Viihdetaiteilija Marjatta Leppänen tunnustaa: ”Ääripään tunteet ovat väkevää elämää”

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Kuva Pekka Nieminen/Otavamedia
Viihdetaiteilija Marjatta Leppänen, 80, on joutunut luopumaan kahdesta suuresta elämänsä rakkaudesta. Nykyään ystävät täyttävät rakastetun paikan.

Ikävöin yhä edesmennyttä miestäni, säveltäjä-kapellimestari Jaakko Saloa. Opin tuntemaan Jaakon jo 1960-luvulla, mutta rakastuimme vasta myöhemmin ja menimme naimisiin marraskuussa 2001. Seuraavana kesänä Jaakko menehtyi Uuden Iloisen Teatterin harjoituksissa.

Kun olin viimeistä kertaa mukana UIT:n revyyssä vuonna 2015, kesän viimeinen näytös osui Jaakon kuolinpäiväksi ja minun piti vielä laulaa samalla paikalla, jossa Jaakko kuoli. En ollut varma selviänkö siitä, mutta esitys meni loppujen lopuksi hyvin. Itku tuli vasta, kun pääsin näyttämöltä kulissien taakse.

Jännitystä aina ilmassa

Olen yhä mukana UIT:n taustaryhmässä. Meillä on kollegoideni kanssa yhteisiä muistoja, joita jakaessa on tavattoman hauskaa. Se neljännesvuosisata, jonka olin mukana UIT:n esityksissä, oli elämäni onnellisinta aikaa.

Olen UIT:n perustajajäsen. Minulla ei ole lapsia, mutta UIT:stä tuli rakas lapseni. Kesän revyiden täytyi valmistua kuukaudessa. Siinä ajassa piti oppia laulut stemmoineen, sketsien tekstit ja tanssiaskeleet.

Muistan kevään ensimmäiset harjoitukset Peacock-teatterin kylmässä alakerran harjoitushuoneessa. Kun Jaakko Salo toi sähköpianon päälle kassillisen nuotteja, materiaalin omaksuminen tuntui aina yhtä ylivoimaiselta. Joka kerta revyy kuitenkin valmistui. Niin käy myös tänä kesänä.

En itse nouse enää estradille, mutta jännitän esiintyjien puolesta varmasti enemmän kuin aikanaan omia esityksiäni.

Esiintyjä läpi elämän

Norkoilin neljävuotiaana kotimme alakerran Suojeluskunnan toimistossa niin usein, että suojeluskuntalaiset alkoivat pitää minua maskottinaan. Heiltä opin myös sodanajan lauluja, joita lauloin toripäivänä Vammalan torin laidalla ja sain laulunpalkaksi kolikoita.

Olen työskennellyt myös matkatoimiston tiedottajana, mutta esiintyjä olen ollut koko ikäni. UIT:n lisäksi olen esiintynyt ravintoloissa ja televisio-ohjelmissa, ja radion Puhelinlangat laulaa -ohjelmaa juonsin 30 vuotta.

Nyt en enää esiinny, joten jään paitsi siitä suosiosta ja arvostuksesta, mistä olen nauttinut. Se sisältyy siihen suurempaan luopumiseen, mitä ikääntyminen tuo väistämättä mukanaan. Luopuminen ei välttämättä ole surullista. En tarvitse enää koko ajan tapahtumia ympärilleni. Nykyään rauhallisempi elämänrytmi on minulle sopivampi.

Kaksi suurta rakkautta

Muutuin iloisesta poikamiestytöstä edustusrouvaksi, kun menin naimisiin Calle Öhmanin kanssa vuonna 1972. Sitä avioliittoa kesti pitkälle yli 20 vuotta. Calle toimi sekä Finlandia- että Tampere-talon johtajana.

Jo avioliiton aikana elimme paljon kumpikin omilla tahoillamme. Minulla oli esiintymiseni ja Callella omat työnsä. Nykyään käyn tervehtimässä Callea palvelutalossa säännöllisesti. Vaikka hänen lähimuistinsa on heikentynyt, kokemuksemme vuosikymmenten takaa yhdistävät meitä.

Elämässäni on ollut kaksi suurta rakkautta. Nyt minulla ei ole rakastettua, joten kompensoin tyhjyyden tunnettani ystävillä, joiden kanssa käymme teatterissa, elokuvissa ja pienillä matkoilla. Kun kuuden naisen ryhmämme lähtee syksyllä sieniretkelle, huumaannun joka kerta metsän olemuksesta ja tuoksusta. Sienestäminen on intohimoni. Kun löydän pienen pyöreälakkisen herkkutatin, löytämisen riemu on melkein kuin orgasmi!

Laulelmailta kaipaa vielä uusia lauluja

Kamppailen itseni kanssa siitä, pidänkö syksyllä vielä yhden laulelmaillan. Sitä on minulta kyselty. Säestäjä olisi jo valmiina, mutta laulelmailtaa varten minun pitäisi saada ohjelmistooni vanhojen ihanien kappaleiden lisäksi uusia lauluja.

Minulla on ollut elämässäni paljon iloa ja rakkautta, mutta myös tragedioita ja vastoinkäymisiä. Kun kokee ääripäiden tunteita, niin se on väkevää elämää. Jos jää tunteiden välimaastoon, siitä seuraa henkinen kuolema.

Facebook saa yhä odottaa

Sain 75-vuotislahjaksi tietokoneen, jolla minut yritettiin nostaa nykypäivään. Maksan tietokoneella laskuni ja meilailen, mutta muuten en juuri konetta käytä. En ole viehättynyt siitä tavasta, millä tietotekniikka näyttää todellisuuden. En ole vielä liittynyt Facebookiin. Ehkä sen aika koittaa, kun vanhenen vielä vähän lisää.

X