Liigakausi 2023-24: Tampere ja Helsinki määräävät
Liigakausi 23-24 tarjoaa yhä selvemmin kolmen kerroksen väkeä. IFK sinnittelee tamperelaisten vanavedessä.
Toimitusjohtaja Risto Jalon käsissä on mestaruutta tavoitteleva Ilves.
Suomen kovin, paras, suurin ja kaunein urheilukausi eli liigakausi on täällä jälleen.
Jääkiekon Suomen korkein sarjataso Liiga starttasi 12. syyskuuta, ja mestaria juhlitaan sitten joskus huhtikuussa 2024.
Tässä jutussa ammattiennustaja Seuran mies katsoo kristallipalloonsa ja kertoo, kuinka liigakausi 2023-24 tulee sujumaan.
Lyhyesti sanottuna: Tamperelaiset Ilves ja Tappara dominoivat, HIFK yrittää vastata manselaisten haasteeseen ja Pelicansillakin on sanansa sanottavana. Lukko ja Kärpät hakevat iskun paikkaa keväälle ja jokseenkin kaikki muut seurat ovat mukana osallistumassa.
Yksi yksittäinen ottelu ei kerro joukkueen osaamisesta tai tilasta kovinkaan paljon. Mutta kuusikymmentä yksittäistä ottelua kertovat jo todella paljon.
Voi olla, että marraskuun lopussa joku häntäpäähän ennustamistani joukkueista keikkuu sarjataulukon kärkisijoilla, ja joku ennakkosuosikki majailee vielä kärkikuusikon reunamilla. Sellainen tuo oman mielenkiintonsa, toki, mutta vielä joulukuun lopussakaan ei jaeta yhtään mestaruuspokaalia. Niitä asetelmia aletaan tunnustella vasta tammikuun loppupuolella.
Kristallipallo näkee vain runkosarjan
Liigassa – ja tietysti useimmissa muissakin ammattilaissarjoissa – on sovittu, että kauden paras joukkue on pudotuspelien voittaja. Se joukkue on mestari, ja sovitulla mittatikulla myös paras joukkue.
Mutta onko se aina paras joukkue alkaen koko pitkällä välillä syyskuun ensimmäistä kierroksesta aina finaalisarjan viimeiseen otteluun? Ei välttämättä.
Systeemi on se, että mestaruuteen voi teoriassa, ja joskus käytännössäkin riittää keskinkertainen runkosarja eli keskinkertaiset kuusi kuukautta ja siihen päälle kuukauden mittainen huippusuoritus pudotuspeleissä.
Koska pudotuspelit ovat aivan liian kaukana, jotta kristallipalloni näyttäisi sieltä vielä välähdystäkään, joudumme tässä ennakossa tyytymään runkosarjaennakkoon. Paneudutaan parhaiten TOP3-joukkueisiin.
1 Ilves
Viime kauden runkosarjassa tamperelaiset olivat sijoilla 1 ja 2, ja nuo sijat tulevat olemaan heidän hallussaan myös tämän runkosarjan lopussa.
Tamperelaisjoukkueet voisivat pelaajamateriaalinsa perusteella periaatteessa olla tässä kummin päin tahansa, mutta näin ennen liigakauden avauskiekkoa asetan Ilveksen ykköseksi siitä syystä, että tupsukorvissa jatkaa jo viime kaudelta tuttu valmennus Antti Pennasen johdolla. Ilves on kyennyt kehittämään ja hiomaan Pennasen näkemystä viime talvesta tähän päivään saakka. Naapurin sinioranssissa leirissä puolestaan ollaan uudessa tilanteessa, kun organisaatiolle läpikotaisin tutut koutsit vaihtuvat nyt ruotsalaiseen charmiin.
Pidän Ilveksen pakkirosteria sarjan parhaana. Kapteeniksi valittu Niklas Friman on tuoreehko olympiavoittaja ja maailmanmestari, Kerhosta tullut Arttu Pelli ehdottomasti hyvää liigatasoa, plusmiinuskuningas Jarkko Parikka EHT-tasoa, Les Lancaster Liigan yv-pakkien aatelia, tshekki Dominik Masin kaikkea osaava laatupelaaja ja vielä Otto Latvalakin hyvä liigatason puolustava peruspakki, jolla suu käy ja joka ei ota taka-askelia, ja vieläpä hemmetin vaikea taklattava.
Heidän takanaan löytyy vielä Karri Aho, joka viime kauden lainalla HPK:ssa teki tehokasta jälkeä sekä kahden viime kauden aikana Jukureissa sata peliä pelannut U20-maajoukkueen mies Joni Jurmo sekä vielä kaiken päälle kaksi liigaympyröitä haistelevaa nuorta tamperelaispelaaja, Otto Heinonen ja Sebastian Soini. Tässä on kokonaisuus, joka kestää muutaman avainmiehen loukkaantumisenkin, ja on silti vielä Liigan top4-osastoa.
Ilveksen hyökkäyksessä on kaksi koko Liigan viime kauden parhaiden sniperien joukkoon lukeutunutta pelaajaa, eli Ville Meskanen ja Joona Ikonen. Molemmilta odotetaan nytkin 20 maalin rajapyykin rikkomista. Samaan profiiliin lukeutuu myös Jani Nyman, joka onnistuessaan voi lähennellä samaa rajapyykkiä. Tuloksentekoyksikköön kuuluvat myös esimerkiksi Eemeli Suomi, Oula Palve ja Simon Stransky. Laadukasta kahden suunnan pelaamista ja siinä sivussa silloin tällöin maalin räppäämistä voidaan odottaa esimerkiksi Santeri Virtaselta, Petr Kodytekilta, Matias Mäntykiveltä ja Eetu Päkkilältä. Lähtökohtaisesti kaikki merkit viittaavat siihen, että villieläin luonnostaan kai saalistaa, toista, heikompaa.
Onko kassaria?
Varsinaisia heikkoja kohtia Ilveksellä ei ole, mutta pienen kysymysmerkin muodostaa maalivahtiosasto. Tsekit Jakub Malek ja Patrik Hamrla ovat saaneet mokkeryhmään kaverikseen ruotsalaisen Jonas Gunnarssonin. Ilveksen maalilla on viime kausien aikana totuttu näkemään liigatason supertähtiä, kun veräjää vartioi ensin pari kautta Lukas Dostal ja viimeisimmät pari kautta Marek Langhamer. Malek ei ole lähtökohtaisesti heidän tasoaan, mutta saattaa toki kauden aikana sinne kasvaa. Näkemykseni mukaan Gunnarsson on lähtökohtaisesti kakkosvahti, joka pelaa kuitenkin lähes kolmanneksen otteluista. Ilveksen etuna maalivahtiosastolla on kenties Liigan laadukkain maalivahtivalmentaja Markus Korhonen, joka on jo vuosia taikonut saamastaan materiaalista timantteja.
Harjoituksissa harjoitellaan
Harjoituspeleissä harjoitellaan jääkiekon pelaamista vastustajaa vastaan. Minun kirjoissani ne ovat siis ennen kaikkea harjoituksia, mutta kyllä ne jotain joukkueen pelikyvystä kertovat. Ilves harjoitteli harjoitusmatsit voitollisesti mm. Tapparaa vastaan sekä kahdesti IFK:ta vastaan. Turkkiin sen sijaan tuli KalPalta.
Harkkapelien jälkeen aloitettiin kilpailulliset pelit, Ilveshän pelaa Tapparan tavoin kahta liigaa. Neljästä ensimmäisestä CHL-matsista tuli neljä voittoa. Peleissä kaatui yksi italialainen sekä kolme tsekkiläistä joukkuetta. CHL-pelien perusteella Ilves lähtee myös Liigan alkuun todella hyvässä iskussa ja etenkin puolustuksen ykköstykki Lex Luthor… Anteeksi tarkoitan Les Lancaster latoo jo kaappeja hyvään tahtiin.
2 Tappara
Tappara on hallitseva Suomen mestari ja Euroopan mestari. Se on 2000-luvun kestomenestyjä, joka toimii kuin dieselkäyttöinen mylly. Totta kai Tappara on tässä vaiheessa kautta selvä suosikki pelaamaan jälleen finaalisarjassa. Oikeastaan en näe Tapparan taivaalla muita kuin kirveen muotoisia pilviä.
Mutta mitenkäs tämä uusi valmentaja? Rikard Grönborgilla on valmentajana komea palkintokaapin sisältö. On maailmanmestaruuksia, alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruus ja läjä muuta arvokisametallia. On kolme ja puoli kautta valmentamista Sveitsin liigassa. Kaikki merkit puhuvat laadun puolesta, mutta silti hän on kokematon liigavalmentaja. Kuinka tämä mies istuu Tapparan huippuunsa viritettyyn koneistoon ja pelitapaan? Yrittääkö hän tuoda liikaa omia mausteitaan, mitä ne sitten ikinä ovatkaan? Ymmärtääkö hän adaptoitua Euroopan toimivimpaan systeemiin?
Tapparalla on hyvä puolustus, mutta nimilista ei aivan vedä vertoja ykköskilpailija Ilvekselle. Tapparan Valtteri Kemiläinen saattaa olla koko sarjan paras hyökkäävä puolustaja, mutta hänen takanaan alkaa jo melkoinen gäppi ennen seuraavan ryhmän tasoa. Ilman Kemiläistä Tappara voi olla kusessa.
Hyökkäyksessä sen sijaan on häikäisevä arsenaali maalintekijä Nick Baptisten johdolla. Anton Levtchi, Heikki Liedes ja Veli-Matti Savinainen kuuluvat kaikki liigatason AA1-korin kavereihin. Siihen päälle vielä Otto Rauhala, Kristian Tanus ja Nick Halloran, niin on aivan varmaan, että melkein joka ilta vastustajan reppu kyllä heiluu.
Runkosarjassa tamperelaiset pelaavat siis sijoista 1 & 2, kolmossijaan syntynee reilun kymmenen pisteen ero 60 ottelun jälkeen.
3 HIFK
Kyllä tässä kevät 1998 tuoksuu vahvasti, ainakin nimilistan perusteella. Meinasin ensin kirjoittaa, että rosterissa kirsikka kakun päällä on Leo Komarov, mutta kyllä hän on enemmän kuin kirsikka. Hän on myös se kakku. Komarov on kirsikka JA se kakku. Kauden alkaessa jopa koko sarjan valovoimaisin pelaaja, joka on tullut Helsinkiin voittamaan Suomen mestaruuden.
Vaan pian tuon edeltävän kappaleen kirjoitettuani Jatkoajan keskustelufoorumilla levisi huhu, jonka mukaan Komarov olisi loukkaantunut ja näillä näkymin missaamassa vähintään koko syksyn.
Ja sitten 11.9. HIFK viimein tiedottikin, että Komarov todella on pitkään poissa. Leikkaushoitoa vaativa vamma pitää ”Leksan” poissa peleistä ainakin neljä kuukautta. Se on kova kolaus stadilaisille niin pelillisesti kuin henkisestikin.
Viime kaudella HIFK:n oli vaikea saada riveihinsä kesken kauden niitä vahvistuksia, joita ilmiselvästi olisi tarvittu. Nyt joukkue on tankattu jo kesän aikana niin vahvaksi, ettei rosteriongelmia kaiken järjen mukaan pitäisi ilmaantua, oli Komarov loukkaantunut tai ei.
En nyt ryhdy nimiä luettelemaan, mutta kyllä puolustuksessa ja hyökkäyksessä löytyy riittävästi laatua siihen, että useimpia pelejä HIFK tulee alkavalla kaudella hallitsemaan.
Kompastuskivet saattavat löytyä maalivahtiosastolta, valmennuksesta ja organisaation yleisolemuksesta. Selvennän muutamalla lauseella.
Maalivahti Roope Taponen on kyllä huippukassari, mutta otos hänen liigaurastaan edelleen pieni. On epäselvää, miten onnistuu kokonaisen kauden selvittäminen ykkösmaalivahdin vastuulla. Kaksi muuta maalivahtia, Niko Hovinen ja Tomi Karhunen ovat lähtökohtaisesti luotettavia hoitamaan kakkosmaalivahdin hommat, mutta ehkei heistäkään ole hoitamaan koko kauden ykköstorjujan pestiä, jos Taponen loukkaantuu tai kiekko ei jääkään räpylään.
Unisen tuntuinen IFK
Ville Peltonen on hieno mies, kansallissankari ja ammattivalmentaja, mutta syyskuussa 2023 samalla myös kysymysmerkki sen suhteen, onko hän valkku, joka pystyy puristamaan laatujoukkueesta mestarijoukkueen? Mitä hänen työkalupakissaan on sellaista, joka lyö laudalta Rikard Grönborgin tai etenkään Antti Pennasen? Näistä kohtaamisista tulee erittäin mielenkiintoisia.
Kolmantena IFK:n organisaation yleisolemus on jokseenkin väsähtänyt. Suuri yleisö on 2000-luvulla liian monta kertaa saanut havaita, että suuret odotukset eivät realisoidu menestyksenä juuri koskaan. Viime syksynä IFK-yhteisöstä ei löytynyt varmaan yhtään ihmistä, joka ei kulkenut jatkuvasti järkyttävä tatti otsassa. Hallikin alkaa olla kulahtaneen tuntuinen.
Kaikesta huolimatta minun papereissani HIFK on selvä kolmonen. Joukkueessa on laatua, joka jättää suurimman osan vastustajista taakse selvällä marginaalilla, mutta en vain näe, että HIFK pärjäisi tamperelaisia vastaan. Yksittäisessä ottelussa toki voi käydä miten hyvänsä, ehkä HIFK jopa vihdoin ottaa voiton Nokia Areenalta.
Muut TOP6-joukkueet
Lihamukit, Pasi Nurminen ja Sipe Santapukki. Lahden Pelicans voi olla tämän kauden musta hevonen. Nyt, ensimmäistä kertaa kenties koskaan, Lahti on tilanteessa, jossa on aivan realistista puhua seuran tavoittelevan alkavalla kaudella Suomen mestaruutta.
Se on aivan uutta koko seuralle. Olen sen verran vanha, että kiekkoperspektiivissäni ovat yhtä Reipas Lahti, Lahden Reipas, Kiekkoreipas ja Hockey-Reipas. Jaromir Sindel ja niin edelleen. Siinä katsannossa muutamat 2000-luvun finaalipaikat tuntuvat jopa nousukasmaisuudelta.
Tommi Niemelä saattaa olla koko sarjan paras valmentaja. Ainakin on selvää, että hän on haka ja velho valmentamaan altavastaajan komeaan suoritukseen. Nyt katsotaan, miten luonnistuu ennakkosuosikin luotsaaminen.
Ryan Laschilta odotetaan valtaisaa ryöpytystä pistetilastossa, ja eiköhän mies 50-60 pistettä edelleen kykene tekemään, jos jokseenkin kaikki pelit pelaa. Hän voi yksinään ratkaista maalin pelejä. Muutoin hyökkäys on tasaisen laadukas massa.
Maalivahtikaksikko Olkinuora–Patrikainen on lähtökohtaisesti sarjan parhaaseen kolmannekseen kuuluva tandemi.
Auttakaa nyt tätä organisaatiota
Oulun Kärppä on parin viime kauden aikana näyttänyt tuloksellisesti ja pelillisesti enemmän tai vähemmän hengettömältä. Kääntyykö kurssi nyt ja miksi kääntyisi? En usko syyskuussa 2023, että Kärpät pelaisi alkavalla kaudella mitaleista.
Todennäköisesti tästä tulee parempi kausi kuin viime kausi, siis totta kai tulee, ei kai siitä realistisesti arvioiden oikein huonompikaan voi tulla? Lauri Marjamäki on kyllä KHL:n jälkeen ollut aikamoinen mysteeri. Iso nimi valmentajamarkkinoilla edelleen, mutta kaukalossa ei joukkue oikein suorita.
Marko Anttila saa Seuran miehen täyden luoton. Tämä kiekkosoturi, olympiavoittaja ja maailmanmestari tekee kaikkensa, jotta Oulussa juhlittaisiin ensi keväänä SM-kultaa, mutta tekeekö saman myös koko muu organisaatio? Jotenkin rosteri ei tässä vaiheessa vakuuta ja paljon on joukkueella syksyllä todistettavaa.
Yksi kysymys on, löytyykö Kärppien rosterista todellinen liigatason ykkösmaalivahti? Suurseuran voittava vahti? Potentiaalia kolmikossa Niclas Westerholm, Niklas Kokko ja Visa Vedenpää on, mutta veräjänvartijaosasto kalpenee jonkin verran muille kärkiseuroille.
Kyky tankata
Lukko kykeni viime kaudella todistamaan, että runkosarjasijoituksella ei välttämättä ole väliä, kun kevätkauden tosipelit alkavat. Aiempinakin kausina raumalaisilla on kokemusta syksyn mestaruuksista, joita kukaan ei todellisuudessa muista enää siinä vaiheessa, kun kausi kääntyy kohti helmikuuta.
Alkavalla kaudella Lukkoa vaanii sama vaarojen karikko kuin Kärppiäkin: Onko voittavaa ykkösmaalivahtia?
Kokoonpano on lisäksi kauttaaltaan suhteellisen nimetön, mutta Lukon vahvuuksiin kuuluu kyky niin sanotusti tankata kauden aikana, eli seuralla on resursseja hankkia vahvistuksia tarpeidensa mukaan.
Päävalmentaja Tomi Lämsä ei herätä minkäänlaisia intohimoja, lähinnä tulee mieleen kaverista, että jaa niin tämmöinenkin heppu tosiaan näissä valmennusympyröissä pyörii. Voi olla suurimpia suosikkeja ensimmäisten syyspotkujen saajaksi.
Lukko kerää kyllä pisteitä muilta, mutta en näe eväitä edellä mainittujen viiden joukkueen menestykselliseen haastamiseen.
Keskikasti
KooKoo on joukkue, josta on jotenkin helppo tykätä. Yksilölaatua on joka osastolla hieman keskitasoa enemmän ja joukkue on viime kausina pelannut suhteellisen hyökkäävää, maalihakuista lätkää.
Olli Salon koutsaama ryhmä pystyy hyvinä iltoina niistämään pisteitä kaikilta Liigan kovimmiltakin porukoilta, mutta toisaalta huonoina iltoina tullee yllätystappioita häntäpään porukoillekin. Viime kauden kotikirous pitäisi pystyä murtamaan kunnolla jo syksyllä.
Kouvolan hyökkäyksestä lähtivät Teemu Rautiainen, Heikki Liedes ja Joose Antonen. Heitä paikkaamaan saapuivat Ville Leskinen, Otto Paajanen ja Radek Koblizek. Hyvät hankinnat, mutta eivät silti aivan vastaa lähtijöiden tasoa kokonaisuutena. Joonas Lehtivuori erittäin hyvä haku johtamaan puolustusta.
Aina joku Kapanen
KalPa on yhtä kuin Suomen komein kiekkosuku Hannes Kapanen, Kimmo Kapanen, Sami Kapanen, Kasperi Kapanen, Konsta Kapanen, Oliver Kapanen. Aina on joku Kapanen jossain roolissa, tällä kaudella Oliver Kapanen sentterinä. Tästä jatkuvuudesta innostutaan ainakin täällä Seuran miehen lämpimällä officella.
Nyt kuopiolaisten päävalmentajana nähdään Petri Karjalainen, joka valmentajana on kyllä hyvin kokenut Sveitsiä, Kärppiä ja junnumaajoukkueita myöten, mutta joka silti totta puhuen ei sano liigatasolla juuri kenellekään juuri mitään.
Siitä huolimatta Karjalaisen KalPan syksy on harjoitusmatseissa ollut pirteä ja joukkueesta on helppo ennustaa syksyn pärjääjää. Materiaali on kuitenkin vain keskitasoa, joten ei nyt aivan mahdottomia odoteta. Maalivahtitilannekin on tandemilla Jatkola–Lekkas hieman tasoa, että potentiaalia on, mutta miten on koko pitkän kauden laita?
Luotan Olli Jokiseen
Jukureihin minulta löytyy enemmän luottoa kuin monessa muussa kausiennakossa. Olli Jokinen on yksi Liigan valovoimaisimmista valmentajista ja par excellence pelaajien motivoija. Hänen ensimmäinen kautensa Mikkelissä näytti, mitä sellainen voi parhaimmillaan tuottaa. Viime kausi oli siihen verrattuna lässähdys, mutta nyt kolmas kerta toden sanoo ja uskon Jokisen kykenevän ulosmittaamaan pelaajamateriaalistaan kaiken, mitä mitattavissa on.
On liian aikaista sanoa mitään siitä, kuinka Jukurit voi keväällä pärjätä, mutta runkosarjassa he kyllä napsivat riittävästi pisteitä keikkuakseen koko kauden keskikastissa.
Siitä saakka, kun kuuntelin Jokisen haastattelun tästä Elämän pelikirja -podcastin jaksosta, olen ollut vakuuttunut hänen kokonaisvaltaisesta tavastaan käsitellä pelaajiaan. Suosittelen jakson kuuntelemista kaikille jääkiekosta kiinnostuneille, kyllä 750 NHL:n runkosarjan tehopistettä iskenyt kaveri tietää aika hyvin mistä puhuu.
Jokisen käytössä on mielenkiintoinen maalivahtikaksikko. Markus Ruusu on tehnyt jo pitkän liigauran, mikä alkaa olla jo peräti kummallista. Mies ei ole koskaan kuulunut Liigan ykköstorjujien koriin, mutta niin vain hän kaudesta toiseen silti liigajoukkueista saa töitä. Tuota täytyy jo alkaa kunnioittaa.
Toinen kassari Rasmus Korhonen täyttää lokakuussa 21 vuotta ja on tällä hetkellä menossa urallaan aivan toiseen suuntaan kuin Ruusu. Korhonen on Ilveksen maalivahtivalmentaja Markus Korhosen poika ja hänellä on Arizona Coyotesin varaus vuodelta 2021. En tiedä kumpaa heistä Jukurit on ajatellut koko kauden mitassa ykkösmaalivahdiksi, mutta uskoakseni vaakakuppi kallistuu Korhosen suuntaan. Voi tietysti olla, että mokkeosastoa joudutaan vielä kauden aikana vahvistamaan hankinnalla.
Kärpäsestä Talvitiehen
Turun Palloseura on pelannut liigafinaaleissa pari kertaa aivan äskettäin, ja onkin perin hämmentävää, että siitä huolimatta joukkue ja seura ovat jokseenkin täydellisen hajaannuksen tilassa. Tepsin pitäisi resurssiensa ja historiansa perusteella olla suurseura, mutta juuri nyt Turussa on pudottu Tampereen, Helsingin ja Oulun taakse, ehkä Raumankin. Nähtäväksi jää, ollaanko Artukaisissa enää pelillisesti edellä edes Kouvolaa, Jyväskylää ja Mikkeliäkään?
Ainakin Tepsin rosteri on maalivahtien ja pakkien osalta alempaa keskitasoa, hyökkäyksen nimilista sentään kuuluu Liigan korkeimpaan kolmannekseen. Mutta ei tämä tykistökään riittävästi kanna, jos oma pää vuotaa.
Tepsin talouspuolella menee huonosti ja se säteilee tällä hetkellä koko seurayhteisöön, luultavasti myös joukkueeseen. Ei siellä Turussa nyt oikein hyvältä näytä. Vanhoja hyviä aikoja ei viime kaudella palauttanut edes mainoshahmo Aarne Kärpänen, ehkä tälle kaudelle hankittu Aarne Talvitie onnistuu paremmin.
Kausi päättyy runkosarjaan
Ei tästä aiheesta nyt tällä kertaa enempää, mutta onhan se urheilullisesti aivan kaamean tylsää, ettei Liigasta voi huonosti pelaamalla pudota eikä sinne voi pelaamalla nousta. Totta kai siis haluan jonkinlaisen karsintasysteemi pian takaisin. Karsintapelit ovat aina olleet lähes yhtä kiinnostavia kuin mitalipelitkin, joskus kiinnostavampiakin.
Lue myös: Kolumni: Liigakarsinnat takaisin ja sarjajärjestelmä uusiksi
Joka tapauksessa seuraavaksi esitellään joukkueet, joiden kausi päättyy runkosarjaan.
Jyväskylän kysymysmerkki
JYP on pleijareista ulos jäävistä joukkueista mielenkiintoisin ja paras. Jos kausi menee nappiin, kyllä No Smoking Team voi aivan hyvin kammeta jonkin keskikastin joukkueista edeltään ja lunastaa itselleen paikan vähintään pudotuspelien ensimmäiseltä kierrokselta. Ainakin näiltä muilta häntäpään joukkueilta JYP luultavasti niistää pisteitä hyvällä prosentilla.
Jypin Reid Gardiner on niin hyvä maalintekijä, että on oikeastaan vähän ihme, miksi mies jäi pyörimään Jyväskylään. Ehkä häntä kiinnostaa ennen kaikkea maalinteko ja kaverille on luvattu mielin määrin peliaikaa, sen sijaan että lähtisi esimerkiksi palkkapussien ja menestysmahdollisuuksien perään.
Toinen Jypin hyökkääjä Severi Lahtinen sai viime kaudella osakseen hemmetinmoista suitsutusta, koska mies uskaltaa kikkailla jäällä keskivertopelaajaa enemmän. Silloin kun se onnistuu, jälki on tietysti komeaa. Itselleni jäi kuitenkin päällimmäiseksi mieleen rankkari, jossa Lahtinen yritti jälleen jotain kikkaa, eikä se yritys sitten maaliin mennyt ja joukkue vieläpä hävisi sen pelin. Siitä huolimatta moni näki senkin tilanteen silviisii, että hienosti pelattu. Vaikka totta kai maali perusrannarilla olisi lopulta ollut paljon parempi suoritus.
Maalivahti Veini Vehviläisellä on melko epätasainen suoritustaso, eikä ”veininki” ole aina oman joukkueen kannalta kauhean hyvä. Hyvänä iltana Liigan eliittivahti, mutta tuleeko hyviä iltoja riittävästi? Luulen, että ei tule.
Minne menet Kerho?
HPK:ta odottaa eräs vaikeimmista kausista pitkään aikaan. On vaikea uskoa, että tämä organisaatio voitti Suomen mestaruuden niinkin äskettäin kuin 2019, niin eri suuntaan näyttää syksyn 2023 HPK olevan menossa.
Viime kauden päätteeksi HPK jäi ulos playoffeista ja kesällä kuultiin HPK:n jättitappioista, pitkälle yli 800 000 euroa niin sanottua turskaa. Moni hyvä pelaaja lähti. Heihin kuuluivat muun muassa Eetu Liukas, Steve Moses, Arttu Pelli ja ennen kaikkea tietenkin tehotötterö Michael Joly.
Joukkueen pakisto ei aiheuta riemunkiljahduksia. Juuso Hietanen ja Petteri Nikkilä ovat edelleen hyvää liigatasoa, mutta nimet heidän jälkeensä ovat kaukana huippujoukkueiden pakkirostereista.
Kaiken muun ohella myös maalintekijöistä on pulaa. Eetu Tuulolasta toivotaan maalintekijää, mutta hänkin on loukkaantumisen vuoksi alkukauden pois. Esimerkiksi Teemu Rautiainen, Veikko Loimaranta, Aleksi Mustonen ja Markus Nenonen pystyvät kyllä tuottamaan tilanteita ja tehoja, mutta heidän takanaan osaamisen kärki on todella kapea.
Uusi valmentaja Maso Lehtonen on totta kai mielenkiintoinen nimi, ja hänet tiedetään hyväksi jääkiekkovalmentajaksi Mestis-tasolla. Kovin vaikeasta paikasta joutuu Lehtonen aloittamaan liigataipaleensa. Kun hänet on näin vaikeaan paikkaan asetettu, niin toivottavasti Kerhon toimistolla ymmärretään, että se luultavasti ei ole valmentajan syytä, jos joukkueen sijoitus marraskuun lopussa on jumbokamppailussa.
Ei tämä kokonaisuus hyvältä näytä, eikä Seuran miehen toimistolla missään nimessä uskota edes top10-sijoitukseen.
Omat pojat kadoksissa
Viime kaudella Sport oli viidentoista joukkueen sarjassa neljästoista. Näyttääkö nyt siltä, että tällä kaudella Sport kykenisi jättämään viisi kilpailijaa taakseen ja ponnistamaan kymmenen sakkiin pudotuspeleihin?
Ei näytä.
Risto Dufvan valmentama Sport kyllä panee hyvin hanttiin kaikille etenkin syksyllä ja pystyy ottamaan voittoja sieltä täältä, mutta ei tässä nyt mikään viittaa siihen, että kun 60 ottelun runkosarja lähenee loppuaan, niin Vaasassa ollaan menossa pudotuspeleihin.
Vaasan Sport lanseerasi huhtikuussa Omat pojat liigaan -strategian. Sen tarkoituksena on saada liigajoukkueeseen kaksi kentällistä pelaajia, joilla on tausta Sportin omassa juniorituotannossa.
Strategia on hyvä ajatus. Mutta uhkaako se jäädä vain puheeksi vailla konkretiaa? Ainakin nyt, puoli vuotta lanseerauksen jälkeen, joukkueessa pelaa enemmän ulkomaalaisia kuin koskaan. Sportissa viilettää syyskuun rosterissa peräti yhdeksän ruotsalaispelaajaa. Yhdeksän.
Missä vaiheessa tyhjennetään?
Eikä siinä vielä kaikki, sillä näiden ruotsalaisten lisäksi Sportissa on viisi muutakin ulkomaalaisvahvistusta. Siis kaiken kaikkiaan 14 peluria, jotka ovat varmaan aivan hyviä jääkiekkoilijoita, mutta eivät missään tapauksessa oman juniorimyllyn tuotteita.
Sportin harvalukuisessa suomalaishyökkääjien joukossa on mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan tamperelaisen kiekkokoulun kasvatti 24-vuotias Miro Nalli saa tällä kaudella painettua uraansa. Nyt tarvitaan enemmän kuin viime kauden 7 tehopistettä, jotta ura jatkuisi liigapelaajana.
Viime kausi Vaasassa päättyi rajusti kritisoituihin tyhjennysmyynteihin, mikä tietysti voi olla edessä tälläkin kaudella. Toivottavasti ne kuuluisat omat pojat saavat peliaikaa muutoinkin kuin siinä vaiheessa, kun pyyhe on jo kehässä.
Voiko runnomalla menestyä?
Kaikkihan me rakastamme Jesse Joensuuta ja Ässillä oli ihan kaunis tarina porilaisesta kunnianpalautuksesta, mutta kuinka pitkälle se enää alkavalla kaudella riittää? Väitän, ettei kovin pitkälle.
Ässät oli jo viime kaudella mielestäni ylihypetetty joukkue. Sloganina porilaisilla oli ”Revi. Raasta. Runno.”, mikä jo lähtökohtaisesti kertoo, että sarjan voitosta tässä nyt ei taistella, vaan tarkoitus on lähinnä panna kampoihin ja kaatua saappaat jalassa. Mikä sitten tietysti tapahtuikin puolivälierissä Ilvestä vastaan.
Viime kauden päätöksen ja alkavan kauden startin välissä rosterin vaihtuvuus on ollut suurehkoa. Vakiokokoonpanosta ovat poistuneet muun muassa Alexander Ruuttu, Nikolas Matinpalo, Derek Barach, Dominic Turgeon ja Ian McCoshen. Tulopuolella ovat vastaavasti esimerkiksi kaksi Davidssonia Tapparasta, Tuomas Salmela Ilveksestä, Joona ”Super Mario” Riekkinen KalPasta sekä maalivahti Karolus Kaarlehto Kärppien organisaatiosta.
Kun lisäksi päävalmentaja on vaihtunut Karri Kivestä Jere Härkälään, niin kaikki alkaa ikään kuin alusta. Kuinka pitkälle repimisen, raastamisen ja runnomisen pelihuumori riittää esimerkiksi tamperelaisjoukkueiden arsenaalia vastaan? Viime kaudella taisteleva ilme ja puolivälieräpaikka riittivät porilaiselle yhteisölle. Jos nyt pitäisi panna pykälä paremmaksi, niin onko siihen realistisia eväitä? Minun kristallipalloni sanoo, ettei ole.
Jumbo-SaiPa
SaiPan viime kausi summataan aika hyvin tässä aiemmassa Seuran miehen tekstissä, tsekkaa se kun ehdit.
Nyt SaiPa on varmin joukkue jäämään pudotuspelien ulkopuolelle. Kyllä olisi masentavaa olla SaiPan kannattaja, huh huh. Tai pelaaja. Ei joukkueella ole saavutettavissaan oikein mitään.
Reipas taistelu jumbosijan välttämisestä ja urhea kurkottelu kympin sakkiin ovat parasta mitä Lappeenrannassa voidaan odottaa, eikä se nyt oikein tässä liigassa riitä. Yksilöistä puolustaja Santeri Airolan urakehitystä on tosin ihan mielenkiintoista seurata.
Seuran miehen analyysi: Liigan runkosarjan maalintulojärjestys keväällä 2024
1 Ilves
2 Tappara
3 HIFK
4 Pelicans
5 Kärpät
6 Lukko
—
7 KooKoo
8 KalPa
9 Jukurit
10 TPS
—
11 JYP
12 Ässät
13 Sport
14 HPK
15 SaiPa