Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm on kuollut – ”En ole tehnyt musiikkia rahan takia”, hän sanoi Seuralle syyskuussa 2016

Jaa kaverilleTilaa Seura
Olli Lindholm menehtyi maanantain ja tiistain 11.-12.2. välisenä yönä sairaskohtaukseen. Hän oli 54-vuotias.
Olli Lindholm menehtyi maanantain ja tiistain 11.-12.2. välisenä yönä sairaskohtaukseen. Hän oli 54-vuotias. © Jarmo Wright / Otavamedia
”Toivon, että pääsisin sellaiseen tilaan, että siellä missä olen, mulla olisi aina hyvä olla", Olli Lindholm sanoi Seuralle syyskuussa 2016.

Yö-yhtyeen solistina tunnettu Olli Lindholm on kuollut 54-vuotiaana.

Yö-yhtye tiedotti asiasta virallisilla sosiaalisen median tileillään tiistaina. Tiedotteen mukaan Lindholm kuoli sairauskohtaukseen maanantain ja tiistain välisenä yönä.

 Meillä on teille surullisia uutisia. Yö-yhtyeen perustajajäsen, keulakuva ja laulaja Olli Lindholm on poissa. Olli menehtyi maanantain ja tiistain 11.-12.2. välisenä yönä sairaskohtaukseen. Olli oli meille paljon enemmän kuin bändikaveri. Hän oli meille sydänystävä, joka oli aina omiensa puolella. Hän jätti meille lukuisia muistoja sekä laulut, jotka elävät aina. Omaisille haluamme esittää osanottomme. Toivomme heille voimia surutyöhön, yhtyeen sivuilla kirjoitetaan.

Lindholmin kuolemasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Lindholm oli kuului vuonna 1981 perustetun Yö-yhtyeen alkuperäisiin jäseniin. Viime vuosina hän oli esillä myös The Voice of Finland -tv-laulukilpailun tuomarina.

Seura haastatteli Lindholmia Elämä legenda -juttuapaikalle syyskuuussa 2016.

Anneli Juutilaisen kirjoittaman jutun voi lukea tästä:

”En ole tehnyt musiikkia rahan takia”

Vuodet ovat pehmittäneet kovapuheisesta Olli Lindholmista harmonisen mietiskelijän. Silti hän uskoo menestyksensä salaisuuden piilevän jästipäisyydessä.

Olli Lindholm ähkäisee. Suusta lipsahtaa ”perkele”. Nouseminen tuolilta ottaa Ollin reisiin edellisen päivän kuntosalikäynnin jäljiltä.

Takavuosien alkoholiturvotus on vaihtunut raamikkaaseen ulkomuotoon, farkkupaita kiristää hauista.

Himotreenaajaksi tunnustautuvan miehen rasvaprosentti on vaivaiset 12. Olli voi hyvin ja se näkyy – paitsi fysiikassa myös siinä, että Yö julkaisee pian 22. albuminsa ja vetää syksyllä mittavan 35-vuotisjuhlakiertueen.

Mutta toisinkin olisi voinut käydä. Oli oikeastaan aika lähellä, ettei viina vienyt tätä miestä.

Musikaalisuus verissä

Olli syntyi Pomarkun pienessä kylässä, mutta varttui ja kävi koulunsa Porissa.

Kesät hän vietti synnyinseudullaan mummolassa, missä leikkiseuraa ja mukuloita oli aina paljon. Ollin lapsuus oli onnellinen.

”Aina oli paljon tekemistä. Juostiin itsemme näännyksiin ja sitten mentiin nukkumaan. Elämä oli helppoa.”

Olli sai ensimmäisen moponsa etuajassa 14-vuotiaana, ja 15-vuotiaana hän pääsi sen kanssa tien päälle. Siitä alkoi uusi elämänvaihe.

”Ruvettiin jätkien kanssa käymään likkoja kattelemassa mopoilla ja tansseissa.”

Eräänä kauniina kesäiltana Porissa kaikki muuttui. 17-vuotias Olli kuunteli radiosta Nuorten sävellahja -ohjelmaa. Pelle Miljoona lauloi kappaleen Väkivalta ja päihdeongelmat. Jokin syttyi nuoren Ollin sisällä.

”Se biisi vei mut mukanaan. Päätin, että mun täytyy saada tehdä omaa musiikkia. Eikä siinä kauaa nokka tuhissut, kun perustin Yö-yhtyeen.”

Musikaalisuus oli Ollilla verissä, isän puolelta oli paljon armeijan soittokunnan kapellimestareita. Ja musiikin tekeminen imaisi Ollin matkaansa, millään muulla ei ollut enää väliä.

”Siinä meni koulut ja kaikki pesuvesien mukana. Mun todistuksissani ei ole paljoa mitään luettavaa.”

Viinaa ja ristiriitoja

Heti 80-luvun alussa yhtyeen alkutaipaleella Yö osallistui Rockin SM-kilpailuihin, mistä levy-yhtiön edustajat bongasivat uuden nousevan bändin.

Vuonna 1983 alkoi Yön menestys, jota kesti nelisen vuotta. ”Sitä mentiin paikasta toiseen sitä sen enempää ajattelematta. Keikkamäärät olivat ihan hirveät, se oli mahdotonta soittamista ja kiertämistä.”

Sitten suosio hiipui. Ollin mukaan vuosi 1989 oli huonoin vuosi mitä Yöllä on koskaan ollut. Oli liikaa viinaa ja bändin keskinäisiä ristiriitoja.

Vanha bändi hajotettiin ja uusi kasattiin tilalle. Vuosi vuodelta keikat taas lisääntyivät, ja Yö sai itseluottamuksensa takaisin. 90-luvun puolivälissä Ihmisen poika ja Sua muistoistani pois en saa nostivat bändin pinnalle ja niiden jälkeinen kokoomalevy räjäytti potin.

Mutta menestystä kesti taas vain muutaman vuoden. Ja 90-luvun lopussa suosio hiljeni jälleen. Alkoholilla läträäminen lähti taas lapasesta.

Ollin mukaan bändi kaatui joka kerta omaan mahdottomuuteensa. Viina virtasi, ja yhtyeen jäsenten sukset menivät ristiin.

”Juovuspäissämme soitettiin suuta toisillemme ja haastettiin riitaa.”

Olli poistettiin kerran lavaltakin kännitilan vuoksi.

”Siihen maailmanaikaan alkoholinkäyttö oli aika runsasta tällä alalla. Me edustimme terävintä kärkeä.”

Alkoholi jäi lasten vuoksi

 Kun Olli lähti viettämään 36-vuotissyntymäpäiviään maaliskuussa 2000, pirskeet venähtivät useamman päivän mittaisiksi. Juhliminen ei tahtonut katketa millään.

”Mun oli pakko turvautua ammattiapuun ja menin Hatanpään sairaalaan selviytymään.”

Puoliso ja lapset, silloin 8-vuotias Ossi ja 5-vuotias Ella tulivat katsomaan isäänsä seuraavana päivänä. Lapset eivät olleet nähneet isänsä ryypiskelevän. Hän rillutteli vain piilossa keikkamatkoilla.

Käänteentekevä hetki oli se, kun lapset tulivat isänsä luo sairaalaan. Sen muistelu vetää Ollin yhä hiljaiseksi.

”He seisoivat sänkyni vieressä, ja se pisti ajattelemaan. Ymmärsin, että tässä taisi olla loppuelämäni ensimmäinen päivä. Se oli totaalinen pysähdys.”

Päätöksensä jälkeen Olli ei ole himoinnut alkoholia kertaakaan. Sen hän tietää, että jos päätös ei olisi pitänyt, hänen uransa olisi valunut käsistä.

Nykyisen Ollin tilalla olisi pubeissa rälläävä ja muinaisesta menestyksestä tilittävä entinen laulaja.

”Olen onnekas. Kukaan ei tiedä miten mulle olisi käynyt, jos vaimo olisi hermostunut vaikka vuotta aiemmin ja antanut silloin monoa.”

Ollin päätöksen jälkeen muutkin bändiläiset jättivät alkoholin vähemmälle. Sen jälkeen Yö teki kahdeksan isoa konserttikiertuetta.

”Se ei ole juoppojen hommaa. Konserttikiertueet ovat aivan helkkarin raskaita.”

Raha ei tuo onnea

Ollin taloudelliset asiat ovat harvoin olleet tasapainossa. Kun keikkoja ei vaikeina hetkinä ollut, Olli ajoi taksia ja työskenteli siivousyrityksessä.

Vaikein vaihe osui 90-luvulle, kun Ollille lankesi 120 000 markan verovelat. Lapset olivat pieniä, Olli kävi töissä ja keikoilla. Lisäksi hänen tuli otettua huikkaakin.

”Se oli aika raskas pätkä. Saatoin olla vaikka Torniossa potemassa kamalaa aamukrapulaa, ja vaimo soitti sinne, että pojalta lähti tänään hammas. Ne olivat raskaita hetkiä.”

Olli myöntää, että hän on aina ollut kehno raha-asioissa.

”Jos viivan alle jää jotain, niin kiva. Välillä sinne on jäänyt ihan hyvin, välillä vähemmän. Välillä on ollut aikoja, että rahaa ei kerta kaikkiaan ollut yhtään.”

Kun Olli suunnittelee kiertueen, hän pohtii ensin sisällön ja elementit ja jälkikäteen vasta sen, miten paljon mikäkin maksaa.

”En ole koskaan tehnyt musiikkia rahan takia.”

Olli arvelee, että siinä piilee hänen ja Yön suosion salaisuus.

”Väitän, että elämäni hienoimmat asiat ovat olleet ilmaisia. En ole ollut sen onnellisempi tai onnettomampi, vaikka tilillä on ollut rahaa tai sitä ei ole ollut.”

Isänsä poika

Viime keväänä Olli erosi vaimostaan yli 20 vuotta kestäneen avioliiton päätyttyä. Sen jälkeen hänet on yhdistetty kolmekymppiseen liikunta-alalla työskentelevään naiseen.

Parisuhdekoukeroistaan Olli ei ole halukas puhumaan, mutta 23-vuotiaasta pojastaan ja 20-vuotiaasta tyttärestään ylpeä isä jutustelisi vaikka kuinka.

Hevostenhoitajana työskentelevä Ella asuu isänsä kanssa Tampereella, työmiehenä työskentelevä Ossi omillaan. Isä ja poika harrastavat yhdessä kalastusta. Tyttärensä kanssa Olli on puolestaan reissannut ympäri maailmaa katsomassa japanilaisten ja korea­laisten pop-bändien keikkoja.

Isänä Olli ei kadu muuta kuin sitä, että on antanut pojalle usein liian helposti periksi.

”Olen ostellut mopoja ja mopoautoja, ja nähnyt vaivaa ja korjauttanut niitä, kun hän on pistänyt niitä paskaksi.”

Tyttären kanssa ei ole tarvinnut semmoisia miettiä, hän on ollut aina ”niin särmä kuin voi olla”.

”Poikani on yhtä huithapeli kuin isänsä. Hän on ihan niin kuin minä.”

Loukkaukset kaduttavat

Olli murehtii harvoja asioita elämässään, mutta lääkäreiden neuvot kuulon vaalimisesta olisivat saaneet iskostua paremmin mieleen.

”En ole käyttänyt kuulosuojaimia, ja nyt kuuloni on todella huono. Välikorvani on tuhoutunut.”

Erityisesti stressitilanteissa korvat rupeavat vinkumaan. Myös Ollin helposti tulehtuvat nivelet ovat joutuneet koville. Hänen molemmat olkapäänsä on leikattu samoin kuin akillesjänteet, jotka ovat keikoilla olleet rasituksessa.

”Mun olisi kannattanut kuunnella lääkäreitä monessa asiassa. Mutta jäs­tipäisyys on jollain tavalla myös mun vahvuuteni. Periksiantamattomuus on ollut voimani monessa asiassa.”

Olli uskoo, että vuosien varrella hän on rauhoittunut ja pehmentynyt.

”Kuumakallesta on tullut sovittelija ja humaani mietiskelijä. Ennen olin vähän raju otteissani.”

Hän on opetellut laskemaan sataan ennen kun laukoo mielipiteensä.

”Ennen päästelin asioita suustani vähän turhankin suoraan jopa niin, että loukkasin muita ihmisiä. Se harmittaa ja kaduttaa.”

Erityisesti kolmen 2000-luvulla järjestetyn konserttikiertueen aikana hän kertoo olleensa liian vaativa ja ankara.

”Olin ympäristölleni raskas oman kunnianhimoni takia. Nyt olen pystynyt säilyttämään kunnianhimon, mutta myös jakamaan vastuuta ja ottamaan vähän lunkimmin.”

Ollin toiveet tulevaisuudelta ovat selkeät.

”Mun suuri haave on, että elokuun viimeisenä lauantaina 2021 Yö esiintyy olympiastadionilla ja vetää 40-vuotisjuhlakonsertin.”

Tämä unelma sitouttaa hänet tekemään työnsä pieteetillä ja pitämään itsestäni huolta.

Siihen kuuluu myös rauhoittuminen.

”Toivon, että pääsisin sellaiseen tilaan, että siellä missä olen, mulla olisi aina hyvä olla. Viimeiset 17 vuotta olen mennyt todella kovalla faartilla (vauhdilla), ja jossain kohtaa mun täytyy pystyä rauhoittumaan.”

Olli toivoo, että pystyisi päästämään irti levottomuudesta. Oleilemaan kotona kolme päivää putkeen niin, että ei tekisi muuta kuin kävisi reppu selässä lähikaupassa.

”Toivon, että mulla ei olisi koko ajan tuli perseen alla, ettei koko ajan tarvitsisi olla menossa. Valitettavasti tämä työ vaan tekee ihmisestä vähän rauhattoman. Sitä kun saisi pois.”

Juttu on julkaistu ensi kerran Seurassa 37/2016.

X