![](https://seura.fi/awpo/img/2024/05/juha-1937-scaled.jpg?s=601bccb10a4aa6acd8666792e909d70f&fit=crop)
Elokuva-arvio: Juha vuodelta 1937 on ensimmäinen elokuvatulkinta Juhani Ahon merkkiromaanista
Hannes Närhi on Rajavaaran Juha – iäkäs isäntä, jonka nuorta rouvaa kiertelevä kauppias houkuttaa mukaansa.
Irma Seikkula ja Hannes Närhi elokuvassa Juha.
Juhani Ahon merkkiromaanista Juha (1911) on toistaiseksi tehty neljä elokuvatulkintaa, joista ensimmäisenä valmistui tämä Nyrki Tapiovaaran esikoisohjaus vuodelta 1937.
Hannes Närhi esittää iäkästä isäntää, jonka nuorta rouvaa (Irma Seikkula) kiertelevä kauppias (Walle Saikko) houkuttaa mukaansa.
Ohjaaja valjasti osaavasti luonnonvoimat ja -elementit kerronnan elimelliseksi osaksi. Tapiovaaran (1911–1940) lahjakkuus ehätti muutenkin jättää pysyvät jälkensä kotimaiseen elokuvaan, vaikka taiteilija oli vasta 28-vuotias kaatuessaan talvisodassa.
✪✪✪✪
Juha, tiistai 14.5. klo 13.15, TV1