Syyslomalla edullisesti ja lähelle? Tässä vaihtoehtoja

Syyslomalle pääsee myös edullisesti. Keräsimme lähialueilta syksyn matkakohteita.

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Syyslomalle pääsee myös edullisesti. Keräsimme lähialueilta syksyn matkakohteita.
Teksti:
Hannu Teider

Suomalaiset sen tietävät: risteily Tallinnaan on hyvä tapa irrottautua arjesta. Helsingistä Tallinnaan kulkee jo yli 20 laivavuoroa päivässä varhaisesta aamusta iltamyöhään.

Edullisimmillaan Tallinnan päiväristeilylle pääsee alle 20 eurolla.

Kaupungin lukuisilla terasseilla päivä kuluu nopeasti ihmisiä katsellen, samoin kuin kiertelemällä Vanhankaupungin idyllisiä pikkukatuja ja liikkeitä.

Kulttuuriakin ehtii päivässä nähdä. Esimerkiksi Raatihuoneentorilla on usein konsertteja tai muita esityksiä. Estonia-teatterissa järjestetään varsinkin viikonloppuisin myös päivänäytöksiä.

Kadriorgin puistoon pääsee keskustasta raitiovaunuilla 1 ja 3. Puistossa sijaitsee taidemuseo KUMU. Viron Merimuseo sijaitsee satamaterminaalin läheisyydessä.

Reitin varrelle osuu Patarein merilinnoitus ja 2004 suljettu vankila, joka muutettiin museoksi.

Kauniilla säällä kävelyretki Rocca Al Maren -ulkoilumuseossa on kuin aikamatka 1800-luvun Viron maaseudulle.

Vapaudenaukion kulmalla sijaitseva Miehitysmuseo valottaa kuvin ja tekstein Viron traagista historiaa. Lasivitriineihin on tallennettu myös virolaisten käyttämiä, nostalgiaa herättäviä esineitä ja jokapäiväisiä tarvikkeita.

Jos Tallinnassa haluaa yöpyä, laivayhtiöiden tarjouksista löytyy alle 50 euronkin matkapaketteja.

Kylpyläparatiisit KalevSpa_waterpark131

Lasien hallitsema Tallink Spa -hotelli on satama-alueella A-terminaalin ja Sadamarketin tuntumassa. Vuonna 2007 avatussa valoisassa kylpylässä on erilaisia saunoja, poreallas, lastenallas sekä ulkouima-allas.

Rakennuksessa on 275 huonetta. Tallink Spa -hotellin ravintola Nero on useana vuonna listattu Viron ravintoloiden Top 50:een.

Hotellihuoneen listahinta vaihtelee sen mukaan, kuinka ajoissa matkan varaa. Tallinkin laivamatkat ja hotelliyö Tallink Spassa maksavat arkipäivinä runsaat 100 euroa, jos varauksen tekee esimerkiksi pari viikkoa ennen matkaa.

Vanhankaupungin muurin kyljessä sijaitsee Kalev Spa -hotelli on ulkopäin ankean näköinen betonikolossi.

Sisätilat ovat remontin jäljiltä viihtyisät. Sadan huoneen hotellin ylpeytenä on suuri vesipuisto. Vuorokauden majoitus hoitojen kanssa maksaa alkaen 67 euroa. Eckerö Linen matkapaketti sisältää laivamatkat ja yhden yön hotellissa. Hinta alkaen 52 euroa.

Luonto lähellä

Viimsin kylpylähotelli sijaitsee kymmenen kilometriä Tallinnasta Piritan suuntaan. Perille pääsee esimerkiksi bussilinjalla 1 A, joka liikennöi keskustasta hotelli Virun edestä.

Kahdeksankerroksinen kylpylähotelli on rakennettu luonnonkauniille Viimsin niemelle, jossa meri on lähellä. Rantaan on merkitty valmiita reittejä, joilla päivän voi aloittaa juosten tai kävellen.

Viimsiin tullaan nauttimaan ennen kaikkea monipuolisista terveys- ja kauneudenhoito-ohjelmista. Suomalaiset ovat löytäneet Viimsin, sillä asiakkaista yli puolet tulee Suomesta.

”Olemme terveys-spa eli meiltä saa samoja hoitoja kuin sairaalassa. Tietysti hemmotteluhoidot ovat suosituimpia”, kertoo Viimsi Tervis Spa -hotellin myyntipäällikkö Lauri KarnaTallinn-Viimsi-SPA-SIGNATURE-PHOTO

Kylpylän kaksikerroksinen, tuhannen neliön suuruinen lasten leikkikeskus palvelee perheitä.

Kylpy- ja uimakeskukseen avattiin parisen viikkoa sitten vesipuiston vetonaulaksi lasten vesiliukumäki.

Lapset voi jättää myös henkilökunnan hoiviin, kun vanhemmat haluavat kiertää kylpylää omassa rauhassa.

Terveys- ja hoitopakettien hinnat alkavat 49 eurosta.

Hotelli tarjoaa 157 euron perhepakettia (2 aikuista ja kaksi lasta). Se sisältää yön perhehuoneessa aamiaisen sekä vapaan saunojen, kuntosalien ja kylpytilojen käytön.

Vaivattomasti Pietariin Pietari_123rfstock

Allegro-juna kiitää Helsingistä Pietariin 3,5 tunnissa. Perillä metro on nopein tapa liikkua autojen täyttämässä ydinkeskustassa.

Pietarin kauneus avautuu kuitenkin parhaiten kävellen.

Junamatka Pietariin ja kaksi yötä paikallisessa Sokos-hotellissa alkaen 158 euroa henkilöltä. Lisäksi matkaan kuuluu 80 euron viisumimaksu.

Edullisimmin Pietariin matkustaa bussilla. Kolme kertaa päivässä Pietariin liikennöivään Lux Express -bussiin edullisin matkalippu maksaa yhteen suuntaan 16 euroa. Tosin noin 370 kilometrin matka Helsingistä Pietariin kestää 7,5 tuntia.

Ilman viisumia Pietariin vie St Peter Line -varustamo. Lisämaksuna peritään 25 euron kuljetusmaksu Pietarin keskustaan sekä muita kuluja 15 euroa.

Pietarin laiva lähtee Helsingistä kello 18 ja on perillä Pietarissa seuraavana aamuna kello 9.30.

Pietarissa on koko päivä aikaa tutustua kaupunkiin, sillä laiva lähtee takaisin vasta illalla kello 19.

Pietarin risteilypaketin hinta on neljän hengen hytissä henkilöltä al-kaen 57 euroa ja kahden hengen hytissä alkaen 79 euroa.

Ruskan värikirjoa

Syyskuun alkuviikot ovat tavallisesti parasta aikaa kokea ruskan hehkein värikirjo. Rauhallista luontoliikuntaa harrastavat reissaajat suuntaavat syksyisin sankoin joukoin Lapissa.

Ruskamatkojen tarjonta on runsasta ja hinta määräytyy pääasiassa majoitustason mukaan.

Lyhyitä viikonlopun kestäviä ruskamatkoja tehdään Pohjois-Lappiin myös lentäen. Helsingistä Norwegian lentää Rovaniemelle syys-lokakuussa halvimmillaan alle 30 eurolla.

Ryhmämatkoilla viikon ruskamatkojen hinnat maksavat matkojen, majoitusten ja ruokailujen kanssa noin 500 eurosta ylöspäin. Tällöin majoitus on keskitetty esimerkiksi Saariselälle, josta tehdään päiväretkiä tuntureille. SE90270KY_74

Ruskamatkoissa on runsaasti valinnanvaraa. Matkoja järjestävät Suomen Ladun paikallisyhdistykset, muut yhdistykset, matkatoimistot, bussifirmat, seurakunnat ja yksityishenkilöt. Seuraavassa muutama poiminta tarjonnasta.

Bussi-Manninen kuljettaa Tampereelta Suomen ja Norjan Lappiin 15.–20. syyskuuta.

Hinta 529 euroa henkilöltä sisältää matkat, majoituksen ja ateriat.

Uudenmaan Seuramatkat Hyvinkäältä järjestää kahdeksan päivän ruskamatkan Saariselällä 12.–19. syyskuuta.

Majoitus perillä on Kylpylähotelli Holiday Club Saariselällä. Matkan hinta majoituksineen on 595 euroa henkilöltä.

Urheiluopistot liikuttavat

Suomessa on 11 urheiluopistoa, jotka räätälöivät toimintaa myös tavallisille liikunnan harrastajille. Muutamat niistä valmistavat erikoisohjelmaa syyslomalaisille.

Treenimahdollisuuksia on uimahalleista pallopelien sisäkenttiin ja kuntosaliin. Kisakallio2_full

Kolmen vuorokauden syysloman perhesporttipaketti maksaa lokakuussa Lohjan Kisakalliossa aikuiselta alkaen 195 euroa ja lapsilta alkaen 120 euroa.

Savonlinnan urheiluopistolla Tanhuvaarassa syyssporttipaketin vuorokausihinta yhdeltä henkilöltä on 90 euroa tai 250 euroa/3 vuorokautta.

Vierumäellä Perhe on paras -liikuntapakettien hinnat kolmelta vuorokaudelta alkavat 210 eurosta henkilöltä.

Liikuntapaketit sisältävät yleensä täyshoidon.Yhteistä urheiluopistoille on maukas ja monipuolinen ruoka.

Ohjelmissa on runsaasti ohjattua liikuntaa myös lapsille.

X