Essee: Isyysloma sai uutta sykettä matkalla sateiseen ja pimeään Forssaan
Isyysloma on ihmisen parasta aikaa, kertoo Seuran toimittaja ja bloggaaja Jukka Vuorio. Kiekkonostalgiasta hän pääsi vapaallaan nauttimaan Forssaan.
Seuran mies Jukka Vuorio nautti isyyslomansa hetkestä Forssan jäähallissa. "Isyysloma on ihmisen, tai ainakin isän, parasta aikaa", hän sanoo.
Eräänä päivänä, tai siis tarkkaan ottaen se oli 22. lokakuuta vuonna 2020, meikäläisen isyysloma oli noin puolivälissä, ja olin juuri matkustanut vanhemman lapsemme kanssa tapaamaan hänen mummiaan Saloon.
Päivä sai iltaa kohden yllättäviä kiekkonostalgisia käänteitä, ja nyt aion kertoa, kuinka kaikki tapahtui.
Päivä sujui mukavasti, kävimme muun muassa Salon kirjastossa lainaamassa lastenkirjoja, ja kun 3-vuotias poikani oli valinnut hyllystä summamutikassa kymmenen kirjaa, laitoin stopin kirjojen valitsemiselle siihen. Olen onnellinen siitä, että olen saanut muovattua pojastani yhtä suuren kirjastofanin kuin itsestänikin.
Isyysloma on hyvää aikaa isälle. Isä voi olla kotona yhtä aikaa äidin kanssa valintansa mukaan 1-18 arkipäivää sinä aikana, jolloin äiti saa äitiys- tai vanhempainrahaa. Oma valintani oli tietenkin 18 arkipäivää. Ennen vanhempainvapaani alkua olin ollut siinä käsityksessä, että isyysloma olisi tätä nykyä mallia 6+6+6, mutta eihän se edelleenkään niin ole.
Salon kiekkohistoria
Kun iltapäivällä sain pojan pieneksi aikaa päiväunille, alkoi mielessäni kehittyä ajatus muutaman tunnin mittaisen vapaaillan hankkimisesta. Menisin vaikkapa katsomaan jonkin urheilumatsin, Salohan on mitä viriilein joukkueurheilukaupunki.
Pettymyksekseni miesten lätkän kolmosdivarissa pelaava Kiekkohait tai naisten lätkän mestiskarsinnoissa kamppaileva Salo HT eivät kuitenkaan juuri sinä päivänä pelanneet, ei myöskään miesten Kakkosessa jalkapalloileva SalPa. En niinkään ole koris-, lentis- tai salibandyihmisiä, joten näiden joukkueiden otteluohjelmia en ryhtynyt edes tarkistamaan.
Salo HT:n logo, kuvakaappaus seuran sivuilta osoitteesta www.saloht.fi (c) SALO HT
Vaikka en ole tarkkaan ottaen kotoisin Salosta (vaan Kiskosta), olen kuitenkin käynyt yläasteen ja lukion Salossa sekä viettänyt kaupungissa todella paljon aikaa muutenkin. Olen melkein salolainen.
Lapsuudessani ja varhaisnuoruudessani kävin isäni kanssa silloin tällöin katsomassa Salo HT:n ja Hokki-Salon pelejä eri sarjatasoilla kolmosdivarista I-divariin, eli nykyiseen Mestikseen. On harmillista, että tästä nimenomaisesta osasta suomalaista jääkiekkokulttuurihistoriaa löytyy netistä niin vähän tietoa.
Joskus Salon jäähallissa vieraili myös Suomen B-maajoukkue, jota kutsuttiin silloin nimellä Olympiajoukkue. Muistan sen joskus ysärin alkupuolella kaataneen Salossa Sveitsin, ja Pasi Määttäsen keränneen siinä ottelussa mukavat tehopisteet.
Kohti pimeää tietä
Noh mutta isyysloma ja sen eräs yksittäinen ilta tässä oli nyt aiheena. Koska tänään ei olisi hoki- tai futisviihdettä Salossa luvassa, oli tutustuttava lähialueiden tarjontaan. Huomasin, että Forssassa olisi FPS:n kotiottelu. Sinnehän olisi päästävä. Olin jo kesästä saakka haaveillut jonakin päivänä tekeväni jääkiekkokulttuurimatkan Forssaan, sillä halli oli minulta vielä käymättä ja FPS jälleen palannut Mestis-tasolle. Ja onhan FPS pelannut SM-liigassa sarjan kahdella ensimmäisellä kaudella vuosina 1975-1977. Puhuttaan siis perinteikkäästä seurasta.
Neuvottelen siis äitini, siis poikani mummin, kanssa aikataulun, jossa saan illan vapaaksi kello 17.30-21 välisenä aikana. Koska Forssaan on Salosta 60 kilometriä varsin pikkuruisia teitä, aikaikkuna tuskin riittää aivan koko ottelun katsomiseen, mutta siitä viis. Joka tapauksessa olen saamassa kohtuullisen pitkän siivun pienten lasten vanhempien niin kovasti himoitsemaa omaa aikaa. Isyysloma on aikaa poissa työelämästä, mutta sitä vastoin perhe-elämää on luvassa kahmalokaupalla.
Pääsen matkaan noin kello 17.45. Ilta on jo pimeä. Se on myös kostea ja sumuinen. Ajokeli on kaikin puolin huono, tai ainakin siinä mielessä, että peurat ja hirvet kansoittavat periaatteessa koko Salon ja Forssan välistä tieosuutta, enkä nyt ehdi nähdä niitä sitäkään puolta sekuntia, jota valoisan aikaan ehtisin.
Siitä huolimatta olen nyt matkalla. Tuntuu, kuin olisin suuremmankin seikkailun kynnyksellä, vaikka hei, on kyse vain nopeasta käynnistä Forssassa sateisena arki-iltana.
Somero, Badding ja Apulanta
Someron kohdalla mieleeni tulee aina Rauli Badding Somerjoki. Aina. Niin nytkin. Päässäni alkaa soida hänen kappaleensa Bussi Somerolle, kotiseuturakas humppa. Muilta osin kaupunki ja sen epäilemättä hieno kulttuurihistoria ovat jääneet minulle täysin tuntemattomiksi. Vuonna 1996 kävin siellä Apulannan keikalla. Olin juuri saanut ajokortin ja kuskina. Näin keikan jälkeen Sipe Santapukin, kättelin häntä, ja sanoin, että tykkään Apulannasta, vaikka olen jo 18.
”Kiitos”, Sipe Santapukki sanoi.
Kun Someron ja Forssan välisellä tieosuudella noin kahdenkymmenen metrin etäisyydeltä auton keulasta tien yli pinkoo peura, alan tosissani miettiä, oliko tässä reissussa mitään järkeä. Isyysloma ei saa päättyä ennenaikaisesti kolariin.
En kuitenkaan käänny takaisin, vaan tiputan vauhtia ja muistelen, oliko näin, että peurakolareissa yleensä loukkaantuu vain eläin?
Ylen ohjelmajärjestelyt
Matkalla kuuntelen Yle Puheen Urheilukierrosta, jota vielä muutamia vuosia sitten kutsuttiin Jalkapallokierrokseksi. Sitten sen nimi vaihdettiin, koska mukaan ryhdyttiin ymppäämään myös miesten ja naisten Superpesiksen otteluita ja joskus kai muutakin urheilua. En tiedä mitä ajatella muutoksesta. Jalkapallokierros oli hyvä, tai kerrassaan ihana radio-ohjelma kuunneltavaksi pidemmälle automatkalle, mutta olen minä Urheilukierroksestakin pitänyt. On muuten huomionarvoista, että Jääkiekkokierros on saanut pitää nimensä, eikä liigakiekon sekaan ole ripoteltu muita lajeja.
Isyysloma on ollut minulle ajankohtainen kerran aiemminkin. Vuonna 2017 minusta tuli ensimmäisen kerran isä, ja silloinkin nautin valtavasti siitä, että saatoin pimenneessä syysillassa työnnellä lastenvaunuja ja kuunnella samaan aikaan urheilua Yle Puheelta.
Pikkukaupunkien tyhjenevät näyteikkunat
Forssaan saapuessani olen helpottunut siitä, että olen välttänyt hirvi- ja peurakolarit. Sitten katselen kaupunkia sen verran kuin auton ajamiselta ja gps-kartan seuraamiselta kykenen, ja havainnoin keskustan useiden liiketilojen olevan tyhjillään. Se on hemmetin harmi. Vaikka Forssakin on minulle täysin vieras kaupunki, olen periaatteessa jostain syystä aina tykännyt tosi paljon suomalaisten pikkukaupunkien elämänmenosta. Forssa, Mänttä, Valkeakoski, Imatra, mitä näitä nyt on. Ja Salo tietenkin. Nykyään millään pikkukaupungilla ei kai pyyhi kovin kaksisesti.
Muinoin näillä kaupungeilla oli suurempi kansallinen merkitys ja ne tunnettiin paremmin myös Ruuhka-Suomessa. Nykyään meillä on vain Pääkaupunkiseutu, Turku ja Tampere (ja ehkä Oulu), jotka kasvattavat merkitystään ja muuttuvat päivä päivältä prismoineen ja muine automarketteineen yhä enemmän toistensa näköisiksi. Keskustojen ja lähiöiden kivijalkaliikkeet ovat olleet se tekijä, joka luo olennaisen osan kaupunkikulttuurin sielusta. Nyt sielut tyhjenevät ja viimeisinä hetkinä niissä nähdään surumielisiä kirppiksiä.
Isyysloma edellyttää hieman tavallista pienempää budjettia. FPS:n pelilippu ja kasvomaski ojennettiin kassalta yhteensä 12 euron huokeaan hintaan. © Jukka Vuorio
Kun viimein saavun Forssan jäähallin pihaan, huomaan ilokseni, että hallin parkkipaikka on aivan tukossa autoja. Se tarkoittanee, että hallissa on mukavasti väkeä, mikä puolestaan tarkoittanee tuohta Forssan Palloseuran kassaan.
Löydän parkkipaikan harjoitushallin pitkältä sivustalta ja kävelen pihan poikki halliin. Ovella on kylttejä, joiden mukaan halliin saa tulla vain maski päässä. Minulla ei sellaista ole mukanani, on hyvin tavallista, että muistan koko maskiasian vasta kotoa lähdettyäni, enkä silloin kun olen kotona kangasmaskieni lähettyvillä. Lipunmyynnistä saan kuitenkin pääsylipun ja kertakäyttömaskin yhteensä hintaan 12 euroa, mikä tosin saattaa olla myös lipun hinta ja maskin saa ehkä kaupan päälle, en ryhdy tarkistamaan asiaa. Maski päähän ja käsidesiä kämmeniin ja Mestis-kiekkoa nauttimaan.
Se ei ollutkaan KOOVEE
Paikan saa matsissa valita vapaasti. FPS:n vieraaksi on saapunut Kiekko-Vantaa. Se on yllätys, sillä koko matkan olen luullut, että vastassa olisi tamperelainen KooVee, mutta mitäs pienistä, nyt on tärkeintä päästä kokemaan Forssan jäähallin tunnelma. Ja ovathan nimet Kiekko-Vantaa ja KooVee sinänsä hyvin samankaltaisia.
Huomaan, että ensimmäiset 10 minuuttia on jo ehditty pelaamaan ja FPS johtaa 2-0. Se ilahduttaa minua, sillä toivon seuralle pelkkää hyvää. Haluaisin sen jatkavan Suomen toiseksi korkeimmalla ja Jääkiekkoliiton korkeimmalla sarjatasolla vielä ensi kaudellakin ja vielä pitkään sen jälkeen.
FPS:n ensimmäisen maalin on tehnyt Teemu Karjalainen ja toisen maalin Miku Ronkainen.
Totta puhuen en ole kuullut heistä koskaan ennen.
Googlaamalla käy ilmi, että sentterinä pelaava Karjalainen, 25, on käynyt läpi HPK:n juniorimyllyn ja kaudella 2015-2016 pelannut neljässä liigaottelussa ilman tehopisteitä. Laiturina pelaava Ronkainen, 23, on niin ikään kolunnut läpi HPK:n juniori-ikäluokkia.
Tutuin kotijoukkueen rosterista on hyökkääjä Juhani Tamminen, 31, joka viime kaudella pelasi EBEL-liigassa, joka on Itävallan korkein sarjataso, jolla pelaa joukkueita myös Italiasta, Slovakiasta ja Unkarista. Kauden mittaista EBEL-keikkaansa ennen Tamminen pelasi sata ottelua Liigaa, lähinnä Ilveksessä ja myös muutaman matsin HIFK:ssa. Myös Tamminen on pelannut useamman kauden ”Kerhon” junnuissa.
Myös FPS:n maalivahti Tuomas Aalto, 20, on saapunut HPK:sta, ja pelaa nytkin HPK:n maski päässään. Hän pelaa lainalla HPK:n liigajoukkueesta. FPS:n kytkökset Hämeenlinnaan ovat siis väkevät. Näen illan aikana hallissa muutaman henkilön, joilla on päässä HPK:n pipo. Yhdellä on myös Ilveksen pipo, mutta mukavan monella on myös FPS:n kannatuskamoja.
Forssan jäähallin seinälle oli nostettu vanha kannattajabanderolli. Epäilemättä FPS:n (FoPS:n) peleissä on parhaimmillaan ollut todella mahtava meininki. © Jukka Vuorio
Matias Soinnun urakehitys
Vastustajan riveistä minulle nimekkäin peluri on hyökkääjä Matias Sointu, 30, Ilveksen kasvatti ja aikanaan ikäkausimaajoukkueet kolunnut kokenut peluri. Hän on pelannut 351 Liigan runkosarjaottelua Ilveksessä ja Tepsissä, summaten noissa peleissä yhteensä 131 tehopistettä.
Keväällä 2018 hän voitti Bolzanon kanssa EBEL-liigan mestaruuden ja keväällä 2019 oli nostamassa IK Oskarshamnia Ruotsissa AllSvenskanista SHL:ään. Kovia juttuja.
Ruotsista hän lähti Cardiffiin Britannian EIHL-liigassa pelaavaan Devilsiin, jossa tosin pääsi pelaamaan viisi CHL-liigan matsia tehden niissä kuusi tehopistettä, mikä sekin on aika kova näyttö kyvyistä, mutta palasi sitten 10 EIHL-liigan matsiin Suomeen. Loppukaudesta 2019-2020 hän kävi vetämässä vielä kahdeksan matsia EBELissä ja teki niissä yhdeksän tehopistettä.
Näytöt viime kausilta ovat siis hyvät. Silti hän pelaa nyt, tänään täällä Forssan jäähallissa Mestistä Kiekko-Vantaan riveissä paidassaan pieni Jokereiden logo merkkinä siitä, että Kiekko-Vantaa on Jokereiden yhteistyö-, eli farmiseura. Jotenkin hänen meriiteillään olisi sopivampaa, että paidassa olisi vain Jokereiden logo. Olen huolissaan hänen urakehityksestään, nyt kolmekymppisenä ja nykyisillä näytöillä hänen pitäisi takoa kohtuullista palkkakuittia jossain päin Eurooppaa
Mestarismiehen kiikaritehot
Ottelun aikana Sointu ei juuri erotu muista pelaajista. Toisessa erässä kiinnitän huomiota siihen, että hän ylivoimalla yrittää vielä syöttää toverilleen tekopaikkaa, vaikka olisi voinut vetää itsekin. Ei vetänyt. Soinnun tehot tänään ovat 0+0 ja Kiekko-Vantaa häviää lukemin 3-2.
Forssan jäähalliin mahtuu virallisesti 3000 katsojaa, tällä kertaa paikalla oli 363 katsojaa. Määrä tuntui suuremmalta, hallissa oli hyvä tunnelma. © Jukka Vuorio
En tosin näe maaleista ainuttakaan.
Kaksi ensimmäistä maalia oli tosiaan tehty jo ennen saapumistani. Sitten Vantaa kavensi, mutta katselin samaan aikaan vain puhelinta, lähetin viestejä Whatsapissa ja Twitterissä ja kerroin innokkaasti ihmisille olevani nyt Forssan jäähallissa.
Ja kun toinen erä alkoi, ehdin katsoa siitä vain ensimmäiset 10 minuuttia, sillä sitten minun oli taas lähdettävä tunnin ajomatkalle Saloon, jotta ehtisin käydä vielä hätäisesti kaupassa ja nukuttamaan poikaani ennen kuin kello tulee yhdeksän. Äitini – siis pojan mummi – oli suostunut lapsenvahdiksi sillä edellytyksellä, että palaan ennen yhdeksää. Se kun oli sekä pojan että mummin nukkumaanmenoaika. Isyysloma on tasapainoilua hyvien asioiden välissä. Ottelun seuraavat maalit, vieraiden tasoitus ja FPS:n voittomaali, tehtiin siis minun jo ollessa matkalla Saloon. Lopputuloksen katsoin Teksti-tv:stä, tosin sen verran nykyajalle periksi antaen, että luin sen sovelluksesta enkä varsinaisesta telkkarista.
Divarin Gretzky
Mutta ennen paluumatkaa Forssasta Saloon, ensimmäisellä erätauolla, kiertelin pienessä hallissa innokkaasti, jopa ahnaasti, sillä olen nostalgiannälkäinen lätkäromantikko. Se mikä on vanhaa ja perinteikästä, on hyvää.
Valokuvasin ja havainnoin hallia ja sen tunnelmaa. Wikipedian mukaan Forssan jäähallin katsojakapasiteetti on normaalioloissa 3000, mikä on mielestäni aika paljon. Tänään hallissa ilmoitetaan olevan 363 maksanutta katsojaa, vaikka mielestäni katsomot ovat sentään kohtalaisen täynnä ja hallissa ihan mukavasti väkeä. On vaikea kuvitella, että miten tänne saataisiin ahdettua vielä yli 2500 katsojaa, siis edes normaalioloissa ilman koronavirusta.
Olen tottunut Helsingin ja Tampereen jäähallien kioskien hintoihin, ja niihin verrattuna Forssassa on edullista. Tosi edullista. Lihapiirakka kahdella nakilla maksaa neljä euroa. Liigapaikkakunnilla sillä summalla saa hädin tuskin pahvimukillisen kahvia. Lisäksi erätaukomusiikista ei vastaa dj, vaan livemusiikkia soittava coverbändi. Musa täyttää katsomot juuri sopivalla äänenvoimakkuudella. Persoonallinen ja ilahduttava musaratkaisu.
Ihastelen jäähallin katossa riippuvaa Mika Helkearon jäädytettyä pelinumeroa 15. Hän on suurin forssalainen pelaajalegenda kautta aikojen. Helkearo tunnetaan lempinimellä Divarin Gretzky, sillä kanadalaisen Gretzkyn tapaan hän merkkautti säkenöivän upeita pistelukemia. Helkearo edusti FPS:ää I-divarissa 579 runkosarjaottelussa ja teki niissä ylivertaiset tehot 295+522=817.
Helkearo saavutti alle 18-vuotiaiden EM-kisoissa kultaa vuonna 1978 sekä hopeaa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa 1980. Urallaan hän teki muutamien kausien mittaisia vierailuja SM-liigan puolelle edustaen enimmäkseen Helsingin IFK:ta. Keväällä 1983 Helkearo kuului Suomen mestaruuden voittaneeseen IFK:n joukkueeseen. Liigan puolella hän pelasi yhteensä 99 runkosarjaottelua merkaten niissä tehot 26+33=59.
Mestiksen alamäki
Helkaron huippuaikoina 80- ja 90-luvuilla Forssan jäähallissa on varmasti ollut parhaimmillaan aivan uskomaton mökä. Vanhan ajan meininki. On helppo kuvitella katsomot täyteen ja yleisöä kiihkeästi kannattamassa omiaan. Nytkin, vuonna 2020, kannatus on kohtuullisen hyvällä tasolla, vaikka joukkue on sarjan viimeinen ja yleisöä vain muutama sata.
Mestis on nykyään ikävä kyllä kuihtunut hädin tuskin puoliammattilaissarjaksi. Ehkei monessa seurassa voida nykyään puhua nykyään edes puoliammattilaisuudesta?
Mutta ennen sarja oli kaikin tavoin parempi. Silloin kun liigakarsintoja vielä pelattiin, oli kausissa enemmän panosta. Oli enemmän katsojia, enemmän media-aikaa, enemmän sponsoreita, enemmän kaikkea.
Kaudella 1995-1996 I-divarin nimenä oli Fazer-liiga. Siellä pelasivat FPS:n lisäksi muun muassa Oulun Kärpät, Lappeenrannan SaiPa, Kouvolan KooKoo sekä Lahden Pelicansin edeltäjä Reipas. Mukana oli myös sellaisia klassikkoseuroja kuin turkulainen Kiekko-67, tamperelainen KooVee sekä Pitäjänmäen Tarmo eli PiTa.
Kaiken kaikkiaan taso silloisessa Mestiksessä, tai kutsuipa sitä sitten kutsua I-Divariksi tai Fazer-liigaksi, oli todella kova. Voi sanoa, että Suomessa oli silloin, 80-09-luvuilla kaksi ammattilaissarjaa. Onhan esimerkiksi Jouko Myrräkin kertonut elättäneensä itsensä divarikiekolla (Myrrähän pelasi yhden kauden esimerkiksi Salossa) niinä vuosina, kun sopimusta Liigaan tai ulkomaille ei syystä tai toisesta saatu tehtyä.
Timo Willmanin kaksi myllyä yhteen peliin
Toki FPS:ään liittyy muitakin pelaajalegendoja kuin Mika Helkearo. Sattumalta siinä googlaillessani törmään tietoon, jonka mukaan Timo Willman työskentelee FPS:n managerina ja pelaajakoordinaattorina. Löydän tiedon Elite Prospects -sivuston kautta, mutta sama tieto löytyy heti myös FPS:n omilta nettisivuilta.
FPS:n kasvatti Willman oli 90-luvun lopussa ja 2000-luvun ensimmäisinä vuosina tunnettu liigapakki, joka keväällä 1998 saavutti Ilveksessä SM-hopeaa ja voitti SM-liigan jäähypörssin 2001 pelatessaan Espoon Bluesissa. Kaikkiaan hän pelasi 282 liigaottelua, 175 peliä Mestiksessä sekä yhden kauden Ranskassa ja yhden Britanniassa. Hän teki hyvän ammattilaisuran niillä avuilla, että oli kovakuntoinen, periksiantamaton ja osasi antaa syötön lapaan. Hyvä seiskapakki ja joukkuepelaaja sekä riittävän hyvä yleispelaaja myös siihen, että merkkautti uralleen myös muutamia otteluita Suomen maajoukkueessa.
Moni pitkään jääkiekkoa seurannut muistaa kaudelta 2000-2001 tilanteen Bluesin ja Jokereiden välisestä ottelusta, jossa Jokereiden Santeri Heiskanen taklasi rajusti Bluesin tähtipelaaja Johan Davidssonia. Willman pudotti hanskat ja lähti kostamaan, kuten siihen aikaan hänen roolinsa pelaajien tapana oli. Kun Willmanin ja Heiskasen välinen nyrkkitappelu oli ohi, eskaloitui tilanne jäällä vielä siihen pisteeseen, että myös Jokereiden Pasi Saarinen ajautui tappeluun Willmanin kanssa. Loppujen lopuksi Willmanille merkittiin tilanteesta 52 jäähyminuuttia, mikä siis on roimasti enemmän, kuin mitä moni pelaaja saa kasaan koko kauden aikana.
Willman on pelaaja, jota todellisten kiekkotietäjien kelpaa muistella. Baareissa järjestetään musavisoja, mutta en tiedä järjestetäänkö urheiluvisoja tai lätkävisoja. Jos järjestetään, tekisin mielelläni visoja koskien ysärin rivipelaajia. Ehkä mieltymykseni lätkävisoihin johtuu siitä, että vuonna 2012 minulta todella julkaistiin jääkiekkoaiheinen tietovisailukirja nimeltä Lätkävisa 2012. Kerron siitä tässä blogissa joskus lisää.
Forssan jäähallin seinältä löytyi kehystetty vanha valokuva, jonka lasit olivat hajalla. Mutta historian siivet havisevat silti komeasti. Kuvassa on Forssan Palloseuran SM-liigaan noussut joukkue vuodelta 1975.
Isyysloma päättyy ja jatkuu
Vaikka joudun poistumaan hallista kesken toisen erän ja siis kaikkiaankin mestislätkää yhteensä rapiat 20 minuuttia nähneenä, olen silti kokemukseeni tyytyväinen. En joutunut pimeillä ja sateisilla tieosuuksilla hirvikolariin ja ehdin sovitusti nukuttamaan pientä poikaani. Lisäksi mummin ja pojan yhteiselo oli sujunut poissaoloni ajan hyvin. Kiitos mummi. Isyysloma on uutteraa perhe-elämää, ja pieni muutaman tunnin hyppy Forssaan aina silloin tällöin tuo mukavaa vaihtelua.
Kolmen viikon isyysloma päättyy marraskuun alussa. Jossain kaukaisuudessa minua odottaa vielä kuuden viikon pätkä, kun puolisoni sitten joskus päättää oman äityisrahakautensa ja palaa töihin. Silloin pieni vauva on muuttunut jo lähes taaperoksi.
Forssan halli, seura, yleisö ja tunnelma huokuivat mukavalla tavalla nostalgiaa. Tämä oli toinen mestispelini tällä kaudella, ja haluan lisää mahdollisimman pian.
Toisaalta haluaisin nähdä pian myös salolaisjoukkueiden kotiotteluita, samoin kuin Etelä-Pohjanmaan Alajärvellä pelaavaa JPK:ta eli Järviseudun Pallokerhoa. Asuin Alajärvellä noin vuoden verran 2017-2018. Kävin JPK:n matseissa katsomassa kolmosdivaria ja viihdyin hyvin. Tunnetta riitti, miksei taitoakin. Kaikkihan on suhteellista. Parhaiten on tosin jäänyt mieleen se, kun eräässä JPK:n kotiottelussa tuomari lampsi erätauon alkaessa suoraan jäältä makkarakojulle ja tilasi kaksi makkaraa. Miksi tämmöistä ei koskaan näe Liigassa?
Yhteenveto: Isyysloma kokonaisuutena sekä lokakuinen arki-iltareissu Forssaan 5/5.
*
Seuraa Seuran miestä myös Twitterissä Twitter.com/seuran
Seuraa Seuran miestä myös Instagramissa Instagram.com/seuranmies
Katso kaikki Seuran miehen kirjoitukset tästä linkistä.
*
Lue myös: ”Jääkylmä on kamalaa luettavaa” – Tommi Kovanen pimeällä ja pitkällä polulla