Lars Kepler -salanimellä dekkareita kirjoittaa ruotsalaisaviopari – Näin kirjailijat riisuivat egonsa ja loivat menestyvän kirjailijan ja tyylilajin
Lars Keplerin nimellä julkaistaan suosittuja dekkareita, mutta harva tietää, ketkä nimimerkin takana ovat. Joona Linna -sarja on nostanut suomalaisen sankarin Ruotsin rikoskirjallisuuden keskiöön.
Kirjailijat Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril ovat Lars Kepler. He ovat himolukijoita, jotka lukevat kirjallisuutta laidasta laitaan.
Kaikki Lars Keplerin dekkareita lukeneet tietävät, että yksityiskohtaisesti kuvattua väkivaltaa ja seksiä riittää. Kirjat ovat piirtäneet mieleen tietynlaisen kuvan Lars Kepler -salanimellä kirjoittavasta pariskunnasta.
Kun tapaan yli 50-vuotiaat kirjailijat illallisella helsinkiläisessä ravintolassa, huomaan mielikuvan johtaneen harhaan. Nauravainen ja lämminhenkinen pariskunta tuntuu vastakohdalta graafisille kirjoilleen.
”Rakastamme sitä, mitä teemme, joten elämä tuntuu aina lomalta”, Alexandra Coelho Ahndoril kertoo.
”Kirjoittaminen on intohimo. Kirjoitan jopa joulupäivänä”, Alexander Ahndoril komppaa.
Kirjailijapariskunta Lars Kepler vieraili hyväntuulisena Helsingissä. Ruotsalaiset olivat yksi Helsingin kirjamessujen vetonauloista. © Emmi Kähkönen / Helsingin kirjamessut
Yhteisen kirjoitustyylin löytyminen vei pitkään
Kirjoittaminen ei tunnu pakolta, vaan Ahndorilit kokevat olevansa onnekkaita saadessaan tehdä sitä työksi. Alexander oli kirjailija jo ennen puolisonsa tapaamista. Alexandra oli puolestaan näyttelijä ennen kuin julkaisi ensimmäiset omat kirjansa.
Yrityksistä huolimatta, yhdessä kirjoittamisesta ei tullut aluksi mitään, koska he eivät onnistuneet yhdistämään omia kirjoitustyylejään. Ensin he yrittivät kirjoittaa lastenkirjaa ja näytelmää.
”Kirjoitustyylimme olivat niin erilaiset. Olimme molemmat kirjailijoita tahoillamme jo ennen ensimmäistä Lars Kepler -kirjaa. Yritelmistä ei tullut mitään ja riitelimme. Lopulta käsitimme, että meidän pitää jättää egomme syrjään ja kehittää kokonaan uusi kirjailija, uusi tyylilaji ja uusi tyyli”, Alexandra kertoo.
”Emme kertoneet siitä kenellekään”
Kumpikaan ei ollut aiemmin kirjoittanut jännityskirjallisuutta tai edes suunnitellut rikostarinoita. Alexander ei tiedä, mistä keksi nimen Kepler, mutta etunimi oli kunnianosoitus ruotsalaiselle rikoskirjailija Stieg Larssonille.
He halusivat pitää Lars Keplerin henkilöllisyyden salassa suojellakseen luomansa kirjailijahahmon identiteettiä. Keplerille keksittiin traaginen taustatarina – entinen opettaja, jolle tapahtui elämässä traagisia asioita. Sen jälkeen Kepler alkoi työskennellä kodittomien turvatalossa ja kirjoittaa synkkiä tarinoita.
”Pidimme hänestä paljon ja yritimme suojella työtämme. Pelkäsimme, että taika katoaa jos alamme puhua siitä. Emme kertoneet siitä kenellekään, edes omille lapsillemme”, Alexander sanoo.
Maailmassa on runsaasti pseudonyymeillä kirjoittavia kirjailijoita, eikä pariskunta ajatellut Keplerin henkilöllisyyden kiinnostavan ketään. Ruotsissa alkoi kuitenkin villi kirjailijan metsästys. Lars Kepleriä veikattiin jopa Wallanderin luoja Henning Mankelliksi, ennen kuin salaisuus ratkaistiin.
Molemmat myöntävät olevansa himolukijoita. Alexander sanoo ihailevansa Dostojevskia ja runoutta. Alexandra kertoo pitävänsä Anton Tšehovista.
”Rakastan Donna Tarttia, Gillian Flynnia ja Hilary Mantelia. Olin niin surullinen ja järkyttynyt hänen kuolemastaan. Susipalatsi on yksi suurimpia kaunokirjallisia kokemuksiani viime vuosilta”, modernistista kirjallisuutta yliopistossakin opettanut ja kritiikkejä kirjoittanut Alexandra kertoo.
Pariskunnan kirjahyllyssä on omat kappaleet jokaisesta kirjasta: he hankkivat talouteen kutakin kirjaa kaksi kappaletta, jotta molemmat voivat lukea sitä samaan aikaan.
Lars Kepler -nimellä dekkareita julkaisevat kirjailijat Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril uskovat, että kaikissa ihmisissä on sekä hyvyyttä että pahuutta. © Anna-Lena Ahlström
Veriset luut inspiroivat uutuuskirjaa
Lars Kepler -kirjan kirjoittaminen vie kahdesta neljään vuotta, joten tarinan täytyy olla kertomisen arvoinen. Yhdessä kirjoittaminen vaatii tasa-arvoisena olemista. Pariskunta kirjoittaa kirjansa kotona, aamukahvin jälkeen.
”Hämähäkki on ensimmäinen kirja, joka perustuu todelliseen kokemukseen. Pandemiakesänä 2020 ajoimme länsirannikon talollemme. Olimme metsän keskellä Smålandissa, kun yksi lapsistamme halusi pissalle. Hän huusi, että tulkaa”, Alexandra muistelee.
”Hän kuulosti pelokkaalta. Näimme muoviin käärityn paketin, joka oli täynnä verisiä luita. Se oli todella sotkuista, otimme siitä kuvan ja lähetimme poliisille. He ottivat sen vakavasti ja tulivat paikalle heti. Yritimme myöhemmin olla yhteydessä ja kysyä, mikä se oli, mutta emme koskaan saaneet tietää”, Alexander kertoo.
Sarjamurhaaja sai pariskunnan punomaan juonia kahdeksan tuntia päivässä
Muoviin käärityt luut toivat mieleen hämähäkin, joka tekee uhrinsa ympärille seitin. Kun poliisi ei ymmärrettävästi antanut vastauksia, kirjailijoiden mielikuvitus alkoi laukata.
He keksivät sarjamurhaajan, joka kommunikoi tulevista murhistaan poliisin kanssa, antaen mahdollisuuden pelastaa uhrit. Jos murhia ei onnistuta estämään, vastuu murhista siirtyy virkavallalle.
Juoni syntyi muutamassa kuukaudessa. Pariskunta juoni kahdeksan tuntia päivässä. Post-it -lappuja kiinnitettiin seinille, jotta jokaisen hahmon juonikuvio olisi molemmille selkeä. Kun juoni oli valmis, pariskunta istui vierekkäin kirjoittamaan omille koneilleen.
”Joskus kirjoitan tunnin. Kun kaipaan jotain uutta, meilaan tekstini Alexandralle. Kun saan Alexandran tekstin, jatkan sitä, lisäilen ja muutan juttuja, ja lähetän tekstin takaisin hänelle. Näin se jatkuu ja kirja kasvaa, kunnes emme enää tiedä kumpi kirjoitti mitäkin”, Alexander kertoo.
Kirjojen juonikuviot ja yksityiskohdat eivät kuitenkaan jätä rauhaan. Kun kirjailijat eivät saa unta, tarinaa käydään mielessä läpi.
”Mietimme tarinaa koko ajan, jopa nukkumaan mennessä. Jos herään keskellä yötä saatan jatkaa kirjoittamista päässäni. Aamulla tiedän, mitä muutan tekstissä. Saatan myös kävellä yöllä tarinaan luotujen rakennusten sisällä”, Alexander myöntää.
”Ruotsi on kohdellut Suomea väärin”
Molemmat myöntävät olevansa kovia Suomi-faneja. He pitävät Suomea ja Ruotsia sisaruksina.
”Olen aina ajatellut, että Ruotsi on kohdellut Suomea väärin historiansa aikana. Suomella on ollut paljon raskaampi nykyhistoria. Ruotsi on päässyt helpommalla. Moni suomalainen muutti Ruotsiin 50–60-luvulla, eikä heitä kohdeltu hyvin. Olemme paljon velkaa Suomelle”, Alexandra toteaa.
Ensisijaisesti he kuitenkin rakastavat suomalaista taidetta.
”Rakastan Edith Södergrania, Väinö Linnaa ja Gunnar Björlingiä. Myös suomalainen kuvataidemaailma on hyvin elinvoimainen. Ostimme keskimmäiselle tyttärellemme syntymäpäivälahjaksi suomalaisen taiteilijan maalauksen. Meidänkin kotonamme on suomalaista taidetta”, Alexandra kertoo.
Lars Keplerin tunnetuin hahmo on Joona Linna. He halusivat luoda suomalaisen sankarin ruotsalaiseen kirjallisuuteen, koska niitä ei vielä ole. Hahmona Joona Linna on rehellinen ja vaitonainen – mysteeri edelleen jopa kirjoittajilleen.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
”Kaikkien ihmisten sisällä on pimeyttä”
Rikoskirjallisuus ei ole ilmiönä tuore. Murhat ja rikokset ovat vetäneet Ahndorileita puoleensa aina. He huomauttavat, että monen kreikkalaisen tai aasialaisen draaman keskiössä on rikos, aivan kuten William Shakespearenkin näytelmissä.
Kuinka lukijat kestävät rikoskirjallisuutta, kun etenkin Euroopassa tuntuu olevan väkivaltaa enemmän kuin koskaan?
Alexander Ahndoril ajattelee, että dekkareita tarvitaan enemmän kuin koskaan, koska lukija voi käsitellä omia pelkojaan lukemalla.
”Tosielämässä ei koskaan saada vastauksia, mutta dekkareissa on matka kaaoksesta järjestykseen. Lukija saa pähkäillä, kuinka sarjamurhaaja pysäytetään. Lopussa oikeus voittaa ja vastaukset saadaan. Teemme toisillemme mitä kaameimpia asioita, sellaisia mitä toiset lajit eivät tee toisilleen”, Alexander sanoo.
Hän myöntää, että uutiset ja esimerkiksi Ukrainan sota vaikuttavat kirjoittamiseen. Uutiset ovat kirjailijoille lähde, jotta kirjoitustyötä voi jatkaa.
”Meidän pitää ymmärtää, miksi jotkut tekevät toisilleen sellaisia asioita ja kuinka maailmassa on niin paljon armottomuutta. Kuinka jotkut voivat esimerkiksi polttaa talon, jonka sisällä on kokonainen perhe ja lapsia? Kaikkien ihmisten sisällä on pimeyttä, mutta myös mahdollisuudet tehdä hyviä asioita”, Alexander toteaa.
Kirjailijapariskunta Lars Kepler paljastui Suomea ihaileviksi kirjoittajiksi. Joona Linna -sarja on ollut maailmanlaajuisesti suosittu rikossarja. © Thron Ullberg
”Vihaamme ja pelkäämme väkivaltaa”
Kirjailijat kertovat tavanneensa paljon lukijoita, jotka työskentelevät rikospaikoilla, esimerkiksi poliiseina tai ambulanssikuskeina. Ammattilaiset ovat pitäneet heidän kirjojaan realistisina.
”Olemme päättäneet kuvata väkivaltaa realistisesti. Ei romantisoiden, ihannoiden tai kyynisesti, vaan sellaisena kuin se on. Emme kirjoita väkivallasta siksi, että pitäisimme siitä, vaan siksi että vihaamme sitä ja pelkäämme sitä”, Alexandra sanoo.
”Olemme aina uhrien puolella. Ensin hahmoille täytyy luoda kokonainen elämä, jotta menetys on lukijalle aito. Rikoksen on oltava niin hirveä, että se puistattaa kirjailijaakin. Onko todellisuus mennyt fiktion ohi? Tosielämä on aina pahempaa. Kirjailijana ei voi tulla lähellekään tosielämää”, Alexander sanoo.
He listaavat julmia asioita lasten hyväksikäytöstä Ukrainan sotaan, joiden realistinen kuvaaminen olisi hirveydessään mahdotonta. Lars Keplerin kirjat ovat raakuudessaan kuitenkin turvallisia, jopa optimistisia: rikollinen saadaan kiinni ja kaikki selviää lopulta.
”Meidän täytyy ymmärtää myös rikollisia, pahiksia, tuntea empatiaa myös tappajia kohtaan, jotta pystymme kirjoittamaan heistä. Emme hyväksy heidän keinojaan, mutta pitää ymmärtää miksi”, Alexander sanoo.
”Putinin kohdalla meillä ei ole vastauksia. Miksi tämä tapahtuu? Oikeassa elämässä on vain kysymyksiä, fiktiossa saa vastauksia. Olen kontrollifriikki ja luen uutisia koko ajan. Se on toiveikkuutta, haluan kaiken olevan taas hyvin. Olen optimisti ja uskon hyvään”, Alexandra toteaa.
”Uskon, että kaikissa ihmisissä on myös hyvät puolensa. Kaikki voivat olla tappajia, kaikki voivat olla sankareita. Lopulta kyse on valinnoista”, Alexander Ahndoril sanoo.
”Kaikki voivat olla myös uhreja, kun elämässä tapahtuu jotain, mihin ei voi vaikuttaa”, Alexandra Coelho Ahndoril päättää.