”Olemme liian pieni kansa” – Syntyvyys on laskenut jo seitsemän vuotta: Ovatko suomalaisten perheihanteet muuttuneet pysyvästi?

Jaa kaverilleTilaa Seura
Mitä myöhemmällä iällä kansalaiset tulevat vanhemmiksi, sen alhaisemmaksi yhteiskunnan lapsiluku jää.
Mitä myöhemmällä iällä kansalaiset tulevat vanhemmiksi, sen alhaisemmaksi yhteiskunnan lapsiluku jää. © iStockphoto
Keskustelussa vika vieritetään usein yksilön vastuulle, vaikka yhteiskunnan turvaverkko on heikentynyt.

Suomalaisten syntyvyys on laskenut yhtäjaksoisesti vuodesta 2010 alkaen.

Viime vuonna syntyneitä oli 50 321, lähes 3 100 vähemmän kuin kuolleita. Keskimäärin yksi nainen synnytti 1,49 lasta.

Ihanteellisena hedelmällisyyslukuna pidetään 2,1:tä. Silloin väestön koko pysyisi samana, jos muuttoliikettä ei oteta huomioon.

Miksi suomalaiset eivät synnytä entiseen malliin?

Muutoksen selkein selittäjä lienee vuonna 2008 alkanut taloudellinen taantuma. Lapsia ei uskalleta hankkia, kun oman perheen talous ja näkymät työmarkkinoilla ovat epävarmoja.

”Nyt pohditaan paljon sitä, nouseeko syntyvyys, kun taloudessa näkyy merkkejä paremmasta. Jos syntyvyys jatkaa laskuaan, taustalla on varmasti laajempia muutoksia ihanteissa”, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Johanna Närvi sanoo.

Väestöliiton parin vuoden takainen perhebarometri paljasti, että vapaaehtoisesti lapsettomien määrä on kasvanut: tuolloin lähes 13 prosenttia 20–40-vuotiaista suomalaisista suunnitteli jäävänsä lapsettomiksi.

Uusimman perhebarometrin mukaan ilmiö ei kuitenkaan ole yleistymässä.

Vaikka vapaaehtoisesti lapsettomia oli vähän, moni silti epäröi vanhemmuutta omalla kohdallaan. Mielikuvat lapsiperhearjesta saattoivat olla inhorealistisia. Monelle lapsettomuus ei olekaan tietoinen valinta vaan mahdollinen lopputulos.

Vanhemmuutta myös lykätään ja lapsien toivottu määrä on pienentynyt. Suurperheitä eli vähintään kolmea lasta toivoi 30 prosenttia perhebarometrin vastaajista, kun aiemmin luku oli 40 prosenttia.

Ruotsissa ja Tanskassa syntyvyys on korkeampi kuin Suomessa

Miten politiikalla voisi edistää syntyvyyttä?

Eri maita vertailemalla tiedetään, että perheen ja työelämän yhteensovittamista kannattaa voimakkaasti tukea, Närvi sanoo. Käytännössä se tarkoittaa hyvin tuettuja perhevapaita ja järjestettyä päivähoitoa.

Vuonna 2008 alkaneen taantuman aikana perhepoliittisia etuuksia leikattiin. Lapsilisät – niks. Indeksit jäädytettiin, subjektiivinen päivähoito-oikeus rajattiin 20 tuntiin kokopäiväisen sijasta ja varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja kasvatettiin.

Yksittäinen leikkauksen vaikutusta on hankala arvioida. Kyse on siitä, millaisena ihmiset mieltävät turvaverkon, jonka varaan he putoavat lapsen saadessaan.

”Kokevatko naiset, että heillä on mahdollisuudet sekä tulla äideiksi että jatkaa työuraansa?” Närvi kysyy.

Ruotsissa ja Tanskassa syntyvyys on korkeampi kuin Suomessa. Närvin mukaan on hankala sanoa, mistä erot johtuvat, mutta ainakin Ruotsissa työn ja perheen yhteensovittaminen on helpompaa.

Ansiosidonnaisella korvauksella tuettu vanhempainvapaa on selvästi pidempi ja päivähoito on halvempaa.

Eikä kyse ole vain perhepolitiikasta. ”Nuorten opiskelijoiden ja työelämään siirtyvien epävarmuus on lisääntynyt. Määräaikaiset työsuhteet viivästyttävät olennaisesti lasten hankintaa.”

Närvi korostaa, että lasten hankkiminen on jokaisen oma valinta. ”Päätöksentekijöiden tulee turvata sellaiset olosuhteet, jotka mahdollistavat perheen perustamisen. Synnytystalkoisiin kannustaminen on vanhanaikaista.”

”Meidän viaksemme jää ainoastaan se, että olemme liian pieni kansa”

Väestökysymys on peruja 1930- ja 1940-luvuilta, jolloin syntyvyyden lasku aiheutti huolta. Kysymys korostui sodan aikana. Ulkoministeri Väinö Tanner tokaisi huolissaan: ”Meidän viaksemme jää ainoastaan se, että olemme liian pieni kansa.”

Hävisikö Suomi talvisodan siis liian pienen väestön takia?

1940-luvun alun syntyvyyspolitiikka oli aggressiivista ja vahvasti nationalistista. Propaganda myös onnistui: Suomessa syntyi sodan jälkeen yli 100 000 lasta per vuosi, suuret ikäluokat. Korkea syntyvyys jäi kuitenkin vain muutaman vuoden piikiksi.

Syntyvyyden kasvattamiseen kannustanut liike oli vastalause ajattelutavalle, jonka mukaan alempien yhteiskuntaluokkien ei pitäisi lisääntyä.

Esimerkiksi Isossa-Britanniassa moni ajatteli työväestön kurjan aseman johtuvan siitä, että työväkeä oli liikaa – toisaalta porvaristo oli huolissaan omasta asemastaan ja pelkäsi työväen radikalisoitumista. Kannattajia ajatuksille oli myös Suomessa.

Historiantutkija Sophy Bergenheimin mukaan julkisessa keskustelussa on palattu takaisin ajatukseen syntyvyydestä kansalaisvelvollisuutena. Siinä on heijastumia nationalistisesta arvomaailmasta.

”Vika vieritetään yksilöiden vastuulle, eikä tarkastella sitä, miten esimerkiksi politiikka vaikuttaa perheiden taloudelliseen tilanteeseen. Kansantalouden tasapainottamiseen tähtäävä politiikka on merkittävässä roolissa.”

Väestömäärästä ei puhuta samalla tavalla kuin syntyvyydestä.

Suomen väkiluku on kääntynyt laskuun vain muutaman kerran historian aikana. Suurin väestötappio koettiin nälkävuonna 1868, viimeisin vuosina 1969–1970, kun väkeä lähti töiden perässä Ruotsiin.

Suuria ikäluokkia lukuun ottamatta syntyvyyden kehitys on ollut tasaista. 1970-luvulta lähtien se on pysynyt alle 70 000:ssä. EU-vertailussa Suomen syntyvyys on yhä lähellä keskitasoa.

Yleisessä keskustelussa syntyvyyden nähdään laskeneen merkittävästi. Kyse on kuitenkin myös näkökulmasta, Bergenheim muistuttaa – pitkällä aikavälillä paljon epätavanomaisempi ilmiö tapahtui 70 vuotta sitten.

Tilastojen mukaan vähemmän koulutetut saavat lapsia keskimäärin aikaisemmin kuin korkeammin koulutetut.

Tilastojen mukaan vähemmän koulutetut saavat lapsia keskimäärin aikaisemmin kuin korkeammin koulutetut. © iStockphoto

Rotuhygieniaa 1960-luvulle asti

Ensimmäiset lait, joilla pyrittiin vaikuttamaan syntyvyyden laatuun, olivat avioliittolaki 1929 ja steriloimislaki 1935.

Kyseessä oli negatiivinen rotuhygienia: tarkoituksena oli estää ketä tahansa lisääntymästä. Esteet avioliitolle ja perusteet steriloinnille olivat hyvin samankaltaiset.

Sterilointi oli mahdollista esimerkiksi vajaamielisyyden ja kuuromykkyyden takia. Vajaamielisiltä avioliitto oli kokonaan kielletty.

”Syntyvyyteen liittyivät myös raadolliset realiteetit. Äiti- ja lapsikuolleisuus oli 1940-luvun alussa tuplasti isompi kuin Ruotsissa”, Bergenheim kertoo. Nykypäivään verrattuna äitiyskuolleisuus oli jopa 200 kertaa suurempaa!

Kunnallisella puolella tilanteen korjaamiseksi luotiin äiti- ja lapsihuoltojärjestelmä. Neuvolat ja kätilöt auttoivat suuresti ennen kuin asiaan puututtiin kansallisella lainsäädännöllä.

1940–1950-luvuilla perheille luotiin taloudellisia tukia, joiden tarkoituksena oli kannustaa lisääntymiseen: esiteltiin lapsilisä, perhelisä, äitiysloma ja äitiyspakkaus.

Negatiivinen rotuhygienia ei silti kadonnut minnekään vaan se muuttui jopa tiukemmaksi. Pakollisen steriloinnin huippuaikoina vuosina 1956–1963 suoritettiin 3 573 rotuhygienistä sterilointia. Vuoden 1950 aborttilain nojalla tehtiin parissakymmenessä vuodessa noin 4 000 rotuhygienistä aborttia.

1960- ja 1970-luvuilla keskustelu alkoi muuttua. Eri suunnista alkoi muodostua yksilökeskeinen käsitys kansalaisesta yhteiskunnassa. Erilaisiin sukupuoli- ja perhenormeihin alettiin kiinnittää kriittistä huomiota, Bergenheim sanoo.

”Ylhäältä päin suunnitellun, yhteisön etua painottavan politiikan perusteleminen muuttui koko ajan vaikeammaksi. Alettiin puhua perhepolitiikasta, joka pyrkii auttamaan yksittäisiä perheitä ja yksilöitä.”

X