![](https://seura.fi/awpo/img/2019/05/aitienpaiva_kirjavinkit01_seura.jpg?s=f037e0098e0402782e3a1018c2d0a0d5&fit=crop)
Esittelemme kahdeksan uutuuskirjaa – Onnittele ja ilahduta kirjalahjalla!
Kirja on aina takuuvarma lahja lukemisesta pitävälle. Tässä kahdeksan toimituksen lukemaa ja arvioimaa vinkkiä kevään kirjasadosta.
Mikä on tärkeää?
Markus Ahosen viides Isaksson-sarjan dekkari tarjoaa otteessaan pitävän hypyn murhamysteerien maailmaan. Jos äitienpäivän sankari on kotoisin pääkaupunkiseudulta, tarjoaa tarina tarkkaa kuvausta tutuista paikoista mielikuvituksen laukattavaksi. Toki välillä käydään Hämeenkoskella ja Balkanin maisemissa asti.
Paikkojen lisäksi kirja tarjoaa mukavan nostalgiahypyn 1980-luvun musiikin luomien tunnelmien ääreen. Ihmismielen hyvää ja pahaa kuvaava dekkari yllättää lukijan luvusta toiseen ja saa lämpimällä tavalla näkemään, mikä elämässä lopulta on tärkeää. | Erkki Meriluoto
Kirjasuositus: Markus Ahonen: Sieluttomat (WSOY)
Pellon laidalta
Isä pyytää kuolinvuoteellaan, että Liisa pitäisi tilan suvussa. Ja Liisa pitää, vaikka mies lähtee Amerikkaan ja jää sille tielleen.
Viime vuosisadan alkuun sijoittuva romaani on kertomus pohjalaisnaisen sitkeydestä sekä rakkaudesta paitsi maahan myös lopulta mieheen, jonka kanssa elämän voi jakaa. Kirjailijan oman isoäidin tarinaan pohjautuva kirja pitää otteessaan eritoten kauniin kielensä ansiosta. | Milla Ollikainen
Kirjasuositus: Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet (Otava).
Kaikennielevä pelko
Äiti haluaisi suojella tytärtään kaikelta pahalta. Mutta ilmasto lämpenee, pakolaiset kolkuttelevat rajoilla, pikkuveli todistaa Grönlannissa jäätikön sulamista. Äiti kaivattaa pihalleen pommisuojan, mutta maailmaa ei voi hallita – eikä tytärtäkään.
Ehkä turhankin asetelmallinen romaani vakuuttaa voimallisilla visioilla lähitulevaisuudesta ja iskee juuri tähän aikaan, kun ilmastonmuutos ahdistaa. | Milla Ollikainen
Kirjasuositus: Emma Puikkonen: Lupaus (WSOY).
Naisen kosto
Camilla Läckbergin uuden kaksiosaisen sarjan ensimmäinen osa Kultahäkki on kudelma psykologista draamaa ja dekkaria. Yhtäältä se on kaltoin kohdellun naisen koston kuvaus. Faye on päässyt naimisiin komean, rikkaan Jackin kanssa. Elämä on eheää ja onnellista, kunnes Jack jää kiinni pettämispuuhista, kirjaimellisesti housut kintuissa. Faye lakkaa itselleen valehtelun ja ottaa ohjat omiin käsiinsä.
Suhdedraaman sisälle Läckberg punoo dekkarijuonen, joka liittyy Fayen lapsuuteen ja selittää hänen tämän päivän tekemisiään. Juoni kiepsahtaa ihan uusiin ulottuvuuksiin kirjan lopussa ja saa toivomaan toisen osan pikaista ilmestymistä. | Sanna Puhto
Kirjasuositus: Camilla Läckberg: Kultahäkki (Otava)
Puutarha parantaa
Tv:n Pioni-puutarhaohjelmasta tuttu Eija Keckman loukkaantui vuosia sitten moottoripyöräonnettomuudessa. Puutarhasta tuli hänelle se terapeuttinen ympäristön, joka auttoi toipumaan ahdistuksesta. Puutarhassa ahkerointi sai rinnalleen siitä nauttimisen ja sen kauneuteen pysähtymisen. Siinä eri aisteihin keskittyminen on avainasemassa. Nyt Keckman opastaa muille, miten aistipuutarha luodaan. | Marja Aalto
Kirjasuositus: Eija Keckman: Hyvän mielen puutarha Terapiaa kaikille aisteille (WSOY)
Vaarallinen, rohkea äiti
Kaikki tuntevat Suomen historian vahvimman naisasiaäidin, Minna Canthin, mutta harva muistaa mitä kaikkea hän on sanonut. Suvi Ahola on kerännyt Canthin tuotannosta ja privaattikirjeistä täsmäpätkiä, jotka kertovat miten hän osasi iskeä terävästi kuin nykyaikainen bloggaaja. Kyytiä saavat etenkin törkeyksiä suoltavat, naisia sänkyorjikseen halunneet aikalaismiehet. ”Minä kärsin kovimpia sieluntuskia siitä, etten saanut sitä miestä tappaa, joka tuollaista kirjoittaa.” Vastineeksi hän kirjoittaa miehen ja naisen välisestä tasaveroisesta rakkaudesta sekä lapsistaan viisaan lämpimästi. | Petri Korhonen
Kirjasuositus: Suvi Ahola: Mitä Minna Canth todella sanoi (WSOY)
Sylvin tarina
Presidentti Urho Kekkosen puolisosta, Sylvi Kekkosesta jäi mielikuva viileänä ja etäisenä hahmona. Johanna Venho menee romaanissaan Sylvin pään sisälle elokuussa 1966, jolloin tämän ystävätär, kirjailija Marja-Liisa Vartio oli äkillisesti kuollut. Sylvi käy keskusteluja menehtyneen ystävättärensä kanssa, kertoo elämästään Kekkosen rinnalla, vaikenemistaan kivuista. Venho rakentaa vahvan, uskottavan tunnelman. Tarina tempaa mukaansa, ja sen luettuaan haluaa tutustua Sylviin paremmin. | Marja Aalto
Kirjasuositus: Johanna Venho: Ensimmäinen nainen (WSOY)
Jännitystä ilman verta
Nykyään moni dekkari ja trillerikin ammentaa osan tummasta tunnelmastaan väkivallankuvauksista ja jopa kauhua herättävistä kohtauksista. Tässä kirjassa jännitystä ja tiivistyvää juonta piisaa, mutta ilman veriroiskeita sivuilla. Harriet Westawayn seikkailu väärän henkilöllisyyden turvin perinnönjakoon, joka on kaikkea muuta kuin selvä, on koukuttavaa luettavaa. Ja jännitys säilyy loppuun asti. Englantilaisesta kartanosta löytyy oivalliset puitteet tälle mysteerille. Sopii muun muassa Agatha Christien ystäville. | Liina Putkonen
Kirjasuositus: Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut (Otava)
Kuvat: Valmistajat