Timon aivovammaa lääkittiin psyykenlääkkeillä

Jaa kaverilleTilaa Seura
© pentti vänskä/otavamedia
Pään toistuvalla kolahtamisella tantereeseen on seurauksensa. Joskus ne ilmaantuvat vasta vuosikymmenten kuluttua.

Vielä kymmenen vuotta sitten Timo Kuosmanen, 30, rakasti vauhtia. Freeride eli huikeat temput, alamäkiajo ja hauskanpito polkupyörällä täyttivät vapaa-ajan. Nyt Timo pyöräilee rauhallisesti lastensa kanssa. Aivovamma on hidastanut menoa.

Tähän havahduin

Olin vilkas lapsi. Kun sain taaperona ensimmäisen pyöräni, menin sen kanssa alamäkeen. Kaaduin, mutta minusta kaatuminen oli vain hauskaa. En jarrutellut alamäissä tuolloin, enkä myöhemminkään, vaan poljin alamäessä lisää vauhtia.

Alamäkipyöräilystä tuli tärkein harrastukseni. Kolhin lapsena ja nuorena pääni lukuisia kertoja tikattavaan kuntoon, joskus tajuttomuuteen saakka. Kenellekään ei tuolloin tullut mieleen, että kolhuista voisi seurata pidempiaikaista haittaa.

Kuusi vuotta sitten silloinen tyttöystäväni, nykyinen vaimoni, huolestui käyttäytymisestäni. Olin jännittynyt, pelkäsin sosiaalisia tilanteita enkä jaksanut olla valveilla kuin muutaman tunnin yhtäjaksoisesti. Hakeuduin vaimoni toiveesta lääkäriin.

Vastaanotolla

Lääkärin mielestä oireeni olivat psyykkisiä, ja minusta tehtiin mielenterveyspotilas, jollaisena minua lääkittiin kolme vuotta. Ensimmäisen kerran pääni kuvattiin reilu vuosi sitten. Pikkuaivossani on ruhje, mikä kertoo aivovammasta. Tilannetta päätettiin seurata.

Muutimme Itä-Suomeen, ja tammikuussa tapasin ensimmäistä kertaa neurologin. Hän näki magneettikuvani ja teetti minulla erilaisia testejä. Sairauteni ei olekaan psyykkinen, vaan minulla on keskivaikea, useamman tapahtuman aikaansaama aivovamma ja sen jälkitila. Psyykenlääkkeet vain pahensivat tilannetta entisestään.

Koska vammani oli vanha ja diagnoosi viivästynyt, en päässyt heti kuntoutukseen. Minulla ei myöskään ollut minkäänlaista hoitosuunnitelmaa. Jäin sairauslomalle lähihoitajan työstäni.

Näin vamma vaikuttaa

Toissa kesänä en vielä tiennyt, että minulla on aivovamma. Silloin tuntui etten enää jaksa ja otin ahdistukseeni valtavan yliannoksen rauhoittavia lääkkeitä. Ne eivät tehonneet, joten lähdin hakemaan autolla ajaen apua satojen kilometrin päässä asuvalta ystävältä. Puolimatkassa poliisit pysäyttivät minut ja veivät sairaalapäivystykseen.

Koska kävelin paikalle omin jaloin, päivystävä lääkäri kehotti minua ajamaan takaisin kotipaikkakunnalleni ja hakeutumaan siellä hoitoon – vaikka veressäni oli kunnon annos bentsodiatsepiineja. Kotimatkalla ajoin kaiteeseen ja rysäytin pääni: aivovammani otti uuden askeleen, mutta taaksepäin.

Nykyään olen jatkuvasti väsynyt. Asiat jäävät minulta herkästi tekemättä tai kesken. Kärsin muistiongelmista ja keskittymisvaikeuksista. Minulla on poissaolokohtauksia, jotka viittaavat puhkeamassa olevaan epilepsiaan.

Tässä ja nyt

Kesällä osallistuimme vaimoni kanssa Aivovammaliiton perhesopeutumisvalmennukseen, ja kuulin, millaisia toimia vammani vaatisi. Nyt odotan, että pääsen työkyvyn arviointiin ja hoitoihin, ja tulevaisuuteni saisi suunnan. Välillä mietin, kuinka erilaista elämäni voisi olla, jos olisin päässyt vuosia sitten neurologille psykiatrin sijaan.

Hoidan itseäni nukkumalla 14–20 tuntia vuorokaudessa ja rytmittämällä päivän. Mielialalääkkeitä en käytä, sillä olen saanut niistä hankalia sivuvaikutuksia.

Aivovamma vaikeuttaa asioiden suunnittelua ja toteutusta, joihin rutiineista on apua. Rutiineja tarvitaan, sillä meillä on neljä poikaa, neljä- ja kolmevuotias sekä puolivuotiaat kaksoset.

Juuri nyt olemme koko joukko perhekuntoutuksessa yksikössä, jossa on koko ajan henkilökuntaa paikalla. Lataamme akkuja, jotta jaksamme taas pyörittää arkea.

Onneksi minulla on ihana puoliso. Vastoinkäymiset ovat hitsanneet meidät lujasti yhteen.

Lue myös:

Aivovamma tuhosi jääkiekkoilija Tommi Kovasen uran: ”Masennuin ja tein läheisteni elämästä helvetin”

Elias tähtää korkealle, vaikka pyöräilyonnettomuudesta johtuva aivovamma haittaakin vielä opiskelua

 

X