Mursut ahdingossa merijään sulamisen vuoksi – Ilmastokriisi näkyy voimakkaana Haminan mursun alkuperäisessä elinympäristössä

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Haminan Mursu
Stena-mursu nukutettiin ja kuljetettiin Kotkasta aikaisin keskiviikkoyönä 20. heinäkuuta Korkeasaaren eläintarhan villieläinsairaalaan Helsinkiin. Matkalla mursu menehtyi. Ruumiinavauksen mukaan se kuoli nälkään. © Sasu Mäkinen / Lehtikuva
Suomeen asti eksyneen mursun luontaisella elinalueella lämpötila nousee nopeammin kuin missään muualla maailmassa. Mursujen luontainen käyttäytyminen on muuttunut merijään sulamisen vuoksi.

Haminassa ensimmäisen kerran havaitun mursun viimeistä elinpäivää seurattiin tarkasti. Stenaksi nimetyn mursun jokaista kyljenkääntymistä kotkalaisen omakotitalon pihalla saattoi katsella eri medioiden suorista lähetyksistä.

Vähemmän nähdään kuvaa mursujen luontaiselta elinalueelta.

Atlantin mursujen elinympäristö on arktisella alueella: Grönlannin, Huippuvuorten ja Venäjän pohjoispuolisen Jäämeren rannikkovyöhykkeillä. Haminaan päätyneen naarasmursun alkuperäistä elinaluetta ei tiedetä.

Mursu oli matkannut Haminaan Norjan, Ruotsin, Tanskan, Puolan, Liettuan, Latvian ja Viron rannikon kautta. Sen matkaa oli seurannut väitöskirjatutkija Rune Aae Kaakkois-Norjan yliopistosta.

Mursun rantautuessa uudestaan Kotkassa, sen kunto arvioitiin heikoksi ja se päätettiin siirtää Korkeasaaren eläintarhaan. Siirtoyritys epäonnistui, ja nukutettu mursu menehtyi.

Kuolinsyy selvisi ruumiinavauksessa: mursu kuoli nälkään. Se tiedettiin jo aiemmin, että pohjoisella Itämerellä ei ole sille tarpeeksi ruokaa. Mursu saattaa syödä jopa 60 kiloa simpukoita päivässä. Kuukauden harharetki Itämerellä nälkiinnytti mursun.

Ravintoa runsaasti vielä Ruotsin länsirannikolla

Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti Risto Väinölä ei osaa arvioida, miksi mursu päätyi Suomeen.

”Mursu on riippuvainen arktisesta jäästä kuten jääkarhukin. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat nopeampia arktisella alueella, ja se varmasti vaikuttaa mursujen elinoloihin siellä”, Väinölä toteaa.

Hänen mukaansa ei voi silti sanoa, että mursu olisi lähtenyt kotialueeltaan ja eksynyt Suomeen asti heikentyneiden elinolosuhteiden takia.

”Ravintoa mursulle on mahdollisesti löytynyt riittävästi vielä Latvian rannikolta asti. Runsaasti ruokaa sille oli tarjolla Ruotsin länsirannikolla, jossa eliöstö ja esimerkiksi simpukkalajisto muistuttaa Atlantin lajistoa.”

Mursut kärsivät merijään sulamisesta

Mursu on luokiteltu vaarantuneeksi, muttei uhanalaiseksi. Mursut elävät normaalisti rantojen lähellä kelluvilla ahtojäillä ja rantautuvat maalle vain harvoin.

Merijää kuitenkin vetäytyy nykyään kesäisin yhä pohjoisemmaksi, ja mursut ovat joutuneet hakeutumaan rannikolle lepäämään.

Tavallisesti mursut nousevat lepäämään jäälauttojen päälle ravinnon etsimisen välissä. Ravinnonetsimismatkat maalta ovat pidempiä kuin jäälautoilta.

Mursut lisäksi lepäävät rannikoilla suuremmissa laumoissa kuin jäälautoilla. Tämä on vaaraksi yhteisön pienemmille yksilöille. Maalla ne häiriintyvät niin jääkarhuista kuin uteliaista ihmisistä.

Häiriötä pelästyes­sään suuri lauma lähtee liikkeelle, jolloin mursunpoikaset voivat murskautua jopa yli tuhatkiloisten aikuisten alle.

Mursus nostaa päätään Huippuvuorilla.

Merijään puuttuessa mursut joutuvat rantautumaan maalle lepäämään. Suurissa laumoissa pienimmät ovat vaarassa, jos lauma pelästyy jotain. Merijäiden puuttuessa jääkarhutkin joutuvat liikkumaan maalla. © iStock

Merijää häviämässä Huippuvuorilta

Mursujen luontaisen elinalueen olosuhteista tietää Heikki Lihavainen, joka johtaa Norjan Huippuvuorten Longyearbyenistä käsin Svalbard integrated artic earth observing system SIOSia. Se on tutkimusinfrastruktuuria ylläpitävä taho, joka pyrkii optimoimaan pitkäaikaismittauksia Huippuvuorten alueilla.

”Palasin juuri hollantilaisten järjestämän tutkimusretkikunnan tutkimusristeilyltä Huippuvuorten itäosiin. Teimme kymmenen päivää kestäneen pyrähdyksen, jossa oli mukana eri alojen tutkijoita meribiologeista, yhteiskuntatieteilijöihin ja mursututkijoihin”, Lihavainen kertoo.

Edellinen vastaava tutkimusmatka tehtiin vuoden 2015 elokuussa. Silloin Huippuvuorten itäisissä osissa Edgeøyan saaren rannikolla oli vielä merijäätä.

”Tämän vuoden tutkimusristeilyn aikana tutkijoilla oli vaikeuksia rantautua tekemään tutkimuksia, koska jääkarhuja oli niin paljon. Merijää on vetäytynyt niin pohjoiseen, että jääkarhuilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla maalla.”

Tuoreen tutkimuksen mukaan Edgeøyalla lämpötila on noussut 1,76 astetta vuodesta 2001 vuoteen 2020.

Nopeimmin lämpeneminen Huippuvuorilla on tapahtunut Karl XII-øyassa, jossa lämpötila on kahdessa vuosikymmenessä noussut 2,71 astetta. Keskimäärin maapallon ilmasto on lämmennyt samassa ajassa 0,32 astetta.

Ilmaston lämpeneminen näkyy jokapäiväisessä elämässä

Jään vetäytyminen näkyy Huippuvuorilla muutenkin. Isfjorden, lahti jonka rannikolla Longyearbyenin sijaitsee, ei ole jäätynyt lainkaan kymmeneen vuoteen. Viisitoista vuotta sitten lahden poikki pystyi vielä talvisin ajamaan moottorikelkalla.

Ilmastonmuutos näkyy Lihavaisen mukaan myös Longyearbyenin kylällä. Jääkarhujen ja ihmisten välillä on yhä enemmän kohtaamisia. Jääkarhut vaeltavat rannikkoa pitkin, ja merijään puuttuessa ne joutuvat kulkemaan ihmisasutuksen läpi.

”Ikirouta sulaa Huippuvuorilla, ja se tarkoittaa sitä, että rakennusten perustukset pitää iskeä syvemmälle. Täällä Longyearbyenissä on jouduttu nostamaan taloja, kun ne ovat alkaneet kallistumaan.”

Lämpeneminen alueella onkin tapahtunut voimakkaimmin juuri talviaikana. Viimeisen kolmenkymmen vuoden aikana talvet Huippuvuorilla ovat lämmenneet 5–8 astetta.

Arktinen alue voi olla jäätön kesäisin jo vuonna 2040.

 

X