80-vuotias Hannu Salama muistetaan yhä Juhannustanssit-kirjan sytyttämästä kirjasodasta
Seuran arkistosta: 80 vuotta täyttänyt Hannu Salama muistetaan edelleen viiden vuosikymmenen takaisesta kirjasodasta ja Juhannustanssit-teoksesta.
Kirja on jumalaton ja törkeä. Sen ihmiskuvauksesta puuttuu ylevyys, eikä paha saa siinä palkkaansa”, kirjailija Hannu Salama, 77, sanoo.
Salama ei puhu mistä tahansa teoksesta vaan viisikymmentä vuotta sitten julkaistusta romaanistaan Juhannustanssit.
Juhannustanssit synnytti ilmestyttyään vuonna 1964 suurimman kirjasodan, mitä Suomessa on nähty. Kirja toi Salamalle ja sen kustantaneelle Otavalle tuomiot jumalanpilkasta.
Tuomioon johtanut tapahtumien kulku hämmästytti monia jo tuolloin. Kirja sai nimittäin myönteisen vastaanoton. Sitä pidettiin ajassa olevana, todellisuutta heijastavana teoksena, joka antoi armottoman ja järkyttävän kuvan 1960-luvun suomalaisten nuorten elämästä – ja kielenkäytöstä.
Vähitellen julkisen keskustelun keskiöön nousi kirjan ”siveettömyys” ja ”moraalittomuus”. Keskustelu kallistui uskonnollisten teemojen ympärille virkaansa vasta astuneen arkkipiispa Martti Simojoen puuttuessa asiaan.
Kun vankkurit lähtivät siihen suuntaan, mukaan hyppäsi tahoja, joilla oli yhtä ja toista hampaankolossa liberalisoituvaa kulttuuria ja moderneja kulttuurituotteita kohtaan.
Yhtäkkiä ei enää ollut kyse kirjasta vaan arvoista ja politiikasta, virka-asemien säilyttämisestä ja arvovallasta.
Matka sylttytehtaalle
Salama sijoitti Juhannustanssien tapahtumat todelliseen paikkaan. Olemme nyt matkalla sinne, Paarlahden maamiesseuran taloon Teiskoon.
Ennen matkalle lähtöä oli tosin selvitettävä, että talo todella on vielä pystyssä.
95-vuotias rakennus ei ilmeisesti enää ole parhaiden päiviensä kunnossa. Viimeiset vuosikymmenet se on ollut yksityisomistuksessa ja lähinnä varastokäytössä.
Puhelimessa selviää, että talo on tärkeä nykyiselle omistajalleen Eija Ollille ja hänen perheelleen ja sitä aiotaan lähivuosina kunnostaa. Eija Olli asui naapurissa jo pikkutyttönä. Hän lupautuu päästämään meidät sisälle katselemaan paikkoja, kunhan pääsemme perille.
Salama itse asui Teiskossa 16-vuotiaasta 23-vuotiaaksi ja kävi Paarlahden maamiesseuran talossa silloin tällöin tansseissa. Teiskon vuosina Salama konkreettisesti ryhtyi kirjailijaksi. Hän istui yksin ullakkokammarissaan ja kirjoitti kirjoittamasta päästyään. Esikoisromaani Se tavallinen tarina julkaistiin, kun Salama oli 25, kolme vuotta ennen Juhannustansseja.
Arkkipiispan intohimo
Juhannustanssien julkaisua pohdittiin pitkään Otavalla.
”Tiesimme, että se olisi merkittävä kirja ja toisi uuden näkökulman suomalaiseen kirjallisuuteen. Olimme kuitenkin juuri aiemmin kokeneet uhkailuja, joissa puututtiin kirjallisuuden väärään sisältöön,” silloinen julkaisutoiminnasta ja myynnistä vastannut johtaja ja Otavan omistajasukuun kuuluva Heikki A. Reenpää, 92, sanoo.
Hänen serkkunsa, nykyinen Otavan hallituksen varapuheenjohtaja Olli Reenpää, 80, muistaa, kuinka Paavo Rintalan Sissiluutnantti julkaistiin vuotta ennen Juhannustansseja. Sissiluutnanttiin tyytymättömät kenraalit marssivat Otavaan paheksumaan julkaisua. Muutama vuosi aiemmin Agnar Myklen Laulu tulipunaisesta rubiinista oli takavarikoitu ja määrätty epäsiveellisenä julkaisuna tuhottavaksi.
Vastaavaa ei haluttu Juhannustansseille. Sen estämiseksi käsikirjoitusta luki Otavalla liuta kirjallisuuden asiantuntijoita.
”Muutamat kirjan yksityiskohdat rikkoivat äärisiveellisyyssääntöjä. Teimme pieniä korjauksia yhteistoiminnassa Salaman kanssa”, Heikki A. Reenpää sanoo.
”Vaihdoin ruman sanan paikalle toisen ruman sanan. Näin sain sanoa johtokunnalle, että korjattu on”, Salama sanoo.
Samoihin aikoihin Salama sai soiton silloiselta Otavan toimitusjohtaja Kari Reenpäältä. Tämä kertoi, että Helsingin arkkipiispa Martti Simojoki oli käynyt kiukkuisena vaatimassa kirjan tiettyjen kohtien sensurointia.
”Arkkipiispalla oli intohimoinen palo silmissään, Kari Reenpää kertoi huolissaan. Voi olla, että palo johtui siitä, että arkkipiispa oli kiukkua täynnä. Hän oli pitkä mies ja tuli Otavalle täydessä sotisovassa. Kun hän astui ulko-ovesta sisään, kamana pyyhkäisi hatun päästä, kertoi Otavan portieeri minulle myöhemmin”, Salama muistelee.
Salama otti yhteyttä Simojokeen ja sai seuraavaksi aamuksi audienssin tämän luo.
Välirauha solmitaan
Simojoki pyysi 28-vuotiasta Salamaa istumaan.
”Mikä on se kiistanalainen kohta”, Salama kysyi ja antoi käsikirjoituksen arkkipiispalle.
Simojoki alkoi lukea papillisella nuotillaan rivoa tekstiä. Salama purskahti nauruun.
Simojoki läväytti kirjan pöytään niin, että kynäteline sinkosi ilmaan ja kynät levisivät ympäri huonetta.
Miehet tuijottivat toisiaan.
”En tehnyt elettäkään kerätäkseni kyniä. Olin röyhkeä. En myöskään tiennyt silloin, että hänellä oli polion vammauttama jalka. Jos olisin tiennyt, olisin pompannut siivoamaan”, Salama suomii nuorta itseään.
Keskustelu pääsi kuitenkin jatkumaan hyvissä merkeissä. Salama sai kerrotuksi, että hänen tähtäimessään oli pilkata tekopyhyyttä, ei aitoa uskoa. Tapaamisen jälkeen Simojoki ilmoitti Otavaan, ettei hänellä ole mitään vaateita kirjaa kohtaan.
Tämä oli kuitenkin vain välirauha. Arkkipiispa ei ollut sanonut viimeistä sanaansa.
Kuultua tarinaa
Juhannustansseista otettiin kolmessa ja puolessa kuukaudessa kuusi painosta.
Se myi heti hyvin ja myynti vain kiihtyi, mitä enemmän kirjasta puhuttiin. Sitä kaupattiin tuona aikana 37 000 kappaletta. Kirja tuotti tuona aikana yli 41 000 markkaa, noin 77 000 euroa.
Nyt alamme lähestyä romaanin maisemia. Tälle Teiskon–Aitolahden -tielle Salama sijoitti romaanin ratkaisevan käänteen, kolarin.
Oliko se juuri tämän mäennyppylän kohdalla?
”Jaa, en minä sitä niin kovin tarkasti asemoinut tiettyyn kohtaan. Minulle tärkeämpää oli se, että onnettomuuden ohi ajoi henkilöautoja, jotka eivät jääneet auttamaan. Kirjoitin kirjaan myös kuulemani tarinan poliisimestarin pojasta, joka kaasutti pois, että haavoittuneet eivät tuhrisi hänen takapenkkiään. En tiedä, onko näin tosiaan käynyt.”
Kirja on täynnä näitä Salaman kuulemia tarinoita. Marraskuussa 1964 ne alkoivat kääntyä häntä vastaan.
Pasuuna törähtää
11. marraskuuta 1964 juuri arkkipiispaksi nimitetty Simojoki piti puheen, jossa hän Salamaa nimeltä mainitsematta suomi kirjailijaa, joka loukkaa ”huomattavan kansanosan pyhiä tunteita ja niitä, jotka rakentavat elämänkäsityksensä Jeesuksen varaan”.
Arkkipiispan puhe levisi mediassa laajalle ja sai paljon huomiota. Salaman mielestä puheessa oli kyse Simojoen halusta profiloitua jämäkkänä paimenena.
”Pohjalla oli kirkon oma riita. Siinä Simojoen kilpakumppanina oli entinen hyvä ystävä Osmo Tiililä, joka oli niin sanotun viidennen herätysliikkeen miehiä. Kun Simojoki valittiin, Tiililä arvosteli julkisuudessa Simojokea: pasuuna ei anna selvää ääntä. Niin Simojoki sitten törähti tavalla, jonka seurauksena kirjailijanplanttu joutui vielä hovioikeuteenkin seisoskelemaan”, Salama sanoo.
Joulukuussa 1964 ryhmä kokoomuksen kansanedustajia, etunenässä Margit Borg- Sundman, teki eduskuntakyselyn: ”Onko hallitus tietoinen siitä, että maassa julkaistaan lain vastaisesti jumalanpilkkaa sisältävää ja sukupuolikuria loukkaavaa kirjallisuutta, ja jos on, aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin tällaisen toiminnan lopettamiseksi?”
Hallitus, tarkemmin sanottuna oikeusministeri J. O. Söderhjelm, ryhtyi toimeen.
Ministeriä kiristetään
Oikeusministeri Söderhjelm vei asian painotuotteiden valvontalautakuntaan. Lautakunta oli sitä mieltä, että Juhannustanssit ei loukkaa sukupuolikuria tai säädyllisyyttä.
Silti oikeusministeri kehotti nostamaan syytteen jumalanpilkasta.
”Tulkitsemalla hyvin tiukasti lakia, saattoi tällaisen oikeustapauksen nostaa”, Heikki A. Reenpää sanoo, mutta ei silti ymmärrä moisen tulkinnan perusteita.
”Kirja oli kuvausta sen aikaisesta elämästä. Se sisälsi näkemyksiä asioista, jotka olivat jo sillä hetkellä täysin tunnettuja, mutta niitä tulkittiin käsitteillä, jotka olivat kauan sitten menettäneet merkityksensä”, hän jatkaa.
Salama on vasta hiljakkoin kuullut asian, joka selittää hänelle Söderhjelmin toimintaa.
”Silloinen oikeuskansleri Aarne Nuorvala uhkasi oikeusministeri Söderhjelmiä virkarikossyytteellä, jos tämä ei nosta jumalanpilkkasyytettä”, Salama väittää.
Miksi oikeuskansleri olisi kiristänyt ministeriä?
”Nuorvala oli, kuten pakinoitsija Bisquit kuvasi, oikeistokansleri. Ja kyllähän kirja oli loukkaava. Sen saattoi nähdä tekevän pilaa jumalan lisäksi myös sotasankareista.”
Ryhmä kansandemokraattien kansanedustajia teki heti syytteen nostamisen jälkeen eduskuntakyselyn: ”Onko hallitus kiinnittänyt huomiota niihin julkisuudessa esitettyihin tietoihin, että oikeusministeriä on painostettu nostamaan syyte.”
Oikeusministeri vastasi, että häntä ei ole panostettu, vaan syytteen nostamiseen pakotti lakiteksti.
Kollojen maa
Salaman väitteelle oikeuskanslerin painostuksesta ei löydy todisteita Kansallisarkistosta.
Seura tutki oikeuskansleri Nuorvalan kansiot sekä oikeuskanslerinvirastoon saapuneiden ja lähteneiden kirjeiden diaarit ajalta ennen syytteen nostoa. Myöskään oikeusministeriön kirjediaarista tuolta ajalta ei löydy mainintaa näiden kahden välisestä kirjeenvaihdosta.
Ehkä tällaisia asioita ei nimenomaan viestitty kirjeessä.
Salama muistaa mitä ajatteli, kun kuuli olevansa syytteessä jumalanpilkasta.
”Uutinen ei tuntunut kovin pahalta. Olin ihan varma, että tämä ei voi olla niin kollojen maa, että tuomio tulee.”
Tuomio kuitenkin tuli. Kaksi vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen, syyskuussa 1966.
Salama tuomittiin kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Toimitusjohtaja Kari Reenpäälle tuomittiin sakkoja. Kirjan tuotto määrättiin menetettäväksi valtiolle ja jäljellä olevat kappaleet tuhottavaksi.
Korkein oikeus piti Salaman tuomion ennallaan, mutta vapautti Kari Reenpään sakoista.
Presidentti Urho Kekkonen armahti Salaman elokuussa 1968.
Salama on varma, että vanhat kollegat, oikeusministeri Söderhjelm ja Kekkonen, olivat sopineet hyvissä ajoin toimintasuunnitelman.
”Sopimus meni niin, että Söderhjelm nostaa syytteen ja Kekkonen armahtaa, jos tuomio tulee. Tämäkin on asia, josta ei ole puhuttu koskaan.”
Hätäuloskäynnit
Olemme perillä. Tämän kauhtuneen talon kuvitteelliset juhannustanssit muuttivat Hannu Salaman elämän.
Paarlahden maamiesseuran talo on Salamalle tuttu muutenkin kuin tanssipaikkana. Hän veti tänne sähköt isänsä, sähkömies Sulo Salaman apuna. Salamoiden käden jälki on edelleen käytössä. Lamputkin ovat heidän asentamansa, myös ovien yllä olevat punaiset merkkivalot.
”Isäni oli sitä mieltä, että hätäuloskäyntien valot pitää olla. Työnantaja maamiesseura ei olisi halunnut. Ne kuitenkin laitettiin.”
Tuolla on puffetti alkuperäisine kylmäarkkuineen, narikka, lippukoppi ja näyttämö, jossa orkesteri soitti.
Tuleeko tästä kaikesta nostalginen olo?
”Ei. Kyllä se tuskallista aikaa oli. Onneksi osasin ottaa kohun sillä tavalla, että menin pakoon seuraavaan kirjaan.”
Salama ei tuomion takia saanut vähään aikaan apurahoja. Niinpä hän kirjoitti kolmen seuraavan vuoden aikana viisi kirjaa.
”Viinankäyttöni kuitenkin lisääntyi. Se oli paha asia perheelle, vaimolle ja kahdelle pienelle lapselle. Juomista kesti monta vuotta. Ei oikeudenkäynti tosin ollut ainoa alkoholisoitumiseni syy. Alkoholismi on omalla voimallaan pyörivä asia.”
Salaman avioliitto päättyi aikanaan eroon. Viinan hän jätti 25 vuotta sitten.
Etsimisen ilo
”Kun katsoo tämän päivän perspektiivistä, koko Salamasota oli aika naurettava juttu. Olimme kustantamona edelläkävijä ja toimimme linjamme mukaisesti. Ajan henkisessä ilmapiirissä tuli tuollainen reaktio”, Olli Reenpää sanoo.
Heikki A. Reenpään mielestä kohulla ei ollut juuri tekemistä kirjallisuuden kanssa. Se oli mitä poliittisin sota. ”Vanhakantainen näkemys puolustautui, kun uusi vapaampi käsitys oli pääsemässä voitolle – ja voitti, tuomiosta huolimatta.”
Jumalanpilkkalakia muutettiin Salamasodan johdosta.
Rikoksen rangaistusasteikko lieveni vuonna 1971. Jumalanpilkkalaki korvattiin vuonna 1999 lailla uskonrauhan rikkomisesta. Tuomioita tästä uudesta laista on Suomessa tullut tähän mennessä yksi. Vuonna 2009 Jussi Halla-Aho sai sakkoa islamia herjaavasta blogikirjoituksestaan.
Tapaukseen liittyvässä julkisessa keskustelussa roolit ovat 60-lukuun verrattuna päälaellaan. Nyt suvaitsevaiset hyökkäsivät suvaitsemattomia vastaan.
Hannu Salamalle Salamasota oli yksi vaihe elämässä.
”Jo seuraavassa kirjassa pyrin siitä pois. Niin olen tehnyt aina. Kirjoittamalla saa pumpattua asiat ulos itsestään, eivätkä ne enää sen jälkeen vaivaa. Ainakaan samalla tavalla.”
Pumpattavaa Salamalla on riittänyt tähän mennessä 41 kirjan verran. Uusin romaani, Hakemisen riemu ilmestyy elokuussa. Se on fiktiivinen omaelämäkerta.
”Se kertoo vanhasta miehestä, joka haeskelee samaa mitä nuori: rahaa, viinaa, naisia, arvovaltaa, hyvää vaimoa, mainetta, nuhteettomuutta – vaikka onkin rellestänyt – sekä arvostusta lähimmäisiltään ja yhteiskunnalta. Kun tulee minun ikääni, jää vain hakemisen riemu.
Artikkeli on ilmestynyt Seurassa 24/2016.