Graffititaiteilija siirtyi metrotunneleista museoon – EGS: ”Kaikissa ilmiöissä on kesyyntymisen vaara ja kaikesta tulee ravintola- ja siivouspäivää”
Kansainvälisesti arvostettu katutaiteilija EGS kertoo näkemyksistään Didrichsenin taidemuseon näyttelyn yhteydessä.
EGS on salannut henkilöllisyytensä koko uransa ajan. Siitä huolimatta hän on yksi tunnetuin graffititaiteilijamme.
Kävelen portaat alas Helsingin Kuusisaaren metropysäkille. Odotan metroa, miehen kanssa, jonka kasvot on peitetty huivilla. Metro ei koskaan tule. Mies on kansainvälisesti arvostettu graffiti- ja lasitaiteilija EGS, jonka henkilöllisyys ei ole julkisessa tiedossa.
Kuusisaaressa ei ole oikeaa metroasemaa. Didrichsenin taidemuseon alakertaan on lavastettu metroasemamainen ympäristö, jolla kunnioitetaan graffititaiteilijan juuria.
Menestyksekäs ura alkoi nuorena miehenä 1980-luvulla, kun luvattomia seinämaalauksia tehtiin muun muassa metrotunneleihin iltaisin ja öisin.
”Tämä on kansallisarkisto, joka elää koko näyttelyn ajan. Tänne tuodaan eri kätköistä piilotettuja helmiä, tai miksikä niitä haluaa sanoa, roskia, 30 vuoden ajalta”, EGS kertoo.
Mietin, miksi alakerran kansallisarkisto ei voi olla sama, näyttelyn alusta loppuun.
”EGS on päättymätön saaga. En ole tullut museoon keräämään itseeni hämähäkinseittiä ja pölyä. Tämä kertoo siitä, että historialla ei ole päätepistettä, kuten Francis Fukuyama ajatteli. Vaikka olen päätynytkin museoon, täytyy kehittyä jatkuvasti”, EGS sanoo.
EGS: ”Kaikissa ilmiöissä on kesyttämisen vaara”
Presidentti Tarja Halonen piti Embassy of EGS -näyttelyn avajaisissa puheen. Hän kutsui Didrichsenin taidemuseon näyttelyä samalla EGSin 50-vuotisjuhlanäyttelyksi. Kyseessä on tähän mennessä taiteilijan laajin näyttelykokonaisuus.
Graffitien maalaaminen nähtiin aikoinaan hyvinkin anarkistisena touhuna, mutta kuten alakulttuureille monesti käy, se on pikkuhiljaa noussut valtavirtaan. Samoin on käynyt esimerkiksi rap-musiikille. Näkeekö EGS graffititaiteen edelleen anarkistisena?
”Laittoman graffitin näen anarkistisena, mutta kaikissa ilmiöissä on kesyttämisen vaara. Kaikesta tulee ravintola- ja siivouspäivää. Onneksi se ei kesyynny liikaa, koska aina on ihmisiä, jotka haluavat tehdä asioita omin ehdoin. Se on ehkä se graffitin selviytymistarina.”
EGSin töitä on nyt esillä yhdessä Suomen hienoimmassa museotilassa ja niitä on nähty myös maineikkaissa gallerioissa ja museoissa ympäri maailmaa. Häntä voisi kutsua siltä osin salonkikelpoiseksi taiteilijaksi.
Toisaalta hän jatkaa edelleen myös ”laittomien” graffitien tekemistä, Suomessa ja ulkomailla. Anarkistinen puoli ei ole kadonnut mihinkään. EGSissä on molemmat puolet, ja molemmat ympäristöt ovat hänelle samanarvoisia.
”Teokset ovat kuin perhosia, elävät päivän ja katoavat”, EGS sanoo
Yleensä kuvataide on jälkipolvilta toisille kestävää. Maalaus tai veistos voi säilyä satoja vuosia, mutta graffiti on hetken taidetta. Sitä voisi verrata paremmin teatteriin tai konserttiin.
EGS on kasvanut taiteen hetkellisyyteen ja katoavaisuuteen. Hän näkee siinä myös jotain lohdullista.
”Jos näkisit varastoni, niin on tosi kiva, että iso osa töistä on kadonnut. Ne ovat kuin perhosia, jotka elävät päivän ja katoavat.”
Kaikki työt pyritään kuitenkin dokumentoimaan, vähän samaan tapaan kuin teatteriesityksetkin. Otetaan valokuvia ja toisaalta töistä on olemassa piirros tai hahmotelma paperilla, jotka voisi mieltää ikään kuin käsikirjoitukseksi.
Valmis kuva on kuitenkin vain pintaraapaisu teoksesta. EGSille iso osa graffitista on tekemisen kokemus, seikkailu ja tarina tekemisen takaa.
”Valokuva on yleensä ainoa muisto, mikä teoksesta jää. Sekin dokumentoi yleensä vain lopputuloksen, vaikka näen monesti graffitin tekemisen performanssina, johon liittyy sen tekeminen ja paikan löytäminen.”
Aina ei jää edes valokuvaa. EGS muistaa, kuinka odotti valokuvien kehittämistä 1980–90-luvuilla ja lopputuloksena olikin vain musta ruutu. Se harmitti, mutta myös musta ruutu on teos.
Suurin osa EGSin arkistoista on aikojen saatossa kadonnut, koska niiden säilyttäminen on vaatinut omaa kotia enemmän tilaa.
”Välillä vanha muovikassi tulee pinnalle jostain. Niinkin on käynyt, että vanhan läheisen graffitikaverin ex-naisystävä tekee remppaa tai muuttaa, ja ullakolta löytyy kassi, jossa on kuvia. Välillä niitä putkahtelee.”
Vahingonkorvaukset realistisempia kuin Stop töhryille -kampanjan aikana
Yhteiskunnan suhtautuminen graffititaiteeseen on nykyään terveempi. Vuonna 1998 Helsingin kaupunki aloitti kuuluisan Stop töhryille -kampanjan, jolla pyrittiin katutaiteen nollatoleranssiin.
”Laittomat” graffitit nousivat otsikoihin kesällä 2023, kun Helsingin apulaispormestari Paavo Arhinmäki (vas) jäi kiinni graffitin maalaamisesta junaradan varrelle. Hänet tuomittiin maksamaan 20 päiväsakkoa.
”Ehkä yleisesti voi sanoa, että suhtautuminen on hyväksyvä ja realistinen. Totta kai joka ikinen laittomia graffiteja tekevä ymmärtää, että siitä voi tulla seurauksia. Paitsi ehkä Paavo”, EGS naurahtaa.
”Onhan se mahtavaa, että tätä pystyy harrastamaan ilman seurauksia, ja jonkin aikaa vahingonkorvaukset ovat olleet jokseenkin realistisia. 2000-luvun puolivälissä ne olivat täysin paisuteltuja.”
EGS odottaa mielenkiinnolla sitä, kun Didrichsenin museon erilainen kävijäprofiili pääsee näkemään hänen teoksiaan. Joitain vuosia sitten taiteilija kävi salaa omassa näyttelyssään Taidehallissa kuuntelemassa ihmisten mietteitä.
Taidehallissa oli muun muassa iso näyttö, johon heijastettiin satoja hänen graffitivalokuviaan. Ilokseen hän havaitsi, että eläkeläisryhmä istui katsomassa vartin kestävän videon alusta loppuun.
”Kuuntelin välillä, mitä he niissä kuvissa näkivät, ja kuulin kyllä syvällisempiäkin kommentteja kuin vain sen, että olipa kivat värit.”
Didrichsenissä EGS toivoo pystyvänsä tarjoamaan katsojille oivalluksen siitä, että yksi ihminen voi tehdä paljon erilaista.
”Se ei ole niin, että joku käy silloin tällöin tekemässä jotain, vaan että tällainen taide on ammattimaisesti harkiten, suunnitellen ja intohimolla tehtyä. Itselleni on tärkeää, että urani ei ole mikään käyrä, että piirsin 1987 sähkökaappiin ja 2024 olen museossa. Se on ympyrä. Museo ei ole päätepiste, vaan koko homman ydin ja selkäranka.”
Maria Didrichsen: ”Rajojen ylittäminen on terveellistä”
Helene Schjerfbeck ja Akseli Gallen-Kallela saivat tehdä tilaa EGSille Didrichsenin taidemuseossa. Embassy of EGS -näyttely on muuttanut museon kesän ajaksi suurlähetystöksi, jossa esitellään EGSin kuvitteellista tasavaltaa.
Taiteilija on ottanut näyttelyä suunnitellessaan huomioon rakennuksen arkkitehtuurin. Katolla on veistos, takapihalla minigolfrata ja alakerrassa metrotunneli. Suurin osa teoksista on uusia, mutta kyseessä on samalla aikamatka EGSin juurille.
”Oman taiteilijatekemisen näen kokonaisuutena. Isompi EGS-taideteos on kokonaisuus, joka on jatkunut yli 30 vuotta.”
Idea näyttelyyn tuli museojohtaja Maria Didrichsenille Berliinistä. Hän oli museojohtajaseminaarissa, jonka ohjelmaan kuului vierailu galleriaan, jossa sattui olemaan EGSin näyttely.
”Meillä on asunto Berliinissä ja Mauerparkin kohdalla on iso muuri, jossa käy koko ajan graffititaiteilijoita. Aina kun käyn lenkillä, katson mitä sinne on tullut. Ostimme isohkon taulun Berliinistä, ja tutustuimme taiteilijaan”, Maria Didrichsen kertoo.
Didrichsen sanoo, että kesäisin museoon yritetään löytää jotakin normilinjasta poikkeavaa, avartavia näyttelykokonaisuuksia.
”Rajojen ylittäminen on terveellistä. Toivon, että myös kohderyhmämme tulee tänne ja herää siihen, että tämä ei ole pelkkää graffitia, vaan tässä on enemmän syvyyttä”, Maria Didrichsen sanoo.
”Toivon, että teokseni saavat täällä paljon uutta yleisöä. Moni näkee teokseni ensimmäisen kerran, tai ehkä joku on nähnyt teoksiani kaupungilla, mutta ei ole pannut merkille. Nyt ne nostetaan jalustalle ja kehyksiin, jossa ne saavat erilaisen merkityksen”, EGS kertoo.
Embassy of EGS -näyttely on nähtävillä Didrichsenin taidemuseossa 25. elokuuta 2024 asti.