Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä – Urologi Antti Rannikko kaipaa rahaa tutkimustyöhön: ”Meidän on pärjättävä sillä, että tuotamme maailmaan uusia ideoita”

”Valtion suhtautuminen koulutukseen ja tutkimukseen on viime hallitusten aikana ollut nuivaa, mikä tuntuu käsittämättömältä”, toteaa apulaisprofessori Antti Rannikko, joka yhdistää työssään potilastyön ja tieteen tekemisen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Eturauhasen läpi kulkee virtsaputki. Siksi eturauhasvaivoja tulee iän myötä lähes kaikille miehille”, Antti Rannikko sanoo.

”Valtion suhtautuminen koulutukseen ja tutkimukseen on viime hallitusten aikana ollut nuivaa, mikä tuntuu käsittämättömältä", toteaa apulaisprofessori Antti Rannikko, joka yhdistää työssään potilastyön ja tieteen tekemisen.
(Päivitetty: )
Teksti: Helinä Kujala

Kun miehellä epäillään eturauhassyöpää, hän menee sairaalaan koepalan ottoa varten.

Uuden teknologian ansiosta toimitus voidaan hoitaa fuusiobiopsiaksi kutsutulla menetelmällä, joka yhdistää magneetti- ja ultraäänikuvan. Sen avulla koepala saadaan napattua oikeasta kohdasta ilman pelkoa siitä, että pienimmät pesäkkeet jäisivät huomaamatta.

”Potilaasta otettu magneettikuva ja ultraäänianturin tuottama elävä kuva saadaan näkymään päällekkäin. Löydös, joka erottuu magneettikuvassa, näkyy samaan aikaan myös ultraäänikuvasta”, selvittää urologi, apulaisprofessori Antti Rannikko, 49.

Aiemmin koepalat otettiin vain ultraäänilaitteen avulla, ja potilas lähetettiin magneettikuvaan yleensä vasta ennen leikkausta, jos silloinkaan.

Uusi menetelmä otetaan nyt pysyvästi käyttöön HUSin urologian poliklinikalla, koska sen eduista on saatu tieteellinen näyttö. Tutkimustulokset julkaistiin arvostetussa The New England Journal Medicine -julkaisussa maaliskuussa.

Juuri tällaiset asiat innostavat Rannikkoa, joka kuului menetelmää tutkineeseen kansainväliseen tutkimusryhmään. Hän työskentelee alkuviikon sairaalassa osastonylilääkärinä, ottaa vastaan potilaita ja tekee leikkauksia. Loppuviikon hän toimii apulaisprofessorina Helsingin yliopistossa.

Sana innovointi toistuu usein, kun Rannikko puhuu työstään.

”Tykkään tehdä sekä kliinistä työtä että tutkimusta, sillä ne täydentävät hyvin toisiaan. Potilastyötä tehdään tarkasti tiettyjen sääntöjen ja hoitosuositusten mukaan. Tutkimus taas vaatii luovuutta ja asioiden katsomista laatikon ulkopuolelta. Ja ajatus siitä, että löytää jotain uutta ja merkittävää, on mahtava.”

Kilttejä ja tappavia syöpiä

Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä, joka todetaan Suomessa vuosittain noin 5 000 miehellä. Sairastuneiden keski-ikä on noin 70 vuotta, mutta joukossa on selvästi nuorempiakin miehiä. Rannikon potilaista nuorin on ollut alle nelikymppinen.

Yleensä syöpää epäillään kohonneen PSA-arvon perusteella. PSA tarkoittaa prostataspesifistä antigeeniä, joka on eturauhassolujen tuottama valkuaisaine. Sen arvon saa selville yksinkertaisella verikokeella.

”Tiedetään, että jos eturauhassyöpää seulottaisiin väestöstä PSA-kokeella, siihen kuolisi huomattavasti nykyistä vähemmän ihmisiä. Ongelma on, että silloin tulisi esiin myös suuri määrä turhia löydöksiä. Ne syövät ovat niin kilttejä, että niistä ei ole potilaille mitään haittaa”, Rannikko sanoo.

Hänen mukaansa eturauhassyöpään kuuluu oikeastaan kolme erilaista syöpää, vaikka nimi on kaikilla sama. On vaaraton ja tappava syöpä sekä näiden ääripäiden väliin jäävä harmaa keskialue.

”Magneettidiagnostiikka auttaa meitä löytämään entistä enemmän tappavia syöpiä ja vähemmän turhia syöpiä. Sen ansiosta kolmannes tai neljännes potilaista välttyy kokonaan koepalojen ottamiselta sekä diagnoosin aiheuttamalta stressiltä ja ahdistukselta.”

Tutkimusryhmän alustavien laskelmien mukaan myös kustannukset pienenevät, sillä potilaita voidaan hoitaa entistä varhaisemmassa vaiheessa ja täsmällisemmillä hoidoilla.

Antti Rannikko

Ultraäänianturi on yksi Antti Rannikon työvälineistä urologian klinikalla Meilahden sairaalassa. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Hoito räätälöidään potilaan mukaan

Syöpähoidot räätälöidään nykyisin paitsi sairauden myös potilaan mukaan. Yhdelle potilaalle on tärkeää saada vaikka puolikin vuotta lisää elinaikaa riippumatta hoidon haittavaikutuksista. Toinen taas haluaa säästyä hoidon haitoilta, vaikka eläisi sen takia lyhyempään.

”Kaikkien syöpien tutkimuksessa pyritään entistä enemmän profiloimaan sairautta ja ennustamaan sen käyttäytymistä yksittäisellä potilaalla. Tähän pannaan erittäin paljon paukkuja myös täällä meillä”, Rannikko sanoo.

Hän kertoo esimerkin: On viisikymppinen mies, jolla on sepelvaltimotauti ja diabetes ja joka on tupakoinut kymmeniä vuosia. Lääkäri näkee ensisilmäyksellä, että syöpää ei kannata hoitaa potilaan huonokuntoisuuden vuoksi. On suuri riski, että hoidoista olisi enemmän haittaa kuin hyötyä. Haittoja voisivat olla muun muassa mahdolliset leikkauskomplikaatiot, sädehoidon aiheuttamat suolivauriot tai lääkehoidosta seuraava yleisvoinnin heikentyminen.

Toinen potilas taas voi olla 70-vuotias perusterve mies, joka tulee vastaanotolle pyöräiltyään parinkymmenen kilometrin matkan kotoaan. Hänellä ei ole lääkityksiä, ja hänen vanhempansa ovat eläneet yli 90-vuotiaiksi.

”Jokainen potilas on yksilö, ja taustalla vaikuttavat perusasiat on otettava huomioon. Eturauhassyövässä hoidon haitat tulevat heti ja hyödyt vasta myöhemmin. Tyypillisesti sairaus etenee vasta 7–15 vuoden päästä diagnoosista.”

Jos syöpä on vakavaa lajia, yleisin hoitomuoto on leikkaus.

”Mitä enemmän potilaalla on odotettavissa olevaa elinaikaa, sitä herkemmin leikataan. Mitä iäkkäämpi tai sairaampi potilas, sitä herkemmin mietitään sädehoitoa. Jotta kummastakin hoidosta olisi merkittävää hyötyä, odotettavissa olevaa elinaikaa pitäisi lähtökohtaisesti olla vähintään kymmenen vuotta.”

Rahoituksesta kilpaillaan – tutkimus kaipaa satsausta

Jos Antti Rannikko voisi päättää, hän lisäisi huomattavasti taloudellisesta satsausta tutkimukseen.

Syöpäsäätiön tuoreen selvityksen mukaan nykyisin syöpätutkijoiden suurimpia rahoittajia ovat yksityiset säätiöt. Rahoituksesta kilpaillaan yhä enemmän, ja tutkijan työajasta jopa neljäsosa saattaa kulua rahoituksen hankkimiseen.

Rannikkokin on istunut tuntikausia koneen ääressä naputtelemassa tietoja tutkimuslomakkeilta tietokoneelle, koska projekteihin ei ole varaa palkata aputyövoimaa. Se vie aikaa ja energiaa tutkimuslöydösten tulkinnoilta ja innovoinnilta – juuri siltä boksin ulkopuolelle menemiseltä, jota laadukas tutkimustyö vaatisi.

”Valtion suhtautuminen koulutukseen ja tutkimukseen on viime hallitusten aikana ollut nuivaa, mikä tuntuu käsittämättömältä. Jos emme perustaisi hoitopäätöksiämme tutkittuun tietoon, hakkaisimme yhä noitarumpuja”, Rannikko harmittelee.

Hänen mukaansa olemme lilliputtikansa, joka ei voi kilpailla matalan osaamisen asioilla ja tuottaa tuotteita halvalla.

”Meidän on pärjättävä sillä, että tuotamme maailmaan uusia ideoita.”

Innovointi edellyttää myös aktiivisuutta, ja sitä vaatii yliopistomaailmakin. Viime syksystä asti apulaisprofessuuria hoitanut Rannikko on niin sanotulla vakinaistamispolulla. Menossa on viisivuotiskausi, jota seuraa arviointi. Vasta tämän vaiheen ja pätevyyden varmistamisen jälkeen hänet voidaan vakinaistaa professorin virkaan.

”Se on fiksu systeemi. Liian moni pitää professuuria palkintona, jonka jälkeen ei tarvitse enää tehdä mitään. Myös nuorille tutkimuksesta kiinnostuneille aukeaa uudella tavalla näköaloja: jos hoitaa hommansa hyvin, voi edetä uralla ja tulevaisuudessa häämöttää professuuri. Jos laiskottaa tai rahkeet eivät riitä, voi tehdä jotain muuta.”

Antti Rannikko

Tekniikka on kiinnostanut Antti Rannikkoa pikkupojasta lähtien. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Urologin pojasta ei tullutkaan insinööriä

Sähkötekniikkaa opiskelemaan Otaniemeen. Se oli parikymppisen Antti Rannikon haave ja suunnitelma, jonka hän myös lukion jälkeen toteutti. Into lopahti kuitenkin ensimmäisiin tenttikirjoihin, jotka olivat paksuja matematiikan ja fysiikan opuksia.

”Totesin, että ei saamari, mihin oikein olen tullut. Se oli liian teoreettista. Jälkeenpäin olen miettinyt, että jos olisin jaksanut puristaa alun teoriaosuuden, olisin todennäköisesti jäänyt sinne. Tykkäsin koulun eteenpäin ajattelevasta, teknologisesta ja innovatiivisesta ilmapiiristä.”

Rannikko lähti opiskelemaan lääketiedettä Turkuun ja kouluttautui sittemmin kirurgiaan ja urologiaan. Aihepiiri oli tuttu, sillä hänen isänsä Sakari Rannikko on urologian emeritusprofessori ja työskennellyt niin ikään sairaalassa Meilahdessa ja Helsingin yliopistossa.

”Koska isäni on urologi ja minä olen urologi, olen sanonut 15-vuotiaalle tyttärelleni, että kai hänkin valitsee saman ammatin. Mutta sitä hän ei kuulemma aio tehdä.”

Rannikolla ja hänen juristina työskentelevällä vaimollaan on myös 12-vuotias tytär. Koko perheen yhteinen harrastus on laskettelu. Nuorena Rannikko harrasti kumparelaskua ja toimi opiskeluvuosinaan Lapissa hiihdonopettajana.

Lääketieteestä tuli ammatti, mutta intohimo teknologiaankaan ei ole unohtunut.

”Olen yhä patologisen kiinnostunut kaikesta, missä on moottori tai muuta tekniikkaa. Hankin yhdeksän vuotta sitten avoauton, vuoden 1969 Corvetten, joka oli aivan raato. Voi olla, että saan sen ajokuntoon ensi vuoden kesäksi.”

X