Jääkiekkoa piinaa kalliin lajin maine – Lajiliitto haluaa lisää rentoa harrastamista
Huipputason kilpaurheiluksi leimautuneeseen jääkiekkoon kaivataan samanlaista kevyemmän harrastamisen kulttuuria kuin jalkapallossa ja salibandyssa.
Maailmanmestaruus tuo uutta puhtia jääkiekkoon myös harrastajatasolla, mutta ihmeitä ei ole luvassa pelkästään tällä hienolla saavutuksella, sanoo Jääkiekkoliiton harrastamisen kehityspäällikkö Kim Sällström.
Kim Sällström. © Jääkiekkoliitto
”Liiton uuden strategian mukaisesti haluamme kehittää vielä enemmän kuin aiemmin. Olin aiemmin 14 vuotta salibandyliitossa, ja salibandyn slogan on ”Love the way you play”, jonka viesti on, että kaikenlainen pelaaminen on yhtä arvokasta, oli kyseessä vitosdivarin porukka tai maajoukkue, harrastesarja tai ikämiehet”, Sällström kertoo.
Jääkiekossa julkinen huomio kohdistuu pitkälti huippu-urheiluun, Sällströmin mukaan ymmärrettävistä syistä.
”Isoja ihmismassoja liikuttavat joukkuelajeista eniten jääkiekko, jalkapallo ja salibandy. Viimeisen vuoden aikana näissä lajeissa harrastajamäärät ovat jonkun verran laskeneet. Jopa salibandyssa, joka on kasvanut lajin koko historian ajan ja nyt on ensimmäisen kerran tullut takapakkia. Myös rekisteröityjen jääkiekkoharrastajien lukumäärä laski hieman viime vuodesta, vaikka kokonaisuutena harrastajamäärä pysyi samalla tasolla.”
Yli 16-vuotiaita harrastepelipassin haltijoiden eli Jääkiekkoliiton rekisteröimien pelaajien määrä on vaihdellut vuoden 2014 jälkeen 15 000 ja 16 000 välillä. Tämä ei kerro koko totuutta lajin suosiosta, koska rekisteröimättömien harrastajien määrää ei tiedetä tarkkaan. Tästä on Jääkiekkoliitossa käynnistetty kartoitustyö.
Kuinka jääkiekon tuore maailmanmestaruus vaikuttaa lajin arvostukseen kilpa- ja harrastetasolla?
”Kyllä se näkyy. Jos miettii vuoden 1995 maailmanmestaruutta, niin sen jälkeen harrastajien määrä kasvoi. MM-kulta tuo aina näkyvyyttä ja innostusta, mutta isoin juttu tuolloin oli se, että harrastamisen olosuhteet alkoivat parantua ja jäähalleja ja tekojääratoja rakennettiin lisää.”
Lajina jääkiekko on käytännössä riippuvainen siitä, minkä verran harrastuspaikkoja eli jäähalleja, tekojääratoja tai luonnonjäitä on tarjolla.
”On paikkakuntia, joissa sekä jääkiekon että salibandyn harrastamista rajoittavat olosuhteet. Jääkiekossa tilannetta voi parantaa yksityisen sektorin rahoitus, kun yritykset näkevät, että laji on koko kansan yhteinen juttu. Tällöin yritysten tuella voidaan saada lisää resursseja lajin käyttöön”.
Hinta ei saa olla kynnys
Jääkiekon junioritoiminnassa harrastamisen kustannukset vaihtelevat paljon paikkakunnittain ja seuroittain. Hintaerot johtuvat siitä, minkä verran esimerkiksi kaupunki osallistuu jäämaksujen tukemiseen, käytetäänkö joukkueessa ammattilaista isä-valmentajien sijaan ja paljonko pelaajia ikäryhmään kuuluu.
”Mielestäni olisi tärkeää pystyä järjestämään myös kevyempää toimintaa varsinkin junioreille, jotta ei olisi välttämätöntä sitoutua treenaamaan yhtä lajia useita kertoja viikossa, vaan että voisi harrastaa vaikka useampaa lajia kerran viikossa ja käydä soittotunneilla.”
Kilpaurheilun puolella kustannukset ovat kovemmat, eivätkä lajit ole tasavertaisessa asemassa.
Hintavan lajin maineessa olevan jääkiekon harrastaminen vähävaraisen perheen lapsille on kustannuskysymys. Tätä eriarvoisuutta tasoittamaan Jääkiekkoliitolla on tukijärjestelmä, jossa vanhemmat voivat hakea seuran kautta liiton tukea lapsen tai nuorten harrastetoiminnan kustannuksiin.
Tuki on ikäryhmästä riippuen 200 – 1 300 euroa kaudessa. Tuki myönnetään suoraan pelaajan seuralle kausimaksujen kattamiseksi.
Kevyempiä harrastamisen muotoja
Jääkiekolla on maine lajina, jonka toiminta keskittyy tavoitteelliseen kilpaurheiluun. Vapaa-ajanliikunnan eli höntsäilyn osuus on vähäisempi verrattuna esimerkiksi jalkapalloon tai salibandyyn, joissa on Suomi puolillaan erilaisia ja eri ikäisten kaverusten porukoita, jotka pelailevat huvikseen silkasta liikkumisen ilosta.
”Kehittämistä tässä on varmasti. Easy hockey -toiminta on tällaista ja sitä on monen muotoista. Siinä voi harrasta lajia isolla tai pienellä kentällä, varusteilla tai ilman. Vai miltä kuulostaisi kaverilätkä tai -liiga, pipolätkä tai Leijona-kiekkokoulun eka vaihto?”
Sällström näkee tässäkin tarvetta viestinnälle. Jääkiekon julkisuuskuvaa hallitsee tavoitteellinen kilpaurheilu, ja monimuotoinen harrastaminen unohtuu helposti.
”Mutta jos katsoo Jääkiekkoliiton jo käynnistettyjä toimintoja, strategiaa ja linjauksia, niin myös höntsäily ja harrastaminen ovat vahvemmin esillä. Jatkamme toimenpiteitä, että nämä linjaukset saadaan toteutumaan. Salibandyssa ja jalkapallossa harrastepuoli on selvästi voimakkaampi kuin jääkiekossa, jonka harrastamiseen vaikuttaa olosuhteet kaikista voimakkaimmin. Ilman jäähallia lajia pääsee harrastamaan vain talvisin.”
Lisää ympärivuotisia monen lajin harrastuspaikkoja
Pienpelimuodot ja kevyemmän harrastamisen erilaiset mallit ovat se, mille juuri nyt on kysyntää.
”Jos jääkiekkoon halutaan lisää harrastajia, pitää kehittää erilaisia toimintamalleja seurojen kanssa. Jäälajit ja palloilulajit saisivat vielä enemmän nuoria liikkumaan, kun harrastamiselle kehitetään lisää paikkoja, olosuhteita.”
Sällström on pohtinut jääkiekon kannalta mahdollisuutta kunnallisten liikuntapaikkojen viemistä entistä enemmän siihen suuntaan, että samoilla lähiliikuntapaikoilla voidaan palvella talvi- ja kesälajien harrastajia, kouluja ja urheiluseurojakin.
”Etelässä se kausi on todella lyhyt. Liian vähän näkyy sellaista, että ulkokaukaloa ei puretakaan kesäksi, vaan jään alla on multisport-alusta, jolla voi pelata kesäkaudella vaikka koripalloa, salibandya, tossulätkää, rullakiekkoa tai futsalia.”
Valjastamalla lähiliikuntapaikat nykyistä paremmin ympärivuotiseen käyttöön, se kannustaisi lapsia ja nuoria liikkumaan enemmän.
Jääkiekon maailmanmestaruus on Sällströmin mukaan hyvä esimerkki siitä, miten yhden joukkuelajin menestys koskettaa ihmisiä ja saa aikaan valtavan kansanjuhlan.
”Noin iso määrä ihmisiä on kiinnostunut lajista. Pitäisi kehittää mahdollisuuksia harrastaa lajia ilman että tarvitsee omistaa kaikkia varusteita, kevyemmin kuntoilumielessä. Vähän minua huolestuttaa, että osa lajeista vaatii erikoistumisen niin varhaisessa vaiheessa.”
Vaikka huippu-urheilussa varhaisen erikoistumisen tarve on Sällströmin mukaan täysin ymmärrettävä, kaiken urheilun ei pidä olla tavoitteellista kilpaurheilua. Harrasteliikuntaan panostaminen ei ole kuitenkaan pois kilpaurheilulta, vaan päinvastoin.
”Lapsia ja nuoria pitää aktivoida harrastamaan. Tarvitsemme kevyempiä malleja ja uskon, että tämä on tulevaisuuden juttu. Mitä enemmän on höntsää, sitä enemmän nuoret kiinnostuvat myös huipputason pelaamisesta. Eivät nämä sulje toisiaan pois”, Sällström sanoo.