Kiti Kokkonen Annassa: ”Ihmisenä minulla on hyvä itsetunto, mutta ulkonäöstäni tunnen joskus epävarmuutta”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Kiti Kokkonen yhdessä Putous-näyttelijä Pihla Penttisen ja Alina Tomnikovin kanssa. 148,5-senttinen Kokkonen on kuvassa keskellä. © TOMMI TUOMI/OTAVAMEDIA

Näyttelijä Kiti Kokkonen, 43, on aina ollut muita lyhyempi. Vaikka oma, 148,5-sentin, pituus ei ole häirinnyt Kitiä, ulkopuoliset ovat kiinnittäneet siihen huomiota. 

”Joskus mietin, että olisi kiva olla sirompi. Kroppani on aika miehekäs: olen lihaksikas ja vahva”, Kiti sanoo Annassa

Lehden haastattelussa Kiti kertoo, että hänen lapsuudessaan ulkonäköön ei kiinnitetty erityistä huomiota. Kiti ei muista, että kukaan olisi tuskaillut painonsa kanssa.

Nuorempana Kiti saattoi pilailla vartalonsa kustannuksella. Hän oli huomannut, että oma lyhyys ja paino aiheuttivat muissa huvittuneisuutta. Enää Kiti ei kuitenkaan koe, että oma ulkomuoto olisi lähtökohtaisesti hauska. Putous-hahmossaan Tanhupallona Kiti irrottaa itsensä monista kahleista.

”Ihmisenä minulla on hyvä itsetunto, mutta ulkonäöstäni tunnen joskus epävarmuutta. On hetkiä, jolloin en ole sinut itseni kanssa. Omituista on, että hoikkana olen ollut huomattavasti epävarmempi ulkonäöstäni kuin pyöreämpänä.”

Ere-isän kuolema toi esiin melankolisemman puolen

Kiti kertoo Annassa myös elämänsä tärkeimmästä tukipilarista: isästään, ohjaaja Ere Kokkosesta. Kun Kitin vanhemmat erosivat, Kiti jäi asumaan isänsä luokse. Isä oli se, joka otti pienen tytön sydänsurut vakavasti ja opetti, ettei omaa identiteettiä kannata rakentaa toisen varaan. 

”Olin suunnilleen ekaluokkalainen, kun isä sai ensimmäisen sydänkohtauksensa. Olimme kahdestaan kotona. En muista tilanteesta yksityiskohtia, mutta sen jälkeen aloin pelätä isän kuolemaa.”

Ere Kokkonen kuoli vuonna 2008 ja isän poismeno toi esiin Kitin melankolisemman puolen. Haikeus ei kuitenkaan ole häivyttänyt lämpimiä muistoja lapsuuden uurperhearjesta. Mustasukkaisuusdraamoja ei nähty.

Nyt Kiti elää omaa uusperhearkeaan. Annassa hän kertoo rakastuneensa välittömästi nykyisen miehensä Olli Tikan tyttäreen. Seitsemän vuoden aikana Kitin ja tytön välille on kasvanut voimakas side. Omille vauvahaaveille Kiti joutui jättämään hyvästit, kun hänen kohdustaan löydettiin hyvänlaatuisia kasvaimia.

”Olen toivonut lasta kaikissa kolmessa parisuhteessani, mutta varsinaista vauvakuumetta en ole koskaan potenut. Kerran, hyvin nuorena, tuli keskenmeno.”

Viime syksynä Kitille tehtiin kohdunpoisto. Ennen sitä hän oli kärsinyt pitkään kovista kivuista ja anemiasta.

”Ennen operaatiota mietin, olenko epäonnistunut naisena, kun en ole synnyttänyt lasta. Leikkauksen jälkeen olo oli vapautunut. Enää minun ei tarvitse miettiä koko asiaa. Se on nyt loppuun käsitelty.”

Lue myös:

Kiti Kokkonen tunnustaa: ”Isä opetti pärjäämään”

Tästä tykkään – Kiti Kokkonen: ”Rakastan Meryl Streepiä ja Shirley MacLainea”

X