Riitta Uosukainen: ”Ministeriaika oli hirvittävää”

Valtioneuvos Riitta Uosukainen elää eläkepäivinään täyttä ja hyvää elämää miehensä Topin kanssa. Häntä on aina kannatellut tunne, että häntä rakastetaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Uosukainen ei itse koskaan halunnut presidenttiehdokkaaksi, mutta Sauli Niinistön päättämättömyys ja yllättävä kieltäytyminen pakottivat ottamaan haasteen vastaan.

Valtioneuvos Riitta Uosukainen elää eläkepäivinään täyttä ja hyvää elämää miehensä Topin kanssa. Häntä on aina kannatellut tunne, että häntä rakastetaan.
(Päivitetty: )
Teksti:
Heikki Saari

Hän puhuu paljon, ja siihen karjalaiseen puheenvirtaan on helppo antautua kannateltavaksi.

Välillä se on kuin runonlaulantaa, vaivatonta ja polveilevaa, katkeilematonta keinuntaa. Hetkeksi se ajautuu johonkin karikkoon, pärskähtää ja soljahtaa siitä taas ulommaksi valtavirtaan. Pyörähtelee hetken jossakin suvannossa, eksyy välillä sivupyörteisiin, mutta jatkaa sitten taas matkaansa. On vauhtia ja voimaa, leppeätä keinahtelua, kuohuja ja akanvirtoja.

Valtioneuvos Riitta Uosukaista, 67, on helppo kuunnella, mutta kyllä hän itsekin osaa kuunnella.

Ei ihme, että hänet valittiin Vuoden puhujaksi jo 1985. Siihen hän itse huomauttaa, että ilmaisutaidossa hänellä oli paras mahdollinen opettaja, Ritva Ahonen-Mäkelä. Siinä on poliitikolle taustaa ihan sopivasti, kun lisää vielä, että hänellä on äidinkielenopettajan koulutus. Hän on ikuinen humanisti.

Entinen eduskunnan puhemies ja ex-opetusministeri ei enää vuonna 2003 asettunut uudelleen ehdolle eduskuntaan. Elämä kuohuaa; siitä ei ole epäilystäkään. Hän sanoo elävänsä hyvää ja täyttä elämää – tässä ja nyt Topinsa kanssa.

”Olemme lähteneet hipoista, kun on ollut hauskinta.”

Siinä se on kaikessa yksinkertaisuudessaan.

”Meille ei ollut mikään sokki jäädä eläkkeelle. Olemme voineet tehdä vapaita, omia valintoja. Meillä ei ole ollut minkäänlaista sivuun joutumisen tunnetta, ei ollenkaan.”

Topi kaikessa mukana

Kaikessa ja melkein koko ajan mukana puheessa on Topi Uosukainen, everstiluutnantti evp. Yhteistä taivalta on kestänyt lukiovuosista saakka eli kohta 50 vuotta, ja juuri tässä kohtaa puhe pärskähtää mieluisaan muistoon.

”Olimme Topin kanssa lukion toisella luokalla yhdessä järjestäjinä – ja siitä alkaen on saatu järjestää. On kyllä järjestynytkin. Vahvana pohjana kaikessa on aina ollut, että ei saa sitoa toista. Topi olisi jo aikoja sitten lähtenyt lätkimään, jos häntä olisi yrittänytkään sitoa millään tavalla.”

Pari seurusteli pitkään, ja meni naimisiin vasta vuonna 1968.

”Aina me kuitenkin yhdessä olimme. Meillä on ollut paljon mieluista tekemistä. Ja nyt tärkeintä on lapsenlapsi Sofia, 4 vuotta.”

Tätä nykyä Uosukaiset jakavat aikansa Imatran, Helsingin ja Ruokolahden välillä. Imatralla on omakotitalo ja Munkkiniemessä asunto, jota hän sanoo ”leikkikodiksi”.

Ruokolahden Utulassa on kesäpaikka, Utulan uimahuone, ja sen ympärillä vähän metsää: mukava ja hyödyllinen työmaa Topille.

Karjalan Obelix

Nykyhetkestä pitää leikata suoraan jatkosotaan, syntymän hetkeen, sillä Uosukaisessa elää jatkosodan henki. Sotien aika ja sodanjälkeiset vuodet ovat hänen ajatustensa pohja.

Ei hän varmaan syntyessään 18. kesäkuuta 1942 pannut merkille, että pommit räjähtelivät ympärillä ja miehet sotivat rintamalla.

Tarkennetaan vielä, että hän syntyi Jääsken Ensossa, joka jäi sodassa rajan toiselle puolen. Vaikka vastasyntynyt ei sitä vielä tiennyt, jatkosota ja lähteminen evakkoon jättivät sieluun pysyvän jäljen.

”Erittäin tärkeä kohta elämässäni on ollut evakkoon lähteminen vuonna 1944. Oikeastaan minut on tehty evakossa Enson valtauksen kunniaksi ja menty sitten synnyttämään Ensoon heti, kun sinne pääsi. Jatkosotaahan se oli.”

”Synnyin yksin äidin kanssa, muut olivat pommisuojassa. Se oli dramaattinen juttu. Äidillä oli vaikea synnytys siihen nähden, että kaksi muuta olivat helppoja.”

Tempaudumme tässä sivupyörteeseen, joka kuitenkin kertoo Riitta Uosukaisesta paljon. ”Minulla on aina ollut tunne, että minua rakastetaan.”

Siihen löytyy myyttinen selitys, jonka hän kertoo hymyssä suin: ”Niitä ryssänunikoita oli kylvetty Enso täyteen. Niitä sitten pantiin lastenvaunuihini. Isosisko pani sinne, ja minä olin unikkoprinsessa. Tästä ystäväni Eva-Riitta Siitonen aina sanoo, että tämä selittää kaiken. Minut on kuulemma pudotettu unikkopataan niin kuin Obelix.”

Unikkoprinsessa junassa

Unikkoprinsessan syntyessä maailmanhistoria jyrähteli, ja Suomen kohtalo oli vaakalaudalla.

Tasan kaksivuotissyntymäpäivänä – pari viikkoa ennen kuin Tali-Ihantalan torjuntataistelut alkoivat vain muutaman kymmenen kilometrin päässä, ja oli jo melkoinen jytinä – isä pani äidin ja lapset junaan, ja lähdettiin evakkoon Lempäälään äidin sukulaisiin. Se oli päivää ennen Simolan pommituksia. Mentiin piletillä, ja oli osoite.

”Junat olivat ihan täynnä, kaikki oli aivan hirmuista. Sen olen kuullut isosiskolta.”

Hyvä kun hengissä selvittiin. Evakosta perhe palasi Imatralle.

”Sota päättyi, ja sinne jäätiin, koska se oli Gutzeitin paikka niin kuin oli ollut vanha Ensokin, jossa olin syntynyt.”

Jääskeen ei ollut enää menemistä: maailman raja kulki nyt äkkijyrkkänä Enson ja Imatran välillä, vaikka Enson piiput näkyivätkin.

Isä oli Enso-Gutzeitin sähköasentaja. ”Perheenä meillä ei ollut hätää, koska Gutzeit huolehti ammattimiehistään entiseen tapaan. Elämä oli vaatimatonta ja niukkaa, mutta siinä oppi myös yhtä ja toista.”

”Kerättiin sieniä, marjoja, nokkosia, käpyjä ja kaikkea mahdollista. Elämä oli hyvin kierrätyshenkistä. Ompelin ja värjäsin vaatteeni lukioaikana. Elämä oli kuitenkin hyvin värikästä. Se oli toimeliasta ja hauskaa elämää – lukemista, laulua ja liikuntaa.”

Hirvittävä ministeriaika

Koulu- ja opiskeluajan karikoita ei paljon ollut, vaikka isän kuolema 1960-luvun alussa koskettikin.

Hän lähti Helsinkiin opiskelemaan suomen kieltä ja kirjallisuutta sekä teki lopulta lisensiaattityön Minna Canthista.

Topi oli kadettikoulussa ja valmistui nopeammin. Palattiin Imatralle, ja ennen pitkää Uosukainen houkuteltiin kunnallispolitiikkaan.

Ensimmäinen yritys eduskuntaan ei onnistunut, mutta vuonna 1983 hän pääsi reilusti läpi. Alkoi ura, joka huipentui eduskunnan puhemiehen tehtävään.

Varsinainen tulikaste tapahtui Esko Ahon hallituksessa, jossa hän oli opetusministerinä. Elettiin syvimmän laman aikaa, ja hallitus ajelehti kriisistä toiseen.

”Silloin Ahon hallituksessa meiltä puuttui teltan keskisalko. Aho vain huseerasi puolueensa kanssa, eikä Pertti Salolainen pystynyt pitämään kokoomuksen ryhmää pystyssä”, Uosukainen muistelee ja sanoo sietäneensä sitä kaikkea, koska valoa alkoi jo näkyä tunnelin päässä.

”Ministeriaika oli kaiken kaikkiaan hirvittävää, koska lama oli niin kova. Meidän piti leikata ja teimme sen.”

Edellinen Harri Holkerin hallitus oli salannut todellisen taloudellisen tilanteen. Silloinen valtiovarainministeri Erkki Liikanen piti budjettipuheita ilman paperia ja painui Brysseliin. Se korpeaa Uosukaista vieläkin.

”Kaiken piti olla niin hyvin. Ihmiset olivat todella äimistyneitä, kun totuus paljastui. Tuli miljardileikkauksia. Katson, että olin aika vahva, kun siedin sen kaiken.”

Kun Ilkka Suominen ”siirtyi viinanmyyjäksi” eli Alkon pääjohtajaksi vuonna 1994, Uosukaisesta tuli eduskunnan ensimmäinen naispuhemies. Hän halusi, että opetusministerinä jatkaisi hänen erityisavustajansa Olli-Pekka Heinonen. Niin myös tapahtui.

”Puhemiehen tehtävä istui minulle kovin hyvin. Minulle oli kunnia-asia palvella kaikkia poliittisia ryhmiä. Pyrin luomaan edellytyksiä kansanedustajien työlle. Sen takia olin välillä tiukkakin.”

Nyt eduskunnassa pitäisi Uosukaisen mielestä tehdä raivaustöitä. ”Pitäisi puuttua sekä kansanedustajien avustajien asemaan että raivata eduskunnan harrastuskerhoja pois. Niitähän on jo aivan mitä tahansa.”

”Piti olla niin, että avustajat eivät olisi poliittisia sihteereitä vaan teknisiä sihteereitä. Tehtävää ei olisi tarvinnut paisuttaa sellaiseksi kuin se nyt on. Pyrkyreitä on joukossa liikaa.”

Yllättävä kirjakohu

Uosukainen sanoo muistavansa koko ikänsä hetken vuonna 1996, kun hän Topinsa kanssa oli menossa kirjanjulkistamistilaisuuteen Bulevardille. WSOY julkaisi hänen kirjansa Liehuva liekinvarsi, josta tuli valtava kohu.

Uosukainen ei itse koskaan halunnut presidenttiehdokkaaksi, mutta Sauli Niinistön päättämättömyys ja yllättävä kieltäytyminen pakottivat ottamaan haasteen vastaan. Kuva: Kari Hautala.

”Koko katu oli täynnä mediaväkeä. Olin aivan ällistynyt. Media oli kiinnostunut vain kirjeestä Topille.”

Ja mikä se kirje oli? Hän oli kirjoittanut Topilleen julkisen kirjeen, jossa kuvattiin eloisasti rakastelua. Silloin se oli skandaali, mutta jälkeenpäin voi kysyä, voiko miehelleen kauniimmin kirjoittaa.

”Aivan – ei siitä eduskunnassa niin kovaa kohua nostettu.”

Mutta media kuohui ja elämöi.

”En oikein osannut etukäteen kuvitella, että suomalaisilla on niin paljon ongelmia oman erotiikkansa kanssa. Ajattelin, että kaikki ovat tulleet ihan hulluiksi.”

”Kun sitten kävin puhumassa kirjasta, osasin jo olla. Ei ihmisten tunteita pidä väheksyä. Ihmiset kävivät oikein hipaisemassa ja ottamassa voimaa.”

Kohu vesisängystä oli silti aivan toisenlainen kuin nykyiset kirjakohut ja skandaaleiksi sanotut poliittiset tapahtumat.

”Ihmiset istuivat kirjakaupassa kuin kirkossa. Siinä ei ollut mitään irvokasta eikä ikävää.”

Uosukainen muistelee, että kirkko otti kirjan rauhallisesti vastaan – samoin eteläafrikkalainen piispa Desmond Tutu. Uosukainen vieraili niihin aikoihin Etelä-Afrikassa.

”Eniten ihailemani poliitikko on ehdottomasti Nelson Mandela. Hän oli kärsinyt niin paljon, mutta oli täysin puhdas katkeruudesta.”

Polveileva kertomus johtaa lopulta siihen, että Uosukainen tapasi Etelä-Afrikassa myös Tutun. Piispa oli jo ennakolta ottanut selvää vieraastaan ja tiesi kirjasta.

”Hän oli äärettömän ihastunut kirjaan sisältyvästä avioliiton kunnioittamisesta. Meillä oli ylipäätään kauhean hauskaa. Hänellä oli niin samanlainen huumori ja elämänote kuin minulla. Muistan vieläkin elävästi, miten Tutu kikatteli siellä Etelä-Afrikassa kuin Pikku Myy.”

Erotiikan lisäksi kirjaan sisältyi myös vakavia poliittisia huomioita. Ne olivat osaksi purevia pistoja, joita niin ikään paheksuttiin.

Uosukainen oli kovin loukkaantunut puheista, joiden mukaan hän opetusministerinä keskittyi vain hurmaamiseen ja Olli-Pekka hoiti asialliset hommat. Kirjan mukaan niitä levitteli silloinen sisäministeri, puoluetoveri Kari Häkämies eli Häksy.

”Häksyn hurmauspuheet harmittivat, koska se oli niin kovaa aikaa. Teimme työtä tosissamme. Kyllähän Häksy vastaavasti loukkaantui minun tekstistäni.”

Niinistön temppu

Kun vuoden 2000 presidentinvaalit lähestyivät, kaikki odottivat kokoomuksen puheenjohtajan Sauli Niinistön asettuvan ehdokkaaksi. Uosukainen oli jo keväällä 1999 sanonut selvästi ei, vaikka hänellä oli kannatusta. Hän sanoo jutelleensa asiasta kahdestaan Niinistön kanssa keväällä.

”Koin sen niin, että Sauli antaa oman suostumuksensa tai ainakin hoitaa tilallensa jonkun. Minä olin varautunut siihen, että hänestä tulee kokoomuksen ehdokas.”

Uosukaisella oli jo valmiiksi kirjoitettuna eduskuntaryhmän kokoukseen puheenvuoro, jossa hän ensimmäisenä asettuisi kannattamaan Niinistöä.

”Se onneton rontti pettikin ja kuvasi itseään puolivallattomaksi leskimieheksi. Minä rupesin itkemään auditorion penkissä. Pokka petti, olin niin pettynyt.”

Pettymys vain kasvoi, kun hän myöhemmin kuuli, että pariakin miestä oli pyydetty ehdokkaaksi ja nämä olisivat saattaneet ryhtyäkin. ”Silloin sanoin, että johan nyt on markkinat, ettei aikamiehet saa suutaan auki ja sanotuksi mitä aikovat. Olisin säästynyt niin paljolta!”

Niinistön kieltäytymisen jälkeen kokoomuksen naiskansanedustajat ottivat ohjat käsiinsä ja kävivät pyytämässä puhemiestä ehdokkaaksi. Heistä oli selvää, että nyt oli naisehdokkaan aika. ”He tulivat pyytämään mahdottomia eli sitä, voisinko peruuttaa kieltäytymiseni.”

Uosukainen joutui virran vietäväksi.

”Siinä kohtaa kyllä ensittäin media vei, mutta ei minua. Minä en mennyt siihen mukaan. Jos olisin presidenttiehdokkuutta alun perin tahtonut, olisin ruvennut sitä varten opiskelemaan ja tekemään työtä. Se olisi ollut aivan toista, sielusta ja sydämestä.”

Kun Uosukainen asetettiin Finlandia-talossa virallisesti kokoomuksen ehdokkaaksi, Topi oli Floridassa, eikä tullut sieltä pois. Se oli tietynlainen merkki.

”Ei sitä kukaan huomannut. Jälkeenpäin havaitsin, että Topi olisi lentänyt sieltä vaikka ilman moottoria, jos hän olisi ollut tahtomassa sitä oikein kovasti.”

Sen jälkeen kampanja oli puolueen käsissä, eikä Uosukaisella ole siihen mitään huomauttamista.

”Mutta juksausta siinä oli. Näki selvästi, että ei oltukaan ihan oikeasti minun takanani. Eivät ne pojat minusta tykänneet. Jyrki Katainen oli koko ajan vilpitön ja luotettava, ja oli muitakin.”

Kaiken päällä oli Uosukaisen mielestä jonkinlainen kuori. Puolueen kannatus ei ollut aitoa.

Niinistön temppu sapettaa Uosukaista vieläkin, vaikka ei ehdokkuudesta suurta vammaa sieluun jäänytkään.

”Kaikki odottivat Niinistön lähtevän ehdokkaaksi, ja minä eniten. Väitän, että hän olisi silloin päässyt presidentiksi.”

Toisaalta päättämättömyys oli niin tyypillistä Niinistölle, että siitä ei kukaan enää kauheasti yllättynyt.

”Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa hänestä henkilökohtaisesti, mutta ei paljon hyvääkään. Ennen sika takaperin puuhun nousee kuin voi olla varma, mitä Sauli aikoo. Uskon kuitenkin, että uusi onnellinen elämäntilanne selkeyttää häntä.”

Kiltti ja velvollisuudentuntoinen

Siinä hän istuu sohvalla, arvokkaana, mutta karjalaisen sukkelana. Puheet ovat lipuneet suvantoon, poreilleet ja tasaantuneet.

Kaikella on tässä elämässä tarkoituksensa. ”Minulla on voimakas uskonnollinen pohja. Jumalan kämmen on hyvä vertauskuva. Olemme siinä kämmenellä, rukoilemme ja teemme työtä.

”En minä osaa mitään katua, mutta tyhmä olen kyllä ollut sillä tavalla, että olisi pitänyt itseään säästää. Presidenttiehdokkuus on ainut, jota olisi mahdollista harmitella. Mutta eipä sitäkään, se oli niin lyhyt aika.”

”Olin liian kiltti ja velvollisuudentuntoinen, koska katsoin, että minun asiani oli palvella siinäkin kohtaa. Se ei ollut minun tehtäväni. Jos minusta olisi tullut presidentti, olisin ollut hyvä uuden perustuslain mukainen presidentti. Ei olisi ollut kahden lautasen ongelmaa.”

Viime aikojen vaalirahakohua hän on seurannut järkyttyneenä ja samalla siunannut itseään, että ei ole enää mukana politiikassa.

”Sellainen mieliala on ollut, että olisi pitänyt kirjoittaa Kekkosen tapaan – saatanan tunarit.”

”Tämä on ollut hyvää elämää – minulla ja Topilla”, hän sanoo vielä kerran. ”Pitäisi aina muistaa, että työn tai politiikan ohella on muutakin elämää.”

”Ja elämä on niin mielenkiintoista, voi että.”

Siihen päälle hän nauraa sydämellisen hersyvästi, ja muistelee läheisen ystävänsä kirjailija-toimittaja Aino Suholan sanoja: Riitta on kuin italialaislapsi, joka nostetaan iltaisin pöydälle ihailtavaksi.

Sitä hän on.

 

Valtioneuvos Riitta Uosukainen oli vielä syksyllä 2009 harmissaan siitä, miten Sauli Niinistö oli pettänyt sekä hänet että puolueen vuoden 2000 presidentinvaaleissa. Juttu ilmestyi Seurassa 43/2009.

X