Matleena Kuusniemi vaalii suvun muistoja tilanpuutteenkin uhalla: ”Säilytän hyväkuntoiset huonekalut ja tavarat, jotka liittyvät lähisukulaisiini”

Näyttelijä Matleena Kuusniemi ei haali ympärilleen materiaa, mutta suvun vanhoille huonekaluille hänen on vaikea sanoa ei. Maailman muuttuessa vanhat huonekalut luovat turvaa ja jatkuvuutta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

"Minun on vaikea luopua tavaroista, joihin minulla on vahva tunneside tai joiden tarinan ja historian tiedän", Matleena Kuusniemi tunnustaa.

Näyttelijä Matleena Kuusniemi ei haali ympärilleen materiaa, mutta suvun vanhoille huonekaluille hänen on vaikea sanoa ei. Maailman muuttuessa vanhat huonekalut luovat turvaa ja jatkuvuutta.
Teksti: Linda Martikainen

Näyttelijä Matleena Kuusniemi tunnustaa olevansa hyvin monissa asioissa järki-ihminen, mutta tunne voittaa usein vanhan tavaran ja sukulaisilta saatujen huonekalujen suhteen.

”Olen ihan pulassa niiden kanssa”, näyttelijä tunnustaa.

Tiikkipuinen lipasto

”Yksi rakkaimmista huonekaluistani on mummon ja vaarin 50-luvun tiikkipuinen lipasto. Minulla on myös mummon ja vaarin vanha sänkykalusto, joka on ostettu 1930-luvulla. Äitini löysi joskus kirjeen, jossa mummoni kertoi olevansa onnellinen löytäessään kyseisen kaluston.

Mummo kirjoitti kirjeessä, että tämä sänkykalusto kestää varmasti läpi meidän koko loppuelämämme. Kalusto on kestänyt jo kolmatta sukupolvea! Mummoni ja vaarinikin nukkuivat aikoinaan niissä samoin kuin oma äitini ja isäni. Patjat toki ovat vaihtuneet.

Sängyt ovat nyt lapsillani käytössä, mutta ongelma on, että ne ovat leveydeltään yhdeksänkymmentä senttisiä. Olen sanonut pojille, että älkää kasvako hirveän isoiksi.

Minusta sängyissä on jotain liikuttavaa. Säälin vähän poikiani ja heidän tulevia puolisoitaan, koska he tulevat perimään ne edelleen minulta. En minä ihan mitään rikkirämää säästä, mutta säilytän kaikki suhteellisen hyväkuntoiset huonekalut ja tavarat, jotka liittyvät lähisukulaisiini.

Vanhat rakkaat valokuva-albumit

”Haasteena vanhojen tavaroiden ja huonekalujen säilyttämisessä on tila. Nykyään asutaan pienissä asunnoissa, joissa esimerkiksi suurille ruokapöydille tai astiakaapeille ei ole erillisiä ruokailuhuoneita. Kirjastohuoneet ovat myös harvassa!

Vanhoja sukulaisten valokuva-albumeitakin minulla on tulevaisuudessa varmaan miljoonia. Eihän niitä kuvia edes katso kukaan, mutta miten yli sata vuotta vanhoja valokuvia voisi heittää poiskaan? Ne ovat tosi kauniita kuvia omista esi-isistä ja esiäideistä.

En tiedä, mitä ihmettä niillä tai vanhoilla kirjeillä teen, mutta tässä kohtaa elämääni huomaan valitsevani niiden kohdalla vahvasti tunteella, ja säästän ne.

Äitini asuu isossa omakotitalossa ja on kerännyt kotiinsa kaikkea mahdollista suvun tavaraa, joista sitten osa päätynee jossain vaiheessa minulle. Onneksi minulla on myös sisaruksia, joten ihan kaikkea ei minun tarvitse ottaa.”

Uuden ja vanhan yhdistelijä

”Olen huomannut, että minun on vaikea luopua tavaroista, joihin minulla on vahva tunneside tai joiden tarinan ja historian tiedän. Esimerkiksi mummon ja vaarin vanha 50-luvun piironki on juuri sellainen. Muistan sen lapsuudestani todella hyvin.

Tykkään yhdistellä sisustuksessa vanhaa ja uutta. Kun tilaa on vähän, vanhat huonekalut eivät aina välttämättä ole kauhean järkeviä, mutta vanhat kaapit voittavat tunnetasolla.

Oikeastaan toivon, että keski-ikäistymisen keskellä minua alkaisi kunnolla kiinnostaa esimerkiksi Chippendale-kalusteet! Olisi ihanaa hurahtaa johonkin tiettyyn tyylisuuntaan kunnolla ja mätsäillä sen kanssa kotona persialaisia mattoja.

Toivon, että ikä ajaa aikanaan asian. Toistaiseksi en ole kummoinenkaan antiikin rakastaja toisin kuin äitini. Äidin mielestä hänen 1800-luvulta oleva sohvakalustonsa on hieno, ja se on myös käytössä, ei vain koristeena.”

”En ole luonteeltani tuunaaja”

”Tokihan antiikkisia huonekaluja pitää välillä kunnostaa: liimata, kun paikat notkuvat ja natkuvat sekä päivitellä tarpeen mukaan kangasta.

Välillä minua harmittaa, et­ten ole luonteeltani ollenkaan tuunaaja. En osaa jatkojalostaa esimerkiksi vanhoista liinoista mitään käytännöllistä tai kaunista. Saatuja huonekaluja olenkin vienyt verhoiltavaksi, mutta en itse jaksa kauheasti askarrella niiden kanssa.

Olen esteetikko ja näen kauneutta kaikessa, mutta kauneus vaatii tilaa ympärilleen. Tykkään myös vaihdella sisustusta. En harrasta kevätverhoja, mutta vaihtelen sohvan paikkaa ja kääntelen mattoa sen mukaan.

Pyöräyttämällä sisustusta uuteen järjestykseen ja ottamalla kaapista astioita takaisin käyttöön saan nopeasti päivitettyä kodin ilmettä. Mieheni puolestaan haluaisi, että meillä olisi kotona vain kahdeksan tai kuusi haarukkaa.

Vaihdan kotona järjestystä usein silloin, kun minulla ei ole töitä eli kun olen enemmän kotona muutenkin. Parannan sillä tavalla omaa viihtyvyyttä, jotta kotona olisi esteettisempää ja parempi olla.

Ongelmallista on, että en halua materiaa ympärilleni, mutta vanhoille huonekaluille en voi sanoa ei. Ne ovat täynnä muistoja ja niissä on jatkuvuutta. Vaikka kaikki muuttuu ja elämä loppuu, tavarat jatkavat matkaansa. Ne tuovat omanlaistaan turvaa.”

Lue myös: Äitiys suitsi Matleena Kuusniemen itsekriittisyyttä ja teki näyttelijän elämästä armollisempaa: ”Ei ehdi ajatella enää vain itseä”

X