Oopperalaulaja Angelika Klas: ”Suren edelleen isääni”

Jaa kaverilleTilaa Seura
© marjo tynkkynen/otavamedia
Oopperalaulaja Angelika Klas, 43, uskoo kaipaavansa loppuelämänsä isäänsä Eri Klasia, joka kuoli helmikuussa 2016.

Ennustan alkaneelle vuodelle mielenkiintoisia projekteja. Vietän 10-vuotistaiteilijajuhlaani tangon merkeissä. On vierähtänyt kymmenen vuotta siitä, kun aloitin esitykset säveltäjä Astor Piazzollan musiikin parissa, ja juhlimme sitä Tanguedia Quintet -nimisen kvintetin kanssa juhlakiertueella.

On ihana

katsoa, kuinka oma lapsi kasvaa ja kehittyy. Musiikki valtaa yhä enemmän ja enemmän myös 11-vuotiaan poikamme elämää, ja me vanhemmat yritämme tukea hänen projektejaan.

Kansallisoopperan lapsikuorossa laulava Maximilian on kertonut jo, että hänestä tulee säveltäjä kuten isästään. Yritin taivutella häntä muihinkin suuntiin, mutta poika kysyi, enkö ymmärrä, ettei vaihtoehtoja ole. Hän on jo säveltänyt ja kantaesittänytkin omia teoksiaan.

Toivon,

että olen lämmin äiti. Meillä osoitetaan fyysistä lämpöä ja halataan ja suukotellaan paljon. On ihanaa, että poikakin antaa vielä halailla.

Olen kova ruoanlaittaja ja huolehtija ja vanhempana vähemmän tiukka kuin mieheni. Annan välillä liiankin herkästi periksi, ja lapsi tietää sen. Tiukan paikan tullen olen kuitenkin vaativa.

Äitiys on ihanaa ja rankkaa. En kaipaa vauva-aikoja vaan nautin siitä, että lapseni seisoo jo omilla jaloillaan. Laulamme poikani kanssa paljon myös yhdessä. Se on suuri ilo.

Inspiroidun

muista laulajista ja soittajista, ja siitä hetkestä, kun musiikki syttyy ja alkaa elää. Silloin tunnen lähteväni lentoon.

Taiteilijan ammatti on rankka, se vaatii uhrautumista ja kurinalaisuutta. Musiikki antaa itselleni voimaa. Oleellista alalla kuin alalla on löytää omat vahvuutensa. Olet yksi ja uniikki. Mitä enemmän olet oma itsesi, sitä vaikeampi sinua on korvata. Paras on yrittää löytää oma, persoonallinen tiensä, eikä puskea siitä samasta reiästä kuin kaikki muut.

Syön

todella terveellisesti, ja se on vaikuttanut hyvinvointiini merkittävästi. Syön paljon vihanneksia ja hedelmiä, ja saan ensimmäistä kertaa elämässäni tarpeeksi vitamiineja. Minulla on refluksitauti, joka on sekä kirous että siunaus. Sairaus määrittelee paljon sitä, miten syön. En kuitenkaan ole luomuihminen, vegaani enkä kasvissyöjä, vaan syön monipuolisesti ja välillä nautiskellenkin.

Tunnustan,

että suren itse ja koko perheeni suree edelleen helmikuussa 2016 kuollutta kapellimestari-isääni Eri Klasia. Samalla ennustan, että tulen kaipaamaan häntä aina. Olen tajunnut, että kaipuu ei tule katoamaan. On vain opeteltava elämään sen kanssa. Surua ei voi etukäteen surra.

Iloitsen siitä, että saimme olla viimeisten vuosien aikana paljon ja kiireettömästi yhdessä. Isä ehti nähdä, miten meidän elämämme menee eteenpäin. Se on tärkeää, sillä olen todella perhekeskeinen ihminen.

Rakastan

pukeutumista ja minulla on aivan liikaa vaatteita. En ole trendien seuraaja, mutta varsinkin ulkomailla tarttuu aina jotain kaupoista matkaan. Mutta sehän on aika mitätön pahe. Olkoon se minun paheeni ja rentoutumiskeinoni.

Olen yrittänyt

aloittaa kaiken maailman liikuntaharrastuksia miljoona kertaa, mutta olen huono liikkuja: en tykkää liikunnasta. Liikunta ei ole minua varten, ja nyt kehtaan sen myöntää. Viime syksynä aloitin flamencon ja siitä pidän.

Lavalla esiintyessä liikun paljon, ja harjoitellessa olen hiestä märkä. Haluaisin tietää, kuinka paljon kaloreita poltan laulaessani kolmekymmentä kertaa kolmiviivaista D:tä. Laulaessa pitää koko ajan miettiä, missä asennossa keho on. Se on liikuntaa, jossa erikoislihasryhmät ovat mukana.

Olen Virosta

kotoisin ja meillä on myös juutalaiset sukujuuret. Viro on yksi kotikielemme, mutta tuttavapiirissämme on myös paljon venäjänkielisiä virolaisia. En haluaisi asua Eestissä, mutta siellä ollessani tuntuu kuin olisin kotonani. Mieheni puolelta perheessämme on myös suomenruotsalainen kulttuuri.

Nautin siitä, että minulla on sukujuuria moneen suuntaan, mutta ennen kaikkea koen olevani suomalainen. Olen kiinnittynyt Suomeen, ja haluan asua täällä, vaikka ilmasto välillä vähän tökkii.

Unelmoin siitä,

että minulla olisi aviomieheni kanssa enemmän yhteistä aikaa. Nyt kun lapsi on vähän kasvanut, yritämme järjestää sitä. Vaikka nautinkin kiireestä, unelmoin myös kiireettömyydestä.

Olen

optimistinen ihminen, ja haluan nähdä, että lasi on täynnä. En jaksa kovin vaikeita ihmisiä, eikä tarvitsekaan jaksaa. Tarvitsemme ympärillemme niitä ihmisiä, joille me voimme antaa jotain ja jotka antavat meille. En halua ympärilleni negatiivisuutta. Negatiiviset ja vaikeat ihmiset vievät energiaa.

Lue myös:

Tyylituomari: Angelika Klas luottaa pukudraamaan myös lavojen ulkopuolella

Oopperalaulaja Angelika Klas: ”Olen erittäin ylpeä miehestäni”

X