Tuore metsänomistaja Outi Pettersson ei tiennyt mitään metsänhoidosta – Näin metsästä vieraantunut opetteli hoitamaan omistamaansa palaa isänmaata

Outi Petterssonista tuli metsänomistaja puolivahingossa, kun perhe osti vapaa-ajanasunnokseen kiinteistön, johon kuului myös metsää. Outi päätti opetella, miten sitä pitää hoitaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tuoreena metsänomistajana Outi Pettersson ei tiennyt metsän­hoidosta mitään. Hänellä on paljon kohtalo­tovereita, kun vanhemmat sukupolvet nyt jättävät maitaan perinnöksi metsästä vieraantuneille lapsilleen.

Outi Petterssonista tuli metsänomistaja puolivahingossa, kun perhe osti vapaa-ajanasunnokseen kiinteistön, johon kuului myös metsää. Outi päätti opetella, miten sitä pitää hoitaa.
Teksti: Pia Tiusanen

”Ostitteko te nämä hyttysetkin”, Petterssonien poika kysyi kierrellessään perheen vasta hankkimassa metsässä. Metsänomistaja-vanhemmat vakuuttivat, että ne tulivat kaupan päälle.

Oli vuosi 2008, ja konetekniikan diplomi-insinöörit Outi ja Juha-Pekka Pettersson Kangasalta olivat innoissaan. He omistivat palan metsää, isänmaata, Suomea.

”Tuo maa ja metsä olivat meidän. Ylpeyden rinnalle nousi lievä kauhu: osaammeko hoitaa sitä, olemmeko saamamme kunnian arvoisia”, Outi Pettersson, 53, muistelee.

Hän oli lapsena marjastanut, sienestänyt, suunnistanut ja käynyt partiossa. Metsä oli hänelle tuttu ja mieluisa paikka, mutta metsänhoidosta hän ei tiennyt mitään.

”Tiesin, mikä on kuusi, mikä koivu ja mikä mänty, mutta siihen se oikeastaan jäi. Ryteikkö ei näyttänyt hyvältä, ja arvelimme mieheni kanssa, että sille pitäisi tehdä jotain. Emme vain tienneet, mitä ja miksi.”

Mies olisi laittanut sahan soimaan saman tien, mutta Outi halusi ottaa asioista kunnolla selvää.

Metsänhoito on pitkäjänteistä työtä, eikä taloudellinen hyöty tule helposti ja nopeasti. Petterssonit jättävät metsän perinnöksi lapsilleen. © Sara Pihlaja

Metsänhoito on pitkäjänteistä työtä, eikä taloudellinen hyöty tule helposti ja nopeasti. Petterssonit jättävät metsän perinnöksi lapsilleen. © Sara Pihlaja

Metsänomistajalla on vastuu

Outi Pettersson istui tuntitolkulla tietokoneen äärellä ja löysi valtavan ryppään erilaisia metsäalan toimijoita: metsäyhtiöitä, metsänhoitoyhdistyksiä, Suomen metsäkeskuksen ja monia muita.

Tieto oli osittain keskenään ristiriitaista, eikä Outi tiennyt, mihin pitäisi luottaa. Myös vieras sanasto hankaloitti asioiden ymmärtämistä.

Miehen veli, metsänomistaja hänkin, opasti Petterssonit metsänhoitoyhdistyksen pakeille. Tilakäynnillä yhdistyksen neuvoja opasti uudet metsänomistajat alkuun, ensin kahvipöydässä tilan karttojen äärellä ja sitten maastossa. Petterssonit olivat helpottuneita, kun he löysivät avukseen ammattilaisen, vaikka samalla kävi selväksi, että vastuu päätöksistä säilyy metsänomistajilla eli heillä.

Petterssonit kyselivät parhaansa mukaan. Outi myöntää, ettei osannut eikä edes kehdannut kysyä kaikkea, mitä mieleen juolahti.

”Neuvoja voi vain neuvoa ja kertoa vaihtoehdoista. Jos teemme päätökset hänen neuvojensa mukaan, meidän täytyy pystyä perustelemaan ne itsellemme ja seisomaan niiden takana. Vastuu on meidän.”

Neuvojaa arvelutti, ehtisivätkö kolmen lapsen työssä käyvät vanhemmat hoitaa metsäänsä itse. Outia epäilys kismitti. Hän ei halunnut teettää töitä vieraalla.

”Ajattelin, ettei hän voi tietää, mitä me pystymme ja ehdimme. Minulle nousi näyttämisenhalu. Olen pienestä pitäen tehnyt, mitä olen halunnut. Jos en ole osannut, olen opetellut.”

Outi ja Juha-Pekka kävivät Metsäkeskuksen järjestämän Metsänomistajan ABC -kurssin Tampereella.

Yllättäen metsuriksi

Myöhemmin Outi Pettersson hakeutui kaksivuotiseen metsänomistajakouluun. Paristakymmenestä opiskelijasta yli puolet oli naisia.

”Kaikki alkoi ensiapukoulutuksella. Sitten tutustuimme moottorisahoihin ja raivaussahoihin ja opettelimme huoltamaan niitä. Vasta sen jälkeen käynnistimme koneet.”

Ensimmäisenä kurssipäivänä opiskelijoille tehtiin selväksi, että he valmistuisivat kahden vuoden kuluttua näyttökokeilla metsureiksi. Kurssilaiset eivät olleet uskoa korviaan. Vain muutamalla oli hieman kokemusta metsätöistä, mutta suurimmalle osalle kaikki oli uutta.

Kun toinen ei ymmärtänyt metsänhoidosta lukemattomine termeineen toista enempää, opiskelijoista muodostui kuin vertaistukiryhmä.

”Luentomme olivat keskustelevia. Meillä oli käytännön maastopäiviä, jolloin istutimme taimia, harjoittelimme raivaussahan ja moottorisahan käyttöä ja raivasimme metsää. Ammattilaiset opastivat meitä sekä valvoivat työtapoja ja turvallisuutta.”

Opiskelijat kävivät koulutuksen aikana läpi koko metsän kiertokulun sen uudistamisesta, taimien istuttamisesta ja harvennuksista aina hakkuisiin saakka. He suorittivat myös luonnonhoitokortin, jonka saaminen edellytti puiden, kasvien ja erilaisten merkittävien luontokohteiden tunnistamista maastossa.

Outi Petterssonille metsä on levon ja virkistyksen paikka, mutta myös kuntosali. Metsätöiden jälkeen ei tee mieli nostelemaan puntteja. © Sara Pihlaja

Outi Petterssonille metsä on levon ja virkistyksen paikka, mutta myös kuntosali. Metsätöiden jälkeen ei tee mieli nostelemaan puntteja. © Sara Pihlaja

Metsänhoito vaatii tietoa

Metsuriopinnoissa Outi Pettersson voitti pelkonsa vaarallisen tuntuisia, äänekkäitä ja teräviä sahoja kohtaan.

”Minulle oli iso asia, että uskalsin ottaa ne käyttöön ja huomasin, ettei se nyt niin vaikeaa ole. Kun oppii oikeat, turvalliset työtavat, niillä on hyvä työskennellä. Pystyn käyttämään ja huoltamaan niitä.”

Metsuriopiskelijoiden harjoitustehtäviin kuului metsäsuunnitelman laatiminen. Jokaisen opiskelijan piti itsenäisesti mitata tietyn alueen puusto, tutkia maaperä ja pohtia, mitä tekisi metsälle.

”Se auttoi ymmärtämään oman metsämme hoitoa ja esimerkiksi näkemään, kasvavatko meidän puumme liian tiheässä ja pitäisikö niitä harventaa.”

Petterssonit olivat teettäneet omalle tilalleen metsäsuunnitelman muualla, mutta opinnot auttoivat Outia ymmärtämään sitä aiempaa paremmin.

”Suunnitelmat tehdään sen mukaan, mikä on metsänomistajan oma tavoite. Me otimme huomioon sekä luonnon monimuotoisuuden että talouden. Suunnitelma on voimassa kymmenen vuotta kerrallaan, ja meidän pitäisi nyt uusia se.”

Outista olisi mielenkiintoista antaa metsäsuunnitelman teko metsänhoitoyhdistykselle. Näin hän voisi verrata sitä omiin ajatuksiinsa. Sitä paitsi yhdistyksellä on mittauslaitteet, joita yksityisen metsänomistajan ei pienen metsätilan takia kannata hankkia.

Petterssonien Maya-koirakin nauttii metsän ihmeistä. © Sara Pihlaja

Petterssonien Maya-koirakin nauttii metsän ihmeistä. © Sara Pihlaja

Nainen ohitetaan usein

Metsänhoitoa pidetään vieläkin usein miesten työnä. Outi Pettersson toteaa, että metsäasioissa naisten ohi puhutaan liian usein, vähän samoin kuin autokaupassa.

”Koska olen kouluttautunut alalle, olen saanut raivattua oman tilani naismetsänomistajana. Minut otetaan jo tosissaan”, Outi kertoo.

”Suomalaisena metsänomistajana olen ylpeä siitä työstä, mitä metsien hoidon ja metsien kasvatuksen eteen maassamme on tehty.”

Hän iloitsee siitä, että Suomen metsät kasvavat paremmin kuin koskaan. Puut ovat tehokkaimpia hiilen sitojia, ja esimerkiksi puiset rakennukset ja huonekalut sitovat hiiltä koko elinkaarensa ajan.

”Puusta saadaan paljon erilaisia raaka-aineita, joilla voidaan korvata esimerkiksi fossiilisia polttoaineita ja muoveihin käytettäviä öljyjä. Metsänomistaja voi oikeasti vaikuttaa ympäristöasioihin.”

Outi suhtautuu metsiensuojeluun myönteisesti, mutta ei sinisilmäisesti. Hän ei karsasta avohakkuutakaan, jos sille on perusteet.

”Tiedän tapauksia, joissa metsää on aiottu vain harventaa, mutta sen yhteydessä on huomattu, että kuuset ovat juurikäävän lahottamia. Silloin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hakata kuuset pois ja vaihtaa ne johonkin toiseen puulajiin.”

Outi Pettersson sanoo kunnioittavansa metsää entistäkin enemmän, kun hän on oppinut sen merkityksen koko hyvinvoinnillemme. Se vaikuttaa teollisuuden kautta myös työpaikkoihin.

Outi Pettersson muistuttaa, että puut ovat tehokkaimpia hiilen sitojia. © Sara Pihlaja

Outi Pettersson muistuttaa, että puut ovat tehokkaimpia hiilen sitojia. © Sara Pihlaja

Lepopaikka ja kuntosali

Outi Pettersson on häärinyt raivaussahan kanssa, perannut taimikkoa ja tehnyt ennakkoraivauksia ennen harvennushakkuita. Polttopuita tehtäessä isäntä kaatoi puut, Outi karsi ja pätki. Perhe on istuttanut kaikki taimet omaan metsäänsä itse.

”Siinä on edelleen oma viehätyksensä, että metsä on meidän”, Outi kertoo.

Hän painottaa, että metsänhoito vaatii pitkäjänteistä ajattelua. Nyt tehtävät ratkaisut vaikuttavat vuosikymmenten päähän. Outilla ja hänen miehellään ikää on sen verran, etteivät he ehdi nauttia työnsä taloudellisista hedelmistä. Metsä ei kasva hakkuukypsäksi tuossa tuokiossa.

”Olemme todenneet lapsillemme, että metsämme on heidän tulevaa metsäänsä, istutamme heidän taimiaan ja he tulevat hyötymään siitä. Se on perinnön jättämistä lapsille.”

Lapset ovat jossain määrin kiinnostuneita metsästä.

”Kun istutimme huonosti kasvavaan koivikkoon pakuria, tyttäremme lähti Turusta asti katsomaan sitä.”

Metsä yllättää Outin edelleen usein. Hiljattain tytär löysi aivan mökin nurkilta, melkein kulkureitiltä, sydämen muotoisen sammaloituneen kiven. Outi lähti varta vasten ihmettelemään piilossa ollutta ihmettä.

”Metsästä löytyy uusia hienoja juttuja, luonnon kauneutta ja monipuolisuutta. Metsässä kannattaa pitää silmät auki ja antaa kaikkien aistien imeä ääniä, tuoksuja ja näkymiä.”

Outi haastaa vaikkapa heittäytymään pehmeälle sammalmatolle, jos siltä tuntuu.

”Jossain voi aueta upea maisema, tai aurinko siivilöityy metsän läpi. Metsä on täynnä kokemuksia, joita kannattaa lähteä hakemaan. Kannattaa ottaa, mitä metsä antaa. Sieltä saattaa löytyä uusi marja- tai sienipaikka.”

Kuntosalille Outi ei haikaile.

”Metsä on kuin kuntosali. Metsurin varusteissa tulee järjetön hiki puolessa tunnissa, oli keli millainen tahansa.”

Lue myös: Reportaasi: Näin Seuran toimittaja vietti yön riippukeinussa Nuuksion kansallispuistossa karhuista ja avaruusolennoista huolimatta

X