Laulaja Anne Mattilan paras ystävä on Tarja-äiti: ”Hän huolehtii ja rakastaa, mutta ei puutu elämääni”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Anne ja Tarja
”Äidin ansiosta osasin valmiiksi entisajan iskelmät, kun aloitin tanssiorkesterin solistina”, Anne Mattila kiittää äitiään. © Pekka Nieminen/Otavamedia
Laulaja Anne Mattila ja hänen äitinsä Tarja Hietikko ovat toistensa parhaat ystävät. Anne toivoo olevansa äitinsä kaltainen, jos jonain päivänä saa lapsia.

Puhelu kesti kolme tuntia. Anne Mattila, 33, soitti äidilleen Tarja Hietikolle, 61, keikkamatkalla tankattuaan autonsa Lapuan Shellillä. Kello oli puoli kaksi yöllä, kun hän lähestyi Oulua ja he päättivät juttutuokionsa.

Mistä he puhuivat?

”Kaikesta maan ja taivaan välillä. Maailma oli jälleen aiempaa parempi paikka rupattelun jälkeen”, Tarja kertoo.

Äiti ja tytär soittavat toisilleen useita kertoja päivässä.

”Olemme toistemme parhaat ystävät”, kiteyttää Anne.

On kuitenkin kaksi asiaa, joista he eivät koskaan keskustele.

Kiltin tytön soimaava omatunto

Tarja ei haaveillut suurperheestä lunastaessaan 19-vuotiaana Karvialla olevan kotitilan. Sellaisen hän kuitenkin sai. Lapsia on yhteensä seitsemän, neljä tyttöä ja kolme poikaa. Anne on sisarusparven kolmanneksi vanhin.

”Jokaisen lapsen syntymän jälkeen ajattelin, että voi näitä enemmänkin tulla”, Tarja sanoo ja katsoo Annea hymyillen.

Maanviljelyn oheen hankittiin lehmiä, joita lopulta oli navetassa 25. Tarjan elämä oli työntäyteistä lapsia, kotia ja karjaa hoitaessa.

”Mutta en kokenut sitä rankkana, tekeminen on minulle luontaista.”

Tarjan muistoissa lapset olivat aina kilttejä. Sellaisiksi he kasvoivat olemalla kaikessa mukana.

”Äiti antoi tehdä ja osallistua pienestä pitäen, eikä haitannut, vaikka välillä epäonnistuikin”, muistelee Anne.

Kun Tarja alkoi laulaa kirkkokuorossa, istuivat lapset harjoitusten ajan etupenkissä.

”Oppivat samalla, miten kirkossa ollaan.”

Käytöstavat olivat tärkeitä. Kun Anne ensimmäisen kerran käveli Helsingin keskustassa, hän toivotti hyvää päivää jokaiselle vastaantulijalle.

”Kauhistuin, kun ihmisiä oli niin paljon. En millään ehtinyt tervehtiä kaikkia.”

Annen kouli kiltiksi myös omatunto.

Hän oli kymmenen, kun koulu järjesti retken uimahalliin. Mukaan päästäkseen piti kävellä ja pyöräillä yhteensä 40 kilometriä. Anne ja vuotta vanhempi sisko Anniina päättivät yhteistuumin huijata. He pyyhkivät pois nollan kotiin lähetetystä kirjeestä. Niin Tarja ilmoitti koululle tyttöjen liikkuneen vaaditun määrän, koska luuli sen olleen neljä kilometriä.

Anne ei nauttinut uimisesta.

”Väärä teko kalvoi mieltäni koko ajan.”

Omatunto soimasi niin, ettei hän kyennyt edes nukkumaan. Lopulta oli pakko tunnustaa teko Tarjalle.

”Niin kävi aina, jos edes yritin tehdä kolttosia.”

Yhä äidin tyttö

Musiikki oli perheen yhteinen harrastus, joka säesti arkea ja juhlaa. Tuvan lattialta rullattiin usein matot sivuun, kun lapset harjoittelivat tanssimista ja Tarja soitti isältään 12-vuotiaana saamaansa pianohaitaria.

”Olin tanhuissa mukana pikkutytöstä asti. Halusin lastenikin oppivat tanssimaan.”

Yhteisiä lauluhetkiä oli lähes päivittäin. Tarjan laulua kuunnellessa on selvää, mistä Annen musikaalisuus on peräisin.

”Äidin ansiosta osasin valmiiksi entisajan iskelmät, kun aloitin tanssiorkesterin solistina”, Anne kiittää.

Anne esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti yhdeksänvuotiaana ja voitti Karvian mukulatähtikisan vuonna 1993. Keikkailun hän aloitti kaksi vuotta myöhemmin kauhajokelaisen Risto Ala-Ikkelän orkesterin solistina.

Tarja ei vastustellut, vaan kulki mukana.

”Se oli kivaa, pääsin irti arjesta.”

Anne kiittää kannustuksesta.

”Äiti on aina antanut tilaa ja mahdollisuuden tehdä omat ratkaisuni. Hän huolehtii ja rakastaa, mutta ei puutu elämääni.”

Tarja nyökyttelee.

”Meillä kaikilla on oma elämä elettävänä.”

Kertoiko Tarja mielipiteensä teini-iän poikaystäväehdokkaista?

”No ei, kun niitä ei ollut”, Anne tokaisee.

Tarja yritti patistaa Annea nuorten rientoihin sisarustensa tavoin. Turhaan. Mieluummin Anne touhusi äidin kanssa. Yhteinen intohimo on edelleen marjastaminen, sienestäminen ja ylipäänsä luonnossa samoilu.

10-vuotiaana Anne pyysi itkien, ettei hänen tarvitse koskaan muuttaa pois kotoa ja Tarjan luota.

”Mutta kyllä minustakin iso tyttö tuli. Silti olen edelleen äidin tyttö”, Anne sanoo.

Kärähtäneet kulmakarvat

Kun sisarukset kirmasivat pihamaalla, Anne piirteli ja väritteli tuvan pöydän ääressä.

”Jo pienenä hän valitsi yhteensopivat värit. Toiset huiskivat kynillä värityskirjoihinsa, mutta Anne oli tarkka”, Tarja kertoo.

”Värit eivät saaneet levitä yhtään viivojen ulkopuolelle.”

Joululahjoista mieluisimmat olivat piirustusvälineitä.

Anne oli yhdeksän pyytäessään ostoksille lähtevää Tarjaa tuomaa öljyvärit. Tarja empi. Aiheutuisiko hajuista haittaa pienelle tytölle? Lopulta hän kuitenkin heltyi.

Navettatöistä palatessaan hän näki Annen syventyneenä maalaamiseen paksu kirja edessään. Hän jäljensi liiteristä löytämäänsä vanerinpalaan Maria Wiikin teosta Rukous.

Anne ja Tarja

Tarja hellittelee Annea lempinimellä Touhulan Tiina. ”Minun on pakko tehdä koko ajan käsilläni jotain”, myöntää Anne. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA

Tarja hämmästyi tytön taitavuutta.

”Aihekin ihmetytti, mutta ilmeisesti se puhutteli Annea.”

Vähän ajan kuluttua taulu katosi.

Kun lapset asuivat kotona, Tarja leipoi leipää kerran viikossa. Hän oli oppinut katsomaan leivinuunin pesään aina ennen kuin sytytti sinne tulen.

”Taulu löytyi sieltä.”

Maalaukseensa tyytymättömänä Anne oli päättänyt hävittää sen.

Mutta miksi Tarja katsoi uuniin ennen puiden sytyttämistä?

Tarjaa ja Annea naurattaa.

Kerran joku lapsista oli heittänyt uuniin patterin. Se räjähti, kun Tarja sytytti tulen ja varmuudeksi puhalsi liekkeihin voimaa. Tarjalta paloivat etuhiukset, kulmakarvat ja silmäripset.

”Seitsemän lapsen kanssa sattui monen moista, vaikka kilttejä olivatkin.”

Maalaaminen vei mennessään – Taidekahvila yhteinen työpaikka

Anne halusi olla taidemaalari ja laulaja pienestä pitäen. Tehdessään 16-vuotiaana ensimmäisen levytyssopimuksen, hän sai kuulla, että olisi suotavaa keskittyä vain yhteen asiaan.

”Olin hullu, kun ensin uskoin.”

Hän jatkoi maalaamista silti harrastuksena. Vakiinnutettuaan laulajan uransa hän alkoi asettaa taulujaan myös näytille eri puolilla Suomea.

Viisi vuotta sitten Anne tutustui Karvialla myytävänä olleeseen vanhaan taloon ja sen pihapiiriin. Hän katseli ajan patinoimia hirsiä ja soitti Tarjalle.

”Tule katsomaan. Tänne tulee galleriani.”

Gallerian ensimmäinen taidenäyttely avattiin neljä vuotta sitten. Sen yhteyteen perustettiin myös Taidekahvila, jota Tarja pyörittää. Kahvila täytti tyhjiön, jonka lehmistä luopuminen jätti vajaa kymmenen vuotta aiemmin.

”Tämä on uusi, ihana elämänvaihe. Olen aina nauttinut ruoanlaitosta, leipomisesta ja ihmisten kanssa olemisesta. Olen yhtä onnellinen nyt kuin silloin, kun lapset olivat pieniä.”

Kävijämäärät ovat yllättäneet. Suosion siivittämänä kahvilalle valmistuu aiempaa tilavampi rakennus äitienpäiväksi.

Kahvilassa äidin ja tyttären työnjako on selkeä. Tarja leipoo leivistä alkaen kaiken kahvilan tarpeisiin, Anne puolestaan vastaa taidenäyttelystä ja pihapiiristä.

Tarja oli ensimmäinen, joka kuuli tulevasta galleriasta ja kahvilasta. Äidille Anne myös lähettää aina ensimmäisenä kuvan uudesta maalauksesta, kirjoittamansa runon ja säveltämänsä laulun. Vastaus tulee välittömästi.

”Hieno.”

”Kaikki, mitä teen, on äidistä hienoa”, lisää Anne.

Tarja vastaa vaikka keskellä yötä, sillä hänen kännykkänsä ei ole koskaan äänetön.

”Olen aina käytettävissä, jos joku lapsista tarvitsee minua.”

Anne ja Tarja

Tarja on välillä huolissaan Annen työmäärästä. ”En oikein osaa sanoa ei, mutta olen oppinut kuuntelemaan itseäni. En ota liikaa tehtävää”, Anne vakuuttaa. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA

Puhumattomat asiat

Tarjan lapsista asuu kotona enää kuopus.

”Ajattelin kauhulla heistä luopumista jo silloin, kun he olivat pieniä. Olisi ihanaa, jos he olisivat aina kanssani”, Tarja sanoo.

Melkein he ovatkin. Aikuistuneet lapset ovat jääneet asumaan Karvialle. Anne asuu kihlattunsa, bändissään rumpuja soittavan Kari ”Kille” Tenkulan kanssa vajaa kymmenen kilometrin päässä lapsuudenkodistaan.

Parisuhteet ovat yksi asia, joista Anne ja Tarja eivät keskenään keskustele.

”Mitä semmoisista höpisemään. Se on aina kolmannen korvapuusti”, siteeraa Anne äitiään.

”Ne murheet saa pitää jokainen itsellään”, lisää Tarja.

Annen sisaruksilla on yhteensä yksitoista lasta, heinäkuussa syntyy kahdestoista.

Toivooko Tarja, että Anneenkin iskisi vauvakuume?

Vastaus kysymykseen on napakka:

”Minä en siitä kysele, eikä tarvitse muidenkaan asiaa udella. On jokaisen oma asia, tekeekö lapsia ja koska tekee.”

Jotain Anne silti aiheesta sanoo:

”Äiti piti kuria ja antoi lempeyttä riittävästi ja sopivassa suhteessa. Oppisinpa itse kasvattamaan lapset samalla tavalla, jos minulla niitä jonain päivänä on.”

Kuvausvaatteet: Annen puserot Feminett, Tarjan pusero Crazy. Korut Efva Attling.

X