Reijo Taipaleen sairaus eteni nopeasti – Anita-leski puhuu viime hetkistä rakkaansa rinnalla: ”Kaipaan Reijoa – Enää ei ole kättä, johon tarttua tai poskea, jota silittää”
Reijo Taipaleen vaimo Anita kertoo järkyttyneensä siitä, miten nopeasti aviomiehen sairaus eteni loppuvaiheessa. Anita jäi kaipaamaan erityisesti rakkaan puolison kosketusta.
Reijon muistisairaus diagnosoitiin vuonna 2013. Vielä vuonna 2015 Taipaleet elivät hyviä vuosia, mutta loppuvaiheessa sairaus eteni nopeasti.
Rakastettu laulaja ja erityisesti Satumaa-tangon tulkkina tunnettu Reijo Taipale menehtyi muistisairauteen 26. huhtikuuta. Hän oli rakastavan perheen ympäröimänä viimeiseen asti.
”Krista piti isäänsä kädestä kiinni ja silitti häntä kuoleman hetkellä. Sitten hän lauloi Reijolle. Kristalla on hyvin kaunis ääni, ” Anita kertoo kyyneleitä äänessään.
Anita Taipale, 73, ehti kulkea miehensä rinnalla 57 vuotta. Yhdessä he kokivat artistin elämän ylä- ja alamäet sekä perheonnen.
Ikävä on viiltävä.
”Kaipaan Reijoa. Enää ei ole kättä, johon tarttua tai poskea, jota silittää.”
Anita ja Reijo Taipale tapasivat vuonna 1962. Kuva vuodelta 1978. KARI PARVIAINEN / SKOY
Aikaa sopeutua
Valtavasta surustaan huolimatta Anita on pohtinut kuolemaa rauhallisesti. Koska Reijo sai muistisairausdiagnoosin vuonna 2013, ei kuolema tullut yllättäen. Hyvien vuosien jälkeen kunto romahti huhtikuussa äkillisesti ja hänet siirrettiin sairaalahoitoon.
”Lääkärit sanoivat, että toivoa ei enää ollut. Onneksi Reijo sai riittävästi kipulääkitystä. Loppuun asti hän reagoi minun ääneeni ja halusi koskettaa.”
Sairauden nopea eteneminen loppuvaiheessa tuli Anitalle sokkina. Tuskaa lieventää se, että oli aikaa olla vielä lähellä. Pitää kädestä ja silittää poskea.
Parin viimeisen viikon ajan perhe eli Reijon vierellä päivä kerrallaan. Anita kertoo, että vuosien varrella hän ehti sopeutua tulevaan.
”Tiedossa oleva, rauhallinen kuolema on parempi vaihtoehto kuin tapaturmainen tai muu äkillinen kuolema. Jos Reijo olisi kuollut vaikka sydänkohtaukseen, olisin varmasti aivan poissa tolaltani.”
Reijo ja Roni-poika keväällä 1984. Roni asuu nykyään USA:ssa, mistä hän lensi äitinsä tueksi surun hetkellä. KARI HAUTALA / SKOY
Alkuun diagnoosin hyväksymistä helpotti se, että Reijo oli pitkään oikein hyvässä kunnossa. Ajatus luisti ja huumorikin pelasi. Tiedossa kuitenkin oli, että sairaus etenee, ja usein hyppäyksittäin. Reijon muistisairaus oli sekoitus Alzheimerin tautia,
Parkinsonin tautia sekä Lewyn kappale -tautia. Surun keskellä Anitan tasainen ja valoisa luonne on auttanut eteenpäin. Missään vaiheessa hän ei ole ollut katkera kohtalolle.
”Tässä iässä voin todeta, että valitettavasti muistisairaudet koskevat monia suoraan tai välillisesti. Ei meidän perheemme ole mikään poikkeus.”
Vielä maaliskuun puolivälissä Anita oli realistisen toiveikas Reijon päästyä pari viikkoa kestäneeseen kuntoutukseen. Monimuotoinen sairaus oli nimittäin heikentänyt fyysistä toimintakykyä, ja siihen haettiin apua kuntoutuslaitoksesta. Silloin Anita vielä toivoi, että he voisivat viettää kesällä aikaa Miehikkälän-mökillä, joka on koko perheelle hyvin rakas paikka. Nimeltään Satumaa, kuinkas muuten.
Perhekuva keväältä 1984. Reijon ja Anitan lisäksi mukana ovat tyttäret Satu ja Krista. KARI HAUTALA / SKOY
Omaishoitajan elämää
Anita ehti toimia Reijon omaishoitajana vuoden. He olivat myös molemmat tehneet edunvalvontavaltuutuksen. Se oli tärkeää, sillä Reijo ei enää kyennyt hoitamaan asioita taudin edettyä.
Tärkeää oli myös se, että vaimo oli lähellä, kun fyysinen toimintakyky rapistui. Jos Reijo oli vaarassa luiskahtaa sängystä lattialle hänen pyrkiessään ylös, Anita tarttui käsivarresta. Oli kotiin hankittu jo pyörätuolikin. Pahimmilta kaatumisilta Reijo välttyi, ehkä juuri siksi, että vaimo oli koko ajan lähellä.
”Olemme toistaiseksi pärjänneet ihan hyvin. Reijo on mukana tässä maailmassa ja kiinnostunut maailman tapahtumista”, Anita sanoi vielä maaliskuun puolivälissä Viva-lehden haastattelussa.
Reijo nukkui yönsä rauhallisesti ja katseli mielellään televisiota. Viihdeohjelmat ja uutiset kiinnostivat. Reijosta oli mukava kuunnella, kun Anita luki hänelle lehtiä.
”Hän seurasi uutisia, mutta en tiedä, miten hyvin hän niitä muisti enää jälkeenpäin.”
Loppuaikoina Anita tottui auttamaan Reijoa lähes kaikissa arjen asioissa. Hän laittoi ruokaa ja huolehti lääkkeet. Yhdessä he kävivät lähikaupassa autolla. Anita ajoi, sillä Reijo ei ollut enää aikoihin istunut auton rattiin.
Anita ja Reijo poseeraavat ylpeinä isovanhempina Senjan kanssa toukokuussa 2016. Pekka Nieminen / Otavamedia
Kun Anita asioi kaupassa, Reijo odotti autossa. Lievä kärsimättömyys ilmeni siinä, että Reijosta odotusaika tuntui usein pitkältä, vaikka Anita yritti asioida kaupassa nopeasti. Monesti muistisairaat pyrkivät myös karkailemaan, jolloin kotiin joudutaan laittamaan lukot. Reijolla ei tätä taipumusta ollut, mutta muistin toimimattomuus aiheutti kuitenkin lievää hermostuneisuutta.
”Reijo oli hyvin kiltti ihminen. Loppuvaiheessa luonteessa ilmeni hieman sairauden aiheuttamaa ärtyneisyyttä.”
Kun lähimuisti alkoi pettää, myös sanat katosivat. Silloin Anita pyrki auttamaan Reijoa eteenpäin hänen puhuessaan. Kun Reijo joutui hakemaan sanoja pitkäänkin, Anita yritti auttaa häntä antamalla tiettyjä avainsanoja, jotta puhe olisi päässyt etenemään. Reijo itse tiedosti tilanteen, ja sanoikin, että nyt en vain muista oikeaa sanaa. Joskus huonompina päivinä puhe puuroutui, ja silloin Anita ehdotti, ettei Reijo vastaisi puhelimeen lainkaan.
”Ettei olisi tullut väärinkäsityksiä.”
Senjalle on jäänyt paljon ihania muistoja lapsuuden kesistä isovanhempien mökillä. Kuvassa 3-vuotias Senja-tyttö mukana kalanperkuussa. Taipaleiden kotialbumi
Kaipuu lavoille
Alkoholia Reijo ei käyttänyt lainkaan enää vuosiin, ja tupakkakin oli jäänyt jopa ennen sitä. Lenkillä Reijo kävi päivittäin vielä ollessaan paremmassa kunnossa. Matkat lasten luo ulkomaille olivat säännöllisiä, ja piristivät elämää ihan viime hetkiin saakka.
Keikoillakin Reijo kävi vielä muutama vuosi sitten, tosin silloin jo hyvin harkiten.
Etenkin loppuaikoina Anita lähti mukaan keikoille kuskiksi. Se oli myös Reijon toivomus.
”Minusta oli ihan luontevaa lähteä mukaan. Miksi olisin jäänyt yksin kotiin.”
Reijon ura artistina kesti lähes 60 vuotta. Satumaa-kappale ja muut suursuosikit tulivat häneltä jo selkäytimestä. Viimeisinä vuosina Anita tosin huomasi muistisairauden edenneen, kun hän kuunteli Reijon laulua. Sanat saattoivat unohtua.
”Reijo oli hyvä keksimään tilalle uusia. Yleisö ei välttämättä huomannut mitään.”
Loppuaikoina hän valitsi mielellään esitettäväkseen sellaisia kappaleita, joiden sanat hän varmasti muisti. Muistisairauden edetessäkään kaipuu lavoille ei kuollut. Vielä ihan viime hetkiin asti Reijo saattoi puhua keikalle lähtemisestä. Olihan se ollut hänelle koko elämän kantava voima, ja perheen tuki ja toimeentulon turva. Läpi vuosien Reijo on muistanut kiittää vaimoaan siitä, että Anita hoiti kodin ja lapset, kun hän oli tien päällä.
Kotiin oli aina hyvä tulla.
”Vielä viime kesänä hän haaveili paluusta keikkalavoille, mutta loppuaikoina hän ei laulanut enää edes kotona.”
Lapset Satu, Krista ja Roni sekä lapsenlapsi Ina keväällä 2000. JUKKA PAKARINEN / SKOY
Hautajaiset lähipiirissä
Viime syksynä Taipaleet päättivät myydä Veräjänmäen-kotinsa Helsingissä, jossa he olivat asuneet yli 30 vuotta. Tarkoitus oli varmistaa yhteisen elämän jatkuminen esteettömässä uudessa kodissa. Kaunis ja valoisa uusi asunto olikin Reijolle ja Anitalle ilonaihe. Autoon hankittiin inva-kortti, ja alakerran autotallista pääsi yläkerran avaraan asuntoon hissillä esteettömästi.
”Ajattelimme tulevaisuutta vielä tuolloin, ” Anita toteaa.
Uudessa kodissa seinillä on paljon Reijolle myönnettyjä ansiokirjoja ja kunniamainintoja, mutta lukuisat kulta- ja platinalevyt ovat varastoituina. Tänne valoisaan asuntoon on nyt surun hetkellä kokoontunut Anitan ja Reijon lapset ja lapsenlapset. ”Tyttärentyttäreni Emilia on täällä parhaillaan kanssani. Hän huolehtii, että syön hyvin, vaikka en koe nälkää.”
Kuoleman jälkeen on paljon asioita järjestettävänä. Anita toteaa, ettei selviytyisi niistä ilman apua. Hän kiittää lämpimin sanoin läheisiään, jotka oman surunsa keskellä järjestelevät käytännön asioita. Anita ei osaa edes kuvitella, millaista olisi, jos hän olisi yksin surun keskellä.
Anitan ikävä on kova, vaikka vuosien varrella ehti sopeutua tilanteeseen. Tommi Tuomi / otavamedia
”Yksin jääminen olisi kestämätön tilanne.”
Toiveena on, että he saisivat saattaa Reijon viimeiselle matkalle lähipiirissä. Anita arvelee, että niin olisi Reijokin halunnut. Eihän Reijo eläessäänkään pyörittänyt ympärillään isoa joukkoa, vaan toimi laulajana enimmäkseen yksin. Voimaa hän sai yleisöstä.
”Iso saattojoukko olisi myös meille läheisille hyvin raskas asia hallittavaksi.”
Kun ajatus kiertyy tulevaisuuteen, Anita huokaa syvään. Jälleen kerran hän kiittää perhettään. Rakas Miehikkälän mökkikin on käyty laittamassa kesäkuntoon. Ei Anita tosin sinne yksin edes kuvittele lähtevänsä ainakaan vähään aikaan, mutta kolmistaan ”tyttöjen” kesken hän saattaa mennä mökille piipahtamaan. Keväällä suunniteltu matka Roni-pojan luokse USA:han saattaa muodostua pitemmäksikin, kunhan hautajaiset ja monet muut asiat saadaan järjestetyksi.
”Roni pyysi minua luokseen. Saatan olla pitempäänkin”, Anita sanoo jo hiven valoa äänessään.