Iso vai pieni? Astianpeskoneen valinnassa on muistettava monta asiaa

Tiskikone on mainio arjen apuri, joka säästää vaivaa, vettä ja energiaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tiskikone asennetaan usein lattiatasolle. Pienen koneen voi sijoittaa tiskipöydälle, jolloin selkää ei tarvitse taivutella hankalaan asentoon.

Tiskikone on mainio arjen apuri, joka säästää vaivaa, vettä ja energiaa.
(Päivitetty: )
Teksti: Vesa Ylä-Jääski

Ennen tiskikoneen hankintaa mieti ensimmäiseksi, paljonko tiskattavaa tulee.

Jos kone on liian suuri, voi mennä päiväkausia ennen kuin koneessa on niin paljon tiskattavaa, että se kannattaa käynnistää. Tällöin ruoantähteet ehtivät kuivua kiinni astioihin.
Toisaalta suuri kone on tarpeen, jos tiskattavana on paljon isoja kattiloita ja kulhoja.

Mittaa tarkasti tiskikoneelle käytettävissä oleva tila. Astianpesukone asennetaan usein lattian rajaan, tiskipöydän tai työtason alle. Noin 30–40 senttimetrin korkeudelle nostettu kone säästäisi kuitenkin selkää.

Koneiden yleisin leveys on 60 senttimetriä. Ahtaaseen keittiöön mahtuvien 45-senttisten koneiden valikoima on suppeampi. Pieneen talouteen voi harkita myös työtason päälle tai kaappiin tulevaa pikkukonetta.

Varmista, että koneessa on tarvitsemasi pesuohjelmat esimerkiksi rasvaisille ruoanvalmistusastioille, pikaohjelma kevyttä pesua kaipaaville ja hellävarainen ohjelma aroille astioille. Jäljellä olevan pesuajan näyttö ja ajastin ovat käteviä toimintoja.

Avokeittiöön kannattaa valita hiljainen laite, jonka äänitaso on alle 45 desibeliä.

Nykyaikaiset tiskikoneet säästävät vettä ja energiaa käsinpesuun verrattuna. Suurin osa koneen kuluttamasta sähköstä kuluu veden lämmittämiseen, ja veden lämmitys vie myös aikaa.

Kone kannattaa liittää lämpimään tuloveteen – etenkin, jos lämmin vesi tuotetaan esimerkiksi maa- tai aurinkoenergialla tai jos taloyhtiö ei peri lämpimästä vedestä eri maksua.

Vajaatäyttöohjelmat ja likaisuuden tunnistava automatiikka säästävät nekin aikaa, vettä ja energiaa.

Mökin pöydälle

Pieni tiskikone mökille

© GIGANTTI

Työtason päälle asennettava yksinkertainen Matsui MDWTT15E käy pieneen talouteen. Pöytätiskarissa on kuusi pesuohjelmaa, ja laitteen voi ottaa mökiltä mukaan pakkaskaudeksi. Noin 200 e.

Tilaihme

Keraamisen lieden, uunin ja tiskikoneen yhdistelmä

© GIGANTTI

Pienenkin keittiön tavallisen 60-senttisen hellan tilalle mahtuu keraamisen lieden, pienen uunin ja astianpesukoneen yhdistelmä Candy TRIO 9503-1X, joka maksaa noin 1 200 e.

Kapea automaatti

Kapea automaattitiskikone

© WWW.POWER.FI

POINT PD4522R:n automaattiohjelma säätää lämpötilan ja ajan astioiden likaisuuden mukaan. 45 senttimetriä kapeassa tehotiskarissa on muun muassa puolitäyttö- ja pikaohjelmat sekä kolme pesutasoa. 500 e.

Energiatehokas

Kalusteisiin intergroitava whirlpool

© WWW.POWER.FI

Hiljainen ja energiatehokas Whirlpool WIC3C22ESK pesee rivakasti koko illallisporukan astiat. Automatiikka säätää veden määrän, lämpötilan ja pesuajan. Kone
maksaa noin 600 e.

Tiukalle budjetille

Tiukalle budjetille tiskari

© WWW.POWER.FI

Reilun kokoiseen tiskikoneeseen mahtuvat myös ruoanvalmistusastiat. Tason alle asennettavassa kohtuuhintaisessa Gram DS6401-60:ssa on puolitäyttöohjelma, mutta hienoudet puuttuvat. 280 e.

Fiksu pikkutiskari

Pikku tiskari pieneen talouteen

© VERKKOKAUPPA.COM

Pöydälle tai kaapistoon asennettava Bosch SKS62E22EU Serie 4 mahtuu pieneen tilaan. Energiapihissä pikkutiskarissa on hyvät ohjelmat, ajastin ja selkeä pesuajan näyttö. 300–400 e.

Juttu on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 6/18.

X