Laulaja Petri Laaksonen kokee usein tuskaa perheettömyydestään: ”Ikätovereillani alkaa olla lapsenlapsia”

Vaikka laulaja Petri Laaksonen on asunut suurimman osan elämäänsä Helsingissä, lapsuuden ja nuoruuden asuinpaikat Sauvossa ja Paimiossa ovat hänelle yhä rakkaita. Samoilla seuduilla Varsinais-Suomessa hän viettää nykyisin kesiä, Paraisten merenrantamökillä.

Sauvo: kesän lapsi

”Lapsuus Sauvon kirkonkylässä oli onnellinen ja huoleton. Perheeseen kuuluivat isä, äiti ja pikkuveli. Äidin vanhemmat ja sisarukset asuivat muutaman kilometrin päässä. Elämä oli hyvää ja perhekeskeistä.

Isä oli autokoulunopettaja, äiti töissä pankissa. Asunnossamme oli aluksi vain keittiö, eteinen ja yksi huone.

Kesän kohokohta oli Sarapiston rannan uimakoulu, jota kävin kolmena vuonna. Rannassa oli hyppytorni. Seitsemänvuotiaana hyppäsin jo viiden metrin korkeudesta. Kahdeksan vanhana minusta tuli uimamaisteri.

Niinä vuosina syntyi rakkaus kesään.

Viisivuotiaasta asti olin tunnettu laulajapoika. Lauloin veljeni Mikan kanssa paikkakunnan pienissä juhlissa.

Laulamiseni alkoi pyhäkoulusta. Ensimmäinen julkinen esiintymiseni oli veljeni kanssa, kun Sauvon kirkossa pidettiin piispantarkastus. Sen jälkeen meitä söpöjä tenavia pyydettiin eri tilaisuuksiin laulamaan.

Taustastani johtuen minut ilmoitettiin Salon seudun karjalaisten kulttuurikilpailuihin laulamaan. Voitin laulukisan, ja myöhemmin muitakin laulukilpailuja.

Äidin suku on Karjalasta Hiitolan Veijalan kylästä. Vaikka äiti joutui lähtemään sieltä 2-vuotiaana, rakkaus kotiseutua säilyi elämän ajan.

Äiti teki Karjalaan useamman matkan, joista yhdelle osallistuin isoäidin kanssa 1990-luvulla. Pääsin kokemaan karjalaiset juureni. Äidin kotipaikasta olivat jäljellä vain talon ja navetan kivijalat.

Minulla on vahva tunne-elämä ja elämänusko. Olen impulsiivinen, ja kyky liikuttua sekä iloita on herkässä. Se on minun karjalaisuuttani.”

Paimio: iloa ja surua

”Olin yhdeksän, kun muutimme Pai­mioon. Isän työpaikka oli siellä, äiti sai töitä paikallisesta pankista. Asunto oli uudessa kolmikerroksisessa Vistantornissa. Saimme kylpyhuoneen, jossa oli amme! Elämisen taso nousi.

Aluksi muutto harmitti, koska kaverit jäivät Sauvoon. Mutta kun sain uusia ystäviä, koin olevani paimiolainen ja ylpeä siitä. Paimio oli isompi paikka, Sauvo tuntui sen jälkeen käpykylältä.

Menin Paimion uudessa musiikkiopistossa klassisen musiikin laulutunneille. 18-vuotiaaksi asti kävin joka kesä Karjalan liiton kesäjuhlien laulukilpailuissa pokkaamassa pääpalkinnon.

Pelasin jalkapalloa Paimion Hakassa aina B-junnuihin asti. Olimme kerran jopa SM-lopputurnauksessa. Harrastin myös lentopalloa ja yleisurheilua.

Pianotunneille menin vasta 12-vuotiaana, mutta kehityin vauhdikkaasti. Kun pop ja iskelmä alkoivat kiinnostaa, klassisen harjoittelu jäi vähemmälle.

Paimiossa minua kutsuttiin Kimiksi. Kateellinen luokkakaveri keksi pilkkanimen Kimi Kultakurkku, koska lauloin paljon eli kimitin. Nimittely loukkasi ensin, mutta käänsin asian voitoksi. Perustimme kavereiden kanssa bändin Kimi and the Geysir.

Isä sairastui kolmekymppisenä selkärankareumaan pian sen jälkeen, kun olimme muuttaneet. Se oli kova isku ja teki tunnelman kotona alakuloiseksi.

Isä joutui myöhemmin jättämään työnsä. Lääkkeeksi kipuihin ja pettymykseen löytyi alkoholi. Isä kuoli vain 45-vuotiaana.

Murrosiässä arvostelin mielessäni isän juomista, koska en ymmärtänyt sen syitä. Tulimme toimeen, mutta joskus pinna kiristyi ja oli sanomista. Välit isään pysyivät kuitenkin hyvinä.

Isän sairastelu vaikutti veljeni elämänkaareen. Mika ei jatkanut musiikin parissa. Se ei kiinnostanut häntä samalla tavoin kuin minua.

Veljeni kuoli 2013, vain 49-vuotiaana. Hän oli kiltti ihminen, joka rasitti itseään liialla velvollisuudentunnolla.”

”Treenasin teltan pystytystä pikkuveljeni kanssa interrail-matkaani varten vuonna 1981.” © Petrin kotialbumi

Vuonna 1987 kesäkanttorina Heinänokan leirikeskuksessa. Työkaverina oli nuoriso-ohjaaja Raili Nylund. © Petrin kotialbumi

Lohja: uskovaiseksi

”Lohjasta tuli minulle elämässä käänteentekevä paikka, kun menin rippikoululeirille Kansan Raamattuseuran leirikeskukseen Vivamoon.

Paimion Hakan jalkapallojoukkueen vuotta vanhemmat kaverit olivat kertoneet, miten makeeta siellä oli ollut. Tuntui, että sinne oli pakko päästä.

Se oli herätyskristillinen leiri, jossa toivottiin, että nuoret tulisivat uskoon. Niin minulle kävi.

Olen aina ollut kiinnostunut histo­riasta ja uskonnosta, joten olin otollista maaperää. En myöskään ollut ennen kuullut uusia gospellauluja, jotka olivat poppia ja rockia.

Ihan ykkönen oli Treklagen-yh­tyeen Pikku-Tanja. Tärkeitä olivat myös Jaakko Löytyn Pekka, kalamies sekä Pirkko Leikaksen Herrani en ymmärrä.

Uskoontulo tuntui vähän hävettävältä, nynnyjen hommalta. Seurakuntanuoriin en kehdannut heti liittyä.

Siemen oli kuitenkin kylvetty. Halusin kokea rippikoulun uudelleen. Se onnistui vain menemällä isoseksi. Olin tulevina vuosina leireille mukana erilaisissa rooleissa, yhden kesän leiri-isäntänä.

Nykyisin sävellyksiäni on käytössä kirkon piirissä vaikka kuinka paljon. Ensimmäinen, Joulun tähti syntyi 1985.

Sen jälkeen olen tehnyt satoja gospellauluja. Yksi tärkeimmistä itselleni on 90-luvulla tehty Ota hänet vastaan. Tein sen auto-onnettomuudessa kuolleen paimiolaisen nuorukaisen hautajaisiin.”

”Olin Heinänokan leirikeskuksessa parina kesänä kesäkanttorina laulattamassa lapsia” © Petrin kotialbumi

Turku: itsenäiseksi

”Lukion jälkeen minulla ei ollut erityisiä suunnitelmia. Se vähän huolestutti. Tapasin tutun tytön, joka kertoi opiskelevansa opettajankoulutuslaitoksella Turussa. Se kuulosti niin kiinnostavalta, että pyrin sinne ja pääsin. Löytyi tie, jota edetä.

Tärkeä ratkaisu oli muuttaa toisena opiskeluvuonna omilleen Turkuun. Asuin puoli vuotta alivuokralaisena ja muutin sen jälkeen ylioppilaskylään.

Muutto merkitsi itsenäistymistä. Vapaus oli riemullista, ja tuntui ihanalta. Pääsin kokeilemaan siipiäni. Elämä aukesi, ja tutustuin uusiin ihmisiin. Se laajensi valtavasti elämänpiiriä.

Lauluopintoja jatkoin konservatoriossa. Pianonsoiton opettaja teetti improvisointitehtäviä. Se johti siihen, että aloin salaa säveltää. Salaa, koska sekin oli jotenkin hävettävää. Ensimmäisen sävellykseni oli Eläköön elämä. Siitä tuli Suomen euroviisukappale. Se oli riemukasta! Opiskelukaverit ja sukulaiset saivat tietää, että sävellän.

Euroviisujen jälkeen menin Turussa armeijaan, jossa perustin bändin ja kuoron.”

Helsinki: taiteilijaksi

”Olisin päässyt luokanopettajaksi Turkuun. Piti valita, jatkanko musiikkiopintoja Helsingissä vai menisinkö vihdoin palkallisiin töihin.

Syksyllä 1986 muutin Helsinkiin. Ajattelin, että parisi vuodeksi, mutta nyt olen asunut Helsingissä 36 vuotta.

Euroviisut palasi elämääni. Ossi Runne soitti ja kysyi, säveltäisinkö kappaleen kutsukilpailuun. Syntyi Sata salamaa, joka Virve Rostin laulamana voitti Suomen karsinnan.

Tienatakin piti. Pääsin Laajasaloon musiikinopettajaksi. Musiikkiura ei heti edennyt, mutta perustamani koulun kuoron kanssa sain toteuttaa sovitus- ja sävellysideoitani.

Kävin usein esittelemässä Jaakko Salolle uusia sävelmiäni. Hän sanoi, ettei minusta tule levylaulajaa, koska koilotan liikaa. Salo viittasi siihen, että minulla oli klassisen laulun koulutus.

No, levylaulaja minusta tuli, kun Ylioppilaskunnan laulajat teki levyn. Sävelsin siihen Täällä Pohjantähden alla -kappaleen, jossa lauloin soolon. Laulu alkoi soida radiossa, ja sitä tietä päädyin tekemään omaa levyä.

Jätin opettajan hommat 1994 ja ryhdyin vapaaksi taiteilijaksi.

Vuosituhannen vaihteessa muutin Kaisaniemeen. Ensin vuokralle, sitten ostin asunnon omaksi.

Äiti kuoli 69-vuotiaana syöpään toukokuussa 2012, veljeni menehtyi yhdeksän kuukautta myöhemmin. Ne vuodet olivat elämäni synkintä aikaa, surullista ja ilotonta.

Äiti sanoi kuolinvuoteellaan, että ajattele Petri, minun ei tarvinnut koskaan elää vanhuutta. Äiti yritti nähdä kohtalossaan jotain positiivista.

Olin äidin seurana viimeisen viikon Paimion terveyskeskuksessa.

Herään toisinaan aamuisin siihen, että kaipaan äitiä ja veljeäni, isääkin. Saatan jäädä hetkeksi lamaannuksen ja murheen tilaan. Siitä pitää vain nousta, keittää kahvit ja lukea Hesari.”

Lue myös: Kuolevan äidin toive: ”Sävellä minulle muistolaulu” – katso Petri Laaksosen herkkä video

”Herään toisinaan aamuisin siihen, että kaipaan äitiä ja veljeäni, isääkin.” Alkusyksystä ilmestyvällä Timanttia-levyllä on lauluja 60 vuoteen mahtuneista suruista ja onnenhetkistä. © Suvi Laine

Parainen: pala minua

”Meillä ei koskaan ollut kesämökkiä. Aloin haaveilla sellaisesta 1990-luvulla. Äitini selasi minulta salaa ilmoituksia ja vuonna 1998 löysin Paraisilta tämän paikan.

Entinen omistaja oli joskus ollut konsertissani ja sanoi, että myy mielellään minulle, jos täällä joskus syntyisi vaikka jokin sävellys. Aika paljon niitä on syntynyt, rakkain on Eino Leinon runoon 2009 sävelletty Meri kuutamolla. Teksti on yksi yhteen mökin maiseman kanssa.

Olen kesäisin paljon mökillä. En kestä ajatella, että tämä ei olisi käytössäni. Se olisi kuin pala minusta irrotettaisiin.

Helsingissä asun ydinkeskustassa, mutta haluan olla myös luonnossa. Kun liikuskelen täällä, se ravitsee ja ruokkii mieltä. Ystävätkin käyvät kylässä mieluummin täällä kuin kaupungissa.

Perheettömyydestä koen usein tuskaa. Ihan hirmuisen kipeä asia se ei ole, koska olen saanut toteuttaa itseäni ja päteä niin paljon musiikin kautta.

Perheettömyys on oma valinta. Ikätovereillani alkaa olla lapsenlapsia. Siitä tulee ulkopuolinen olo. Mietin olenko epäonnistunut. Kuka haluaa katsoa valokuviani, kun olen kuollut.

Joskus ajatus madaltaa mieltä. Toisaalta lapsista on myös huolta. Äitini oli loppuaikoina enemmän huolissaan veljestäni kuin omasta terveydestään.

Jokaisen elämä kulkee omaa polkuaan, ja ne ovat kaikki yhtä arvokkaita. Minulta jää lauluja, jotka elävät ehkä vuosikymmeniä.”

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 8/2022.

”Jokaisen elämä kulkee omaa polkuaan, ja ne ovat kaikki yhtä arvokkaita. ­Minulta jää lauluja, jotka elävät ehkä vuosikymmeniä.” © Suvi Laine

Lue myös: Laulaja Petri Laaksonen menetti peräkkäin äitinsä ja veljensä: ”Saattohoidossa äiti oli enemmän huolissaan veljestä kuin itsestään”

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti