Elokuvaohjaaja Juho Kuosmanen: ”Tuntuu, että olen viimeinkin vapautunut pelosta”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Hymyilevän miehen tekeminen muutti Juho Kuosmasen suhtautumisen nyrkkeilyyn. ”Uhoamisen takana on voimakas vastustajan kunnioitus.” © Jarmo Wright/Otavamedia
Juho Kuosmaselle oli luvattu, että hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa esitettäisiin Cannesin elokuvajuhlilla. Mutta aihetta ei tuntunut löytyvän.

Lähes 24 000 ihmisen yleisö kerääntyi 17. elokuuta 1962 Helsingin Olympiastadionille – se oli enemmän kuin koskaan aikaisemmin nyrkkeilyottelussa Suomessa. Loppukesän illassa iskettiin ammattilaisten MM-tittelistä.

Yhdysvaltain Davey Moore astui kehään hallitsevana mestarina, kokkolalainen Olli Mäki (s. 1936) elämänsä mahdollisuuden saaneena haastajana.

Mahdollisuus oli tullut varkain.

Yli 60 kertaa ammattilaisena iskenyt Moore oli valmis puolustamaan MM-vyötään vapaaehtoisesti. Promoottori Elis Ask tarttui tilaisuuteen pika-aikataululla.

Kymmenen kertaa ammattilaiskehään kiivennyt Mäki luki tiedon tulevasta ottelustaan lehdestä. Uutisessa kerrottiin myös ottelun painoluokka: Moorelle mieluisa 57-kiloa.

25-vuotias Mäki oli otellut sen painoisena viimeksi kuusi vuotta aiemmin, amatöörinä.

Viikkoa ennen ottelua, kokkolalainen oli kiivennyt kokeeksi vaa’alle: 60 kiloa.

Olympiastadionilla kroppansa kiireellä kuiviin tiristäneelle kokkolalaisella ei ollut mahdollisuuksia. Moore tyrmäsi haastajan toisessa erässä.

Mäellä olisi ollut monta syytä kirjata 17. elokuuta 1962 muistoihinsa suurena pettymyksenä. Hän tuumasi toisin. ”Se oli elämäni onnellisin päivä”, Suomen kaikkien aikojen nyrkkeilijä on kuvaillut.

Teatterin kasvatti

”Mäen kyky kääntää tappio voitoksi osoitti elämänasennetta, joka kiinnosti minua”, elokuvaohjaaja Juho Kuosmanen, 36, sanoo.

Hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa Hymyilevä mies sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa. Mustavalkoinen elokuva kertoo Mäen valmistautumisesta Mooren kohtaamiseen.

Maailman arvostetuimpaan elokuvatapahtumaan pääsy on suomalaisille hyvin harvinaista, esikoiselokuvan tapauksessa ainutlaatuista. Aki Kaurismäki sai Cannesiin vasta kymmenennen pitkän elokuvansa, Pidä huivista kiinni, Tatjana (1994), joka esitettiin Director’s Fortnight -sarjassa.

Kuosmasen ja työläisjuuristaan ylpeän Mäen elämäntarinoissa on yhteisiä maamerkkejä. Kuosmanen varttui kokkolalaisessa työläisperheessä. Hitsaaja-isä ja kätilö-äiti pitivät kulttuuria arvossa. Isä harrasti kirjoittamista ja teki teatteria.

1990-luvun lopulla Juho löysi tiensä Ykspihlajan työväenteatterin lavalle.

”Siellä on perinteenä, että jos jotain tapahtuu, sinne mennään. Siksi kaupunginosassa on aktiivinen kulttuurielämä. Taiteilija-minän kehittymisen kannalta Ykspihlaja on ollut minulle tärkeä paikka”, Kuosmanen muistelee.

Teinipoika ramppasi satamakaupunginosassa teatteri- ja bänditreeneissä, ja lisäksi hän myös valokuvasi.

Lukion lopussa piti miettiä tulevaisuutta. Kahden isosiskon ja yhden isoveljen valitsema kasvatusala tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Luontoliitossa ja Kokkolan luontokoululla vietetyn siviilipalvelusvuoden jälkeen haaveet muuttuivat. Kuosmanen opiskeli media-assistentiksi ja muutti Helsinkiin.

Yhdistävät paineet

54-vuotta vanha nyrkkeilyottelu on Kuosmaselta erikoinen valinta ensimmäisen pitkän elokuvan aiheeksi. Hän kun ei ole nyrkkeilymiehiä.

”Olen vierastanut nyrkkeilyn mainostamiseen liittyvää uhoa.”

Historiallinen aihe on kaukana Kuosmasen lyhyiden elokuvien nykyaikaisesta ja arkirealistisesta tyylistä.

”60-luvun Suomeen sijoittuva nyrkkeilyelokuva tuntui aluksi niin kaukaiselta, että en edes halunnut ajatella asiaa pidemmälle.”

Aihevalinnan taustalla on Olli Mäellekin tuttu asia: poikkeukselliset paineet.

Kuosmanen päätyi Taideteollisen korkeakoulun (TAIK) elokuvaohjaajalinjalle vuonna 2004. Lyhytelokuva, Kestomerkitsijät, valmistui kolme vuotta myöhemmin.

19-minuuttinen oppilastyö kuvasi karun sään ja tukahdutettujen tunteiden koettelemaa tietyöporukkaa. TAIK tarjoaa oppilaidensa töitä lyhytelokuviin erikoistuneille Tampereen elokuvajuhlille ja monille ulkomaisille festivaaleille. Ei kelvannut.

”Elokuvasta saamani palaute ei ollut kovin hyvää. Olin jo aikaa sitten luovuttanut sen suhteen, kun Cannesista soitettiin.”

Lyhytelokuvaa oli tarjottu myös festivaalijättiläisen oppilastöitä esittävään Cinefondation-sarjaan.

”Sarjaa koonnut Laurent Jacob sanoi, että tosi hyvä elokuva, onko sitä näytetty millään festivaalilla? Onneksi ei ollut.”

Cannesiin kelpaavat vain ensi-esitykset. Kestomerkitsijät voitti siellä oppilassarjassa kolmannen palkinnon. Palkinto nosti Kuosmasen Cannesin tutkalle.

Mikä riittää?

Kuosmasen seuraavien lyhytelokuvien menestys kasvatti sekä mainetta että painetta.

Maahanmuuttajan auton kolaroivasta rakennusmiehestä kertova Kaupunkilaisia (2008) pääsi arvostetuille Locarnon elokuvafestivaaleille. Syrjä-Suomessa sinnitelleistä maalausmyyjistä kertova Taulukauppiaat (2010) otettiin Cannesin Cinefondation -sarjaan.

Selviytymistarina sai sarjassa pääpalkinnon. Kaupan päälle Suomessa lävähti viisi Jussi-ehdokkutta.

Cinefondation-sarjan voitolla oli merkittävä seuraus: siihen sisältyi lupaus Kuosmasen ensimmäisen pitkän elokuvan esittämisestä festivaalilla.

Tarjolla olisi saattanut olla vieläkin enemmän.

”Cannesista soitettiin ja kysyttiin, onko elokuva tarkoituksella lyhennetty tuntiin, vai onko materiaalia lisää. Ei ollut. Myöhemmin kerrottiin, että jos Taulukauppiaat olisi ollut pidempi, se olisi ollut vaihtoehto pääkilpasarjaan, Terrence Malickin pois jääneen elokuvan tilalle.”

Kuosmanen on tyytyväinen, ettei hänen elokuvansa päätynyt maineikkaan amerikkalaisohjaajan työn paikkaajaksi.

”Petyin tehtyäni hauskasta käsikirjoituksesta liian vakavan elokuvan. Päätin, että ensi kerralla teen hauskempaa ja helpommin lähestyttävää.”

Matkalla finaaliin

Olli Mäen suuri koitos tuli iskijälle puun takaa. Kuosmanen sai odottaa omaansa vuosikausia.

Se ei ollut pelkästään siunaus.

”Aloin katsoa kaikkia mahdollisia ideoitani siitä kulmasta, että mikä riittää? Lopulta tuntui, ettei mikään.”

Syyskuussa 2010 ohjaaja piipahti Kokkolan teatterissa, Olli Mäen elämätarinaan pohjautuvan Unelmista suurin -näytelmän ensi-illassa.

Paikalla ollut oikea Olli Mäki teki vaikutuksen.

”Ollin muistellessa värikkäästi menneitä, mietin, että näytelmässä menetettiin monia hyviä juttuja.”

Lopullisesti Kuosmanen syttyi nyrkkeilyelokuvalle nähtyään dokumentin Mäen ja Mooren ottelusta.

”Tajusin, että ottelussa ja siihen valmistautumisessa on paljon sellaista, mistä koin tietäväni”, Kuosmanen sanoo.

Valmistautuihan hän itsekin suureen finaaliin.

Yhdessä Mikko Myllylahden kanssa ohjaaja alkoi kirjoittaa Mäen elämän avainhetkeen keskittyvää käsikirjoitusta. Nyt 79-vuotiaasta Mäestä ja hänen perheestään oli prosessissa korvaamaton apu.

”Alzheimer vaikeuttaa nykyhetken asioiden muistamista, mutta Ollin poikkeuksellinen persoona on tallella. Soittelimme ja tapasimme usein.”

Nyrkkeilypromoottorina ja valmentajana työskentelevä Ollin Pekka-poika valmensi Mäkeä näyttelevää Jarkko Lahtea iskemisen saloihin.

Olli ja hänen Raija-vaimonsa toivoivat elokuvalta vain yhtä asiaa: että se lämmittää rintaa.

”Se kävi yksiin sen kanssa, mitä olin miettinyt. Olli on hauska ja iloinen. Raija puolestaan yhdistelmä lämminhenkisyyttä ja jalat maassa -asennetta. Se, että pitää ihmisistä, joista elokuva kertoo, vaikuttaa lopputulokseen.”

Niin, Raija.

Oona Airolan elokuvassa näyttelemä perholaisneito on tärkein syy sille, että 17.8.1962 painui Olli Mäen mieleen hänen elämänsä parhaana päivänä. Ennen kehään kiipeämistä Mäki kihlasi mielitiettynsä.

Elämä jatkuu

Hymyilevässä miehessä nyrkkeilijän rakkaus koettelee Eero Milonoffin näyttelemän Elis Askin pinnaa. Suuren riskin korventama manageri on elokuvan selkein side nyrkkeilyelokuvien perinteisiin. Niissä pääosissa ovat armottomalla hinnalla otetut voitot ja niiden tuomat rikkaudet.

Mutta Hymyilevä mies ei ole perinteinen nyrkkeilyelokuva. Se on sympaattinen kuvaus omien odotusten asettamisesta. Kun itse todella tietää mihin pystyy, muiden luomista paineista ei tule musertavaa taakkaa.

”Ollin maailmankuva on, että elämä jatkuu. Silloin heikotkin hetket pystyy kääntämään onnistumisiksi.”

Hallittu elokuva kertoo enemmän ihmisyydestä kuin nyrkkeilystä. Se teki vaikutuksen Cannesissa. Toukokuussa Kuosmanen kiipesi Cannesin festivaalipalatsin lavalle ottamaan vastaan Un Certain Regard -palkinnon.

Festivaalin toiseksi arvostetuimman kilpasarjan pääpalkintoa ei ole koskaan ennen annettu suomalaiselle elokuvalle. Ulkomaisten kriitikkojen suitsuttama elokuva leviää moneen maahan, ja Suomessa se saa ensi-iltansa 2. syyskuuta.

”Kaikki tämä on plussaa”, Kuosmanen sanoo.

Tärkein palkinto tuli nimittäin jo.

”Viime jouluna elokuvan leikkausversiota katsoessa tuli tunne, että tämän kanssa uskallan kohdata ihmisten reaktiot. Tuntui, että olen viimein vapaa pelosta, jossa olin pyörinyt edelliset kuusi vuotta.”

X