Oopperalaulaja Matti Salminen: ”Se oli jälkeenpäin ajatellen lähes itsemurha”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Jos Salmiselta utelee antoisimmista taiteilijavuosista, saa vastaukseksi: ”Kaikki 50 kulunutta vuotta. Yhtään päivää en vaihtaisi, on käynyt satumainen säkä.” © Pekka Nieminen/Otavamedia
Oopperan maailmantähtemme Matti Salminen, 70, vihjaa, että myös Vladimir Putin saattaa koikkelehtia pian Olavin linnassa.

Kuningasbasso Matti Salminen, 70 vuotta 7. heinäkuuta, istuu Savonlinnassa ja muistelee tapahtumia puoli vuosisataa sitten. Hänen äänensä rouhii korvissa kuin morttelin iso huhmare.

”Vetelin aloittelevana oopperalaulajana ensi tahteja tanssi- ja tangolaulajana. Menin iskelmäguru Topi Kärjen puheille ja annoin hänelle laulunäytteeni.

Kärki sanoi: ’Kuulehan Salminen. Nyt sä olet tullut kyllä ihan väärään paikkaan. Mutta tuolla Bulevardin kulmassa on sen – mikä sen viipurilaisen nimi nyt oli – sen Almin putiikki. Mene sinne.’”

Salminen meni. Oltiin Helsingissä, ja Almin putiikki tarkoitti Suomen Kansallisoopperaa ja sen legendaarista pääjohtajaa, Alfons Almia.

195-senttinen Turun hujoppi sihtaili ammatinvalintaansa. Tulokset tiedetään, mutta hän sanoo vieläkin:

”Olen lähtökohdiltani edelleen se sama tanssimuusikko, jolla on iskelmäurakin yhä päällä. Tanssimusiikista on ollut paljon hyötyä oopperaa ja klassisen musiikin oivaltamista ajatellen, rytmityksienkin kannalta.”

Tänäkin kesänä basso jytisee koto-Suomessa. Salminen laulaa Modest Musorgskin Boris Godunovin pääroolin Olavinlinnan keskiaikaisissa puitteissa, esittää siis Venäjän tsaaria. Ensi-ilta on 11. heinäkuuta.

Oopperaharjoitusten tauolla Salminen ihastelee edessään lautasellinen paistettuja muikkuja:

”Onhan tämä fantastista! Se kuorokin: Olinkohan minä koskaan yhtä innostunut kuorolainen kuin juhlakuoron laulajat? On vavisuttavaa, kun satapäinen kuoro tuuttaa takana täysillä. Koko tämä tivoli on yhtä oopperaa.”

Lähes itsemurha

Maailman huippunäyttämöt, -roolit ja -talot kolunnut kansainvälinen suomalaistähti puhisee innosta Saimaan rannalla. Haastattelua tehtäessä on käsillä suven ensimmäinen todellinen kesäpäivä.

Sveitsissä vakinaisesti asuva Salminen kommentoi:

”Niin kylmää on ollut alkukesästä, että harjoituksiin melkein vedin jalkaan pitkät kalsaritkin. Saimaa vihoitteli 11 asteessa, mutta joka aamu menin uimaan.”

Kuumemmissa vesissä Salminen alkoi uida jo 46 vuotta sitten. Silloin tangolaulajalle esitettiin kysymys, joka mullisti hänen uransa.

Voidaan puhua sensaatiostakin: 24-vuotiaalle Salmiselle tarjottiin pikakomennuksella inkvisiittorin, kuningas Filip II:n isoa roolia Giuseppe Verdin oopperassa Don Carlos. Aikaa esitykseen oli tasan neljä päivää.

”Ei mikään ongelma”, Salminen vastasi pelottomasti tiedustelun esittäneelle kapellimestari Ulf Söderblomille.

Nyt kuningasbasso sanoo:

”Se oli jälkeenpäin ajatellen lähes itsemurha. Olin oopperassa aivan keltanokka.”

Inkvisiittorin – fanaattisen kiduttajan ja kuulustelijan – osa Kansallisoopperassa merkitsi voittokulun alkua, käännekohtaa Salmisen elämässä.

Oopperataivaalta oli löytynyt uusi tähti.

Jopa Helsingin Sanomien kylmäverinen kriitikko Seppo Heikinheimo – omanlaisensa inkvisiittori hänkin – kiitti tuntemattomuudesta nousseen Salmisen lahjoja ja suoritusta.

”Osaatteko roolinne?”

Ura alkoi edetä kiihtyvällä tempolla. ”Pahimmaksi” oopperakseen Salminen nimeää yhä Raskolnikovin roolin Rikoksessa ja rangaistuksessa. Teosta esitettiin Kansallisoopperassa 1970-luvun alussa.

Tie vei nopeasti ulkomaille. Yhtenä suunnannäyttäjänä Salmiselle toimi ystävä, Savonlinnan oopperajuhlien dynamo, edesmennyt bassolaulaja Martti Talvela. Hänen avullaan väylä Saksaan oli auki.

”Martti olisi nyt 80”, Salminen sanoo vähän pysähtyen.

Hampurin valtionoopperassa italialainen orkesterinjohtaja, maestro Nello Santi työntyi viisi minuuttia ennen Verdin Aidaa Salmisen pukuhuoneeseen ja tivasi:

”Nuori mies, osaatteko roolinne?”

”Kyl maar”, tai jotain sinne päin vastasi turkulainen.

Italialainen keuhkosi:

”Nuori mies, kaikki jotka ovat laulaneet ennen teitä, ovat tehneet aina saman virheen.”

Samassa kapellimestari poistui. Esityksen alkuun oli neljä minuuttia.

”Ihan kiva, jos hän olisi edes kertonut, mistä kohdasta oli kyse. Olen tavatessamme aina kysynyt asiasta, mutta hän ei ole koskaan puhunut. Erikoista pedagokiikkaa.”

Joitain vuosia aiemmin Salminen ei ollut päässyt Sibelius-Akatemiaan, mutta Kansallisoopperan kuoron ovet olivat auenneet.

”Sibelius-Akatemiaan minut kutsuttiin vähän myöhemmin, erityistapauksena. Jouduin siis heti erityisluokalle”, Salminen päättelee ja naurahtaa.

Päivä helottaa Savonlinnassa. Paistetut muikut sukeltelevat bassolaulajan kitaan. Kesä on parhaimmillaan.

Pelkkää säkääkö!

Saksan oopperalavoilla Salmisesta kasvoi rakastettu sankaribasso. Vaikuttava hahmo yhdistettynä rotevaan kokovartaloalarekisteriin tuiskutti ylistäviä kommentteja. Koko maailma oli auki.

Kaiken aikaa Salminen pysyi kui- tenkin Savonlinnalle uskollisena. Olavinlinnan lavalla hän tuli tehneeksi oopperahistoriaa, kun eteen tuli Aulis Sallisen säveltämä Ratsumies. Hän lauloi esityksen nimiroolin, tietysti.

Jos Salmiselta utelee antoisimmista taiteilijavuosista, saa vastaukseksi:

”Kaikki 50 kulunutta vuotta. Yhtään päivää en vaihtaisi, on käynyt satumainen säkä.”

New Yorkin Metropolitanissakin, siellä meni 31 vuotta sitten koko jalka poikki.

”Mulla oli 1984 Topmanin kengät jalassa, kun toinen koipi lähti alta. Jalka paketissa jouduin perumaan kolmisenkymmentä esitystä, mikä risoi monellakin tapaa.”

Suurimmat oopperatalot olivat jo käyneet Salmiselle tutuiksi. Milanon La Scalassa hän lauloi ensimmäisen kerran 1973. Saksassa tulivat muun muassa Bayreuth, Berliini, München ja Düsseldorf.

”Meitä oli yhdessä vaiheessa niin monta suomalaista, että Düsseldorfista puhuttiin Saksassa Suomen kansallisoopperana.”

Englannissa, Lontoon arvokkaassa Covent Gardenissa, Salminen lauloi Richard Wagnerin säveltämän Ring-sarjan, jonka eri oopperoiden ketju päättyy neljä ja puolituntiseen Jumalten tuhoon.

Salmisesta oli tullut yksi maailman huomattavimmista Wagner-tulkitsijoista.

”Jostain syystä ne kaikki ovat kutsuneet uudelleen”, Salminen sanoo oopperoistaan, ohjaajistaan, orkestereistaan ja kapellimestareistaan.

Esimerkiksi Berliinin Deutsche Operissa Salminen teki paljon yhteistyötä ohjaaja Friedrich Götzin kanssa. Samoin argentiinalaisen kapellimestari Daniel Barenbeumin tuntee koko maailma.

Kuiskaten Karajanille

Saksalainen, orkesterinjohtajien jättiläiseksikin kutsuttu Herbert von Karajan kuului Salmisen yhteistyökumppaneihin.

”Mitä haluaisitte esittää minulle?”, von Karajan kysyi etsiessään bassosolistia Josef Haydnin Luominen-esitykseensä.

Salminen imitoi Karajanin puheenpartta, se oli joko käsittämätöntä mongerrusta tai matalaa ääntelyä, joka muistuttaa maukumista.

”Vetäisin Karajanille germaanilaulun täysin palkein ja kaikki urut auki.”

Seis!

”Voisitteko laulaa niin hiljaa kuin mahdollista?”, johtaja aneli kuin tykistökeskityksen alla.

”Tottelin. Lauloin niin hiljaa, etten kuullut itsekään enää omaa ääntäni. Karajan oli hyvin tyytyväinen, sain osan.”

Oopperahuutaminen on Salmiselle vierasta. Hänen matalaa ääntään kuvaillaan sointuvaksi ja samalla suureksi, maankamaraa möyhiväksi, mutta myös korkeuksiin ulottuvaksi.

Tulee tietysti puheeksi myös akustiikka. Se tunnetusti vaihtelee.

”Wienin Musikverein, Amsterdamin Concertgebouw, Bayreuthin Festspielhouse, Los Angelesin Disney Hall ja moni Japanin taloista”, Salminen mainitsee joitain akustisesti parhaista lavoista.

”Ja tietysti La Scala, tein siellä juuri Aidaa Zubin Mehtan kanssa.”

Herrojen kotkotusta

Iskelmäkeikoilla Salmista pyydetään aina laulamaan Itämaista rakkautta, jonka Olavi Virta teki tunnetuksi kauan sitten. Myös Tapio Rautavaaran Vanha riimu kuuluu hänen ja Sointu-orkesterin vakioihin.

”Jälkimmäisen kanssa improvisoin aina jazzahtavasti.”

Ei aavistanut työläisperheen turkulainen isä Heikki Salminen aikanaan, mitä yritti musiikista innostuneelta Matiltaan kieltää.

”Taiteilijan ammatti ja erityisesti ooppera oli isän mielestä herrojen kotkotusta. Mutta myöhemmin kuulin isä-vainaan kehuneen minua, kun menestystä jo oli kertynyt”, Salminen sanoo.

Ja se Boris Godunov Savonlinnassa.

Ohjaaja Nicolas Raabe on tehnyt aiheesta oman tulkintansa, maestro Leif Segerstam johtaa.

”Jännää”, vihjaa Salminen.

”Voi olla, että mukaan pääsee myös Putin. Ainahan Venäjän tsaarit ovat valtansa vankeja.”

Matti Salminen

  • Oopperalaulaja, basso.

  • Syntynyt 7.7.1945 Turussa.

  • Asuu Zürichissä, Sveitsissä.

  • Perheeseen kuuluvat elämänkumppani Arja Rinne ja tämän lapset.

  • Opintoja Sibelius-Akatemiassa, valmistui 15-vuotiaana puusepäksi.

  • Laulanut nimekkäimmissä oopperoissa ja esiintynyt maineikkaimmissa oopperataloissa.

  • Perustanut nimeään kantavan säätiön; se auttaa musiikin erikoislahjakkuuksia Suomessa.

  • Harrastukset golf, hyvät autot ja muikkujen syönti.

X