Maata kiertää yli 5 000 tonnia avaruusromua – Joka viikko 19 000 ”läheltä piti” -tilannetta

Jaa kaverilleTilaa Seura
© iStock
Satelliitin putoamista niskaan on turha pelätä, mutta romu on uhka toimiville satelliiteille ja avaruusmatkailulle.

Maata kiertää tälläkin hetkellä yli viisituhatta tonnia avaruusromua. Ongelma ei kuitenkaan ole niinkään romun massamäärä kuin erillisten kappaleiden määrä.

Ne ovat uhka toimiville satelliiteille ja avaruusmatkailulle.

19 000 ”läheltä piti” -tilannetta joka viikko

”Avaruudessa ei ole juurikaan kitkaa, joka jarruttaisi romun liikettä radalla. Satelliitista irronneilla palasilla on sama nopeus kuin satelliitilla, ja esimerkiksi gramman painoisella maalihiukkasella on sama liikemäärä kuin jos auton tuulilasiin osuisi moottoritiellä nyrkin kokoinen kivi”, kertoo Suomen Akatemian kestävän avaruustieteen ja –tekniikan huippuyksikön johtaja, professori Minna Palmroth.

Suurempien kappaleiden törmäilyjä tapahtuu harvoin, mutta riski pienempien kohtaamiseen on suuri – joka viikko havaintaan 19 000 ”läheltä piti”-tilannetta ja esimerkiksi Euroopan avaruusjärjestön täytyy siirtää satelliittejaan kuukausittain törmäysvaaran vuoksi.

Sateliittien lähettäminen avaruuteen kiihtyy – ja jokaisesta niistä voi tulla romua

Uusien satelliittien lähettäminen avaruuteen on kiihtynyt viime vuosina. Kaikista lähetettävistä satelliiteista tulee romua myöhemmin. Sen määrä alkaa olla jo niin suuri ongelma, että mikäli sille ei tehdä jotain, osa kiertoradoista muuttuu käyttökelvottomiksi tulevaisuudessa.

Radan tyhjentyminen romusta riippuu siitä, kuinka lähellä maapalloa ja sen ilmakehää se on. Lähellä olevilta radoilta romu päätyy pikkuhiljaa ilmakehään. Mitä pienemmästä kappaleesta on kyse, sitä todennäköisimmin se palaa ilmakehässä kokonaan.

Kaikilta radoilta romu ei kuitenkaan päädy ilmakehään. Jo geostationaarisella radalla romu pysyy käytännössä maailman tappiin asti.

Miten avaruuden romuongelman voisi ratkaista?

Suomen Akatemian kestävän avaruustieteen- ja tekniikan huippuyksikön tavoitteena on vähentää uuden avaruusromun syntymistä.

”Me kehitämme uudenlaista radaltapoistamisteknologiaa. Se toimisi niin, että kun satelliitti on tehnyt tehtävänsä, niin se palaisi tällaisen teknologian ansiosta takaisin ilmakehään”, Minna Palmroth selittää.

Huippuyksikön pyrkimyksenä on myös parempi ymmärrys avaruuden säteilyolosuhteista. Avaruudessa säteily on suurta ja vaihtelee auringon ja muun avaruussään tilanteen mukaan.

”Säteily ikäännyttää satelliitteja ja jopa tekee niitä toimintakyvyttömiksi. Yritämme nostaa satelliitin ikää optimoimalla säteilysuojausta. Silloin niitä ei tarvitse koko ajan lähettää sinne lisää”, Palmroth selittää.

Tyynessämeressä satoja satelliitteja ja avaruusasemia

Isommat satelliitit saadaan usein ohjattua ilmakehään, josta monet niistä tippuvat Tyyneen valtamereen. Sen pohjassa lepää tällä hetkellä muun muassa neuvostoliittolainen MIR-asema, vanha kansainvälinen avaruusasema ja yksi Kiinan avaruusasemista.

”Vuosien 1971 ja 2016 välillä sinne on pudotettu 263 avaruusesinettä, pääosin satelliitteja ja rakettien kappaleita”, Palmroth kertoo.

Satelliitti ei tipu niskaasi

Tieteen Kuvalehden mukaan avaruusromu on aiheuttanut yhden kuoleman – ja senkin raketin laukaisuhetkellä.

Minna Palmrothin mukaan ei ole syytä pelätä, että joutuisi avaruudesta tippuvan romun liiskaamaksi.

”Euroopan avaruusjärjestön riskilaskelman mukaan todennäköisyys siihen, että ihminen kuolee näiden tippuvien kappaleiden takia, on vähemmän kuin promillen kymmenesosa. Laukaisuradat suunnitellaan sillä tavalla, että satelliitin reitillä on mahdollisimman vähän ihmisiä.”

X