Haluatko päihittää lihapiirakkaasi himoitsevan lokin? Tuijota sitä kuin Clint Eastwood

Jaa kaverilleTilaa Seura
Torilla lihapiirakkaasi hamuava lokki on vaativa vastustaja. © ISTOCK
Tutkimustietoa tarjoaa uuden aseen taistelussa ruokaa härskisti varastelevia lokkeja vastaan. Mallia voi ottaa lajin mestarilta, Clint Eastwoodilta.

Kun menee kauppatorille syömään, koskaan ei voi olla varma kenen vatsaan lihapiirakka tai munkki päätyy. Lokit ovat tulleet röyhkeiksi ja varastavat ruokapaloja suoraan ihmisten kädestä. Tämä harmittaa niin torimyyjiä kuin torin asiakkaitakin.

Nyt lokkien härskiyttä vastaan voi kuitenkin taisella uusin asein.

Exeterin yliopiston tuoreessa tutkimuksessa havaittiin, että lokin kanssa kannattaa ryhtyä nokkapokkaan. Jos lokki ymmärtää tulleensa havaituksi, sen ryöstelyhalut vaimenevat.

Asiaa selvittäneen tutkijan työvälineenä oli avattu sipsipussi. Hän asetti sen noin metrin päähän itsestään ja jäi odottamaan lokkeja.

Kun lokit saapuivat, hän joko tuijotti niitä suoraan silmiin tai katsoi toisaalle.

Biology Letters -sarjassa julkaistut tulokset osoittivat, että kaikki lokit eivät ole tarpeeksi röyhkeitä ryöstelyyn. Sipsipussista kiinnostui kaikkiaan 72 lokkia, mutta vain 26 prosenttia uskaltautui lähestymään tutkijaa.

Tuijotus tehoaa lokkeihin – ota mallia mestarilta

Lopulta vain 19 lokille onnistuttiin tekemään testi, jossa tutkija sekä katsoo niitä että toisessa tilanteessa katsoo pois.

Tuijotuksella oli vaikutuksensa. Jos tutkija ei katsonut lokkia, siltä kesti vain 13 sekuntia ehtiä sipsipussille.

Jos tutkija sen sijaan tuijotti lokkia silmiin, aika venyi 25 sekuntiin. Kuusi lokkia jätti ryöstöyrityksen kokonaan väliin jouduttuaan tuijotuksen kohteeksi, mutta jos tutkija katsoi toisaalle, kaikki 19 lokkia uskaltautuivat sipsipussille.

Tuijotus ei tietenkään toimi, jos lokki lähestyy takaapäin ja nappaa piirakan lennosta.

Tutkijat kuitenkin ehdottavat, että jos ihmiset esimerkiksi asettuvat seinää vasten ja tekevät lokeille selväksi, että ne on huomattu, lokit muuttuvat paljon varovaisemmiksi.

Tuijotuksen tehon voi havaita näiltä videoilta: Ensimmäisessä näytteessä ihminen tuijottaa ruokaansa himoitsevaa lokkia. Jälkimmäisessä videossa ihminen katselee toisaalla.

Itse tuijotukseen voi ottaa mallia todelliselta mestarilta: näyttelijäikoni Clint Eastwoodilta. Kun tapitat lentävää saalistajaa Likaisen Harryn katseella, saat syödä lihiksesi lopppuun itse.

Clint Eastwood antaa näytteen katseen voimasta elokuvassa Likainen Harry (1971). © Warner Bros

 

X