Aamuyön sudenhetki ei ole kuvitelmaa – esimerkiksi sydänkohtauksen riski on silloin korkeimmillaan

Jaa kaverilleTilaa Seura
sudenhetki
Sudenhetkestä puhutaan, kun ihminen herää aamuyöstä ja alkaa vatvoa ongelmiaan. © Jussi Jääskeläinen
On aamuyö. Heräät, uni kaikkoaa, kun arjen murheet alkavat jauhaa mielessä. On se kuuluisa sudenhetki. Silloin ihminen on myös ruumiillisesti heikoimmillaan.

Koko pyyntikunta nukkuu – paitsi yksi mies, joka istuu asumuksen edustalle sytytetyn nuotion ääressä. Hän pitää tulta yllä ja valvoo, jotta muut voisivat nukkua turvallisesti.

Yölliset pedot vaanivat jossain pimeyden keskellä. Siksi mies ei saa nukahtaa. Mutta hän on valvonut jo pitkään, monta tuntia.

On aamuyö, sudenhetki. Yksinäisen vartiomiehen silmät eivät tahdo pysyä auki.

Jos hän nyt nukahtaa, miten koko asujaimiston käy?

Aamuyö oli esi-isillemme hengenvaarallista aikaa, koska silloin ihminen on heikoimmillaan, helppo saalis. Sen sijaan hyväosainen nykyihminen saa nukkua heikon hetkensä lävitse turvallisesti omassa vuoteessaan.

Kaikista aamuyön peikoista ei kuitenkaan ole päästy.

Säästöliekillä

Sudenhetkellä tarkoitetaan arkikielessä aamuyön tunteja kolmesta viiteen. Useimmiten sudenhetkestä puhutaan, kun ihminen esimerkiksi stressaantuneena herää vatvomaan edellispäivän tapahtumia ja omia ongelmiaan.

Itse ilmaus ”sudenhetki” on varsin uusi; se yleistyi esimerkiksi suomen kieleen vasta 1960-luvun lopulla Ingmar Bergmanin Vargtimmen-elokuvan suomennoksen myötä.

Ilmiö on kuitenkin yhtä vanha kuin elämä itse.

Kaikella elollisella on aina ollut oma vuorokausirytminsä, jota ovat tahdistaneet auringonvalo ja lämpö.

”Siitä asti, kun jotain yksisoluisia on vedessä lillunut, ne ovat noudattaneet vuorokausirytmiä”, toteaa Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Mikko Härmä.

Rytmiin kuuluu olennaisesti lepo, jolloin elämä käy säästöliekillä ja palautuu edellisen päivän rasituksista.

Itse asiassa energian säästäminen on elämän edellytys. Ne eliöt, jotka ovat parhaiten pystyneet säästämään energiaa eli lepäämään, ovat selviytyneet muita paremmin.

Sudenhetki, aamuyön heikko hetki, on kolkosta soinnistaan huolimatta siis ihmiselle tarpeellinen, vaikka se tekee haavoittuvaksi.

Miten ruumis sitten säätää itsensä hitaimmilleen juuri tuolloin?

Pimeässä ruumis jätättää

Evoluution myötä eliöiden vuorokausirytmi on siirtynyt geneettiseen muistiin siten, että ihmisruumiin kellokoneisto tuottaa itse oman vuorokausirytminsä riippumatta ulkoisista tekijöistä, kuten auringonvalosta.

Jos ihminen joutuu päiväkausiksi pimeään tilaan, hänen ruumiinsa noudattaa edelleen sisäistä kelloa.

Ihmisen sisäinen vuorokausirytmi ei tosin ole täsmälleen maapallon pyörähdyksen mukaiset 24 tuntia vaan hiukan yli, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Pimeässä ruumis alkaakin ”jätättää” siten, että nukkumaanmeno myöhästyy ilta illalta.

Tuntuu oudolta, ettei eliöiden sisäinen kello ole miljoonien vuosien aikana onnistunut kehittymään täysin täsmälliseksi.

”Tähän voisi heittää sellaisen insinöörivertauksen, että teknisestäkin kellosta on äärimmäisen vaikeaa tehdä täysin täsmällistä”, sanoo unitutkija, Helsingin yliopiston dosentti Tarja Stenberg.

”Tärkeämpää on, että kello on säädettävissä.”

Ihmisen sisäisen kellon ruuvina toimii valon ja pimeän vaihtelu. Silmän verkkokalvon kautta valo tahdistaa ruumiin kelloja, kuten aivojen hypotalamusta tai käpyrauhasta, joka alkaa valon vähentyessä tuottaa unettavaa melatoniinia. Unen ja valveen vaihtelu on vuorokausirytmin näkyvin ilmentymä.

Ihmisen vireystilaa säätelee sisäisen kellon lisäksi homeostaattinen mekanismi, joka pitää yllä elimistön tasapainoa. Kun ihminen herää aamulla, hänen aivoihinsa alkaa heti kertyä niin sanottua unipainetta.

”Mitä kauemmin ihminen on hereillä, sitä kauemmin unipainetta kertyy. Nukahtamisen jälkeen unipaine lähtee laskemaan”, Stenberg selittää.

Siksi ihminen on syvimmässä unessa heti yön ensimmäisinä tunteina eikä aamuyöllä.

Sudenhetkellä uni onkin kevyttä.

Stressihormoni jyllää

Aamuyön tunteina normaalin ihmisen terveessä unirytmissä alkaa ohuemman REM-unen vaihe.

”Unen näkökulmasta ihminen olisi silloin valmis heräämään”, Stenberg kertoo.

Ihmisen sisäinen vuorokausirytmi on kuitenkin silloin vaiheessa, jolloin ruumiinlämpö on alhaisin. Normaaliin uneen kuuluvista havahtumisista huolimatta ihminen pysyy sisäisen kellonsa ansiosta unessa.

Mutta sairaudet, stressi ja ikääntyminen vaikuttavat uneen siten, että aamuyöllä havahtuminen voi pitkittyä heräämiseksi.

Aamuöinen heräily ja valvominen voivat kertoa masennuksesta. Masentunut herää herkästi aamuyöllä muun muassa siksi, että hänen lisämunuaisensa erittää stressihormoniksi kutsuttua kortisolia selvästi tavallista enemmän. Myös stressaantuneella kortisolia erittyy liikaa.

Kortisolin eritys voimistuu normaalistikin tasaisesti läpi yön. Kun sitä erittyy normaalia enemmän, vireystila voi aamuyöllä havahtuessa olla jo valmiiksi korkealla, toteaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen.

”Ajatuskulku voi sitten olla sellainen, että aletaan märehtiä asioita.”

Kaikki taitavat tietää, miten pirullista on pyöriä valveilla keskellä yötä. Ajatukset alkavat etenkin masentuneella tai stressaantuneella helposti keskittyä negatiivisiin asioihin muutenkin, saati sitten, kun koko muu maailma nukkuu.

Myös joissakin ruumiillisissa sairauksissa aamuyö ja aamu ovat kriittistä aikaa. Esimerkiksi sydäninfarktin ja aivohalvauksen riski on tuolloin suurimmillaan. Stenbergin mukaan se saattaa liittyä REM-uneen, jonka aikana autonomisen hermoston säätely ei toimi, minkä vuoksi esimerkiksi syke voi nousta.

Säännöllisessä vuorokausirytmissä ihmisen heikoin hetki ajoittuu juuri siihen kellonaikaan, josta sudenhetkenäkin puhutaan. On kuitenkin myös heitä, joilla kelloa sotkevat ulkoiset tekijät tai joilla se käy luonnostaan hiukan eri aikaa kuin muilla.

Esimerkiksi iltaihmisellä sudenhetki saattaa koittaa vasta aamunkoitteessa.

Iltavirkut yötöissä

Viimeisimmässä Finriski-tutkimuksessa vuonna 2012 todettiin, että suomalaisista 13 prosenttia on iltavirkkuja, iltaihmisiä.

Vielä 1980-luvulla heitä oli alle kymmenen prosenttia; ominaisuus kulkee geeneissä, mutta ympäristö vahvistaa sitä. Yhteiskunta on muuttunut niin, että ihmiset valvovat pitempään kuin ennen. Selkeitä aamuvirkkuja tutkituista oli viidesosa.

Iltaihmisten sisäisen kellon vuorokausi on reippaasti yli 24 tuntia. Timo Partosen mukaan kansainvälisissä unitutkimuksissa on mitattu, että iltaihmisillä ruumiinlämpö on alhaisimmillaan aamukuudelta, kun se keskimäärin käy matalimmillaan viideltä, aamuvirkuilla jo neljältä.

Siksi iltaihminen on usein tokkurassa vielä virka-ajan alkaessa. Hänen omasta sudenhetkestään on kulunut liian lyhyt aika.

Iltavirkuille kasaantuvat Partosen mukaan lähes kaikki terveysriskit. Iltaihminen sairastuu muita todennäköisemmin esimerkiksi masennukseen ja aikuisiän diabetekseen.

Alttiutta lisää se, että myös epäterveelliset elämäntavat kasaantuvat iltaihmisille.

Valvominen lisää ruutuaikaa, lohtusyömistä, alkoholinkäyttöä.

Suomalaisen tutkimusaineiston perusteella iltavirkkuudella on osoitettu olevan yhteyttä jopa varhaiseen kuolleisuuteen.

Miten ihmeessä iltaihmistyyppi on sitten ylipäänsä evoluutiossa syntynyt ja päässyt jopa vahvistumaan, jos se on yksilöille näin kohtalokasta?

”Sekä aamu- että iltaihmisille on täytynyt löytyä oma ekologinen lokeronsa”, Tarja Stenberg sanoo.

On kuitenkin sentään yksi asia, jossa iltaihmiset pärjäävät.

”Iltatyypit kestävät yötyötä paremmin kuin muut”, sanoo vuorotyön vaikutuksia tutkinut Mikko Härmä.

Timo Partonen kuitenkin huomauttaa, että yhden tuoreen tutkimuksen mukaan iltatyyppien soveltuvuus yötyöhön näyttää kyseenalaiselta. Se olisi muutenkin varsin laiha lohtu, sillä vuorotyö sekoittaa luonnollisen rytmin myös iltaihmisellä, ja vuorokausirytmin häiriintyminen on yh-teydessä moniin sairauksiin.

Palataanpa vielä yksinäiseen vartiomieheen, jonka silmät lupsahtelevat nuotion äärellä.

Jospa hän on kivikautinen iltaihminen, se tyyppi, joka muutenkin kukkuu valveilla pisimpään. Ja siksi hänet on laitettu valvomaan, jotta muut saisivat nukkua sudenhetkellä.

X