80-vuotias vanhus katosi sairaalasta ja seikkaili yksin Espoossa – Ohikulkija vastasi puhelimeen hädän hetkellä

Jaa kaverilleTilaa Seura
Naisen käsi pitelee vanhuksen kättä.
© ISTOCK
Suomessa tehdään tuhansia katoamisilmoituksia vuosittain, ja ison osan tapauksista muodostavat muistisairaat vanhukset.

Espoolaisperhe koki kesäkuisena tiistaina painajaismaisen tilanteen, kun 80-vuotias vanhus katosi Jorvin sairaalasta.

Iäkäs miespuolinen henkilö oli odottanut tutkimuksia useita tunteja aluksi yhdessä vaimonsa kanssa ja sitten yksin.

Yhtäkkiä vanhus kuitenkin katosi jälkiä jättämättä.

Pitkä odottaminen ja sairaalainho karkaamisen taustalla

”Isä on sairastanut Parkinsonin tautia jo vuosia, ja hän on saanut myös aivoinfarktin”, kadonneen miehen keski-ikäinen tytär kertoo päivä katoamisen jälkeen.

Jorvin sairaalaan vanhus päätyi kuitenkin kovien vatsakipujen vuoksi. Paikan päällä mies siirrettiin toimenpidehuoneeseen, jossa hän odotti kuusi tuntia.

Potilas makasi sairaalavuoteella ilman ruokaa, juomaa tai lääkkeitä, joita tauti vaatii ottamaan päivittäin. Mansikkamehua vanhukselle tarjottiin kerran.

Hoitajat lähettivät vaimon kotiin ja lupasivat ilmoittaa tapahtumien edetessä. Lääkäri ravasi huoneessa, mutta vanhuksen tilanne ei edennyt. Soittoa ei tullut, koska kukaan ei iäkkään miehen tilaan ehtinyt vielä puuttua.

Tarpeekseen vanhus sai lopulta kuullessaan lääkärin toteavan, ettei uusia potilaita sille päivälle enää otettaisi.

”Isällä oli sitten siinä kohtaa palanut hermo. Hän myös inhoaa sairaaloita yli kaiken”, tytär kertoo.

”Hän oli rauhassa alkanut pukemaan takkia päälle ja kenkiä jalkaan. Isä käveli ulos sairaalasta ja ajatteli, että nyt hän lähtee kotiin.”

Tytär kuvailee, kuinka taudista johtuen vanhuksen kävelykunto on huono, ja liikkuminen tapahtuu lähinnä ”töpsöttäen”. Hitaasti etenevää potilasta ei kukaan kuitenkaan pysäyttänyt.

Veret pysäyttävä puhelu sairaalasta

Vanhus matkasi sairaalasta suoraan bussipysäkille. Hän nousi ensimmäiseen mahdolliseen linja-autoon tietämättömänä siitä, mihin se oli matkalla.

Samoihin aikoihin vaimon puhelin soi. Hoitaja ilmoitti, että mies oli yhtäkkiä kadonnut. Vartijat olivat kolunneet koko sairaalan, mutta vanhuksesta ei ollut tietoakaan.

Tytär soitti nopeasti isälleen ja onnistui saamaan puhelinyhteyden heti. Tilanne ei tosiaankaan ollut silti vielä ohi.

Puhelimessa vanhus totesi olevansa matkalla kotiin. Kun tytär kysyi bussin numeroa, ei isä osannut vastata. Puhelimen sijaintia ei myöskään ollut mahdollista paikantaa.

Eksyneen matka johtikin aivan toisaalle kuin piti. Bussista vanhus jäi pois Kuurinniityssä – useiden kilometrien päässä sairaalasta, kaukana kotoa.

”Hyppäsimme heti autoon ja lähdimme etsimään. Kun soitimme, hän sanoi kävelevänsä jossain hiekkatiellä, missä on sähkölamppuja.”

Tytär kehotti isäänsä pysäyttämään ohikulkijan avuksi, mutta tämä vakuutti, ettei ihmisiä ollut lähistöllä. Lisäksi vanhus oli jo kertaalleen kaatunut, ja hänen kuntonsa oli selkeästi heikentynyt.

”Kolmannen puhelun jälkeen jossain vaiheessa kuului miehen ääni taustalta. Sanoin, että pysäytä se vaikka väkisin, että nyt pitää saada selville, missä te olette”, tytär kertoo.

Ohikulkija otti luurin, mutta puhelu katkesi. Vanhus oli kaatunut uudestaan.

”Kun soitin heti perään, niin tämä ohikulkija vastasi puhelimeen. Hän selitti, kuinka yritti nostaa isää pystyyn ja taluttaa hänet tien alkuun.”

”Yleensä Parkinson ei tee hänelle vapinaa, mutta nyt vapisi kyllä kädet”

Ohikulkijan kautta tytär sai lopulta selville isänsä päätyneen Kuurinniityn uusille asuinalueille. Sieltä vanhus oli jatkanut matkaansa hiekkatietä pitkin, kunnes ohikulkija huomasi vaappuvan hahmon.

”Luojan kiitos tämä vanhempi herrasmies saapui paikalle. Hän kertoi hoitaneensa itse vanhuksia aiemmin, ja näki heti, että nyt on jotain vialla. Onneksi hän meni auttamaan, koska siinä olisi voinut käydä melkeinpä mitä vaan”, tytär kertoo huojentuneena.

Ohikulkija antoi ajo-ohjeet puhelimessa oleville omaisille, jotka loppujen lopuksi löysivät eksyneen vanhuksen ja pelastajan tien varresta.

”Kaiken tämä söhellyksen jälkeen siellä he sitten seisoivat. Isä oli tietysti tosi heikossa kunnossa, koska ei ollut syönyt tai juonut koko päivänä mitään. Hän tärisi, ja yleensä Parkinson ei tee hänelle vapinaa, mutta nyt vapisi kyllä kädet.”

Säikähdys oli suuri kaikkien osapuolien kohdalla. Vettä ja suklaata perhe haki lähimmästä kaupasta, mutta alleen laskenut vanhus tärisi vielä kotiin päästyäänkin.

Vanhuksen pelastajaa tytär kiitti myöhemmin myös sosiaalisessa mediassa.

Sairaalan toiminta kyseenalaista

Miten Parkinsonin tautia sairastava, hitaasti etenevä vanhus oli päässyt Jorvin sairaalasta pois kenenkään huomaamatta?

Kotona miehen vaimo soitti välittömästi sairaalaan, jossa puhelimeen vastasi tuttu hoitaja. Tapahtuneen perusteluja olivat suuri potilasmäärä ja henkilökunnan puute.

”Se tässä on törkeintä, mitä kaikkea olisi oikeasti voinut tapahtua. He tiesivät kyllä isän kunnon ja sen, että muistiongelmia on. Sitten vaan yhtäkkiä soitetaan, että miehenne on kadonnut, eivätkä vartijatkaan häntä löydä”, tytär selittää.

”Kyllä siinä katastrofin ainekset oli. Mietin, että pitääkö tässä soittaa poliisit ja helikopterit ja kaikki.”

Vaikka lopputulos oli onnellinen, toivoo tytär tapahtuneen antavan päivänvaloa Jorvin sairaalan toiminnalle.

X