Näin Euroopan tulevat kuningattaret ottavat paikkansa parrasvaloissa - tällaisia haasteita nuoret kuninkaalliset kohtaavat

Euroopan hoveissa on aikuistumassa uusi sukupolvi kuninkaallisia. Näillä nuorilla on valtavasti potentiaalia, mutta suuren vastuun kanssa kasvaminen ei ole aina helppoa, kirjoittaa Seuran kuninkaallisbloggaaja Mikaela Larsson.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Euroopan tulevat kuningattaret ovat nousseet kuninkaallisiin parrasvaloihin suuren mielenkiinnon saattelemina.

Euroopan hoveissa on aikuistumassa uusi sukupolvi kuninkaallisia. Näillä nuorilla on valtavasti potentiaalia, mutta suuren vastuun kanssa kasvaminen ei ole aina helppoa, kirjoittaa Seuran kuninkaallisbloggaaja Mikaela Larsson.
Teksti:
Mikaela Larsson

Kuninkaallisissa piireissä erityistä huomiota ovat viime vuosina saaneet Euroopan tulevat kuningattaret. Alankomaiden, Belgian, Norjan ja Espanjan kruununperijät eli prinsessat Amalia, Elisabeth ja Ingrid Alexandra sekä ruhtinatar Leonor ovat nousseet parrasvaloihin ryminällä.

Nelikko on nuoresta iästään huolimatta osoittanut jo vaikuttavaa sitoutuneisuutta asemaansa. Suuren vastuun kanssa kasvaminen ei kuitenkaan ole helppoa, ja kuninkaallisuus tuokin mukanaan monia haasteita, joiden kanssa on opittava luovimaan.

Prinsessa Ingrid Alexandran 18-vuotisjuhlat kokosivat nuoria kruununperijöitä yhteen. Ylärivissä prinsessat Amalia ja Elisabeth, istumassa Ruotsin prinsessa Estelle, prinsessa Ingrid Alexandra ja Luxemburgin prinssi Charles. © Lise Aserud – NTB

Tulevat kuningattaret elävät valokeilassa – tällaisia haasteita nuoret kuninkaalliset kohtaavat

Nykykuninkaalliset haluavat jälkikasvulleen mahdollisimman normaalin lapsuuden. Kotiopetus palatsissa on enää kaukainen muisto, ja prinsessat ja prinssit käyvät nykyisin tavallisia kouluja. Arkielämää suojataan tarkasti julkisuudelta.

Nuorten varttuessa yleisökiinnostus kuitenkin kasvaa räjähdysmäisesti. Ensimmäisten puheiden ja edustusmatkojen lisäksi media seuraa tarkasti esimerkiksi prinsessojen pukeutumista.

Kruununperijöiltä odotetaan harkintakykyä ja tunnollisuutta, ja edessä oleva polku on monin tavoin perinteinen: opinnot, edustustyö, avioliitto ja lapset. Tulevat kuningattaret eivät saa ikätovereidensa vapautta valita elämäntyyliään.

Alankomaat: Oranian prinsessa Amalia

Prinsessa Amalia, 19, on kuningas Willem-Alexanderin ja kuningatar Máximan esikoinen. Hänen ympärillään on kuohunut viime aikoina niin hyvässä kuin pahassa.

View this post on Instagram

A post shared by Koninklijk Huis (@koninklijkhuis)

Amalia teki vanhempiensa kanssa juuri ensimmäisen ulkomaankiertueensa Karibialla tutustuen valtakunnan merentakaisiin osiin. Prinsessan luonteva ja reipas olemus hurmasi sekä paikalliset että lehdistön.

Takana on kuitenkin vaikeita kuukausia. Syksyllä Amsterdamin yliopistossa aloittanut Amalia joutui turvallisuusuhkien takia muuttamaan pian takaisin kotiin, ja turvatoimenpiteet rajoittavat hänen elämäänsä merkittävästi. Amalia on myös nostettu usein tikunnokkaan ulkonäkönsä, erityisesti kokonsa vuoksi. Ikävät kommentit satuttavat, vaikka Amalia onkin jättänyt ne huomiotta.

Prinsessa Amalia on pärjännyt loistavasti, mutta aika näyttää, riittääkö uuden sukupolven vetovoima kääntämään monarkian viime vuosina laskeneen kannatuksen suuntaa.

Belgia: Prinsessa Elisabeth, Brabantin herttuatar

Prinsessa Elisabeth, 21, on kuningas Philippen ja kuningatar Mathilden esikoinen. Hänestä odotetaan aikanaan Belgian ensimmäistä hallitsevaa kuningatarta.

View this post on Instagram

A post shared by Belgian Royal Palace (@belgianroyalpalace)

Prinsessa Elisabeth opiskelee Oxfordin yliopistossa Englannissa, mutta hän on 18 vuotta täytettyään alkanut esiintyä enemmän julkisuudessa. Maaliskuussa Elisabeth suuntaa äitinsä kanssa ensimmäiselle edustusmatkalleen.

Belgian monarkia ei ole välittömässä vaarassa, mutta Elisabethin epäilemättä toivotaan vetoavan nuorempiin ikäluokkiin, joille hovi näyttäytyy pölyisenä ja vanhentuneena instituutiona. Kuningasperheellä on takanaan mm. ex-kuningas Albertin pitkä isyysskandaali.

Norja: prinsessa Ingrid Alexandra

Prinsessa Ingrid Alexandra, 19, on kruununprinssi Haakonin ja kruununprinsessa Mette-Maritin tytär. Valtaan noustessaan Ingridistä tulee maansa ensimmäinen naishallitsija sitten 1400-luvun.

View this post on Instagram

A post shared by Det Norske Kongehuset (@detnorskekongehus)

18-vuotispäivänsä yhteydessä Ingrid tutustui Norjan hallintoelimiin ja sai oman toimistonsa kuninkaanlinnaan.

Urheilullinen prinsessa on menestynyt mm. surffauskilpailuissa ja kokeillut laskuvarjohyppäämistä. Ympäristötietoinen nuori on uuden ostamisen sijaan lainannut usein edustusvaatteita äitinsä komerosta.

Norjassa monarkialla menee hyvin, mutta kuningasperhettä huolettaa kruununprinsessa Mette-Maritin keuhkosairaus.

Prinsessa Ingridin lukion jälkeisistä suunnitelmista ei ole vielä tietoa, mutta mediakiinnostuksen kasvaessa pieni Norja voi käydä pian ahtaaksi. Ingrid saattaakin isänsä tavoin suunnata ulkomaille yliopistoon.

Espanja: Asturian ruhtinatar Leonor

Ruhtinatar Leonor, 17, on kuningas Felipen ja kuningatar Letizian esikoinen, joka on alaikäisyydestään huolimatta saanut jo hyvin tuntumaa kuninkaallisiin tehtäviin.

View this post on Instagram

A post shared by Casa Real de España (@casarealdeespana)

Leonor on jo tehnyt joitakin edustustehtäviä kokonaan yksin sekä kahdestaan siskonsa prinsessa Sofían kanssa. Lähestyvä 18-vuotispäivä tuo mediahuomiota, mutta ruhtinatar keskittyy ensisijaisesti vielä kouluunsa.

Leonor käy kuninkaallisten suosimaa kansainvälistä UWC Atlantic College -lukiota Britanniassa. Koulun alumneihin lukeutuu Belgian prinsessa Elisabeth, ja Espanjan hovi on tiedottanut Sofían aloittavan siellä syksyllä.

Espanjan kuningashuone on kärsinyt erityisesti kuninkaallisista korruptioskandaaleista, ja asemaa ovat heiluttaneet myös sisäpoliittiset ongelmat. Tilannetta ei paranna myöskään kuningatar Letizian suhteellisen heikko kansansuosio. Leonorilla tulee olemaan paljon töitä monarkian kannatuksen kanssa.

Tulevat kuningattaret elävät siis kovien paineiden keskellä, mutta fiksun oloisilla nuorilla naisilla on kaikki edellytykset menestyä elämässä. Jäämme kiinnostuneina seuramaan heidän urakehitystään!

X