiin joukosta. Se oli todella ahdistavaa. Minulla oli oppimis- ja keskittymisvaikeuksia. Läksyt olivat usein tekemättä.

Kukaan ei tiennyt, millaisessa kodissa jouduin elämään. Olin muiden mielestä vain tyhmä. Perheessäni oli kuitenkin vakavia ongelmia. Olin jo varhain oppinut pelottavissa tilanteissa ”poistumaan paikalta” mielessäni. Näin jälkikäteen uskon, että myös tämän vuoksi minua pidettiin outona.

Päivi: Koulukiusaamisesi on ollut pitkäaikaista. Se on lapselle ja nuorelle hyvin traumatisoivaa. Nykyisen traumateorian ”isän” Pierre Janet’n mukaan trauman vaikutukset riippuvat sen intensiteetistä, kestosta ja toistuvuudesta. Koulukiusaaminen on tyypillinen pitkäkestoinen ja toistuva trauma, jonka vaikutukset ovat monitahoisia. Lisäksi perheessäsi oli vakavia ongelmia, minkä vuoksi et saanut tukea keneltäkään.

Sari: Kun koulussa valittiin ryhmiin lapsia, olin aina se, joka valittiin viimeisenä. Seisoin muiden edessä häpeissäni. Kukaan ei halunnut leikkiä kanssani. Koin olevani täysin kelvoton. Samalla esitin reipasta ja yritin olla mieliksi muille. Olisin epätoivoisesti halunnut kuulua porukoihin.

Päivi: Kiusaaminen aiheuttaa vaikeita häpeäkokemuksia, psyykkistä avuttomuutta ja psykofyysistä lamaantumista.

Kuvaamasi ”poistuminen paikalta” oli suoja, joka auttoi sinua selviytymään arkipäivässä, käymään koulua ja olemaan kotona perheen kanssa kaoottisissa olosuhteissa.

Suojana sinulla oli myös muita miellyttämään pyrkivä, reipas osa persoonallisuutta, vaikka sisäisesti tunsit itsesi kelvottomaksi ja huonoksi.

Sinä halusit kuulua joukkoon muiden kanssa. Et luovuttanut helpolla, vaikka olosuhteet olivat hyvin vaikeat.

Vaikea lapsuus: ”Vanhemmat purkivat pahaa oloaan minuun ja veljeeni”

Sari: Lapsuuteni oli hyvin rikkinäinen. Olin vahinkolapsi. Isäni oli väkivaltainen alkoholisti. Vanhempani riitelivät jatkuvasti ja arki oli yhtä huutoa. Isä retuutti minua hiuksista. Minua syytettiin milloin mistäkin. Pelkäsin jatkuvasti.

Pikkuveljeni syntyi puolitoista vuotta minua myöhemmin. Vanhemmat purkivat pahaa oloaan minuun ja veljeeni. Perhehelvetin keskellä myös me lapset tappelimme keskenämme.

Äiti ei pystynyt suojelemaan meitä. Hän kielsi tosiasiat ja toivoi isän raitistumista. Kerroin äidille, että minua kiusataan koulussa. Hän sanoi vain, että pojat kiusaavat, kun tykkäävät tytöistä.

Päivi: Perhetilanteen turvattomuudesta ja kaoottisuudesta huolimatta olit rohkea, kun kerroit koulukiusaamisesta äidille.

Äitisi kommentti kiusaamisesta tykkäämisen ilmenemismuotona heijastaa hänen avuttomuuttaan. Ja tuon ajan asenteita, joilla monen kiusatun kokemukset on saatettu kuitata.

Ilmeisesti kouluterveyshuoltokaan ei huomannut vaikeuksiasi, ja jouduit kärsimään yksin. Nyt aikuisena näet, että vanhempasi purkivat pahaa oloaan sinuun ja veljeesi.

Nyt voit ajatella myös vielä tietoisemmin, ettei heidän käytöksensä johtunut sinusta eikä ollut sinun syytäsi. Sinä yrität nyt katkaista ylisukupolvisen traumatisoitumisen kierteen.

Koulukiusaaminen vei itsetunnon

© MINNA ALANKO

Sari: Yläasteella koulukiusaamiseni paheni. Kehitin paksun kuoren, ettei kukaan näkisi ulospäin, että minuun sattuu. Minusta tuli kovis. Kuljin kylillä mustiin pukeutuneena, meikkasin rajusti ja minulla oli sänkitukka. Sisältä olin rikki.

Vanhemmat tytöt huusivat ja haukkuivat perääni. Pelkäsin, että saan turpiini. Kaikesta huolimatta halusin yhä kuulua joukkoon. Minulla oli aiemmin ollut kaksi ystävää, mutta he olivat muuttaneet toiselle puolelle Suomea. Koin jääneeni ihan yksin.

Aloin käyttää alkoholia. Kännäsin joka viikonloppu paikallisessa nuorten huvittelupaikassa.

Päivi: Kova ulkokuori ja tunteiden turruttaminen päihteillä auttoivat sinua selviytymään ylivoimaisen vaikeassa tilanteessa. Sinulla ei ollut silloin muuta keinoa jaksaa kuin näyttää ulospäin, etteivät muiden puheet vaikuttaneet sinuun. Eivätkä tunteesi näkyneet.

Pyrkimys vuorovaikutukseen muiden kanssa on ollut arvokas voimavara, joka on varmasti auttanut sinua myöhemmässä toipumisessasi.

Psyykkinen romahdus – ja virheellinen diagnoosi

Sari: Muutin kotoa 16-vuotiaana ja lähdin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Kiusaaminen loppui siihen. Se oli suuri helpotus. Valmistuin kauppiksesta ja menin töihin. Tapasin miehen, ja perustimme perheen. Luulin, että kaikki oli hyvin. Että olin selvinnyt.

Lapsiperheen arki kahden pienen lapsen kanssa oli kuitenkin rankkaa. Uuvutin itseni. Lopulta myös parisuhde kariutui riitoihin. Erosimme.

Olin 33-vuotias, kun romahdin. Yhtenä aamuna en enää päässyt ylös sängystäni. Ajattelin, että jokainen hengenveto voi olla viimeiseni. Lopulta poliisi tuli meille. Minut vietiin suoraan psykiatriseen hoitoon, suljetulle osastolle.

Alkoi 11 vuoden helvetti. Minulle diagnosoitiin virheellisesti kaksisuuntainen mielialahäiriö. Olin itsetuhoinen. Minua hoidettiin vuosikausia psykoosipotilaana. Ja lääkittiin vahvasti ja väärin.

Päivi: Psyykkinen romahdus tuli sinulle yllättäen. Syynä voi olla se, että olit joutunut jo lapsesta asti tukahduttamaan tunteesi, kehosi tuntemukset ja uupumisestasi kertovat merkit. Ja ennen kaikkea sinnittelemään yksin.

Tällöin romahdus tulee aivan kuin yhdessä yössä. Ja lamaannus voi olla niin voimakasta kuin kuvaat.

Traumaperäisiin häiriöihin liittyy usein masennusta ja pahimmillaan myös itsetuhoista käyttäytymistä.

Lääkehoidon vaste trauman ydinoireisiin on huono. Lääkkeiden annoksia saatetaan nostaa, kun ajatellaan, ettei annos ole ollut riittävä. Seurauksena on helposti useiden lääkkeiden yhtäaikaista käyttöä ja sivuoireita.

Koulukiusaaminen vei itsetunnon

© MINNA ALANKO

Oikea diagnoosi – muistihäiriö

Sari: Olin niin sanottu pyöröovitapaus. Pääsin välillä kotiin, kunnes palasin taas suljetulle. Lääkityksen sivuvaikutuksena lihoin sairaalloisesti. Sain sydänoireita ja massiivisen keuhkoveritulpan.

Kävin kuoleman porteilla. Se herätti minut: minun on otettava itse vastuu elämästäni.

Löysin traumaterapian, joka pelasti minut. Taitava terapeutti näki kokonaistilanteeni. Sain uuden diagnoosin. Olin kärsinyt kaikki nämä vuodet traumaperäisestä dissosiaatiosta.

Olin jo lapsena kärsinyt muistinmenetyksistä. Tunsin usein vieraantumista itsestäni ja ympäristöstäni. Olin helpottunut siitä, että vihdoinkin minua ymmärrettiin.

Vuoden kuluttua terapian aloittamisesta palasin töihin.Terapiassa tulin nähdyksi ja kuulluksi. Opin käsittelemään tunteitani. Enää ei tarvinnut esittää vahvaa.

Päivi: Sinulle tapahtui kaksi merkittävää asiaa. Ymmärsit voivasi itse vaikuttaa tilanteeseesi. Ja löysit traumaperäisiä häiriöitä ja oireita ymmärtävän terapeutin.

Kuvaat kärsineesi jo lapsena kaikkein tyypillisimmästä dissosiaatio-oireesta eli muistihäiriöstä. Dissosiaatiopotilaat eivät osaa siitä yleensä itse kertoa, koska he ovat oppineet selviytymään muistihäiriön ja siitä johtuvien ongelmien kanssa.

Dissosiaatio-oireiden tunnistaminen on tärkeää, jotta ymmärrettäisiin ulospäin välillä kummallisiltakin näyttävien oireiden traumaperäinen luonne.

Sinun toipumisesi on ollut hämmästyttävää. Sen nopeus kertoo hienolla tavalla voimavaroistasi, jotka otit käyttöön heti, kun sait mahdollisuuden toipumiseen.

Näin neuvoo psykoterapeutti:

1. Olet päässyt pitkälle, kun olet alkanut itsesi johtajaksi ja lopettanut uhrina olemisen. Pidä kiinni tästä asenteesta.
2. Arvosta omia selviytymiskeinojasi ja voimavarojasi.
3. Huolehdi siitä, että sinulla on keinoja säädellä jaksamistasi arkipäivän haasteissa sekä rentoutumiskeinojen että riittävän levon avulla.

Anteeksi anto vanhemmille ja koulukiusaajille

Sari: Tärkeä osa prosessiani on ollut terveiden rajojen asettaminen ihmissuhteissa. En ollut aiemmin tunnistanut, että rajojani oli rikottu koko ajan.

En ole tällä hetkellä tekemisissä vanhempieni enkä veljeni kanssa. Itsestäni huolehtiminen on nyt minulle tärkeintä. Parisuhteen aika ei ole nyt. Se tulee myöhemmin. Olen antanut anteeksi vanhemmilleni ja koulukiusaajilleni. Ymmärrän, että he eivät oman taustansa vuoksi olisi voineet toimia toisin.

Koulukiusaamisella on ollut merkittävä rooli traumatisoitumisessani. Viestini on kuitenkin toivo. Jopa kaikkein vaikeimmistakin tilanteista voi selvitä, jos on oma halu selviytymiseen.

Olen lopettanut uhrina olemisen ja alkanut oman itseni johtajaksi. Se on tuonut minulle rauhan. Ja elämänilon.

Päivi: Rajojen tunnistaminen ja vahvistaminen ovat traumaterapiassa keskeisiä asioita jo hoidon alussa, osana oireiden vakautusta.

Joskus välimatkan ottaminen on välttämätöntä toipumisen ja uhrina olemisen kokemuksen muuttamisen kannalta, kuten kuvaat tehneesi perheesi suhteen. Se on vaatinut rohkeutta ja uhrauksia.

Anteeksi antaminen ei ole monelle traumatisoitumista kokeneelle mahdollista tai edes tarpeellista, vaikka ymmärtäisikin kaltoin kohtelijoiden motiiveja.

Sinä olet kuitenkin pystynyt siihen. Sen kautta olet vapautunut uhrina olemisen taakasta.

Asiantuntija LT, psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti Päivi Maaranen.

Juttu on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 8/18.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X