Huhunkylvöä nimen matkimisella: Keitä ovat Pelastakaa Lapset -järjestönkin suututtaneet koronarokotteiden vastustajat?

Pelastakaa Lapset -järjestö on joutunut oudon verkkohämäyksen kohteeksi. Lähes samanniminen sivusto kerää allekirjoituksia lasten koronarokotuksia vastaan. Seura tavoitti sivuston edustajat tai sellaisina esiintyvät ihmiset - eivätkä he suostu paljastamaan todellisia taustavaikuttajiaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Pelastakaa Lapset -järjestö varoittaa: rokotevastustajat yrittävät sumuttaa lähes samalla nimellä.

Pelastakaa Lapset -järjestö on joutunut oudon verkkohämäyksen kohteeksi. Lähes samanniminen sivusto kerää allekirjoituksia lasten koronarokotuksia vastaan. Seura tavoitti sivuston edustajat tai sellaisina esiintyvät ihmiset - eivätkä he suostu paljastamaan todellisia taustavaikuttajiaan.
Teksti:
Petri Korhonen

Kesäkuun puolessavälissä Suomeen rekisteröity, tuntemattoman yksityishenkilön perustama verkkosivusto Pelastetaanlapset on aiheuttanut hämmennystä kansainvälisen Pelastakaa Lapset -järjestön suomalaisissa tukijoissa.

Uusi, lähes nimikaimalta näyttävä sivusto on sisältönsä perusteella luotu vain yhdestä syystä: jakamaan etenkin lasten vanhemmille kyseenalaisia lääketieteellisiä koronaväitteitä ja suoraa pelottelua rokotusten riskeistä.

Tampereen yliopiston rokotetutkija, lastentautien ja kokeellisen immunologian professori Mika Rämet on listannut blogiinsa kyseiselläkin sivustolla rokotteista esitettyjä virheellisiä väittämiä – niistä voit lukea tästä linkistä.

Pelastakaa Lapset -järjestö pitää kopioijaansa disinformaationa

Koska sivuston nimi muistuttaa niin paljon liki satavuotiasta, tunnettua lastensuojelutoimijaa, moni huolimaton googlettaja saa sen äkkiä eteensä, vaikka etsisi netistä oikeaa järjestöä.

Sivustolla kerätään allekirjoituksia adressiin, joka vastustaa lasten rokottamista. Jokunen Seuran lukijakin on kertonut allekirjoittaneensa vetoomuksen, koska on luullut sen tulevan oikealta, luotettavaksi tiedetyltä järjestöltä.

Pelastakaa Lapset -järjestö luonnehtii kampanjaa disinformaatioksi, tarkoitukselliseksi väärän tiedon levittämiseksi.

”Meillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Kyseisen kampanjan nimi ja visuaalinen ilme ovat erittäin helposti sekoitettavissa Pelastakaa Lapset ry:n rekisteröityyn ja vakiintuneeseen nimeen sekä visuaaliseen identiteettiin. Näin ollen kampanja on omiaan johtamaan ihmisiä harhaan ja myös vahingoittamaan Pelastakaa Lapsia ja sen työtä”, kertoo järjestön viestintä- ja varainhankintajohtaja Sanna Kuusisto Seuralle sähköpostitse.

Oikea järjestö ei perinteisesti ole toiminnassaan ottanut tällä tavalla kantaa kansanterveydellisiin kysymyksiin, hoitoihin tai varoitellut jostain viranomaisten suosittelemista lääkintämuodoista.

Siksi järjestö pitää heidän nimissään tehtyä hämäämistä erityisen ikävänä temppuna.

”Pelastakaa Lapset luottaa rokotuksiin liittyvissä asioissa THL:een ja muihin viranomaisiin”, Kuusisto korostaa.

Epämääräisten näköissivustojen ilmestymisestä voi olla haittaa myös järjestön omalle varainkeruulle. Pelastakaa Lapset on koronavuoden ajan kerännyt pandemiasta kärsineille lapsiperheille varoja ruokalahjoituksia varten.

Sivuston ylläpitäjinä esiintyvät: pelkäämme vihapuhetta, joten emme kerro keitä oikeasti olemme

Hämäyssivuston todellisista tekijöistä, rahoittajista ja motiiveista ei ole tietoa.

Seura sai maanantaina kampanjan sähköpostiosoitteesta nimettömän viestin, jossa kerrottiin että sivusto on ”lääkäriryhmän” perustama.  Mutta kenen, sitä viestin lähettäjät eivät suostu paljastamaan.

”Teknisessä puolessa ja sosiaalisen median viestinnässä toki saamme apua lukuisilta avuliailta kansalaisilta,” viestissä kerrotaan.

Lähettäjät perustelevat anonymiteettiä tutulla kaavalla: tekijät pelkäävät joutuvansa vihapuheen kohteeksi. Samaa ovat sanoneet koronapandemian aikaan muutkin viranomaistiedon vastustajat.

”Emme halua ottaa kantaa onko meitä perustajia ja ylläpitäjiä myös sivuillamme mainituissa lääkäreissä. Syynä tähän varovaiseen työskentelyyn/kannanottoon on muun muassa ettei kukaan meistä joutuisi vihapuhekampanjoinnin tai työpaikkauhkailun kohteeksi”, lähettäjät kirjoittavat.

Seura voisi normaalin journalistisen käytännön mukaisesti taata viestin lähettäjille lähdesuojan, mutta tätä mahdollisuutta he eivät jostain syystä halua käyttää.

Seuralla ei siten ole mitään mahdollisuutta varmistaa, puhuvatko viestin lähettäjät totta. Edes niinkin yksinkertaista asiaa, toimiiko kampanja vain suomalaisin voimin, ei pysty nimettömien esiintyjien viesteistä todentamaan.

Kampanjan verkkosivulla esiintyy omilla nimillään joukko lääkäreitä, joita useimpia yhdistää vahva epäusko joko koronan vaarallisuuteen, olemassaoloon tai koronarokotteiden turvallisuuteen. Rokotetutkijoita ei joukossa ole.

Alaa valvovan Valviran rekisteritiedoista käy ilmi, että osa vetoomuksen allekirjoittajista on myös eri syistä terveydenhuollon toimilupansa tai työpaikkansa menettäneitä sekä jo eläkkeellä olevia, iäkkäitä entisiä hoitoalan ihmisiä.

Hyvin suuri joukko on lähihoitajia ja terapeutteja, eikä heiltäkään löydy ainakaan julkisten lähteiden perusteella rokotteisiin liittyvää tutkimus- tai koulutustaustaa.

Seuralle lähetetyssä viestissä korostetaan silti, että ainakaan kampanjan lääkärit eivät vastusta kaikkia rokotteita, vaan epäluulo kohdistuu ainoastaan nykyisiin Suomen hankkimiin koronarokotteisiin.

Kampanjan allekirjoittajissa on kuitenkin runsaasti myös perinteisiä rokotevastustajia, jotka näkevät kaikki rokotteet vaarallisina.

Sivuston nimen yhtäläisyys Pelastakaa Lapset -järjestön kanssa on viestin lähettäjien mukaan pelkkää sattumaa.

Viestissään lähettäjät toistelevat perätöntä väitettä siitä, että koronarokotteet olisivat ”tappaneet ja vammauttaneet maailmanlaajuisesti ennätysmäärän ihmisiä”.

Aiemmin maaleina olivat hoitajat, nyt lapset ja vanhemmat

Sivuston linkkejä ja sen vetoomuksia levitetään nyt voimakkaasti etenkin erilaisten uskomushoitojen kannattajien foorumeilla ja QAnon-salaliittoteorioihin tai pedofiilien salaisiin tunneleihin uskovien, ”lasten asiaa ajavien” ihmisten sivustoilla.

Erityisen ahkerasti kampanjan teemoja siteeraa ja EU:n hankkimien koronarokotteiden vaaroilla pelottelee muun muassa MV-sivusto, jota julkaistaan Venäjän tukemasta Itä-Ukrainasta.

Monissa Euroopan maissa on nähty pandemian aikana vastaavia pelonlietsontasivustoja, jotka pyrkivät jäljittelemään joko viranomaisten tai terveysjärjestöjen verkkosivuja.

Seurakin kertoi tammikuussa Koronarealistit -sivustosta, joka jakaa erilaisia virus- ja rokoteväitteitä terveydenhuollon ammattilaisille. Senkään tekijät eivät suostuneet kertomaan keitä he ovat, tai esimerkiksi kenen varoilla sivustoja pyöritetään.

Myös sosiaalisessa mediassa on viime aikoina näkynyt suoraan nuorille suunnattua koronarokotepelottelua. Viranomaiset sekä lasten- ja nuorisotyön ammattilaiset ovat pitäneet tätä erityisen vastuuttomana, ja korostaneet miten tärkeää on että nuorilla on oikeus tehdä rokotuspäätöksiään ilman tarkoituksellista huhujen kylvämistä.

Koronarokotteiden vastaista kampanjaa lietsoo muun muassa MV-sivusto, joka toimii Donetskissa. © Kuvakaappaus

X