Koiraskiurun laululento kertoo olennaisen keväästä: ”Tytöt, olen saapunut mestoille”

Runoilija Aleksanteri Rahkosta (1841–1877) kiinnosti pienikokoinen, vaatimattoman näköinen varpuslintu. Hän kutsui sitä leivoksi. Lintu tunnetaan myös leivosena, mutta parhaiten kiuruna.

Rahkonen haltioitui esittämään puhekyvyttömälle mutta laulutaitoiselle leivolle liudan kysymyksiä. Runoilija halusi tietää, miksi leivo lentää Suomeen, miksi se ei viihdy maalla lämpimällä, ja mitä varten sen ääni soi soreasti vain Suomen taivaan alla.

Runoilija vastasi linnun puolesta. Leivo kiiruhti Suomeen nähdäkseen kauneimman rannan taivaan alla.

Lintu ilmoitti laulavansa Suomessa, kun kannel täällä soipi, mikä kävisi yhtä hyvin perustelusta olla saapumatta tänne. Avoimeksi jää, tarkoittaako kannel tässä kansallissoitinta vai runollisesti linnun laulutaitoa. Leivo huipensi vastauksensa julistamalla, ettei missään voi riemuita niin kuin Suomessa.

Lundin yliopiston tutkijat tarkastelevat lintuja eri tavalla kuin runoilija Rahkonen. Tutkijat lähtevät siitä oletuksesta, että linnut eivät ole kiihkeän kansallismielisiä. Ne eivät muuttolennollaan pidä silmällä valtioitten rajoja eivätkä ryhdy laskeutumisvalmisteluihin mieleisensä nähdessään.

Ornitologisen alkeistiedon mukaan koiraskiuru ei laula näillä peltoaukeilla sen vuoksi, että Suomi sijoittuu kärkeen maailman valtioitten parhauslistauksissa. Kiuru laulaa siksi, että se haluaa pesää. Keväät ovat pesänrakennusaikaa.

Lundin yliopistossa tutkittiin yli tuhannen lintulajin evoluutiohistoriaa ja immuunijärjestelmää. Tutkijat havaitsivat, että Afrikassa talvehtivat linnut kasvattavat poikasensa pohjoisessa välttyäkseen trooppisilta taudeilta.

Tutkimustulos vaikuttaa maallikon mielestä kauniilta ja yksinkertaiselta. Se on linjassa muun elollisesta elämästä tiedetyn kanssa, eli kaikki tehdään elämän jatkumisen takaamiseksi.
Suomessa pesivät kiurut talvehtivat Länsi-Euroopassa, mutta tuskinpa nekään laulelevat pohjoisessa täkäläisestä kansanluonteesta lumoutuneena.

Runoilija, opettaja, toimittaja ja kääntäjä Rahkosen kohtalo oli runoilijamainen. Hän toimi nuorena miehenä opettajana Kytäjän kartanossa. Työsuhde katkesi juopotteluun ja hevosen luvattomaan lainaamiseen. Näitä kannattaisi runoilijan aina välttää. Proosalliset työnantajat eivät sitä ymmärrä. Runoilijan laulu katkesi varhain.

Rahkosen kuuluisin runo on lintutieteellisesti epätarkka, mutta Erkki Melartinin säveltämänä lauluna se elää yhä. Sen soidessa mieli harrastuu, mutta kaikkein mieluiten kuuntelen kiurun laululentoa. Se nousee huikeaan korkeuteen ilmoittaakseen: tytöt, olen saapunut mestoille.