Huono palkka ajaa lastentarhanopettajat maailmalle - Tutkija: Ammattitaitoisin työvoima karkaa koulutusvientiyrityksiin

Kun lastentarhanopettaja ja tutkija Jonna Kangas, 37, saapui helmikuussa 2017 perulaiseen päiväkotiin opettamaan leikillisten opetusmenetelmien käyttöä, hän kohtasi pysäyttävän näyn.

Aikuisen korkuisiin pöytiin oli sahattu reiät, joihin oli ruuvattu kiinni syöttötuolit. Niissä kaksivuotiaat istuivat koko päivän valjailla kiinnitettyinä. Hoitaja nosti heidät vain potalle. Paikoillaan istumisen katsottiin olevan taaperoille hyväksi, jotta he eivät kaatuilisi ja satuttaisi itseään.

Päiväohjelma eteni niin, että lastentarhanopettaja piirsi taululle numeroita – 1, 2, 3 – joita minikokoiset koululaiset harjoittelivat lausumaan ja kirjoittamaan.

Matematiikan pedagogiikkaan erikoistunut Kangas piti puuhaa järjettömänä.

Ei siksi, etteikö kaksivuotiaalle voisi opettaa matematiikkaa. Kyllä voi. Mutta ei numeroita kirjoituttaen eikä paikoillaan istuttaen. Pienen lapsen mielessä numerot soivat kuin vieraskielinen rallatus.

”Ei lapsi osaa tehdä niillä numeroilla mitään. Ne ovat vain sanoja.”

Kenties hämmästyttävintä oli se, että paikallinen opetussuunnitelma ei eronnut suuresti suomalaisesta. Ero oli menetelmissä.

Kankaan mukaan myös monissa niin sanotuissa kehittyneissä maissa kuten Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa luotetaan yhä peppu penkissä -menetelmään. Suomen päiväkodeissa taas kehollinen toiminta ja leikkiminen yhdistyvät luontevasti tiedolliseen oppimiseen.

Nyt suomalainen malli kiinnostaa maailmalla.

Norsu puussa

Kesäisenä tiistaipäivänä Jonna Kangas on potkaissut vanhasta tottumuksesta kengät pois jaloistaan ja asettunut mukavaan istuma-asentoon värikkäille tyynyille violetin leikkipuun alle.

Tapaamispaikkamme on Helsingin yliopiston Leikillisen oppimisen keskus. Tässä mielikuvitusta kutkuttavassa huoneessa yliopistonlehtori Kangas on tänäkin keväänä opettanut suomalaisille lastentarhanopettajaopiskelijoille leikillisten menetelmien käyttöä – samoja asioita, joita hän on vienyt Peruun ja Brasiliaan ja seuraavaksi vie Vietnamiin ja Etelä-Afrikkaan.

Lukuvuoden aikana leikkilaboratorioon kutsutaan joka viikko lapsiryhmiä pääkaupunkiseudun päiväkodeista. Matematiikanopetus voi alkaa esimerkiksi siitä, että opettaja on piilottanut norsupehmolelun ylös puuhun. Kun lapsilta kysytään, missä norsu on, joukossa on aina niitä, jotka huomaavat, ettei norsu kuulu puuhun.

”Tämä on logiikan ensimmäinen askel”, Kangas kertoo.

Kenties vasta 20. opetuskerralla puhutaan numeroista.

Pienikin osaa

Kangas perustaa opetuksensa siihen ajatukseen, että pienikin lapsi on pystyvä ja taitava. Alle vuoden ikäinen vauvakaan ei ole pelkästään suojeltava ja hoivattava, vaan hän jo kohdistaa kiinnostustaan eri asioihin.

Väitöskirjassaan Kangas tutki sitä, miten pikkulasten osallisuus toteutuu päiväkodissa. Hän kysyi työntekijöiltä kaavakkeella esimerkiksi, miten lasten ideat vaikuttivat arjen toimintaan. Hoputtiko työntekijä kiireellä ruokapöytään, vaikka lapselta tuli hyvä ehdotus kerätä ensin lelut?

Osallisuus on Kankaan mukaan tärkeää, koska se lisää lapsen hyvinvointia ja ehkäisee syrjäytymistä. Kun saa pienin askelin harjoitella vallan ja vastuun ottamista, ihmiselle kehittyy vahva yhteys lähiympäristöönsä, jolloin myös oppiminen on mieluisaa.

Tutkimustiedon perusteella varhaiskasvatus ylimalkaan vahvistaa yksilön osallisuutta yhteiskunnassa. Ruotsalaistutkimuksen mukaan lapset, jotka olivat 2-vuotiaasta asti varhaiskasvatuksessa, olivat aikuisina muita todennäköisemmin suorittaneet jonkin tutkinnon ja ottaneet asuntolainan. He myös syrjäytyivät muita harvemmin.

Jonna Kangas opettaa lastentarhanopettajaopiskelijoita Helsingin yliopiston Leikillisen oppimisen keskuksessa. Huoneen yhdellä seinällä on peili-ikkuna, jonka toiselta puolelta osa opiskelijoista voi tarkkailla opetustuokiota. © Tommi Tuomi/Otavamedia

Syitä palkankorotukseen

Maaliskuussa Kangas piti painokkaan puheen lastentarhanopettajien ja naisenemmistöisten matalapalkka-alojen palkannostoa ajavan Eileikkirahaa-kansanliikkeen mielenosoituksessa Helsingissä.

Tutkija uskoo, että jos palkat eivät nouse, ammattitaitoisin työvoima karkaa konsultointi- ja koulutusvientiyrityksiin. Esimerkiksi Kankaan ja hänen yhteistyökumppaninsa Noora Laition perustamalla WellEdu Fennica Oy:lla on kontakti jo 19 maahan.

Kankaan mukaan palkankorotus on välttämätön etenkin siksi, että lastentarhanopettajan lakisääteisiä vastuutehtäviä on lisätty sen jälkeen, kun alan hallinto siirtyi vuonna 2013 sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön. Laki velvoittaa nyt laatimaan jokaiselle lapselle yhdessä vanhempien kanssa varhaiskasvatussuunnitelman. Lastentarhanopettajan tulee siis suunnitella ryhmälle sellaista toimintaa, joka tukee yksilöllisesti jokaisen lapsen kehitystä ja oppimista.

Kaikki eivät opi samalla kaavalla. Ryhmässä osan lapsista voi olla vaikea istua paikoillaan, joten he oppivat todennäköisesti parhaiten seisten ja liikkuen. Osalla taas voi olla kielen kehityksen vaikeuksia. Heidän tuekseen Kangas kehittäisi esimerkiksi leikin, jossa metsän eläimet tulevat ensimmäistä kertaa päiväkotiin.

”Lasta voi pyytää auttamaan ujoa pupua ja kertomaan, mitä nämä tutut esineet ovat – substantiiveja – ja mitä niillä tehdään – verbejä. Kun kielen saa houkuteltua ulos, sen käyttöä voi tukea edelleen leikissä”, Kangas kertoo.

Jollekulle lapselle se kuuluisa kurahousujen pukeminen voi olla suurin haaste. Siihenkin ammattilaisella on keino:

”Jalka aktivoituu, kun reisilihakseen koskee kannustavasti lämpimällä kädellä.”

Jyräävätkö opettajat?

Juuri tällä hetkellä varhaiskasvatusala on Suomessa myllerryksessä, koska eduskunta käsittelee uutta varhaiskasvatuslakia. Jonna Kankaan kaltaisille yliopistosta valmistuneille lastentarhanopettajille laki on eduksi, mutta muu henkilöstö kokee hätää.

Lakiesityksen mukaan päiväkotiryhmässä työskentelisi jatkossa yksi varhaiskasvatuksen opettaja, yksi varhaiskasvatuksen sosionomi ja yksi lastenhoitaja. Sosionomin voisi kuitenkin korvata opettajalla, mikä herättää ammattikorkeakoulusta valmistuneissa sosionomeissa huolta työllistymisen vaikeutumisesta. Tähän asti he ovat työskennelleet lastentarhanopettaja-nimikkeellä aivan kuten yliopistosta valmistuneetkin.

Sosionomit pelkäävät aiheellisesti myös, että alalle kehkeytyy uusi palkkahierarkia, jossa opettajat kiilaavat edelle. Nyt molemmilla koulutuksilla saa samaa, kehnoa, yleisimmin noin 2300 euron kuukausipalkkaa.

Lastenhoitajat taas protestoivat työpaikkojensa hupenemista. Aina 1990-luvun lamasta saakka päiväkotiryhmissä on työskennellyt yhden lastentarhanopettajan rinnalla kaksi lastenhoitajaa. Heillä on useimmiten lähihoitajan koulutus.

Jonna Kangas sanoo arvostavansa suuresti lastenhoitajan työtä.

”Kun itse menin ensimmäistä kertaa päiväkotiin töihin, olin 25-vuotias enkä ollut elämässäni vaihtanut vaippaa. En myöskään tiennyt, laitetaanko fleecekerrasto hupparin päälle vai toisinpäin, tai paljonko 3-vuotiaan pitäisi syödä. Omassa koulutuksessani terveystyötä ja -kasvatusta oli ollut vain muutama tunti”, hän kertoo.

Tyypin 1 diabeetikkona Kangas ymmärtää hyvin, että lähihoitajan osaamista tarvitaan erityisesti silloin, kun ryhmässä on lapsi, jonka perussairaus vaatii seurantaa.

Vauvana päiväkotiin

Uusi laki olisi Kankaan mielestä silti askel oikeaan suuntaan. Kangas on jopa vaatinut kotikaupungiltaan Espoolta, että hänen lapsensa pääsevät päiväkodissa ryhmään, jossa työskentelee nimenomaan yliopistosta valmistunut lastentarhanopettaja.

Hän perustelee vaatimustaan sillä, että vuonna 2013 tehdyssä varhaiskasvatuksen koulutusten arvioinnissa sekä kuntatyönantajat että koulutuksen järjestäjät itse arvioivat yliopistosta valmistuneiden opettajaosaamisen paremmaksi kuin ammattikorkeakoulusta valmistuneiden.

Kankaan lapset ovat aloittaneet päiväkotitaipaleensa varsin nuorina: esikoinen 13 kuukauden ja kuopus tämän vuoden maaliskuussa 10 kuukauden iässä. Kuopuksen aloitusajankohtaa Kangas olisi lykännyt hieman, jos tämä ei olisi ottanut ryhmässä kontaktia muihin.

Kangas sanoo, ettei hänellä ole mitään sitäkään vastaan, jos joku haluaa hoitaa lapsiaan kotona. Naisten työurille pitkät hoitovapaat tekevät tutkitusti hallaa, mutta lapselle kotihoito voi olla kelpo vaihtoehto, jos vanhempi pystyy tukemaan lapsen kasvua ja kehitystä.

Omille lapsilleen hän haluaa suoda jo varhain mahdollisuuden suunnitelmalliseen oppimiseen, koska se tasoittaa tulevaa opinpolkua.

”Koulussa aika ei riitä siihen, että esimerkiksi ryhmätyötaitoja ruvetaan opiskelemaan tyhjästä.”