Lääkäri Pippa Laukka ohjaa tunnettuja suomalaisia kohti hyvinvointia ja tasapainoa Olet mitä syöt -ohjelmassa.

Teksti:
Jukka Vuorio

Tarvitsenko minä painonpudotuksen? Mistä sen voi itse tietää? Tietääkö sen vain lääkäri?

Katsoessani peiliin huomaan yhä useammin miettiväni, että kuules kaveri, se olisi varmaan syytä pudottaa muutama kilo tuosta vatsan seutuvilta. Uskon, että tämä on kaltaisilleni keski-ikäisille ruuhkavuosien keskellä painiville mandariineille hyvin yleinen ajatus.

Sportsaamaan ei tule syystä tai toisesta lähdettyä niin usein kuin pitäisi, vaikka en ihan viime kädessä uskokaan yleiseen ruuhkavuosiselitykseen, jonka mukaan aikaa liikunnalle ei ole. On sitä, kuten kävimme talvella läpi täällä urheilublogissa Jari Sarasvuon kanssa.

Mutta sportsaamisen lisäksi on sitten syöminen. Ruokavalio. Mielikuvissani haluan olla ja lähestulkoon olen ihminen, jonka pääasiallista ravintolähdettä ovat vihersmoothiet ja lehtikaalikeitot, mutta tosiasiassa syön arkisin mitättömän aamiaisen ja venytän sitten lounaalle lähtöä niin kauan, että syön iltapäivän puolella kilon riisiä sushibuffetissa.

Huh huh.

Mutta toisaalta muistelen kuulleeni, että oma olo ja fiilis ovat hyviä mittareita hyvinvoinnille. Että oma keho kyllä kertoo mitä se tarvitsee ja niin edelleen. Oma kehoni kyllä väittää välillä aika kovastikin tarvitsevansa esimerkiksi sipsejä ja kaljaa. Keho vaikeroi, mutta vaiennan sen äänen.

Kuin ukkosen jyrähdys

No, keskellä näitä pohdintoja sähköpostiini saapui kuin ukkosen jyrähdyksen lailla konsanaan kutsu saapua Maikkarin Olet mitä syöt -ohjelman pressitilaisuuteen, jossa paikalla olisi myös hyvinvointilääkäriksi tiedotteessa kutsuttu Pippa Laukka.

Jes! Päätin vastata kutsuun myöntävästi, ja mennä kysymään todelliselta asiantuntijalta painonpudotukseen ja hyvinvointiin liittyviä mielessäni pyörineitä kyssäreitä.

Pippa Laukka on koulutukseltaan lääketieteen lisensiaatti sekä liikuntalääketieteen erikoislääkäri. Hänen työskentelee johtavana ylilääkärinä perusturvakuntayhtymä Karviaisessa. Pippa Laukka tuntee hyvin myös urheilun ammattilaisten arkea, ja on toiminut Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen Helmarien lääkärinä vuodesta 2010.

Pippa Laukka, mitä mieltä olet laihdutuskuureista?

”En ole laihdutuskuurien ystävä, enkä usko mihinkään pikadieetteihin. Niiden sijaan pitkäaikaiset muutokset ruokavaliossa auttavat tukemaan painonhallintaa ja hyvinvointia.”

Pitikö Olet mitä syöt kilpailijoille tähdentää, että kyseessä ei ole mikään kuuri?

”No minusta tuntuu, että sitä pitää käydä läpi aina kaikkien kanssa, jotka haluavat muutosta. Tässä ohjelmassahan ei välttämättä ensisijaisesti tavoitella painonpudotusta, vaan tasapainoa ja hyvinvointia. Ihmisten mieliin on yleisesti iskostunut aika syvälle, että täytyy ensimmäisenä rynnistää vaa’alle, vaikka todellisuudessa ensimmäisenä pitäisi tutkailla omia ajatusmalleja ja mielenliikkeitä.”

Mutta nykyihminen haluaa mitata koko ajan kaikkea, on älysormukset ja sporttikellot. Miten tasapainoa voi mitata?

”Ohjelmaan osallistuville henkilöille on tehty aika kattavat testit, eli on tehty terveystarkastukset ja mitattu esimerkiksi verisuonten ikää ja olen tutkinut heidän ruokapäiväkirjansa. Näistä löytyy avain tasapainon arviointiin, tasapainohan on summa monesta eri tekijästä, ja sitä täytyy tarkastella mahdollisimman kattavasti.”

Vaaka on turha kapistus

Vaa’an lukema on kuitenkin se, mitä moni todellisuudessa tuijottaa. Mitenkäs noin yleisesti ottaen, eikö tuollaisen 10-15 kilon ylipainon voi pudottaa ihan ruokavaliomuutoksilla? Tarvitaanko siihen oikeasti liikuntaa?

”Tätä kysytään aika usein. Peruskäsitys on, että jos haluaa pudottaa painoa, siitä 80 prosenttia tulee ruokavaliosta ja 20 prosenttia liikunnasta. Mutta totta kai ne tukevat toisiaan. Usein tässä yhtälössä kuitenkin unohdetaan palautuminen ja lepo, joilla itseasiassa on myös iso merkitys kehon aineenvaihdunnan kannalta. Melkein väittäisin, että Olet mitä syöt -ohjelmassa pärjättäisiin ilman vaakaa, ja muut mittarit tasapainon löytämisessä ovat parempia.”

No mietin tämmöistäkin, että kuka tarvitsee painonpudotuksen? Ymmärtääkseni tosi monelle suomalaisellekin tuommoinen 10 kilon ylipaino on hyvin tavallinen asia, puhutaan varmaan kymmenistätuhansista ihmisistä. Tarvitseeko kaikkien heidän lähteä nyt painonpudotustalkoisiin?

”No edelleen olen sitä mieltä, että vaaka on vähän turha kapistus. Kehon koostumus kertoo enemmän, eli kannattaisi tutkailla vähän lihasmäärän ja rasvan suhdetta. Kaikkien kotoa löytyy paras mittari oman kehon arviointiin, eli tavallinen mittanauha. Ohjelmassa monilla on se haaste, että vyötärönympärys alkaa kasvaa, ja se on merkki siitä, että keskivartaloon kertyy vaarallista ja haitallista viskeraalirasvaa, joka myös soluttautuu sisuskaluihin ja aiheuttaa monenlaisia terveysriskejä.”

Kuka on hyvässä kunnossa?

No sitten ehkä tärkein kysymys. Miten sinun mielestäsi määritellään se, että kuka on hyvässä kunnossa? Pitääkö katsoa painoindeksiä, vai pitääkö nostaa sata kiloa penkistä? Kenties juosta puolimaraton puoleentoista tuntiin?

”Tuo on vähän mahdoton kysymys vastattavaksi, sillä kuntoa on monenlaista. Jos puhutaan fyysisestä kunnosta, niin siinäkin on eri osa-alueita, kuten kestävyyskunto tai maksimivoimakunto. Itse ajattelen, että hyvä kunto on resilienssiä. Eli se on tietynlaista kestävyyttä ja sitkeyttä arjen vastoinkäymisten kohtaamisessa, ja jokainen meistä kohtaa omassa arjessaan säännöllisesti vastoinkäymisiä.”

No ohjelmaan osallistuva laulaja Noora Louhimo sanoi tuossa äsken, että on oppinut ohjelmaa tehdessä, että itseään kohtaan ei saa olla liian ankara. Mutta itselleni tuli mieleen, että hemmetti sentään, eihän siitä elämänmuutoksesta tule mitään, jos ei ole itseään kohtaan ankara?

”Liika ankaruus voi olla hidaste tai jopa este onnistumiselle. Jos kiristää ruuvia liikaa, se lisää epäonnistumisen todennäköisyyttä. Jokainen tietää, että jos päättää kieltää itseltään kaiken herkuttelun, ensimmäinen repsahdus saa koko innon ja motivaation lopahtamaan. Onnistumisen todennäköisyyttä sen sijaan lisää, jos antaa itselleen luvan silloin tällöin herkutella ja nautiskella. Liika vaatimustaso itsensä kanssa ei yleensä johda hyviin lopputuloksiin, koska me ihmiset emme ole täydellisiä.”

Tuo on hyvin sanottu. Näin se on vain hyväskyttävä elämän ristiriitaisuus. Ei muuta kuin leuka ylös ja reippasti kohti tasapainoista hyvinvointisyksyä!

 

Olet mitä syöt alkaa MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa ke 22.9. klo 20.

 

Lue myös: Helmarien tähti ja tuleva lääkäri Linda Sällström: ”Jos kukaan ei käytä ääntään, asiat eivät muutu ikinä”

Seuran mies Twitterissä

Seuran mies Instagramissa

Lue myös: Kaikki Seuran miehen kirjoitukset tästä linkistä

X