Uskomaton elämäntapa: Esa Heiskanen nosti ikiaikaisia hakopuita erämaajärvestä – ja rakensi niistä kokonaisen kylän

Pihkan väkevä tuoksu on vielä tallella, vaikka mahtava mänty on maannut erämaajärven pohjassa vuosituhansia. Vesi on pessyt pois kuoren ja hionut rungon sileänkarheksi kuin parkkiintunut nahka. Kauniit kierteet kuvioivat pintaa.

Tähän tuoksuun ja puun kauneuteen porosalmelainen Esa Heiskanen, 59, aikoinaan rakastui. Kun hän oli 19-vuotiaana nostanut ensimmäisen hakopuunsa järven pohjasta ja hinannut sen rannalle, hän tiesi, että tämä ei jää tähän.

Hakopuilla tarkoitetaan rantapenkereeltä järveen kaatuneita ja pohjaan vajonneita puita, joiden ikää mitataan sadoissa ja tuhansissa vuosissa.

Kymmenen vuoden aikana Esa nosti Etelä-Savossa Porosalmella sijaitsevasta Hietajärvestä 1 500 uponnutta tukkia apunaan vain uimalasit, räpylät ja tukkisakset. Mies sukelsi, köytti narun puun ympärille ja veti tukit rannalle käsitaljalla sentti sentiltä.

”Puun uskomaton tuhatvuotinen tuoksu huumasi minut. Ja runko – taideteoshan se oli. Minusta tuli kuin hakonarkomaani.”

Ikipuita ja uittopuomeja

Puut säilyvät hyvin kirkkaassa ja kylmässä vedessä. Oksat vain kuluvat veden ja jään voimasta ja jättävät runkoon pelkät kyhmyt.

Esan sukeltamista hakopuista nuorimmat ovat peräisin yli tuhannen vuoden takaa, vanhimmat ovat yli neljäntuhannen vuoden ikäisiä. Puiden iät on tutkituttanut Metsäntutkimuslaitos.

Puita ovat kaataneet myrskyt ja metsäpalot – joissakin puissa näkyvät vielä tulen jättämät tummentumat – sekä muinaiset esi-isämme, jotka ovat jättäneet puihin muun muassa kirveenjälkiä.

Hakopuiden lisäksi Esa on käynyt etsimässä vanhoja puomeja uittojokien ja -vesien varsilta. Uittopuut ovat kotoisin Hyrynsalmen ja Kuhmon vanhoilta uittoreiteiltä.

Puusta veistetty naishahmo makaa kahvilassa pöydän päällä. Liekö siinä vedenneito Vellamo? © Mikko Nikkinen

Esa on löytänyt järvestä myös puisen riistaloukun kappaleen, jonka iäksi on määritelty 2 150 vuotta.

”Ikipuut inspiroivat minua. Kirveenjäljissä ja hiiltyneissä pinnoissa on mystiikkaa. Ajatus laukkaa ajassa taaksepäin aikaan, jolloin näillä mailla eivät liikkuneet kuin villieläimet ja metsästäjät.”

Kun käyskentelemme Hietajärven rannalla, äkkää Esa järvestä esiin pistävän hakopuunnokan.

”Tuossakin on yksi. Sukellanko nostamaan?”

Hetkessä hän on riisuutunut alushoususilleen ja pulahtanut veteen. Hän jaksaa nostaa painavaa hakopuuta juuri sen verran, että kuvaaja onnistuu nappaamaan kuvan.

”Aikamoinen karahka.”

Isän jalanjäljissä

Esa on asunut näissä Etelä-Savon maisemissa liki koko ikänsä. Kansalaiskoulun käytyään hän vietti kuusi vuotta Helsingissä remonttihommissa. Silloinkin hän singahti viikonlopuiksi ja lomiksi synnyinseuduilleen puita sukeltamaan.

”Olen metsän kasvattama. Täällä olen leikkinyt ja retkeillyt lapsena kavereiden kanssa ja etsinyt aarretta, jota peikko vartioi.”

Hakopuiden nostamisen hän oppi isältään.

”Olin pikkupoikana keulapainona veneessä, kun isä nosti rannalle hakopuita. Hän ei kuitenkaan sukeltanut.”
1970-luvulla Esan isä rakensi hakopuista joitakin rakennuksia Porosalmen kylälle. Siitä jäi ajatus itämään Esan mieleen.

Esa on vakuuttunut, että vielä hän löytää aarteen jostain salaperäisestä luolasta. Se on hyvin mahdollista, sillä paikalla on kiinnostava historia.

Rantasalmen kirkonkirjoista käy ilmi, että 1500-luvulla alueella on asunut lappalaisia. Perimätiedon mukaan Porosalmi on saanut nimensäkin ajoilta, jolloin lappalaiset vaeltelivat alueen erämaissa.

Heiskasten suku on asunut näillä main 1600-luvun puolesta välistä. © Mikko Nikkinen

Elämäntyöstä nähtävyys

Luonnonpuu saa mielikuvituksen ja luovuuden laukkaamaan, ja siksi se on aina kiehtonut Esaa.

Kun muut lapset nikkaroivat koulussa linnunpöntön laudoista, Esa teki pöntön onttopuusta.

Ensimmäisen hakohirsimökin Esa rakensi vähän kuin kokeeksi vuonna 1985. Hän antoi sille nimen Lohimaja. Vuonna 1990 syntyi Kontiotupa. Ja hiljalleen yhä uusia rakennuksia.

Kiivaimmat rakentamisen vuodet ajoittuvat vuosiin 1990–2010. Tuorein rakennus on vuonna 2017 valmistunut ateljee Louhi, josta aukeavat isot ikkunat Hietajärvelle.

Esa on suunnitellut itse kaikki rakennukset ja antoi suunnitelmien elää sen mukaan, millaisia puita kasoista milloinkin löytyi.

Parhaat puut Esa jätti sidepuiksi ikkunoiden ja ovien yläpuolelle.

Nyt Hietajärven uljaissa maisemissa kohoaa hako- ja uittopuista rakennettuja mökkejä, majoja, saunoja, laavuja ja näyttelytiloja, joista suurin on tuhannen neliön päärakennus, Aikhitupa ja Savotta-Sali.

”Alussa minulla ei ollut mitään visiota. Keskityin vain nostamaan puita järvestä. Sen jälkeen pystyin keskittymään rakentamiseen. Kun ensimmäinen charterbussi ajoi pihaan, ajattelin, että ehkä tästä voisi tullakin jotain.”

Kyllähän siitä tulikin. Yhden miehen hullusta harrastuksesta syntyi Hakoapaja, Suomen ja ehkä maailman suurin uppopuukylä.

Rakennuksia on niin monta, että edes Esa ei äkkiseltään muista niiden tarkkaa lukumäärää.

”Pystyykö savolainen antamaan suoraa vastausta. Kolmattakymmentä – sanotaan niin.”

Esa Heiskanen on saanut ITE-taiteilijan nimikkeen Maaseudun Sivistysliitolta. © Mikko Nikkinen

Hurmiossa rakennettu

Kun matkaajan suusta pääsee huokaisu ”uskomatonta”, kokee Esa onnistuneensa.

”Halusin luoda jotain sellaista, mikä herättää hämmästystä ja ihmetystä.”

Sellaisen syntymiseen tarvitaan unelmia ja periksiantamattomuutta. Niitä ei Esalta ole puuttunut.

”Hakopuusta rakentaminen on ihan oma juttunsa, sillä puusta tehdään niin kuin puu haluaa. Se on niin käsityötä kuin olla ja voi. Puuta pitää vääntää ja kääntää niin, että salvos menee oikein. Voi olla, että oikeaa linjaa ei löydykään ja on haettava uusi tukki.”

Tukkipuu painaa 500–1 000 kiloa. On ihme, että Esa vältti loukkaantumiset. Hän rakensi kuin hurmiossa ja keskittyi täysin siihen, mitä oli tekemässä. Kuulokkeiden läpi kuului vain moottorisahan surina ja joskus hento linnunlaulu.

Hän saattoi rakentaa liki kellon ympäri vapaapäiviä pitämättä.

”Rakentaminen on minulle kuin huippu-urheilijan urheilusuoritus. Olen latautunut ja läsnä, enkä anna minkään häiritä keskittymistäni.”

Esa aloitti tuhatneliöisen päärakennuksen rakentamisen vuonna 1990 ja laajennusosa valmistui 2009. Pituutta rakennuksella on 60 metriä. Kun rakennus valmistui, paikalliset kirvesmiehet tulivat katsomaan luomusta. Ammattimiesten suu loksahti auki ihmetyksestä.

”Muistan, kun ensimmäistä kertaa kävelin rakennuksen päästä päähän. Puolessa välissä oli pakko pysähtyä, kun kaikki voimat valahtivat minusta pois. Ihmettelin, että olenko minä todella tehnyt tämän?”

Sama kysymys saattaa nousta Esan mieleen muitakin rakennuksia katsellessa. Ne on tehty sellaisessa luovuuden vimmassa, että aina ei ole muistijälkiä jäänyt tekijän mieleen.

Metsä yhdisti puolisot

Kun kesä tulee, Esa muuttaa avovaimonsa Marin ja poikiensa Jessen, 14, ja Eetun, 13, kanssa Hietajärven rannalle. Huhti–toukokuun vaihde menee paikkoja siivotessa ja kuntoon laittaessa, ja sitten saapuvat ryhmät, turistit ja lomalaiset. Jotkut tulevat ihmettelemään yhden miehen tilataideteosta ja kuuntelemaan kiinnostavia tarinoita, toiset rentoutumaan ja kalastamaan luonnonkauniiseen maisemaan.

Hakoapaja on perheyritys, jos mikä. Mari toimii emäntänä ja pojat myyvät tekemiään puuautoja ja kaarnalaivoja. Esan toiseksi vanhin poika, kolmekymppinen Joni hänen ensimmäisestä liitostaan, on myös vahvasti mukana kuvioissa.

Esa ja Mari tutustuivat parikymmentä vuotta sitten. Naimisiin he eivät ole ehtineet, kun eivät ole kuulemma ehtineet vielä seurustellakaan. © Mikko Nikkinen

Esalla on tapana kertoa kysyjille, että hän löysi Marin eksyneenä marjametsästä. Todellisuudessa pariskunta tutustui parikymmentä vuotta sitten, kun Mari työskenteli luokanopettajana Rantasalmella ja teki Esan kanssa yhteistyötä järjestäessään leirikouluja. Muutaman vuoden kuluttua Mari jätti opettajantyönsä ja karttakeppi vaihtui soppakauhaan.

”Muistan, kun lapsena haaveilin isosta kartanosta. Kun kerran lakaisin Aikhituvan lattiaa, oivalsin, että nyt minulla on sellainen”, Mari naurahtaa.

”Mutta en minä ihan näin isoa pyytänyt.”

Tällä hetkellä uusia rakennuksia ei ole nousemassa, sillä Esa keskittyy siirtämään nyt jo edesmenneeltä isältään lunastamiaan hakohirsitupia Hakoapajaan.

Mitähän tulevaisuus tuo tullessaan? Lisää hurmion vallassa syntyneitä rakennuksia?

”Katsotaan, mitä syntyy, jos minun annetaan täällä vapaana temmeltää. Onnellisimmillani olen, kun lastu lentää ja työ etenee.”