Herra Ylpön autismia ei ymmärretty koulun tarkkailuluokalla – ”Sääntöjä täynnä oleva koulumaailma ei sopinut minulle yhtään”

Muusikko Herra Ylppö tiesi jo lapsena haluavansa rocktähdeksi. Ylppö on kokenut aina olevansa ulkopuolinen. Omat lapset ovat hänelle maailman tärkein asia.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

"Kouluaika oli minulle hirveän vaikea. Asuin Harjavallassa ja olin tarkkailuluokalla", Herra Ylppö kertoo.

Muusikko Herra Ylppö tiesi jo lapsena haluavansa rocktähdeksi. Ylppö on kokenut aina olevansa ulkopuolinen. Omat lapset ovat hänelle maailman tärkein asia.
Teksti: Linda Martikainen 

Herra Ylppö kertoo, miten intuitio on vienyt häntä oikeastaan aina ja kaikessa:

”Olen noudattanut sitä todella tarkkaan. Tunnistan intuition siitä, että jos en toimi sen mukaan, kaduttaa”, muusikko tunnustaa.

Herra Ylppö päätti 8-vuotiaana ryhtyvänsä rocklaulajaksi

”Päätin jo kahdeksanvuotiaana, että haluan rocklaulajaksi. Näin jälkeenpäin on mahdoton sanoa, miksi tai miten siinä iässä se tuli jo mieleen. Silloin oli vain tunne ja selkeä visio siitä, että oma polkuni olisi erilainen. Jotenkin sen vain tiesi.

Pidin itseäni ulkopuolisena jo silloin ja pidän yhä. Kouluaika oli minulle hirveän vaikea. Asuin Harjavallassa ja olin tarkkailuluokalla. Sääntöjä täynnä oleva koulumaailma ei sopinut minulle yhtään. Menin sielläkin enemmän tunne kuin järki edellä.

Koulussamme oli aina kolme jätkää joka päivä jälki-istunnossa. Olin aina yksi niistä, kaksi muuta vuorottelivat. Kuulun autismin kirjoon, mutta siihen aikaan siitä ei ymmärretty mitään.

Koulussa oli hirveää koulukiusaamista. Se määrä väkivaltaa, mitä tarkkailuluokalla oli, ei tulisi kuulonkaan enää tänä päivänä. Kaikki olivat fyysisesti väkivaltaisia: oppilaat toisiaan kohtaan ja myös opettaja saattoi ottaa oppilasta kunnolla kiinni ja nostaa riveleistä seinälle.

En itse joutunut koulukiusatuksi enkä ollut koulukiusaaja, mutta ihmettelen, miten koulussa näkemäni väkivalta on ollut edes mahdollista. Tuntuu, että kukaan ei välittänyt. Tiedän, että perheolot olivat useammalla tyypillä karmeat.

Luulin, että koulunkäynnin kuului olla sellaista, enkä kertonut vanhemmilleni. Pitkäaikainen ystäväni, lapseni kummisetä Jyrki Poutanen, kertoi lopulta äidilleni, että opettaja sortaa minua. Silloin äitini heräsi vähän.

Tarkkailuluokalla oli traagisia kohtaloita. Läheskään kaikki luokkatovereistani eivät ole enää edes elossa, heistä monet kuolivat nuorina.”

”En ollut isokokoinen, mutta pärjäsin verbaliikalla”

”Olin kahdeksan, kun minulle alettiin tehdä testejä: laitettiin antureita päähän ja testattiin sanavarastoa. Lääkärit halusivat tietää, olinko ihan normaali. He saivat silloin selville ainoastaan, että minulla oli 12-vuotiaan sanavarasto. Fyysistä vikaa ei ollut, mutta että en myöskään ollut ihan normaali. Silloin ei ollut esimerkiksi tietoa autismistani, se selvisi vasta aikuisella iällä.

Vanhempani olivat korkeasti koulutettuja ja kuuntelivat paljon musiikkia, ja kielelliset jutut tarttuivat minuun. Runollisuus ja voimakas sanankäyttö on ollut minulle aina hyvin luontaista. En ollut isokokoinen, mutta pärjäsin verbaliikalla. Olen aina ihaillut verbaalisesti nokkelia hahmoja.”

”En ole enää se pubissa istuva pultsari”

”Täytin juuri 50. Minulla oli ikäkriisi, mutta se johtui seuraavasta tasakymmenestä. Laskin, että seuraavan kerran, kun täytän tasavuosia, se onkin 60 vuotta. Se tuntuu tosi voimakkaasti vanhalta, mutta tällä hetkellä ikä ei tunnu missään. Päinvastoin.

Olet mitä syöt -ohjelman jälkeen kiloni ovat karisseet entisestään enkä juo enää yhtään niin paljon. En ole enää se pubissa istuva pultsari, joka olin aiemmin. En halua käydä enää baareissa, vaan rakentelen mieluummin uutta ateljeeta.”

”Lapset ovat elämäni tärkein juttu”

”Parasta, mitä olen koskaan voinut elämässäni toivoa, ovat lapseni. Nuorin on vuoden. Lapsen kasvun seuraaminen on ihmeellistä. Sellaisesta merimakkarasta kasvaa yhtäkkiä ihminen, jolta alkaa tulla sanoja. Hän on minulle jokapäiväinen valtava onnen lähde.

Lapset ovat elämäni tärkein juttu, heille silmäni syttyvät aina. Kirjoittamani 101 elämänohjetta -kirjan ensimmäinen ohje kuuluu: ”Halaa lapsiasi ja sano heille, että rakastat heitä.”

Läheskään kaikkia ohjeita en noudata, mutta sitä noudatan. Olen täysin vakuuttunut, että kun pidämme pienimmistä huolta, se vaikuttaa maailmankaikkeuteen. Ei olisi diktaattoreita tai rikollisia, jos heitä olisi pyritty ymmärtämään.

Oma äitini oli aina hyvin rakastava ja isäni toi varmuuden. Hän oli auktoriteetti, joka loi tietynlaista turvaa niin, etten koskaan joutunut lapsena pelkäämään. Koen, että minulla on ollut aina hyvä lapsuus.

Nuoruudessani minut pelasti osaltaan 80-luvun punk rock ja Musta Paraati -yhtye, joka toi sen tunteen, että ehkä täällä ulkokehällä oli muitakin, jotka ymmärtävät minua. Päädyin kaikkien vuosien jälkeen hetkeksi Musta Paraati -yhtyeen laulajaksi, ja minulla on vahva tunne, että jatkoa on luvassa.”

Lue myös: Viisikymppinen Herra Ylppö kirjoitti viisauksistaan kirjan: ”Seison näiden elämänohjeiden takana ja pidän tätä kirjaa hyvänä tekona”

Herra Ylppö

Herra Ylpön Instagramissa julkaistut viisaudet ovat nyt yhden kirjan välissä tarinoinnin kera. © Sara Pihlaja / Herra Ylpön Instagram

X