Miksi niin moni ei halua lapsia? – Syntyvyys laskee mutta entistä useampi toteaa: ”En lisääntyisi, vaikka maksettaisiin”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Marju Saari
© Sara Pihlaja 2019 / OM-free
Syntyvyys laskee, ja päättäjät miettivät kuumeisesti, millä kansalaiset saataisiin vauvantekopuuhiin. Ei millään, sanovat Seuran haastattelemat vapaaehtoisesti lapsettomat ihmiset. Entä mitä tästä ajattelee heistä yhden äiti, jolta lapsenlapset voivat jäädä saamatta?

Marju Saari, 45, oivalsi, ettei lapsettomuutta edes pitäisi joutua perustelemaan.

Tämä oli oikein. Sterilisaatio oli tehty, ja Marju Saaren valtasi rauha.

Takana oli vuosien hiljainen paini.

Ne hetket, kun ystävät alkoivat kertoa vauvauutisia ja nuoren Marjun aviomies kysyi, emmekö mekin voisi.

Ne hetket, kun Marju vuosia myöhemmin uumoili, että hänen silloinenkin puolisonsa haaveili lapsista. Asiasta ei puhuttu suoraan, ehkä sitä vähän välteltiinkin.

Marju teki itsensä kanssa sopimuksen. Pelkästään toisen toiveiden takia hän ei lasta tekisi. Hän odottaisi siihen saakka, että olisi neljäkymmentä. Jos siihen mennessä ei olisi tullut tunnetta, että hän haluaa lapsen, hän menisi sterilisaatioon.

Liitto päättyi. Neljänkympin rajapyykkiin oli yli vuosi.

Marju pohti, oliko syytä enää odottaa, ja totesi, että ei ollut. Hän oli varma, ettei mieli muuttuisi. Ne hetket sinetöivät vuosien kypsyttelyn.

Marju meni yksityisen gynekologin vastaanotolle ja sai lähetteen Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan. Oli toukokuu 2013, kun Marjun munanjohtimet tukittiin klipseillä.

Elämää omien rytmien mukaan

Nyt Marju on 45-vuotias ja asuu Tampereella. Kumppanin kanssa.

Marju tapasi nykyisen miehensä juuri ennen sterilisaatioon menoa.

Miehellä ei ollut lapsia.

“Tein heti selväksi, että operaatio tehdään. Se oli minusta reilua. Asia oli minulle niin tärkeä, että joko kelpasin sen kanssa tai en ollenkaan”, Marju sanoo.

Mies mietti.

Nyt takana on viisi ja puoli vuotta kahden aikuisen perhe-elämää.

Siihen elämään kuuluu työtä, joka Marjun tapauksessa tarkoittaa palveluneuvojan hommia ja mieluiten iltavuoroa.

“En ole lainkaan aamuihminen. Minulle on tärkeää saada elää luontaisten rytmieni mukaan.”

Marju harrastaa voimanostoa intensiteetillä, joka vaatii aikaa ja ponnistelua. Mieskin on tyyppiä, joka tarvitsee paljon omaa tilaa.

Marju on huomannut joidenkin kuvittelevan, että vapaaehtoisesti lapsettomat elävät pitkitettyä nuoruutta.

“Kyllä meidänkin täytyy hoitaa velvollisuudet ja käydä töissä. Lapsettomien elämä on tylsempää kuin luullaan!”

Jos kadun, sitten kadun

“Olen miettinyt sitä, miksi minusta on tuntunut siltä, että en lapsia halua”, Marju kertoo.

Rahasta päätös ei ole ollut kiinni. Millään poliitikkojen ideoimilla vauvatonneilla tai synnytystalkoilla Marjua ei olisi lapsentekoon innostettu. Ajatuskin on hänestä naurettava.

”Kyseessä on syvästi henkilökohtainen päätös.”

Hänen veljelläänkään ei ole lapsia.

Marjulla oli tavallinen turvallinen lapsuus ydinperheessä. Kun Marju kertoi äidille sterilisaatiosta etukäteen, äiti ei ollut millänsäkään.

Marjulla on myös setiä ja tätejä, joilla ei ole lapsia.

“Olen pienestä pitäen nähnyt, että se on okei tapa elää.”

Ei hän lapsia vihaa.

“Joskus saatan ajatella, että jos minulla olisi lapsi, minne häntä veisin ja mitä hänen kanssaan tekisin. Ne ovat kuitenkin hyvin hetkellisiä tunteita. Jos minulla olisi oikeasti lapsi, joutuisin järjestämään arkeni sen mukaisesti. Sitä en halua millään.”

Entä jos Marju sittenkin katuu myöhemmin?

“Sitten niin käy. Ihmiset katuvat elämässään kuka mitäkin.”

Marju Saari

Kuka Marju Saaresta huolehtii sitten, kun hän on vanha? “Kyllä ammattilaiset huolehtivat. Vaikka minulla olisikin lapsia, en ikinä sälyttäisi heille sellaista taakkaa, että heidän pitäisi hoitaa minua.” © Sara Pihlaja 2019 / OM-free

Veronmaksajat jäivät tekemättä

Marjun lähipiirissä valintaa ei ole päivitelty, mutta yhteiskunnassa lapsettomuutta ei edelleenkään tahdota hyväksyä vaihtoehtona. Niin Marju asian näkee.

“Ajatellaan, että ihmisessä pitää olla jotain vikaa, jos hän ei halua lapsia.”

Siksi kai Marjukin on miettinyt valintaansa niin paljon.

“Veronmaksajat jäivät minun osaltani tekemättä, mutta toisaalta paras ympäristöteko on se, ettei tee lasta.”

Nykyään hän on hyväksynyt, että ei tarvitse mitään erityistä syytä sille, että valitsi elää ilman lapsia.

“En yksinkertaisesti halunnut äidiksi. Vastaavastihan ihmiset tekevät lapsia, koska he haluavat ja heistä tuntuu siltä.”

”Mikään ei saisi minua muuttamaan mieltäni”

Jaska Riuttama, 44, tajusi jo koulussa, ettei halua koskaan isäksi.

Kun helsinkiläinen Jaska Riuttama on kertonut vapaaehtoisesta lapsettomuudestaan, jotkut ovat ääneen toivoneet, että hän tulisi vahingossa isäksi.

”Ajattele nyt! Jotkut ovat valmiita menemään niin pitkälle, koska eivät voi hyväksyä sitä, että joku ei halua lapsia. En ymmärrä, miksi kenenkään pitää painostaa toista johonkin elämäntapaan.”

Hän sanoo olevansa varma, ettei sellaista vahinkoa ole käynyt, että hän olisi isä. Nyt hän ei ole edes ollut parisuhteessa pitkään aikaan.

Jaska on tiennyt peruskouluajoista asti, ettei halua lapsia.

Jaska Riuttama

© SAMPO KORHONEN

Yhdeksännellä luokalla koulussa käytiin läpi lapsentekoasioita.

”En millään osannut kuvitella, että olisin jonakin päivänä isä. Se tuntui aivan vieraalta ajatukselta.”

Jaska oli toki silloin melkein lapsi vielä. Mutta mieli ei ole muuttunut myöhemmin.

“Olen tullut vain varmemmaksi siitä, että elämä lasten kanssa ei ole minua varten.”

Kansalaisten turhaa syyllistämistä

Jaska sanoo olevansa erityisherkkä ja introvertti. Hän tarvitsee paljon omaa rauhaa voidakseen hyvin. Lapsuudenperheessä oli piirteitä, jotka hän yhä assosioi perhe-elämään ja joita ei halua kokea uudestaan.

“Ja isäsuhteeni on ollut huono. En ole saanut sellaista isän mallia, jota haluaisin seurata.”

Maailman julmuus ja hulluus inhottaa häntä. Pahaa tekisi kasvattaa lapsia tällaiseen maailmaan.

“Suurin syy valintaani on kuitenkin se, että en vain halua. Minulla ei ole minkäänlaista lapsentekoviettiä.”

Jaska on 44-vuotias. Jos hän olisi nainen, hänen hedelmälliset vuotensa olisivat jo ohi tai ainakin lopuillaan. Miehellä tilanne on toinen: saihan tasavallan presidentti Sauli Niinistökin poikansa Aaron 69-vuotiaana. Ehkä Jaska vielä muuttaa mielensä?

Häntä sapettaa, että päättäjät ovat tehneet suuren huolen siitä, että syntyvyys on laskenut.

“Oikeastihan tämä maapallo on totaalisen ylikansoittunut ja ylikuormittunut.”

Jaskan mukaan etenkin naisia syyllistetään.

”Sellaistakin kuulee yhä, että naisesta tulee nainen vasta synnytettyään ja miehestä mies, kun hän on käynyt armeijan.”

Jaska valitsi siviilipalveluksen.

Jaska Riuttama

Jaska Riuttaman mielestä vapaaehtoisesta lapsettomuudesta pitäisi puhua enemmän. ”Toivon, ettei automaattisesti enää oletettaisi, että kaikki haluavat lapsia. Eikä olisi niin, että jos omasta valinnastaan kertoo muille, saa hyökkäävän vastaanoton.” © SAMPO KORHONEN

Rahakaan ei saisi mieltämuuttumaan

Jaska työskentelee kondiittorina leipomossa ja tienaa noin 2000 euroa kuukaudessa. Lapsen kasvattaminen on kallista. Entä jos Jaska saisi rahaa siitä hyvästä, että tekisi ja kasvattaisi uuden kansalaisen? Sanokaamme 50000–100000 euroa – muuttaisiko hän sitten mielensä?

“En tietenkään. En voisi iloita siitä rahasta, jos olisin saanut sen tekemällä jotakin sellaista, mitä en oikeasti halua tehdä.”

Miten pitkälle Jaska olisi valmis menemään voidakseen elää lapsettomana?

“Pahinta olisi se, että löytäisin jonkun, jota rakastaisin, ja hän haluaisi ehdottomasti lapsia. Mutta ei siinä auttaisi muu kuin sanoa, että ei meillä kahdella ole tulevaisuutta.”

Etkö voisi edes harkita?

“En voisi. Silloinhan esittäisin sellaista, mitä en ole. Mikään ei saisi minua muuttamaan mieltäni.”

”Minulla on vain yksi elämä”

Liisa Koskinen, 32, koki lapsena väkivaltaa pienemmiltään. Nyt hän ei itse halua jälkeläisiä.

Liisa Koskinen tietää kyllä, miksi hän ei halua lapsia.

Kun Liisa oli lapsi, hänen perheensä asui kerrostalossa. Pihalla oli paljon lapsia. Liisa oli vetäytyvä.

”Ilmeisesti muut lapset huomasivat sen”, Liisa sanoo.

Liisaa heitettiin kivellä päähän. Iskettiin nyrkillä selkään. Joku löi pesäpallomailalla.

Kiusaajat olivat Liisaa pienempiä lapsia.

”Sanoin kiusaamisesta aikuisille, mutta kukaan ei puuttunut siihen kunnolla. Sanottiin vain yleisesti, että ketään ei saa lyödä. Minulle jäi tunne, että kukaan ei puolusta minua.”

Lopulta Liisa oli niin hermoraunio, että itki, kun häntä tökkäsi.

Ala-asteen kolmannella luokalla fyysinen kiusaaminen loppui. Alkoi henkinen kiusaaminen. Silloin asialla olivat luokkatoverit.

Liisa traumatisoitui. Hän pelkää lapsia.

Lapsettomaksi jäämistä suunnittelevien määrä

Alle 30-vuotiaat

Naiset 11 %

Miehet 16.5 %

30–40-vuotiaat

Naiset 15 %

Miehet 12 %

Lähde: Väestöliiton perhebarometri 2015

Ei halua olla äiti vähän sinnepäin

Pirkanmaalla asuva Liisa, 32, ei nykyäänkään mene kylään ystävilleen, joilla on lapsia.

”Tuntuu ihan naurettavalta yli kolmekymppisenä sanoa, että pelkään pieniä lapsia. Mutta se on totta.”

Asia on Liisalle sen verran herkkä, että hän ei halua esiintyä tässä omalla nimellään.

Hän tietää kyllä, että kaikki lapset eivät ole ilkeitä ja väkivaltaisia vaan että kyseessä on hänen lapsuudenaikainen kokemuksensa.

Tunne on kuitenkin tietoa vahvempi.

”Entä jos joskus kävisi niin, että lapsi löisi minua ja minä hermostuisin niin, että löisin lasta takaisin? Ajatuskin karmii.”

Omia lapsia Liisa ei voi kuvitellakaan hankkivansa. Jos hän vahingossa tulisi raskaaksi, hän mitä luultavimmin tekisi abortin.

”Ihan 100-prosenttisella varmuudella en voi vannoa, etteivät jotkin vaistot sitten heräisi ja minulle tulisikin tunne, etten voi keskeyttää raskautta”, Liisa pohtii.

”Mutta ei minusta ole äidiksi, enkä halua pilata viattoman lapsen elämää sillä, että olisin äiti vähän sinnepäin.”

Liisalla ei ole tarvetta työstää asiaa terapiassa.

”Asia ei vaivaa minua sinänsä, kun en muutenkaan lapsia halua. En halua käyttää lapseen rahaa enkä aikaa. En halua rasittaa kroppaani raskaudella, eivätkä korvani kestä meteliä.”

Puolisokaan ei halua lapsia. Asia käsiteltiin jo kolmansilla treffeillä ja on ollut siitä saakka selvä. He ovat seurustelleet 11 vuotta.

Sosiaalinen paine lapsen hankkimiseen on kova

Vanhemmat tai miehen vanhemmat eivät ole koskaan udelleet lapsiasioista.

Tämä ei tarkoita, että Liisa saisi olla rauhassa.

Liisa tekee asiakaspalvelutyötä, ja työpaikalla tykkää pistäytyä eräs sukulaismies. Miestä kiinnostaa aina yksi ja sama asia: koskas Liisan äidistä tulee mummu. Muitakin tivaajia on.

”Sosiaalinen paine on varsinkin naiselle hirveä. Olen onneksi melko hyvin päässyt yli siitä. Koulukiusaaminen auttoi irti miellyttämisen tarpeesta, kun en kelvannut kuitenkaan, tein mitä tahansa.”

Liisa ei muuttaisi mieltään, vaikka maksettaisiin. Ja jos Liisan miehelle tulisi vauvakuume, mies saisi etsiä uuden naisen.

”En epäile, ettenkö rakastaisi omia lapsiani, jos heitä olisi. Mutta jos lapsenteko ei tunnu millään tavalla hyvältä ajatukselta, en ymmärrä, miksi siihen pitäisi ruveta. Minulla on vain yksi elämä.”

”Ei minuakaan painostettu lastentekoon”

Pirjo Saaren, 72, tytär on tämän omasta tahdosta steriloitu eikä Pirjolla ole lapsenlapsia.

”Jos jään vaille lapsenlapsia, se ei tunnu mitenkään ihmeelliseltä. Elämästäni ei puutu mitään”, sanoo Pirjo Saari, 72.

Hänellä on kaksi lasta, joista toinen – tässä jutussa myös haastateltu Marju Saari – on teettänyt sterilisaation, koska ei tahdo äidiksi. Pirjon lapsista toisellakaan ei ole lapsia.

Pirjolle itselleen oli aina selvää, että hän haluaa lapsia.

Lapsenlapset ovat kuitenkin eri asia. Isovanhemmuus ei ole koskaan ollut hänen haaveensa.

Pirjo työskenteli lastentarhanopettajana 40 vuotta ennen eläkkeelle jäämistään.

”Siinä työssä sain rokotuksen mummokuumetta vastaan. Olen osani lastenhoidosta tehnyt.”

Pirjo Saari

Pirjo Saari tietää, että todennäköisesti häneltä jää kokematta isovanhemmuus. Hänen mielestään on kunnioitettavaa, jos joku rehellisesti tunnistaa, ettei halua tai sovi äidiksi tai isäksi. © Matias Honkamaa

Vapaaehtoistyötä ja oman miehen seuraa

Pirjo huomasi jo nuoresta Marjusta, että tyttären lahjat ovat muualla kuin kodinhoidossa. Ja kun tytär läheni neljääkymppiä eikä lapsia alkanut kuulua, Pirjo oli jo aika varma, että Marju ei tahtonut äidiksi. Koskaan Pirjo ei asiaa Marjulta udellut.

Joskus Pirjo sanoi puoliksi leikillään, että älä sitten vain tuudittaudu siihen, että minä hoidan lapsesi.

Kun tytär sitten kertoi, että oli menossa steriloitavaksi, Pirjo säikähti: ettei hänen tokaisunsa vain olisi vaikuttanut tyttären päätökseen. Mutta ei tyttären päätös siitä johtunut. Niin tytär sanoi.

”Oli huomaavaista, että Marju otti päätöksensä kanssani puheeksi, mutta ei hänen olisi tarvinnut. Eiväthän lasteni lastentekoasiat minulle kuulu.”

Kaikki eivät ajattele kuten Pirjo. Pirjo oli taannoin juhlissa, joissa hänen ikätoverinsa esittelivät lastenlastensa kuvia ja kyselivät Pirjolta, eikö tällä tosiaankaan ole lastenlapsia.

”He pitivät sitä ihan kummallisena.”

Jollekulle se, ettei saa kokea isovanhemmuutta, voi aiheuttaa kipeitä kateuden tunteita.

”Joku voi kokea itsensä yksinäiseksi ja ajatella, että mummona tai vaarina pääsisi tiukemmin osaksi oman lapsensa perhettä tai muiden isovanhempien yhteisöä. Toinen ajattelee, että oman suvun pitää jatkua hamaan ikuisuuteen.”

Pirjo asuu Kuopiossa, eri kaupungissa kuin kumpikaan lapsistaan. Kun Pirjo jäi eläkkeelle vuonna 2009, hän meni vapaaehtoistöihin Suomen Punaisen Ristin kautta. Edelleen hän vie kerran viikossa yksinäisen vanhuksen ulkoilemaan ja juo kahvit päälle.

Pirjon mies Antero on myös eläkkeellä.

”Liikumme paljon. Ei oman elämän mielekkyys saa olla kiinni siitä, saako lapsenlapsia.”

Pirjo Saari

© Matias Honkamaa

Pelkkä rakkaus ei tee hyvää vanhempaa

Syntyvyyden laskusta puhutaan nyt paljon.

Pirjokin on pohtinut, onko lasten tekemättä jättäminen yhteiskunnan kannalta jotenkin väärin.

”En hyväksy sitä, että yhteiskunta painostaa lastentekoon. Ei minuakaan painostettu, vaan sain tehdä oman mieleni mukaan. Sama oikeus pitää olla nuoremmillakin”, Pirjo sanoo.

Pirjon mielestä on päinvastoin kunnioitettavaa, jos ihminen tunnistaa sen, ettei vanhemman rooli ole häntä varten.

Pirjo on työurallaan nähnyt senkin, mitä pahimmillaan voi käydä, kun lapsia tekevät ihmiset, jotka eivät sovi vanhemmiksi.

Vaikka kaikki lasten ongelmat eivät selity vanhempien ongelmilla, Pirjon mukaan ongelmat ovat selvästi yleisempiä niiden lasten vanhemmilla, joilla ei ole kunnon otetta elämästä.

Päiväkoti-ikäisten joukossa oli lapsia, jotka tarvitsivat terapeutteja tai rauhoittavia lääkkeitä psyykkisten syiden takia. Oli lapsia, joita kukaan ei hakenut päiväkodista. Jotkut unohtivat baarikierrokselle lähdettyään, että heillä mitään lapsia olikaan.

”Aina nämäkin ihmiset sitten katumapäällä hokivat, kuinka he rakastavat lastaan. Kaikkihan omaa lastaan rakastavat. Mutta ei se heidän rakkautensa kantanut tekojen tasolle asti.”

X