Elinluovutus pelastaa aina hengen – Kaikkia elimiä tarvitaan: ”Vuosittain moni odottavista kuolee, koska sopivaa siirrännäistä ei saatu ajoissa”
Aiemmin elinten luovuttamiseen tarvittiin lupa omaiselta, ellei vainajalla ollut elinluovutuskorttia. Nyt oletetaan, että elinsiirtoon sopiva vainaja on suostunut elintensä luovutukseen, ellei hänen tiedetä sitä elinaikanaan kieltäneen.
HUSin Vatsakeskuksen ylilääkäri Helena Isoniemi (kesk.) ja leikkausryhmä tekivät munuaisen siirtoa Meilahden tornisairaalan leikkausosastolla heinäkuussa 2018.
”Elinluovutus pelastaa aina jonkun hengen”, sanoo Munuais- ja maksaliiton viestintäpäällikkö Petri Inomaa.
Kaikkia elimiä tarvitaan lisää. Elinsiirtoa odottavien listalla on kaiken aikaa noin 500 ihmistä. Jonon sijaan puhutaan listasta, sillä sopivia elimiä tarjotaan sopiville vastaanottajille.
”Sopivuuteen vaikuttaa esimerkiksi kudostyyppi tai veriryhmä. Sydänsiirrossa luovuttajan ja vastaanottajan täytyy olla suurin piirtein samankokoisia.”
Yleisimmät Suomessa siirrettävät elimet ovat munuainen, maksa, haima, keuhko ja sydän. Inomaan mukaan viime vuonna tehtiin ennätysmäärä elinsiirtoja, kaikkiaan 475. Niistä munuaisia oli 321 ja maksoja 78. Kaikkia elimiä tarvitaan lisää.
Uutta munuaista joutuu odottamaan keskimäärin kaksi vuotta, mutta esimerkiksi maksa voidaan joskus tarvita nopeasti muutaman päivän sisällä. Kaikille uusi elin ei ehdi ajoissa.
”Vuosittain noin 5–10 prosenttia elinsiirtoa odottavista kuolee, koska sopivaa siirrännäistä ei saatu ajoissa.”
Elinluovutuskortti selkeyttää tahdon
Viime vuonna vanhin elinluovuttaja oli 83-vuotias.
Inomaa kertoo, että suurin osa elinsiirroista tehdään aivokuolleilta elinluovuttajilta saaduilla elimillä.
Vain pieni osa vainajista sopii elinluovuttajiksi, mutta teoriassa lähes kuka tahansa voi kuollessaan päätyä elinluovuttajaksi, jos ei ole sitä erikseen kieltänyt.
Aiemmin elinten luovuttamiseen tarvittiin lupa omaiselta, ellei vainajalla ollut elinluovutuskorttia. Nyt oletetaan, että elinsiirtoon sopiva vainaja on suostunut elintensä luovutukseen, ellei hänen tiedetä sitä elinaikanaan kieltäneen.
”Elinluovutuskortilla on selkeyttävä rooli, sillä kortti kertoo selkeästi vainajan oman tahdon.”
Ennen elinsiirtoon ryhtymistä lääkärin on yritettävä selvittää, mikä vainajan tahto oli elintensä suhteen. Jos varmuutta asiasta ei saada riittävässä ajassa, elinsiirto voidaan silti lain mukaan tehdä.
Elinluovutuskortin lisäksi tahtonsa voi ilmaista muun muassa kirjaamalla sen sähköiseen Omakanta-palveluun.
Inomaan mukaan suomalaisten suhtautuminen elinluovutusta kohtaan on yleisellä tasolla hyvä.
”Olemme tehneet kaksikymmentä vuotta gallupia, jossa kantaa on kysytty. Tuoreimmassa gallupissa 83 prosenttia sanoi suhtautuvansa elinluovutukseen positiivisesti. Vain kuusi prosenttia vastusti elinluovutusta.”
Amerikkalaisissa tv-ohjelmissa on joskus näytetty tunteikkaita kohtaamisia uuden sydämen saaneen sekä luovuttajan omaisten välillä. Suomessa vastaavat kohtaamiset ovat mahdottomuus, sillä elinluovutuksen suhteen vallitsee täysi anonymiteetti. Luovuttajan omaiset eivät tiedä, kuka elimen on saanut, eikä uuden elimen saanut henkilö tiedä, keneltä elin on tullut.
”Anonymiteetti sopii meille suomalaisille varmasti erittäin hyvin”, Petri Inomaa sanoo.