Rokote on pelon merkki: mutta pelkääkö rokotevastustaja itsensä vai lastensa puolesta?

Jaa artikkeliTilaa Seura
Perjantai ja 13.päivä - Pelastetaanlapset-kampanja esiintyi THL:n edessä. © Otavamedia

Tämä kertoo elokuun 2021 asenneilmapiiristä paljon: koronarokotteen ottamisesta saadaan jopa potenssiasia.

Helsingin Ruskeasuolla huoltoaseman pihassa pari naista järjestelee autonsa takakontista nostamiaan pahvikylttejä.

Päällimmäisessä lukee käsin kirjoitettu kysymys: Veikö piikki stondiksen?

Kadun toisella puolella vähän matkan päässä on THL:n pääkonttori, ja sen portilla seisoo jo joukko maskittomia ihmisiä erilaisten plakaattien kanssa.

Alkamassa on Pelastetaanlapset -rokotevastustajien mielenosoitus, kerrankin oikeassa paikassa eli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen luona.

Samana päivänä rokotepelkääjät ovat nimittäin ilmestyneet myös paikkoihin jotka eivät heille kuulu: helsinkiläiseen ja porilaiseen kouluun, koululaisia valistamaan. Heitä on tällä viikolla nähty myös ostoskeskuksissa tivaamassa rokotusasioita lapsilta.

© Otavamedia

Mielenosoittajien kyltit ovat yhtä yksilöllisiä kuin kantajansakin. Osa on kiireellä tehtyjä paperilappuja, osa huolellisemmin luotuja julisteita.

Yhdessä mainostetaan koronarealistit -sivustoa, joka alkoi viime talvena jakaa hoitajille huhuja ja harhaluuloja pandemiasta. Kaikissa iskulauseissa on tunnetta.

En halua olla laboratoriorotta

Säästäkää edes lapset!

Seis!

Miksi kiire?

K-rokotteet ovat kokeellisia

Viimeksimainitussa saattoi olla tyylirikko. Rokotevastustajat ovat Suomessa ja Keski-Euroopassa ihan sattumalta päättäneet, että koronarokotteista ei saa käyttää termiä rokote. Se on useimmissa julisteissa samoin kuin kampanjoijien verkkomateriaaleissa aina ”geenimanipulaatio-injektio”.

Näille ihmisille ei merkitse mitään, että THL on toistellut väsymiseen asti, etteivät Suomessa käytetyt Pfizerin ja Modernan RNA (ribonukleiinihappo) -rokotteet muokkaa saajansa DNA:ta eivätkä jää osaksi ihmisen perimää.
Iäkkäille suomalaisille annettu Astra Zenecan adenovirusvektorirokote sisältää puolestaan koronaviruksen geeniä, joka yhdistetään ihmiselle vaarattomaan adenovirukseen.

Monilla paikallaolijoilla kyllä olisi kykyä tieteellisenkin tekstin ymmärtämiseen, mutta halu uskoa viranomaisiin näyttää puuttuvan.

En ole lääkäri, mutta…

Mielenosoituksen keulahahmona puhuneen terveystaloustieteen tohtorin ja Kristallipuolueen kuntavaaliehdokkaan Kirsi Kautiaisen mukaan Suomessa ei ole koronaan kuollut alle 30-vuotiaita ihmisiä.

Hän korostaa, ettei ole lääkäri, mutta hänen ammattilaisnäkemyksensä mukaan lasten rokottaminen on tarpeetonta.

Korona on toki oikeasti surmannut yksittäisiä pari-kolmikymppisiä suomalaisia, ja aiheuttanut nuortenkin elimistöön pahoja vaurioita, mutta sehän on näille kuulijoille sivuseikka. Rokotteiden – tai Kautiaisen kielenkäytössä ”piikkien” haittavaikutukset ovat kuulemma pahempia.

Hän kertoo, ettei seuraa lainkaan ”valtamediaa”, mutta on kuullut, miten siellä pelotellaan ihmisiä muun muassa pitkällä covidilla. Pitkästä taudista ovat tosin varoitelleet enimmäkseen lääkärit eikä yksin media – ellei sitten muun muassa Lääkärilehteä pidetä valtamediana.

Kautiainen siirtyy itse heittämällä pelotteluvaihteelle: hän vihjaa, että ”piikki” tekee jotain pahaa lasten hedelmällisyydelle, eikä asiaa ole tutkittu tarpeeksi.

Se ettei tätä asiaa ole voitu lääketehtaissa tutkia, johtuu toki siitä että tämän hetken lasten lisääntymiskykyä ei vielä muutamaan vuoteen pystytä mittaamaan.

Joka tapauksessa Kautiainen uskoo, että ainakin rokotekuolemia alkaa tulla, kun lapsia nyt piikitetään.

Jos rokote pelottaa, oikeusapua saa täältä

Seuraavaksi esiintyneen oikeusnotaarin Aki Nummelinin mukaan nykytilanteessa on vallalla koronahysteria, joka johtaa laittomiin toimenpiteisiin – etenkin kouluissa.

Hän kertoo auttaneensa tänään nostamaan oikeuskanteen eräästä lukion rehtorista, joka oli poistanut maskittoman nuoren luokasta.

Nummelinille kyse onkin myös omasta liiketoiminnasta: hän sanoo avustavansa  lääkäreitä, jotka ovat menettäneet työpaikkansa koronaväitteidensä tai -asenteidensa takia.

Vasta tämän esittelyn jälkeen hän pääsee rokotusasiaan. Nummelinin mukaan kuntien pitäisi varmistaa nykyistä paremmin, tietääkö ja osaako 12-vuotias lapsi päättää rokotteen ottamisesta.

Paraikaa käynnissä oleva 12-16 -vuotiaiden rokottaminen on Nummelinin mielestä ihmisten koskemattomuuteen puuttumista, eikä oikeusturva toteudu.

Joten luvassa on paljon oikeuskiistoja eri puolilta maata, ja monissa näissä Nummelin lienee mielellään auttamassa.

Koska Pandemrix vammautti, myös koronarokotteet tekevät samaa?

Mielenosoituksen tunteikkaimman puheen esitti jyväskyläläinen Päivi Ketolainen, jonka perheessä on omakohtaisia kokemuksia vuosikymmenen takaisen sikainfluenssarokotteen haittavaikutuksista, narkolepsiasta.

Hän sanoo kauhistuneensa, että yhteiskunta aikoo toistaa ”samanlaiset virheet” kuin sikainfluenssan tullessa tapahtui.

Samalla Ketolainen mainostaa viime vuonna ilmestynyttä uutta kirjaansa, johon on koottu järkyttäviä tositarinoita suomalaisille tapahtuneista rokotevammoista.

Ketolainen sanoo sikainfluenssarokotteen uhrien ja heidän omaistensa odottaneen turhaan apua THL:n virkamiehiltä – ja hän pelkää myös nyt käyvän samoin.

Myös Seura on kertonut, millaista vääntöä korvauskiistat ovat pahimmillaan olleet.

Hänen näkemyksensä on varma: koska kiireessä tehty Pandemrix-rokote vammautti ihmisiä, kiireessä tehty koronarokotekin tekee niin.

Tuntuisi kylmältä sanoa asiaansa omistautuneelle puhujalle, että nyt käytettävät koronarokotteet ovat tekniikaltaan erilaisia, eikä niissä ole Pandemrixin tehosteaineita.

Kun faktat eivät vakuuta, turvaudutaan pelkoon

Paikallaoleva yleisö puhui keskenään toki muutakin, ja nettistriimiltä mielenosoitusta seuraava väki kommentoi verkon eri palstoilla vielä rajummin.

Rokote tiedetään lääketeollisuuden (joka on kuulemma, tietenkin, juutalaisten omistuksessa) rikastumiskeinoksi. Sanna Marin ja hallitus ovat tehneet salaisia diilejä maailman todellisten valtiaiden kanssa. Rokote tappaa valkoista väestöä, ja tilalle tuodaan muslimeja arabimaista.

Samaa viestiä toistetaan nyt varmuuden vuoksi kaikilla mahdollisilla vanhoilla ja uusilla huhukanavilla, Itä-Ukrainasta toimivasta MV-sivustosta aina TikTokiin asti.

Rokote on pahasta, älkää ottako sitä, vastustakaa päättäjiänne!

Vastuunsa ja todellisuudentajunsa unohtaneet somevaikuttajat jakavat seuraajilleen koulujen yhteystietoja: näissä meitä estettiin tänään pelottelemasta nuoria.

 

Rokotetta pelkäävä someinfluensseri maalittaa kouluja, joissa noudatetaan lakia. © Kuvakaappaus

 

 

Kansanedustaja yllyttää vastustamaan kouluja. © Kuvakaappaus Twitteristä

 

Oman puolueensa vastikään perustanut kansanedustaja neuvoo ottamaan lapset pois koulusta kotiopetukseen, ja suosittelee koulukapinallisten yhteydenpitovälineeksi venäläistä viestintäsovellusta. Länsimaiset somejätit kun saattavat tarkistaa faktoja ja estää disinformaation kylvämistä.

Ei tässä ole kyse lasten suojelemisesta.

Tässä on kyse pelosta, aikuisten omista peloista.

Kun ihminen tuntee, ettei pysty hallitsemaan yhä monimutkaisemmaksi muuttuvaa maailmaa tai käsityskyvyn rajat ylittävää pientä virusta, reaktiona on usein epäusko, kapina tai viha.

Minä en ole sairastunut, joten tautia ei ole olemassa!

Lapsi ei voi sairastua, koska en halua uskoa siihen mahdollisuuteen!

Minua ette rokota, minua ette pakota pitämään maskia!

Moni toivoo, että netissä huutamalla tai THL:n eteen kokoontumisella voisi palauttaa maailman ennalleen siihen aikaan, kun kasvomaskeja ei nähty muualla kuin hammaslääkärissä, ja kaikki ihmisen tarvitsemat kulkutautirokotteet oli annettu jo neuvolassa.

Ja se on aivan ymmärrettävä toive.

Mutta se, että sitä edistetään muka ”lasten edun nimissä” huhuja ja harhautuksia jakamalla, laillisesti toimivia opettajia tai kouluja maalittamalla, tekee toiminnasta erityisen rumaa.

Mielenosoittajien jutteluiden kuuntelemisen jälkeen Tolkun Henkilö ennustaa: tässä ei käy kovin hyvin. Kapinavaiheesta on lyhyt askel vihaan, ja sitä meille lietsotaan jo nyt.

Pian tapahtuu jotain ikävää, koulussa tai kadulla, tahallaan tai vahingossa, ja se muuttaa kuvaamme järkevien ja vastuullisten aikuisten Suomesta.

 

 

 

 

X