Balettitanssija Teemu Nyberg vaihtoi uraa ja opiskeli nokikolariksi – Mikä johti miehen näin radikaaliin elämänmuutokseen?

Jaa artikkeliTilaa Seura
Teemu Nyberg
”Nuohoojana olen hyvä asiakaspalvelija, ehdottoman siisti ja keskusteleva. Tanssijan menneisyydestä on hyötyä katolla kiikkumisessa ja ahtaissa paikoissa”, Teemu Nyberg kertoo. © TUOMAS HONKASALO
Teemu Nyberg nosti balettitanssijan töissä kuluneet tossut naulaan 20 vuoden tanssijauran jälkeen ja opiskeli nuohoojaksi. ”Eivät kaikki voi olla jormauotisia.”

Tummapiirteinen, parrakas, roteva, satakiloinen mies tutkii peilikuvaansa itse tekemästään hehkuvien lamppujen reunustamasta meikkipeilistä kuin olisi taas valmistautumassa näytökseen teatterissa.

Katse on tutkiskeleva ja välillä hullutteleva. Samanlaisen peilin ääressä Teemu Nyberg, 46, on monesti meikannut itsensä ennen ooppera- tai musikaalinäytöstä.

Tanssijana rooli meikattiin kasvoille. Myös nykyisessä ammatissaan, nuohoojana, Teemu riisuu työnaamionsa pois päivän päätteeksi, sillä noelta ei voi nokikolarin työssä välttyä.

Kontrasti näiden kahden ammatin välillä on kuitenkin melkoinen. Miten Teemu on päätynyt näin radikaaliin elämänmuutokseen?

Baletista tulee intohimo

Turkulaiseen perheeseen ainoaksi lapseksi 1972 syntynyt Teemu oli jo lapsena urheilullinen. Pojille neitimäisenä pidettyyn balettikouluun hän päätyi kaverin äidin takia.

”Kaverini Kristianin äiti oli viemässä häntä balettikouluun, kun olimme ykkösluokalla. Äitimme juttelivat, ja sen seurauksena minäkin olin sitten balettitunnilla.”

Kristian ei pitänyt hommasta ja lopetti noin vuoden jälkeen. Mutta Teemu jatkoi, sillä baletti oli alkanut kiinnostaa.

”Olin hyvä siinä. Olin musikaalinen, liikunnallinen ja opin sekä omaksuin helposti asioita. Siitä tuli minulle intohimo.”

Koulu alkoi jäädä sivuseikaksi, kun balettiin panostettiin tosissaan. Kolmihenkinen Nybergin perhe muutti Turusta Helsinkiin, jotta Teemu pääsi opiskelemaan tanssia Suomen parhaimpaan tanssiakatemiaan, Kansallisoopperan balettikouluun.

Nelosluokkalaisena Teemun arkipäivät kuluivat koulupäivien lisäksi balettikoulun 1,5–3 tuntia kestäneissä treeneissä, viisi kertaa viikossa.

”Aika raju vetohan tuo oli perheeltä, että muutetaan pojan harrastuksen vuoksi. Mutta minulla oli rakastava perhe. Isä oli enemmän käsillään tekijä kuin puhuja. Hän opetti minulle, kuinka käsillä saadaan asioita aikaiseksi.”

Teemu Nyberg. nuohooja

Teemu Nyberg oli tanssijaksi pitkä ja lihaksikas, mutta jäntevä. ”On sitä vähän tullut kiloja lisää tanssiajoista”, Nyberg naurahtaa. © TEEMU NYBERGIN KOTIALBUMI

Teemun äiti toi kasvuun niitä pehmeitä arvoja, joita tanssija-Teemu myöhemmin tarvitsi ammentaessaan työhönsä herkkyyttä fyysisyyden päälle.

Elämä balettikoulussa oli kurinalaista ja harjoitukset olivat monipuolisia. Yhdeksän pojan ryhmä sai kouluttajakseen Neuvostoliitosta oppinsa hakeneen kunnianhimoisen tanssipedagogin, Ilkka Lammen.

”Hänellä oli sellainen päämäärä, että näistä jätkistä tehdään kovia tanssijoita.”

Opetukseen kuului kaikenlaista tanssia, miekkailua ja akrobatiaa. Salilla usein painittiin. Mitä monitaitoisempi on fyysisesti, sen parempi on tanssijana.

Nuoren miehen elämä oli erilaista kuin monen ikätoverin. Jalkapallon pelaaminen oli lähestulkoon kiellettyä, sillä siinä voisi nilkka muljahtaa eikä pääsisi tanssitreeneihin. Koko elämä pyöri tanssin ympärillä kuin loputon piruetti.

”Peruskoulun jälkeen en tiennyt mitään muuta suuntaa kuin tanssijan ura, sillä olin tehnyt sitä jo niin paljon. Esiintymisviettini oli myös kova ja se vaati tyydytystä.”

Kiusaamista ja homottelua

Yläkouluaikaan liittyi myös kiusaamista muka tyttömäisestä harrastuksesta. Teemu teki siitä heti lopun.

”Mää vedin sitä ensimmäistä kaveria turpaan. Sitten kysyin, että kuka haluaa olla seuraava? Ne alkoi kunnioittaa mua, kun ne tajusi, kuinka fyysistä tanssiminen oli. Piti mua kovana jätkänä. Mää olin spesiaali, niitten kaveri kuitenkin.”

Kiusaaminen loppui, mutta satunnainen homottelu piti pintansa. Ihmisillä kun on voimakkaita stereotypioita.

”En ole millään tavalla neitimäinen, minä olen mies. Monet ei osaa oikein suhtautua, kun kerron, että olen balettitanssija. Ootko tosissaan? ne kysyy.”

Taiteilijaelämää

Turkulainen Aurinkobaletti kiinnitti 16-vuotiaan Teemun kahdeksi ja puoleksi vuodeksi tanssijan töihin. Armeijan jälkeen nuorukainen lähti kiertämään Eurooppaa ja päätyi Pariisiin velipuolensa luokse asumaan. Työpaikkoja haettiin ympäri Eurooppaa.

Teemulla oli siihen aikaan kaksi osoitetta. Toinen Pariisissa ja toinen äidin luona Turussa. Kööpenhaminasta oli lähtenyt kirje äidin luokse Turkuun, josta äiti lähetti sen avaamattomana toisessa kirjekuoressa Teemulle Pariisiin.

”Kun avasin kirjeen, selvisi, että koetanssit ovat seuraavana päivänä Köpiksessä ja että he olivat kiinnostuneita minusta. Lainasin veljeltä rahaa ja pääsin hieman myöhässä paikalle.

Kolmipäiväiset koetanssit päättyivät osaltani ensimmäiseen iltapäivään, kun sain heti paikan.”

Maailmalta Teemu siirtyi Turun kaupunginteatteriin, jossa vierähti seitsemän vuotta.

”Olin mukana kaikissa isoissa musikaaleissa. Rentun ruusu oli rakkain produktio. Sitten siirryin Helsingin kaupunginteatteriin ja tein samalla oopperaproduktioita Töölönlahden toiselle puolelle Kansallisoopperaan. Viimeiset vuoteni tanssijana tein Komediateatteri Areenassa. Matkan varrelle mahtui paljon tanssia, laulamista ja näyttelemistä.”

Toinen ura

Salon Kuusjoen mummolassa vietetyt lapsuuden kesät ja luontoon vihkiytyminen, ovat kulkeneet Teemun treenirepussa koko ajan; jopa hulluimpina tanssivuosina.

”Sienimetsällä olen käynyt jo teinipojasta asti. Metsästyksen saloihin minut houkutteli Komediateatterin kollega. En nauti tappamisesta ja pyydän aina saaliilta anteeksi. En välttämättä ääneen, mutta hiljaa mielessäni.”

Teemu Nyberg lapsena

Lapsuuden kesät Kuusjoen mummolassa kasvattivat Teemu Nybergistä luonnossa viihtyvän ihmisen. © TEEMU NYBERGIN KOTIALBUMI

Halu muuttaa lähemmäksi luontoa oli merkittävässä roolissa Teemu Nybergin yllättävässä ammatinvaihdossa. Ehkäpä vielä suurempi syy jättää tanssijan ura oli realismi.

”Eivät kaikki voi olla jormauotisia ja jatkaa tanssia eläkeikään asti. Minä en ollut 35-vuotiaana käynyt kertaakaan puukon alla, mutta kaikki vaati silloin jo enemmän työtä. Palautuminen kesti pidempään ja lämmittelyyn piti käyttää enemmän aikaa. Todennäköisesti paikat olisivat jossain kohtaa pettäneet. Kun aikanaan lähdin tanssijan uralle, tiesin ettei se tule olemaan eläkeammatti.”

Teemu haluaa ajatella elämäänsä periodeissa.

”Ensimmäinen periodi oli siinä kohtaa tanssittu, ja muutin maalle silloisen puolisoni kanssa. Ajattelin, että minulla oli vielä virtaa opiskella uusi ammatti.”

Sitten hän näki lehdessä ilmoituksen nuohoojan oppisopimuskoulutuksen alkamisesta. Se tuntui johdatukselta.

”Olin pienenä poikana mummolassa ihaillut aina nokikolaria. Wau, sinne se vaan hävisi katolle, kun oli ensin kiivennyt sinne ketterästi kuin orava.”

Nyt Teemu on tehnyt nuohoojan työtä 11 vuotta.

”Olen hyvä työssäni ja pidän siitä.”

Jälkipolttoja

Pikkupoikana Teemua kiellettiin menemästä katolle. Nyt sinne kiipeäminen on entiselle tanssijalle helppoa.

”Kyllähän se auttaa, kun tietää tarkalleen, missä asennossa takana olevan jalan isovarvaskin on.”

Välillä ajatus pysähtyy korkealla katolla ollessa kauniiseen maisemaan. Teemu pitää työstään, mutta sisältöä elämään tuovat muut asiat.

”Viihdyn kotona, ja isän käsityöoppien mukaisesti luon asioita käsilläni. Puran luomisvimmaani taiteellisiin käsityöprojekteihin.”

Teemu Nyberg. nuohooja

Luonnossa Teemu saa olla rauhassa ilman mitään rooleja. Se rauhoittaa hänen eläväisen mielensä. © TUOMAS HONKASALO

Teemu näyttää raudoituspuikosta kylmätaotun herkän ruusun ja esittelee peilipöytää, jonka nimi on kaihoisasti Moulin Rouge. Teemun nykyisin Tarvasjoella sijaitsevan kodin keittiötä valaisee persoonallinen valaisin, joka on tehty yli sadasta avaimesta ja taskukelloista.

”Joku vääräleuka kuittaili, että kuinkas monta tunnelukkoa sinulla on avaamatta, kun avaimia on noin paljon.”

Tunnelukkoja ei tunnu olevan, sillä Teemu osaa edelleen heittäytyä tunteisiin ja eläytyä hetkissä.

”Pohdin paljon asioita. Tanssijana egoa hiveli oman ilmaisuvoiman kautta saavutettu suosio ja loppumattomat aplodit. Kun levitin kädet lavalla, ihmiset alkoivat taputtaa. Kun käsien läiskytys alkoi hiljentyä, levitin käteni uudestaan ja suosio satoi taas käsien kautta kehooni. Siitä vastavuoroisuudesta sai varsinkin nuorena poikana hyväksyntää, että minä olen hyvä ja taitava.”

”En kaipaa lavalle takaisin. Ja toisaalta hieman kaipaankin. Niitä aplodeja minä vielä janoan. Talojen katoille ei niitä enää kuule.”

X